Kirkkojen maailmanneuvosto – jakautunut talo
SATOJEN vuosien ajan kristikunnan kirkot ovat olleet jakautuneita. Se ei ole uutta. Nykyään kristikunnan hajaannus on kuitenkin huipussaan. Yhä useammat uskonnot väittävät olevansa kristillisiä.
Mutta vaikka ne kaikki väittävät palvovansa samaa Jumalaa, niillä on erilaisia oppeja, menettelyjä ja poliittisia uskomuksia. Samankin kirkon piirissä esiintyy usein jyrkkiä jakaumia, jotka aiheutuvat rodusta ja kansallisuudesta sekä taloudellisista ja yhteiskunnallisista raja-aidoista.
Nämä jakaumat ovat sodan aikana johtaneet mitä suurimpiin ristiriitoihin: samaan uskontoon kuuluvat ja muutkin, jotka kaikki väittävät seuraavansa ”Rauhanruhtinasta”, teurastavat toisiaan.
Yhdistymisyritykset
Sellaiset selvät ristiriidat ovat kääntäneet monet ihmiset pois kirkoista – ja Jumalasta. Niinpä on tehty erilaisia yrityksiä jakaumien poistamiseksi. Yksi näistä yhdistymisyrityksistä on ollut Kirkkojen maailmanneuvoston muodostaminen.
Neuvosto perustettiin Amsterdamissa Alankomaissa vuonna 1948, ja sen päämaja sijaitsee Genevessä Sveitsissä. Se käsittää nykyään 286 suurehkoa kirkkokuntaa, kuten protestanttisen, anglikaanisen, ortodoksisen ja vanhakatolisen kirkon. Niihin kuuluu arviolta 400–500 miljoonaa jäsentä.
Vuoden 1975 lopulla neuvosto piti viidennen yleiskokouksensa. Tapahtumapaikkana oli ensi kertaa Afrikka: Nairobi Keniassa. Jäsenkirkkoja edusti 747 äänivaltaista osanottajaa. Muut uskonnot, kuten juutalaisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus, muhamettilaisuus ja roomalaiskatolinen kirkko, lähettivät tarkkailijoita. Paavi Paavali VI lähetti tervehdyksen.
Kokouksen teema oli: ”Jeesus Kristus vapauttaa ja yhdistää.” Neuvoston pääsihteeri tri Philip Potter puhui ”kirkon ykseyden etsinnästä”.
Syviä jakaumia
Heti alussa paljastui syviä jakaumia, joita olisi mahdotonta poistaa. Yksi näistä liittyi kokouksen muuttuneeseen osanottajakuntaan.
Aikaisemmissa kokouksissa asiainkäsittelyä olivat hallinneet länsieurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset kirkot. Mutta Nairobissa Aasiaa, Afrikkaa, latinalaista Amerikkaa, Tyynenmeren saaria ja Neuvostoliiton valvomaa Itä-Eurooppaa edustavilla kirkoilla oli äänestyksissä enemmistö.
Tämän uskonnollisen konferenssin 747 valtuutetusta 439 oli ”kolmannen maailman” kehitysmaista ja kommunistimaista. Yhdessä ne muodostivat lähes 60 prosenttia valtuutettujen määrästä.
Tämä kokoonpanossa tapahtunut muutos kävi ilmeiseksi monissa kiistakysymyksissä, jotka jakoivat neuvoston. Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkot kannattivat tavallisesti länsimaiden poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia menettelyjä. Kolmannen maailman ja kommunistimaiden kirkoilla oli vastakkainen näkemys.
Ero kävi ilmeiseksi, kun eräs afrikkalainen valtuutettu sinkosi neuvostolle seuraavan syytteen: ”Mielestäni on olemassa salaliitto, jonka tarkoitus on vaientaa tämän kokouksen ääni pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten miellyttämiseksi, koska raha on siellä.” Uuden enemmistön vuoksi siinä ei kuitenkaan onnistuttu.
Newsweek-lehti havaitsi toisen esimerkin idän ja lännen välisestä jännityksestä. Se huomautti, että eräs liberialainen kirkonmies ”ehdotti hyväksyttäväksi kaikkein kiistellyimmän vaatimuksen: ettei valkoihoisia lähetyssaarnaajia tulisi lähettää Afrikkaan viiteen vuoteen”. Joidenkuiden afrikkalaisten kirkonmiesten vihamielisyys heidän eurooppalaisia ja amerikkalaisia virkaveljiään kohtaan oli ilmeinen.
”Vapaustaistelujen” jakama
Katkeran jakava kiistakysymys muodostui ”vapautusliikkeistä”. Keskustelun sävy muotoutui yleiskokouksen alussa pidetyssä avainpuheessa. Sen esitti tri Robert Brown, joka toimii teologian professorina Kalifornian yliopistossa.
Vaikka Brown oli itse länsimaalainen, hän korosti, että ”ajatus Jeesuksesta Kristuksesta ihmiskunnan vapauttajana tarjosi tuskin lainkaan lohtua niille, jotka historia esittää sortajiksi, esimerkiksi ’valkoisille’, jotka ovat rotuna kukistaneet, sortaneet ja käyttäneet hyväkseen niin monia maailman värillisiä rotuja”.
Hänen lausuntonsa vihastuttivat länsimaisia kirkonmiehiä. Mutta kun toiset puhujat esittivät näkökantojaan, kävi ilmeiseksi, että kokouksen enemmistö kannatti edelleen ’vapautusta länsimaisesta imperialismista’. Tuo teema oli omaksuttu neuvoston edellisessä kokouksessa, joka oli pidetty Upsalassa Ruotsissa vuonna 1968.
Seattle Times -lehden pääkirjoitus mainitsi tästä kiistakysymyksestä: ”Sellaisessa muuttuvassa tilanteessa voitiin kuulla kehitysmaitten ihmisiä. He puhuivat kehittyneitten maitten valtuutetuille suoria sanoja. Se, mitä heillä oli sanottavana, saattaa sisältää uuden väittelyn, ristiriidan ja kiistan siemeniä.” Pääkirjoituksessa pantiin merkille ”kehittymättömän maailman jyrkät tunteet sen suhteen, että kehittynyt maailma, Yhdysvallat ja muut maat, ryösti siltä sen luonnonvaroja”.
Niinpä ei ollut yllättävää, että kokouksen eräs erikoiskomitea suositteli neuvostoa lisäämään ”apua eri puolilla maailmaa ja erityisesti eteläisessä Afrikassa toimiville sissijoukoille”. Sellainen tuki oli jo hyväksytty Upsalassa, kun neuvosto hyväksyi ”rasisminvastustamisohjelman”. Tämän ohjelman mukaisesti eri sissiliikkeille on annettu rahallista apua.
Christianity Today -lehti myönsi tämän vuoden tammikuun 2. päivän numerossaan, että sellaista rahallista apua oli annettu. Se kertoi lisäksi, että kokous ei hyväksynyt ”ehdotusta rajoittaa rasisminvastustamisohjelman tuottamia avustuksia ryhmiin, jotka eivät käytä väkivaltaa”.
Sama julkaisu huomautti kuitenkin, että Mosambikin ”marxilainen hallitus on se, jonka neuvosto auttoi valtaan”. Kuitenkin sanotaan, että tuo uusi ”hallitus on omaksunut kovan linjan kirkkoja kohtaan ja varsinkin ulkomaisia lähetyssaarnaajia kohtaan”. Tämän tähden jotkut länsimaiset valtuutetut pitivät vapautusliikkeitten kannattamista vastavaikutteisena.
Kirkkojen jakautuneisuuden murheellisiin seurauksiin kiinnitti neuvoston huomion presbyteeripappi Gordon Gray Irlannista. Hän sanoi: ”Irlannista käsin me olemme julistaneet maailmalle Jeesusta Kristusta, joka orjuuttaa ja jakaa. Sekä roomalaiskatolinen kirkko että protestanttiset kirkot ovat havainneet olevansa niiden poliittisten ja sosiaalisten, kulttuuria koskevien ja uskonnollisten jakaumien vankeja, jotka ne ovat osaltaan luoneet ja säilyttäneet. Kun yhteiskuntamme luhistuminen vaati kiireellisesti profeetallista sanaa Herralta, havaitsimme, ettemme voineet olla yhtä mieltä siitä, millainen tuon sanan olisi oltava.”
Lisää jakaumia
Myös kysymys uskonnonvapaudesta paljasti, miten pahasti neuvosto oli jakautunut. Jotkut länsimaiden valtuutetut yrittivät saada hyväksytyksi päätöslauselman, joka tuomitsi maat, joissa ei ole uskonnonvapautta.
Tuominnan kohde kävi kuitenkin selvemmin ilmi, kun eräs ortodoksipappi sanoi: ”Ihmisiä tapetaan ja murhataan niin kutsutuissa sosialistisissa maissa.” Oli ilmeistä, että nämä yritykset oli tähdätty pääasiassa Neuvostoliittoa vastaan.
Tätä yritystä sortotoimien tuomitsemiseksi vastustettiin ankarasti. National Catholic Reporter -lehti kertoi ”idän ja lännen välisestä kamppailusta, kun länsi halusi eritellä tapoja, joilla Neuvostoliitto on rikkonut uskonnonvapautta vastaan”. Lopulta esitys hyväksyttiin, mutta ainoastaan ”vesitettynä”.
Mutta oliko neuvosto todellisuudessa kiinnostunut uskonnonvapaudesta? Ei, koska se jätti huomioon ottamatta yhden räikeimmistä ja laajimmin tunnetuista nykyisen uskonnollisen sorron esimerkeistä, nimittäin Malawin Jehovan todistajien joukkokidutukset, murhat, raiskaukset ja maanpakoon ajamisen.
Saksalainen sanomalehti Bild sanoi: ”Nyt olisi hyvä tilaisuus esittää vastalause joissakin mustan Afrikan maissa tapahtuvalle kristittyjen vainolle. Esimerkiksi . . . Malawissa, missä Jehovan todistajia on lyöty ja heidän vaimojaan raiskattu. Mitä Kirkkojen maailmanneuvosto teki? Se päätti boikotoida seitsemää pankkia (niiden joukossa Saksan pankki), koska näillä oli liiketoimia Etelä-Afrikan kanssa. Setelipolitiikkaa sen sijaan että autettaisiin ahdingossa olevia veljiä – sekin on uskon tunnustamista, mutta huonoa.”
Washingtonissa (D.C.) ilmestyvän Star-lehden toimituskunnan jäsen W. F. Willoughby kysyi Jehovan todistajien vainosta: ”Käyttääkö KMN hyväkseen tätä kirpaisevaa mutta otollista tilaisuutta? Jos ei, kaikki muut sen sortoa – uskonnollista, rotu- tai muuta sortoa – vastaan esittämät julistukset kuulostavat kaikkea muuta kuin vakuuttavilta.”
Neuvosto ei ’käyttänyt hyväkseen tilaisuutta’. Se ei tehnyt mitään ja osoitti siten, että se oli kiinnostuneempi poliittisista asioista kuin uskonnonvapaudesta. Kolumnisti Jeffrey Hart sanoi tätä uskonnollisen vainon tuomitsematta jättämistä ”järkyttäväksi ulkokultaisuudeksi”.
Ei ykseyttä
Kirkkojen maailmanneuvoston viides yleiskokous osoitti jotakin. Se osoitti, että kristikunnan talo on jakautuneempi kuin koskaan.
Neuvoston pääsihteeri herra Potter sanoi, että ”mitään vaikuttavia uusia ajatuksia ei ilmaantunut” ja että yritykset ykseyden löytämiseksi olivat yhä ”hakoteillä”. Christianity Today -lehti sanoi lisäksi: ”Tuo Kirkkojen maailmanneuvoston aseman arviointi, jonka sen oma pääsihteeri esitti, kuvasti monien valtuutettujen tunteita neuvoston viidennen yleiskokouksen viimeisenä päivänä.”
Yhdistämisyritykset olivat niin turhia, että kun yleiskokous päättyi, eräs korkea-arvoinen australialainen valtuutettu sanoi: ”Voisi sanoa, että se oli ohi ennen kuin se alkoikaan.” Ja Toronto Star -lehti huomautti: ”Nairobi herätti paljon enemmän kysymyksiä kuin niitä oli, joihin se vastasi.”
Newsweek-lehti huomautti: ”Oli selvää, että neuvoston sisäiset kiistat olivat heikentäneet sen kuvaa länsimaissa ja kolmannessa maailmassa. Poliittisten ristiriitojensa keskellä järjestö näytti täysin kadottaneen pohjimmaisen uskonnollisen päämääränsä: kaikkien maailman kristittyjen kokoamisen yhdistettyyn rintamaan.”
Kuitenkin Raamattu, kristillisyyden perusta, sanoo, että tosi kristittyjen tulee ’kaikkien puhua yhtäpitävästi’. Se kehottaa kristittyjä, ”ettei keskuudessanne olisi jakaumia, vaan että olisitte sopeutuvasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa”. – 1. Kor. 1:10.
Raamattu sanoo lisäksi, että ne jotka väittävät palvelevansa Jumalaa mutta vihaavat hengellisiä veljiään, ovat valehtelijoita. Lisäksi se osoittaa ne, jotka tappavat veljiään, Panettelijan lapsiksi. – 1. Joh. 4:20, 21; 3:10–12.
Ei ole ihme, että kolumnisti Jeffrey Hart sanoi: ”Nairobiin Keniaan juhlallisesti kokoontunut Kirkkojen maailmanneuvoston viides yleiskokous oli kuvottava näyte moraalisesta ja hengellisestä sairaudesta.”
Osa maailmasta
Yleiskokous osoitti lisäksi, että kirkot olivat hyvin kaukana tosi kristillisestä opetuksesta, kun ne päättivät entistä enemmän sekaantua tämän maailman politiikkaan. The Christian Century -lehti kertoi: ”Ollako vai eikö olla maailmassa – siitä ei ole kysymys. Kysymys on siitä, sekaantuako nilkkoihin vai korviin asti. Yleiskokous päätti valita enimmäismäärän.”
Tämän vahvisti myös neuvoston vasta valittujen puheenjohtajien joukkoon kuuluva Venäjän ortodoksisen kirkon metropoliitta ja Leningradin arkkipiispa Nikodim. Hän kannatti neuvoston vapautusryhmille suomaa apua ja sanoi: ”Yhtenä puheenjohtajista tunnen nyt jopa enemmän kiinnostusta tämänkaltaista työtä kohtaan.”
Kuitenkin Jeesus sanoi, että hänen tosi seuraajansa ”eivät ole osa maailmasta”. (Joh. 17:16) Jumalan sana sanoo lisäksi: ”Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.” – Jaak. 4:4.
Kirkot ovat todellakin hylänneet Jumalan sanan ja tarkoituksen. Ne ovat kääntäneet selkänsä ihmiskunnan ainoalle toivolle, Jumalan taivaalliselle valtakunnalle, ja uudelle järjestykselle, jonka se tuo tänne maan päälle.
Mihin suunta?
Kirkkojen maailmanneuvoston jakautunut tila osoittaa, ettei Jumala mitenkään voi tukea sitä. ”Sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala.” – 1. Kor. 14:33.
Jumalan tahdon vastaisten oppien ja menettelyjen Baabelin kaltainen epäjärjestys osoittaa maailmanneuvoston kuuluvan osana porttoon, jota sanotaan Ilmestyksen 17. luvussa ”Suureksi Babyloniksi”. Sen tulevaisuus on selvä. Tuo ennustus osoittaa sen olevan menossa kohti täydellistä tuhoa, jonka panevat täytäntöön juuri ne, joiden kanssa uskonnot nyt harjoittavat haureutta – tämän maailman poliittiset vallat. – Ilm. 17:16.
Jeesus ennusti: ”Yksikään kaupunki tai talo, joka on jakautunut itseään vastaan, [ei] ole pysyvä pystyssä.” Ei myöskään Kirkkojen maailmanneuvoston jakautunut talo. – Matt. 12:25.