Papaija – puussa kasvava meloni

Herätkää-lehden Brasilian-kirjeenvaihtajalta

BRASILIALAISET kutsuvat niitä mamãoksi. Joissakin Karibianmeren osissa niistä käytetään nimitystä fruta bomba. Meksikolaiset sanovat niitä melon zapoteksi ja australialaiset ja Tyynenmeren lounaisosan saarelaiset papawiksi. Toiset taas pitävät kasvin latinalaista nimeä, Carica papaya, parempana. Mutta käytetäänpä niistä mitä nimeä hyvänsä, niitä tai joitakin niiden paristakymmenestä lajista tavataan ainoastaan trooppisilta ja taatusti pakkasettomilta subtrooppisilta alueilta, esimerkiksi Havaijista, Taiwanista, Australian Queenslandistä ja Etelä-Floridasta.

Ne ovat mehukkaita, melonia muistuttavia hedelmiä, joilla on myös eräitä lääkinnällisiä ominaisuuksia. Ne muistuttavat hieman cantaloupe-melonia, ovat pyöreähköjä tai päärynän muotoisia, painavat jopa 11 kiloa, ovat 7,5–50 senttimetrin pituisia ja kasvavat suoraan papaijakasvin rungosta 30 tai vielä useamman hedelmän rykelminä.

Tämä kasvi muistuttaa pientä palmua, sillä kaikki sen lehdet ovat kimppuna latvassa, eikä sillä ole lainkaan sivuoksia. Se kasvaa keskimäärin 3–4 metrin korkuiseksi. Vaikka se näyttää puulta, se on todellisuudessa ruohokasvi, jonka varsi on pikemminkin mehevä kuin puinen. Jotkut sanovat sitä ”jättiläiskasviksi”. Sen syvään sormiliuskaiset lehdet tuovat mieleen viikunapuun tai vaahteran lehdet; tosin onttojen ruotien kannattamien papaijan lehtien halkaisija on toisinaan jopa 60 senttimetriä.

Papaijakasvit kehittyvät täyteen mittaansa vajaassa vuodessa. Kehitys alkaa ontelossa olevista mustista, pyöreistä, ryppyisistä ja herneen näköisistä siemenistä. Ja kasvit ovat valmiita kantamaan hedelmää mihin vuodenaikaan hyvänsä. Papaijapuu on tavallisesti emiyksilö, ja se antaa aina runsaan sadon pyöreähköjä hedelmiä. Mutta on myös hedepuita, joissa on toisinaan kaksineuvoiset kukat, ja niihin kasvaa pitkien varsien päähän sylinterimäisiä hedelmiä. Ne voivat elää yli viisi vuotta.

Papaijat tosin muistuttavat maultaan ja muodoltaan meloneja mutta ovat sileäkuorisia. Hedelmän kypsyminen kestää yhdeksisen kuukautta ja väri muuttuu samalla vihreästä keltaiseksi. Tavallisesti keltaisen tai oranssin ja toisinaan lohenvärisen hedelmämallon paksuus on noin 2,5 senttimetriä. Siinä on hyvin vähän kuitua, ja se maistuu miedon makealta. Lisäksi siinä on miellyttävä myskintuoksu, joka ei muistuta minkään muun hedelmän tuoksua.

Mikset kokeilisi hieman papaijaa aamiaisena tai jälkiruokana? Jotkut nauttivat sitä sellaisenaan – tietenkin silloin kun hedelmä on kypsä – sokerin tai sitruunan kera tai ilman niitä. Monien brasilialaisten mielestä se on parasta hedelmäsalaatissa, johon kuuluu sen lisäksi banaaneja, mango-hedelmiä ja ananasta. Tai he valmistavat siitä herkullista juomaa sekoittamalla tehosekoittimella kypsää hedelmämaltoa ananaksen tai muiden hedelmien kanssa. Toiset pitävät papaijasta enemmän kastikkeena, joka valmistetaan kypsymättömistä hedelmistä ja johon lisätään sokeria ja kenties kookoshiutaleita.

Siirapissa keitetty vihreä hedelmämalto on myös hyvin maukasta. Edelleen jotkut käyttävät kypsymätöntä papaijaa (kurpitsan tavoin keitettynä) vihanneksena erityisesti muhennoksissa. Lisäksi sitä käytetään piirakoissa, sorbeteissa ja makeisissa. Kuutioiksi leikatuista tai raastetuista vihreistä hedelmistä valmistetaan myös hedelmähilloketta. Leikkaa hedelmät kuutioiksi ja jätä ne seuraavaan päivään saakka veteen, jossa on hieman (kankaaseen käärittyä) sammuttamatonta kalkkia. Nouki sitten kuutiot vedestä ja keitä ne tavallisen sokerin kera tai käytä ruskistettua sokeria jos haluat niihin karamellin makua. Sammuttamaton kalkki kovettaa pinnan kuten sokeroiduissa hedelmissä. Papaijat ovat ikävä kyllä herkästi pilaantuvia, joten niiden vienti on vaikeaa muutoin paitsi säilykkeinä tai virvoitusjuomien mehuna.

Lääkinnälliset ominaisuudet

Papaijakasvia nimitetään toisinaan ”lääkepuuksi” ja varmasti hyvällä syyllä, sillä sen jokaisella osalla on jotakin lääkinnällistä arvoa. Sen ontto, mehevä varsi sisältää runsaasti A-, B- ja C-vitamiinia sekä kalsiumia, fosforia ja rautaa. Emipuun rungosta 1,5 prosenttia on valkuaisainetta ja 7–10 prosenttia sokeria. Lehtiruotien, lehtien ja raakojen hedelmien maitiaisneste on tehokas matolääke. Lisäksi pienet, mustat siemenet sulattavat ja siten tuhoavat kaikenlaisia ei-toivottuja suolistoloisia. Papaija edistää lihan, kananmunien, maidon, papujen ja muiden samankaltaisten ravintoaineiden sisältämän valkuaisaineen hajoamista, ja näin se tehostaa haiman luonnollista toimintaa. Sitä paitsi papaija vähentää ruoansulatushäiriöitä, suojaa tulehduksilta, auttaa sokeritauti- ja maksatulehduspotilaita, ja sitä käytetään viinin ja oluen selkeyttämiseen.

Mutta saatat ihmetellä, mikä tekee papaijasta niin arvokkaan lääkkeenä? Se ei voi johtua pelkästään vitamiineista ja kivennäisaineista. Se on totta. Mutta oletko milloinkaan kuullut papaiini-entsyymistä? Juuri tämä entsyymi tekee papaijasta ainutlaatuisen valkuaisaineiden hajottajan. Yksinomaan papaijoissa esiintyvä papaiini muistuttaa pepsiini-nimistä eläinten entsyymiä. Papaiinista on ollut lääketeollisuudelle jo kauan hyötyä. Papaiinia on muuten eniten aivan kuoren alla raa’assa hedelmässä. Niinpä vielä puussa riippuvan papaijan kuoreen vedetään pitkiä viiltoja. Valkoinen neste valuu ulos samalla tavalla kuin kumipuusta tihkuva lateksi, ja se kootaan astioihin. Joka kolmen tai viiden vuorokauden jälkeen leikataan uudet viillot. Papaijoiden kypsyessä valuminen ehtyy vähitellen, ja se loppuu, kun ne ovat täysin kypsiä. Kuivattu neste on sen jälkeen valmista kuljetettavaksi.

Jos asut tropiikissa tai vierailet siellä, arvostat papaijaa vielä enemmän, sillä tällaisissa maissa sinua saattavat vaivata ohut- ja paksusuoleesi pesiytyvät loiset, kuten esimerkiksi koukkumadot. Mutta papaiini hyökkää loisten kimppuun ja pystyy liuottamaan useimpien yleisten loiseläinten sarveisaineisen orvaskeden. Papaiini on vaaraton ja halvin matolääke tropiikissa. Jos et pidä papaijojen syömisestä, kun ne ovat vihreitä ja melko karvaita, mikset pureskelisi jokaisen aterian jälkeen lehdenkappaletta tai ruokalusikallisen siemeniä ja nielisi niitä? Tämä ajatus ei ehkä tunnu kovin miellyttävältä, mutta se voi varmasti suojella elimistöäsi loiseläinten hyökkäyksiltä. Siemenet maistuvat vesikrassin ja retiisien tapaan kirpeiltä.

Ota viipale kypsää papaijaa aina, kun nautit raskaan, valkuaisainepitoisen aterian. Se voi säästää sinut pahoilta ruoansulatushäiriöiltä. Jos sinun pitää laittaa ruokaa, kääri raaka liha yöksi suureen papaijanlehteen. Hämmästyt sen mureuttavasta vaikutuksesta. Metsästäjät ja perheenemännät Brasilian takamailla ovat tehneet siten jo kauan. Kun he surmaavat vanhan eläimen, he käärivät sen sitkeän lihan papaijan lehtiin, ja seuraavana päivänä se on yhtä mureaa kuin nuoren eläimen liha. Vanha kana voidaan mureuttaa samalla tavalla tai hankaamalla siihen papaijan nestettä. Siksi useimmat kaupan olevat lihanmureutusaineet sisältävät papaiinia.

Mutta on siitä muutakin hyötyä. Kärsiikö joku perheessäsi aina silloin tällöin pahasta katarrista? Keitä siinä tapauksessa papaijan kukkia vedessä, lisää ruskistettua sokeria tai fariinisokeria ja siivilöi siirappi pois. Saat siitä hyvän yskänlääkkeen. Brasiliassa monet ihmiset panevat palan papaijanlehteä haavojen päälle jouduttamaan niiden parantumista. He vain sitovat lehden suoraan haavan päälle. Lisäksi papaijan maitoa käytetään ulkonaisesti ihovammojen hoitoon.

Kun nyt ”tunnet” papaijat paljon paremmin, saanemme muistuttaa sinua siitä, mistä niitä voi löytää. Vaikka niitä sanotaankin ”meloneiksi”, ne eivät kasva köynnöksessä. Katsahda sen sijaan ylöspäin, sillä ne ovat puussa kasvavia ”meloneja”.