Ilmojen lentävä monarkki
Herätkää!-lehden Englannin-kirjeenvaihtajalta
LENTÄJÄT Alcock ja Brown tekivät vuonna 1919 ensimmäisen onnistuneen välilaskuttoman Atlantin valtameren ylityksen ilmaa raskaammalla lentokoneella. On ymmärrettävää, että uutinen kiiti ympäri maailman. Se oli tavaton uroteko.
On kuitenkin outoa, ettei muuan 43 vuotta aiemmin tapahtunut vielä ihmeellisempi uroteko osoittautunut huomion arvoiseksi muualla paitsi että muutamat hyönteistieteilijät merkitsivät sen muistiinpanoihinsa. Tiedon mukaan monarkkiperhonen eli Danaus plexippus oli nähty vuonna 1876 Englannin lounaiskolkassa. Miten se oli saapunut, koska sen ainoat ravinnokseen käyttämät kasvit, käärmeenpistoyrtit, eivät kasva luonnonvaraisina Englannissa? Ajatus siitä, että se olisi lentänyt 4800 kilometrin päässä sijaitsevasta kodistaan Amerikasta, tuntui mielettömältä. Silti eräästä vuonna 1880 Glasgowsta lähteneestä laivasta, joka oli ehtinyt 300–500 kilometrin päähän Atlantille, pyydystettiin useita yksilöitä. Pohdiskelu jatkui yli 70 vuotta, samalla kun saatiin tietoja noin 150:stä nähdystä tai pyydystetystä yksilöstä.
Koska Ranskan rannikolla tavattiin ainoastaan kaksi monarkkiperhosta ja lisäksi Espanjasta ja Portugalista vain neljä yksilöä, monet päättelivät, että näiden luontokappaleitten oli täytynyt tulla itään laivoilla tai että ne olivat ainakin laskeutuneet matkan varrella olleisiin laivoihin. Mutta niitä on ilmaantunut toistuvasti aina nykypäiviin asti, ja siksi monet ovat päätelleet, että nämä hennot hyönteiset sittenkin selviytyvät tällaisesta uskomattomasta matkasta. Miksi ajatellaan näin? Sen perusteella, mitä Yhdysvalloissa ja Kanadassa nykyään tiedetään näiden eläinten huomattavista suorituksista.
Tämän komean hyönteisen tunnistaa heti suurista oranssinruskeista siivistään ja paksuista tummakuvioisista siipisuonistaan. Yleisenä perhosena se on tuttu myös Australaasian ja Tyynenmeren saarten asukkaille. Kuitenkin sen elämänkierto Pohjois-Amerikassa on niin mielenkiintoinen, että se on antanut aiheen ihmisiän kestäneelle tutkimukselle.
Vaelluslennot
Eläintieteilijä tri Fred A. Urquhart kiinnostui jo nuorena poikana monarkkiperhosesta. Oli suuressa määrin Urquhartin (joka nykyään toimii professorina Toronton yliopistossa) saaman 100000 markan suuruisen tutkimusapurahan ansiota, että hän saattoi tammikuun lopulla 1976 jäljitettyään menestyksellisesti vaikeasti seurattavan monarkin muuttomatkaa päätyä tutkimuksissaan sen talvehtimiskotiin. Vihdoin lähes 40 vuotta kestänyt kärsivällinen ja vaivalloinen tutkimustyö palkittiin.
Koska monarkki pyrkii välttämään talven kovia pakkasia, se lähtee säännöllisesti Kanadasta ja Yhdysvaltain pohjoisosasta lentämään kohti etelää. Toisin kuin linnut, monarkki lentää yksin kunkin seuratessa omaa vaistonvaraista reittiään. Se lentää 1,5–150 metrin korkeudessa ja mutkittelee yhä etelämmäksi matkaten toisinaan 130 kilometriä vuorokaudessa. Monet näistä kauniista hyönteisistä menehtyvät matkan aikana, mutta uudet lentoreitille nousevat perhosparvet paisuttavat niiden määrän valtavaksi armeijaksi.
Tutkimusten jatkuessa paljastui lisää odottamattomia seikkoja. Pantiin merkille, että melkein kaikki koirasmonarkit kuolevat palatessaan talvehtimissijoiltaan. Miten suvunjatkaminen sitten tapahtuu? Tarkempi erittely on paljastanut, että valoisan ajan lyhentyessä loppukesällä myöhään kuoriutuneiden monarkkinaaraiden sukuelinten kehitys hidastuu, ja sama pitää luultavasti paikkansa koiraistakin. Niinpä etelään vaeltavat hedelmättömät perhosparvet kehittyvät sukukypsiksi talvisijoillaan, kun päivät pitenevät siellä. Pariutuminen tapahtuu seuraavana keväänä pohjoiseen muuton aikana.
”Upea, uskomaton näky!”
Talvehtimispaikka yritettiin paikallistaa kokeilemalla erilaisia keinoja. Aluksi perhosten siipiin painettiin hellävaroen tuhansia tahmeita paperilappusia. Mutta äkillinen yöllinen rankkasade huuhtoi ne pois suojaa etsivistä monarkeista. Nykyaikaiset teippitaustaiset hintalaput osoittautuivat lopulta tarkoituksenmukaisimmiksi. Vuosien mittaan useita satoja tuhansia merkittyjä monarkkeja laskettiin vapauteen, ja tietoja kertyi yhä enemmän, kun tuhannet halukkaat tarkkailijat ilmoittivat havainnoistaan Torontoon. Vaellustapa tuli selväksi lopullisen päämäärän pysyessä salaisuutena, vaikka todisteet viittasivat Meksikoon.
Tutkimus saavutti jännittävän huippukohtansa, kun kaksi vapaaehtoista, jotka olivat kulkeneet lähes vuoden Meksikossa ristiin rastiin, törmäsi meksikolaisella vuorenrinteellä sijaitsevaan kahdeksan hehtaarin laajuiseen yhdyskuntaan. 3000 metrin korkeudella merenpinnasta lukemattomat miljoonat monarkkiperhoset täyttivät ilman, peittivät maan ja koristivat köynnöksinä arviolta tuhat oyamelpuuta. Professori Urquhart on vanginnut tälle eristetylle alueelle tekemänsä matkan aiheuttaman jännityksen kirjoitukseensa, jossa hän kuvailee silmiensä kohtaamaa ihmettä seuraavasti: ”Tuijotin ällistyneenä näkyä. Perhosia – miljoonia ja taas miljoonia monarkkiperhosia! Ne takertuivat tiukkaan ahtautuneina massoina korkeiden, harmaanvihreiden oyamel-puiden jokaiseen oksaan ja runkoon. Ne lepattelivat ilman halki kuin syksyiset lehdet ja peittivät maan liekehtivinä myriadeina . . . Mutisin ääneen: ’Uskomatonta! Miten upea, tavaton näky!’” – National Geographic.
Suuntavaisto
Mettä kukasta juovan yksittäisen perhosen näkeminen lisää suuresti arvostustamme Luojaa kohtaan. Mutta miljoonien perhosten näkeminen yhdessä paikassa, jonne ne ovat lentäneet jopa 4800 kilometrin matkan, herättää johdonmukaisesti kysymyksen: miksi? Monarkkiperhosen tapauksessa kukaan ei voi vieläkään antaa täysin varmaa vastausta. Mutta näyttäisi siltä, että Meksikon Sierra Madren viileä talvilämpötila on juuri sopiva, jotta perhoset kykenevät säilyttämään rasvavarastonsa seuraavaa lentoaan varten lämpenevinä kevätpäivinä.
Olkoon syy mikä tahansa, ihminen ei voi muuta kuin ihmetellä näiden vaeltelevien hyönteisten virheetöntä suuntavaistoa. Ne ovat vajaan neljännesgramman painoisia ja silti ne kykenevät lentämään 19–23 kilometrin tuntivauhtia. Sitä paitsi monarkit kohtaavat myrskyjä ja kuumuutta, puuttomia seutuja, vuoria ja kaupunkeja päästäkseen tuhansien kilometrien päähän vieraaseen kotiinsa, jota ne eivät ole koskaan aiemmin nähneet, vain lähteäkseen sieltä vielä kerran näkemättä sitä enää koskaan.