Onko kaivonkatsonnalla tieteellistä pohjaa?
JOILLAKIN kaivonkatsojien kokemikseen väittämillä reaktioilla ei näytä olevan tieteellistä pohjaa. Joissakin tapauksissa haarainen keppi nytkähtelee rajusti, ja toisissa tapauksissa vetovoima on niin väkevä, että keppi katkeaa. Toiset kaivonkatsojat väittävät voivansa paikantaa veden vain tutkimalla alueen karttaa. Sellaiset kertomukset herättävät epäilyksiä siitä, että asiaan liittyy demonisia voimia. Vartiotorni-lehdessä oli 1. kesäkuuta 1963 mielenkiintoinen artikkeli pahoista hengistä ja niiden toiminnasta. Siinä katsottiin, että demonisilla voimilla voisi aivan hyvin olla osuutta näissä kokemuksissa.
Mutta tässä artikkelissa sanottiin myös: ”Vaikka tieteellinen tutkimus ei olekaan tähän mennessä ollut samaa mieltä siitä, että veden etsintä käyttäen oksanhaaraa perustuu luonnonlakien toimintaan, niin se ei merkitse sitä, että nämä tutkimukset olisivat ehdottomasti oikeassa. Saattaa olla, että on olemassa joitakin luonnon peruslakeja, mitkä liittyvät siihen.”
Seitsemäntoista vuotta myöhemmin arvossa pidetyssä New Scientist -aikakauslehdessä ilmestyi (8. helmikuuta 1979) asiaa koskeva mielenkiintoinen artikkeli. Otsikon ”Kaivonkatsonta saavuttaa uutta luottamusta” alla luki seuraavasti: ”Tiedot Neuvostoliitossa suoritetuista menestyksellisistä tieteellisistä kokeista, joissa ikivanhalla kaivonkatsontamenetelmällä on etsitty vettä ja malmeja, ovat pakottaneet suhtautumaan uudella tavalla tämän menetelmän mahdollisiin käytännön sovellutuksiin.” Kokeisiin osallistuneet neuvostoliittolaiset geologit ”korostivat erään nimenomaisen Neuvostoliitossa äskettäin kehitetyn ja BFM:nä tunnettavan menetelmän ansioita”. New Scientist -lehden artikkelissa jatkettiin: ”Kuten käy ilmi, BFM (biofysikaalinen menetelmä) on vain kunnioitusta herättävä uusi nimi veden ja malmien etsinnälle taikavarvun avulla!”
Kirkon vastustama
The Encyclopedia Americana -tietosanakirjan mukaan ”ensimmäinen vahvistettu todiste kaivonkatsonnasta on peräisin keskiajalta Saksasta: vuonna 1556 Georgius Agricola julkaisi teoksessaan De re metallica kuvauksen siitä, miten saksalaiset kaivosmiehet paikansivat taikavarvun avulla kivennäisiä ja malmeja. Martti Lutherin ja toisten pappien mielestä kaivonkatsonta oli mahdollisesti yhteydessä saatanallisiin voimiin. Huolimatta siitä, että kirkko tuomitsi kaivonkatsonnan käytön, se levisi Saksasta muihin Euroopan maihin.” Sen jälkeen Americana-tietosanakirja kuvailee menetelmää seuraavasti:
”Perinteinen ja edelleen yleisin työväline on Y:n muotoinen haarainen keppi. Keppiin tartutaan kummastakin haarasta. Kämmenpuolet pidetään ylöspäin. Kepin pää sojottaa eteenpäin, ja sitä pidetään vaakasuorassa tai lievästi ylöspäin osoittavassa asennossa. Kun kepin pää taipuu alas, se osoittaa, että ollaan halutun kohteen luona. Ennen vanhaan pähkinäpuisia varpuja pidettiin parempina. Nykyään käytetään monenlaisista puulajeista sekä myös valaanluista, nailonista ja metallista tehtyjä varpuja.”
Mainittuaan sen, miten kaivonkatsonta oli ”kiistanalainen alusta pitäen ja miten kirkko hyökkäsi alinomaa sitä vastaan pitäen sitä paholaisen työnä”, New Scientist -lehti kiisti väitteet, joiden mukaan vain eräillä ihmisillä olisi tämä kyky. Tavallisten ihmisten avulla tehdyn tutkimuksen perusteella ”näyttää siltä, että kyky saada tällaisia reaktioita on paljon yleisempi, kuin oli aiemmin luultu. . . . Käyttämällä näitä kojeita, jotka perinteisen pähkinäpuunoksan tavoin vain toimivat pienten kädenliikkeiden tehokkaina mekaanisina vahvistimina, sadat ihmiset huomasivat voivansa kokea kaivonkatsontaan kuuluvia reaktioita.” Varpu ei siis ole se, jota vesi tai malmi vetäisi puoleensa. Se ainoastaan vahvistaa pieniä, huomaamattomia kädenliikkeitä ja saa ne näkymään. Americana-teos vahvistaa tämän sanomalla: ”Jotkut kaivonkatsojat väittävät voivansa löytää kohteet pelkillä käsillään.”
New Scientist -lehden artikkeli kertoi kahden Utahin valtionyliopiston vedentutkimuslaboratoriossa työskentelevän alkujaan epäileväisen luonnontieteilijän johtamasta tutkimuksesta. He eivät käyttäneet tunnettuja kaivonkatsojia vaan ”tutkivat 150 aloittelevan kaivonkatsojan kykyjä. Useimmat heistä olivat Utahin valtionyliopiston henkilökuntaa ja siellä opiskelevia. . . . Utahilaiset tutkijat tekivät sen tärkeän havainnon, että yli 99 prosenttia heidän tutkimistaan ihmisistä sai kaivonkatsontareaktioita.”
Esitetty tieteellinen peruste
Illinoisin yliopiston ja Moskovan valtionyliopiston tiedemiesten mukaan jotkin biologiset järjestelmät ovat ”huomattavan herkkiä ympäröivässä magneettisessa ja sähkömagneettisessa kentässä tapahtuville erittäin pienille muutoksille”. Kokeet ovat osoittaneet kirjekyyhkysten aistivan maan magneettisen kentän ja käyttävän sitä ohjausjärjestelmänä. Myös mehiläiset aistivat sen, ja viimeaikaisten kokeiden perusteella myös jotkin etanat näyttäisivät olevan herkkiä sille. Voiko ihmisen käsi vastata magneettisen kentän vaihteluista johtuviin ärsykkeisiin? Jos voi, niin miten se olisi yhteydessä veden esiintymiseen? New Scientist selittää artikkelissaan:
”Miten sellainen teoria voisi selittää ilmiön, joka tunnetaan veden ja malmien etsintänä taikavarvun avulla eli BFM:nä, jota neuvostoliittolaiset geologit soveltavat käytäntöön? Malmisuonet ja virtaava pohjavesi ovat molemmat yhteydessä geologisiin epätasaisuuksiin, kuten esimerkiksi siirroksiin, murto- ja hiertovyöhykkeisiin, huomattaviin rakoilupintoihin, vanhoihin joenuomiin, kalkkikivessä esiintyviin syöpymisonkaloihin, tuliperäisen kallion laavaputkiin ja niin edelleen. Tällaiset epätasaisuudet aiheuttavat pieniä geofysikaalisia häiriöitä esimerkiksi magneettikentän voimakkuudessa, mikä taas voisi aikaansaada kaivonkatsontaan liittyvän reaktion. Näin uskovat neuvostoliittolaiset geologit, jotka ovat käyttäneet BFM:ää toistakymmentä vuotta ja joiden työ ansaitsee tulla paremmin tunnetuksi länsimaissa.”
Tämän teorian mukaan ajatellaan, että tiettyjen geologisten muodostumien magneettikentän voimakkuudessa aiheuttamat vaihtelut, ei veden tai metallien esiintyminen tai poissaolo, saavat taikavarvun taipumaan. Tällaiset muodostumat ovat kuitenkin suotuisia malmipitoisten suonien kerrostumiselle tai veden kokoontumiselle. Neuvostoliitosta on monia esimerkkejä siitä, miten kaivonkatsontaa on käytetty menestyksellisesti sekä malmiesiintymien että virtaavan veden paikantamiseen.
Edellä mainituissa Utahin valtionyliopiston suorittamissa kokeissa 150 ”vihreälle” kaivonkatsojalle annettiin jokaiselle 30 puupalikkaa, ja he kulkivat pitkin määrättyjä koereittejä. Heidän piti pudottaa palikka siihen paikkaan, jossa taikavarpu alkaisi liikehtiä. Jokainen käveli reitin yksin, ja ennen seuraavan tuloa palikat poistettiin, sen jälkeen kun niiden paikat oli merkitty muistiin. Huomattavan monessa tapauksessa palikat pudotettiin samoihin kohtiin. Kerrottuaan tämän New Scientist -lehden artikkeli jatkaa:
”Nämä tulokset viittasivat siihen, että kannattaisi tutkia sitä mahdollisuutta, olisivatko kaivonkatsontaan liittyvät reaktiot yhteydessä koepolkujen varrella esiintyneisiin pieniin, cesiumhöyrymagnetometrien avulla mitattuihin magneettikentän vaihteluihin. Jonkinlainen vastaavuussuhde havaittiin: kaivonkatsojat saivat reaktioita useammin sellaisilla polkuosuuksilla, joissa mittalaitteet osoittivat magneettikentässä suurempia vaihteluja. Chadwick ja Jensen päättelivät, että se mahdollinen yhteys, joka vallitsee kaivonkatsontareaktioiden ja virtaavaan pohjaveteen liittyvien magneettikentän vaihtelujen välillä, voisi muodostaa pohjan tuleville tutkimuksille.”
Johtopäätös
New Scientist -lehdessä todetaan lopuksi seuraavaa: ”Jos kaivonkatsontareaktio on näin yleinen ja jos neuvostoliittolaisten väitteisiin BFM:n tehokkuudesta malminetsintämenetelmänä on suhtauduttava vakavasti, näyttäisi olevan kaikki syyt tehdä kaivonkatsontamenetelmällä suoritettavasta veden ja malmien etsinnästä huolellisen tutkimustyön kohde. . . . jos tavallisesti selvänäköisyyteen ja salatieteeseen yhdistettävän ikivanhan arvoituksen ratkaisussa osoittautuisi loppujen lopuksi olevan pelkästään kysymys perusteellisesta erittelystä, se olisi tervetullut osoitus tieteellisen menetelmän arvosta.”
Vaikka osoittautuisikin todeksi, että on olemassa vastavaikutuksia sähkömagneettisessa kentässä ilmeneville vaihteluille, joiden jotkut sanovat johtuvan veden läsnäolosta, se ei vielä selitä niitä äärimmäisiä reaktioita, joissa jotkut väittävät kepin tai varvun nytkähtelevän rajusti ja joskus katkeavan reaktion voimasta. Eikä ole saatu selitystä sille väitteelle, että jotkut voivat siirtää varpua jostakin alueesta olevan kartan yli ja paikantaa vettä. Sellaisissa tapauksissa demonivoimat voivat yhä olla asialla. Joskus pahat henget puuttuvat normaaleihin reaktioihin vääristäen ne suhteettomiksi tai vievät totuuden sellaiseen äärimmäisyyteen, että siitä tulee suuri petos.