Hurrikaani Daavid – tuuli joka ei tiennyt hyvää
Dominican presidentin Jenner Armourin mukaan 29. elokuuta 1979 oli synkin päivä saaren historiassa. Tällöin hurrikaani Daavidin tuhoisat tuulet runtelivat saarta kahdeksan tuntia. Seuraavassa Herätkää!-lehden sikäläisen kirjeenvaihtajan raportti.
HARVAT Dominican 70000 asukkaasta suhtautuivat hurrikaani Daavidiin vakavasti, kun se väijyi kilometrien päässä idässä Atlantilla. Vaikka hurrikaanivaroituksia oli annettu kaikkialla Windwardsaarilla, harvat uskoivat, että Daavid todella iskisi Dominicaan. Päivä alkoi normaalisti, mutta aamupäivällä tuulenpuuskat katkoivat pitkiä kookospalmuja kuin tulitikkuja. Dominica samoin kuin muut Karibianmeren saaret eivät voineet paeta näitä 240 kilometrin tuntinopeudella kiitäneitä tuhotuulia.
Grand Bayn ympäristössä kuoli kuusi ihmistä, kun Daavid raastoi rakennuksia ja vaurioitti 90 prosenttia taloista. Siellä eräs yhdeksän lapsen isä oli lähdössä työhön.
”Olin yläkerrassa ja kuulin, miten tuuli vonkui äänekkäästi. Ääni voimistui jatkuvasti. Ääni oli pelottava, ja se tuli kaikista suunnista. Ensin pohjoisesta, sen jälkeen idästä ja lännestä. Näin ruokasalin eteläisen seinän alkavan liikkua ja kallistua. Onnistuin jotenkin pitämään sitä paikallaan ja naulaamaan sen kiinni. Sen jälkeen alkoi toinen puoli siirtyä.”
Koettelemusta kesti koko päivän, mutta talo säilyi, vaikka katto vaurioituikin pahasti.
Muuan mies oli lankonsa talossa Roseaussa.
”Panin pannun tulelle ja rupesin syömään. Mutta toiset eivät syöneet mitään, vaan kysyivät toistamiseen, miten saatoin syödä tällaisena hetkenä. Nauroin heille, koska he olivat peloissaan. Sitten tunsin, miten koko talo liikkui ja huojui kuin olisi ollut maanjäristys. Nousin ylös ja koetin pitää ovea kiinni. Tuuli voimistui ja katto alkoi kohota. Vilkaisin kerran ulos, ja pieni lavapakettiautoni sananmukaisesti riippui korkealla ilmassa! Panin sisareni ja hänen lapsensa oven taakse ja seisoin sen edessä heidän suojanaan. Tiesimme, että jos katto lentäisi pois, meidän olisi juostava jonnekin muualle turvaan.”
Kahdelle vanhemmalle lähetystyöntekijälle, joilla on ikää 74 ja 80 vuotta, sattui seuraavaa. He olivat kahdestaan kotonaan Roseaussa Jehovan todistajien valtakunnansalin toisessa kerroksessa. Toinen heistä kertoo:
”Vettä virtasi vuolaasti ruokasalin oven alta. Vetäydyin viereiseen makuuhuoneeseen ja huusin Gustille, että hänkin tulisi sinne. Hän nojasi kaikin voimin pullottavaa ovea vasten, jottei se antaisi periksi. Ikkunasta saatoin nähdä, miten ilmassa lensi kaikenlaista tavaraa. Menin vaatekomeroon, jotta olisin suojassa joka suunnasta, mutta makuuhuoneestani kuului kauhea pamaus. Huoneestani oli ikkuna särkynyt. Pysyttelin vaatekomerossa siihen asti kun katto lensi pois, ja sen jälkeen menin suihkukomeroon, sillä se tarjosi suojan joka suunnasta. Siitä oli katto poissa, ja katkennut kattopuu hakkasi hurjasti tuulessa. Vilkaisin Gustiin, joka seisoi nurkassa tiskipöydällä keltainen, muovinen pesuamme päänsä päällä. Hän oli suojautunut tällä tavalla sen jälkeen kun ovi, jota hän oli pitänyt kiinni, kaatui ja heitti hänet lattialle. Hän sanoi, että ulkona ilmassa lentävät galvanoidut kattopellit näyttivät tummaa taivasta vasten jättimäisiltä haukoilta.
”Suunnilleen puolelta päivin tuuli tyyntyi hetkeksi, ja me menimme alakertaan valtakunnansaliin. Sinä iltana yli 30 ihmistä tuli sinne suojaan.”
Koko päivän rajut tuulet ajoivat ihmisiä paikasta toiseen. Kun osa talosta hajosi, sisällä olleet kiiruhtivat turvaan toiseen taloon. Siellä he viettivät lopun päivää toisten likomärkien ja hytisevien myrskyn uhrien seurassa. Paetessaan jotkut näkivät aiotun turvapaikkansa tuhoutuvan samalla kun he ponnistelivat päästäkseen sinne. Toiset olivat vielä huono-onnisempia. La Plainessa, saaren itärannalta, muuan nuori mies kertoi seuraavaa:
”Saatoimme nähdä, että merellä oli erittäin voimakas aallokko. Jonkin ajan kuluttua kuului ukkosen jyrinää, jota seurasi ikään kuin maanjäristys. Äitini ja minä pidimme ovea kiinni. Sisareni joutui pakokauhun valtaan ja painautui minua vasten ja huusi, että maailman loppu oli tulossa. Hän juoksi ulos. Näin talon siirtyvän paikaltaan ja ajelehtivan ja hänen juoksevan sen rinnalla. Näin talon putoavan hänen päälleen. Koetimme nostaa talon pois hänen päältään, mutta emme voineet. Sitten hän huusi: ’Oi, Jumala! Äiti, minä kuolen!’ ”
Heti pyörremyrskyn jälkeen Dominica oli eristyksissä muusta maailmasta 24 tuntia. Kaksi viikkoa aiemmin oli päättynyt puoli vuotta kestänyt yleislakko, joka oli rajoittanut kipeästi tarvittavien elintarvikkeiden maahantuontia. Roseaun kaduilla oli valtavia jätekasoja. Ja vähän ennen yleislakon alkamista kilpailevat poliittiset ryhmät olivat kaataneet puoli vuotta vanhan tasavallan ensimmäisen pääministerin hallituksen. Tilanne asetti Dominican 70000 asukasta kovalle koetukselle ja varsinkin nyt, kun kaikki viljelykset olivat siksi huonossa kunnossa, että satotoiveet näyttivät heikoilta ennen vuotta 1980.
Useat maat ryhtyivät kuljettamaan lentokoneilla monenlaisia tarvikkeita saaren pohjoispäässä sijaitsevalle Melville Hallin lentokentälle. Avustustarvikkeiden karttuessa kehittyi uusi ongelma – alkoi ryöstöaalto. Vaikka se kenties syntyi levottomuudesta ja epätoivosta, niin oli ikään kuin jokin paha voima olisi saanut valtaansa monet väestöstä. Eräs tarkkailija kertoo:
”Iltapäivällä ihmisiä tunkeutui kaikenlaisilla ajoneuvoilla lentokentälle, ja he alkoivat ryöstellä poliisin läsnä ollessa. Näin, miten erään paikallisen seurakunnan pappi yritti kovasti nostaa säkkiä pakettiautoonsa. Kysyin häneltä kovalla äänellä, mitä hänellä oli säkissä, mutta hän ei vastannut mitään.”
Eräs J. Astophan -osakeyhtiössä työssä olevista Jehovan todistajista kertoi, millaista oli kaksi päivää pyörremyrsky Daavidin jälkeen:
”Tie oli sananmukaisesti tukossa. Paikka oli täynnä ihmisiä. En ole koskaan elämässäni nähnyt vastaavaa. Ihmiset kuljettivat kärryillä ja muuten pois puutavaraa, sementtiä, pakastimia – kaikkea, mitä he saattoivat saada käsiinsä. Minusta se oli hämmästyttävää. Mitä jääkaapilla tai televisiolla tekee, kun saarella ei ole sähköä? He veivät pois sata uutta jääkaappia. Ensimmäisenä päivänä he kuljettivat niitä päänsä päällä ja kärryiltä ja muutamaa päivää myöhemmin kuorma- ja henkilöautoilla. Näin ihmisiä istumassa tiepuolessa jääkaappien kanssa odottamassa kyytiä maaseudulle.
”Todellisuudessa ryöstely jatkui liikkeissä toista viikkoa yötä päivää. Kaikki uudet autot joko varastettiin tai riisuttiin. Niistä irrotettiin moottoreita ja renkaita.
”Kaikki varaosat, joita oli jäänyt pyörremyrskyn jäljiltä yli neljän miljoonan markan arvosta, hävisivät. Tuhansia metrejä puutavaraa, terästankoja ja sementtiä vietiin. Lisäksi tonneittain pakasteita vietiin pois henkilöautoilla ja kantamalla keskellä kirkasta päivää. Muut tällä alueella sijaitsevat yhtiön varastot ryöstettiin samalla tavalla.”
Marigotin kyläneuvoston naispuheenjohtaja, joka omin silmin näki ihmisten kuljettavan kasoittain huopia ja muita tavaroita, sanoi, ettei hän ollut voinut saada unta vähään aikaan, kun hän oli nähnyt tuntemiensa ja kunnioittamiensa ihmisten muuttuvan yhtäkkiä silmiensä edessä varkaiksi.
Myrsky tosiaan toi esiin joistakuista pahimman puolen, samalla kun onneksi oli niitäkin, jotka olivat rohkeita ja huolehtivat toisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Mutta koko tämän ihastuttavan saaren ja muiden saarten väestön edessä on heidän tuhoutuneiden kotiensa ja tilustensa vaikea jälleenrakennustyö.
Hurrikaani Daavid jätti vanaveteensä Dominicalle 42 kuollutta, satoja loukkaantuneita ja yli 60000 koditonta. Se siirtyi luoteeseen ja iski Dominikaaniseen tasavaltaan tappaen siellä 1000 ihmistä.
Muuan Los Alcarrizosissa asuva nuori Jehovan todistaja sanoi:
”Katselemme kuistilta, miten sinkkilevyjä repeytyi irti taloista ja lensi ilman halki. Kun yksi niistä tuli hieman liian lähelle, siirryimme sisälle, mutta siellä omien sinkkilevyjemme paukkuminen hermostutti meitä vielä enemmän. Katselimme ulos ja näimme kahden talon sortuvan vastapäisessä korttelissa. Sen jälkeen sortui vielä seitsemän taloa toinen toisensa jälkeen. Emme voineet uskoa sitä! Hetkeä aiemmin paikalla oli ollut kokonainen kortteli; nyt enää pelkkä rojukasa!”
Banissa Jehovan todistajien lähetyskodin suojissa oli 40 ihmistä ynnä koiria, kissoja ja papukaija. Valitettavasti kaikki turvapaikat eivät olleet turvallisia. Viisi ihmistä kuoli, kun katolinen kirkko sortui Guaybinissä. Malpaézissa lähellä San Cristobalia 100 ihmistä etsi suojaa eräästä kirkosta, joka sortui, niin että kuusitoista ihmistä kuoli ja 50 sai vammoja. Villa de Ocoassa sortui eräs toinen katolinen kirkko ja hautasi 400 ihmistä raunioihinsa.
Sana ”hurrikaani” tulee eräästä intiaanien sanasta, joka tarkoittaa ”pahaa henkeä”. Dominican asukkaat ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että hurrikaani Daavid oli tuuli, joka ei tiennyt hyvää.