Pyörremyrsky Iwa – paha lintu
IWA (ēʹ va) on fregattilinnun havaijilainen nimi. Havaijisaaria tiistaina 23. marraskuuta 1982 pahoin kohdellut lintu oli itse asiassa aivan toisenlainen. Iwa oli ensimmäinen havaijilaisen nimen saanut pyörremyrsky, ja se antoi näille saarille harvinaisen näytteen luonnon voimasta. Iwa oli pahin sitten vuoden 1959 Havaijisaaria runnellut myrsky, ja se moukaroi Niihaun, Kauain ja Oahun saaria tuulella, jonka nopeus ylti lähes 180 kilometriin tunnissa.
Pahiten myrsky koetteli Kauaita, jossa joka kahdeksas koti joko tuhoutui tai hajosi asuinkelvottomaksi. Melkein kaikki muut rakennukset kärsivät vähäisiä tai suuria vaurioita. Puita, voimalinjoja ja sähkötolppia oli kaikkialla maassa niin että tiet olivat tukossa. Monet puista olivat yhä pystyssä lehdettöminä ja oksattomina, vaikuttavana muistuttimena myrskyn voimasta. Kovan tuulen liikkeelle pieksemät 8–9 metrin korkuiset aallot aiheuttivat myös vahinkoja tuhoten koteja, kerrostaloja ja hotelleja ranta-alueilla.
Kokonaisvahingot jäivät Oahussa pienemmiksi, vaikka tuuli ja korkea aallokko runtelivatkin kovasti pohjoisen ja lännen puoleista rantaa. Sähkökatko pimensi molemmat saaret täysin myrskyn ajaksi. Vaikka sähkö saatiinkin takaisin osiin Oahua myöhään samana iltana, viranomaiset arvioivat, että sähkönjakeluverkon täydellinen korjaaminen kestäisi molemmilla saarilla vähintään kuukauden. Oli hämmästyttävää, että myrskyssä kuoli vain yksi ihminen ja suhteellisen harvat saivat vammoja, jotka nekin olivat enimmäkseen vähäisiä.
Monet Jehovan todistajista kärsivät kummallakin saarella aineellisia menetyksiä, mutta kukaan ei loukkaantunut. Kristityt vanhimmat soittivat nopeasti kaikille seurakuntiinsa kuuluville tai kävivät heidän luonaan varmistautuakseen heidän turvallisuudestaan ja huolehtiakseen heidän mahdollisista tarpeistaan. He saattoivat sekä rohkaista niitä, joiden luona he kävivät, että saada omien kokemustensa lisäksi myös näiltä monia ensikäden tietoja myrskyn voimasta ja sen aiheuttamista tuhoista.
Eräs todistaja kertoi: ”Koko talo vapisi aivan kuin jättiläinen olisi ravistellut sitä.” Hänestä tuntui, että talossa olleiden täytyisi ehkä paeta, ja hän koetti avata keittiön oven, mutta tuuli painoi ovea niin lujasti, ettei hän saanut sitä hievahtamaankaan. ”Katselin ikkunasta ja näin, miten neljälle autolle tarkoitetun autotallin ja vajan käsittävä ulkorakennus vapisi kuin lentokone kiitoradan päässä”, hän sanoi. ”Sitten se kallistui oikealle ja kohosi taivaalle häviten näkyvistä.”
Vanhahko japanilainen todistajasisar istui suojassa olohuoneen nurkassa ja näki talonsa katon häviävän myrskyyn. Hän sanoi olleensa niin jännittynyt, ettei hän osannut pelätä. ”En kuitenkaan ollut niin jännittynyt, että olisin unohtanut rukoilla”, hän lisäsi.
Joidenkuiden oli siirryttävä pois lähellä rantaa sijaitsevista kodeistaan. Palattuaan kotinsa paikalle eräs todistajaperhe huomasi, että valtavat aallot olivat siirtäneet heidän taloaan 12 metriä, mutta se oli yhä pystyssä ja ehjä. Mentyään sisälle he huomasivat, että ainoastaan yksi lautanen oli mennyt rikki.
Todistajasisar, jonka mies omistaa tavaratalon, kertoo: ”Kova tuuli hävitti mieheni tavaratalon lähes täysin. Koko rakennuksesta jäi melkein ehjäksi ainoastaan se huone, jota hän antaa meidän käyttää yhtenä seurakunnan kirjantutkistelupaikkana. Sen johdosta yksi hänen työntekijöistään sanoi hänelle: ’Teidän olisi pitänyt antaa heidän (Jehovan todistajien) käyttää koko rakennusta, niin se olisi säilynyt kokonaan.’”
Vaikka jotkut koettivat käyttää myrskyä ja sen synnyttämää sekasortoa hyväkseen ryöstelemällä ja ahnehtimalla henkilökohtaista voittoa, havaijilaiset yleensä olivat kiinnostuneita toistensa hyvinvoinnista. Useimmilla heistä oli erinomainen yhteistyö- ja auttamishenki. Tämä oli erittäin ilmeistä Jehovan todistajien keskuudessa, mistä kaksi matkavalvojaa saivat aiheen kirjoittaa seuraavaa: ”Huomasimme ystävien mielialan hyväksi kaikkialla missä kävimme. Vanhimmat ottivat pikaisesti yhteyttä kaikkiin seurakuntiinsa kuuluviin ja katsoivat, että kaikista majoitusta tai ruokaa tarvinneista pidettiin huolta. Toiset seurakuntiin kuuluvat osoittivat rakkaudellista vastakaikua jakamalla apua tarvitsevien kanssa sen mitä heillä oli. Oli sydäntä lämmittävää nähdä se rakkaus ja kiinnostus, jota todistajat osoittivat pitäessään huolta toisistaan.”
Myöskään hengellisiä tarpeita ei unohdettu, sillä vanhimmat tekivät valmisteluja seurakunnan kokouksia varten sellaisillakin alueilla, joita myrsky oli koetellut ankarasti. Useimmat seurakunnat saattoivat pitää kokouksensa jo pyörremyrskyä seuranneena päivänä, vaikka sähköä ei vielä ollutkaan monin paikoin saatu takaisin.
Jehovan todistajat osoittivat olevansa kiinnostuneita myös naapureittensa tarpeista, sillä he antoivat heille aineellista ja auttoivat heitä korjaustöissä. Torstaina, vajaat kaksi vuorokautta myrskyn jälkeen, monet todistajista kävivät tapaamassa niitä joiden kanssa he tutkivat Raamattua nähdäkseen, voitaisiinko heille antaa lisää aineellista apua tai hengellistä lohdutusta.
Eräällä todistajaperheellä oli yksi lisäsyy iloon. Sen lisäksi, että koko perheen ei käynyt kuinkaan, sitä siunattiin uudella lapsella, joka syntyi juuri pyörremyrskyn tullessa saaren kohdalle. Äiti ja tytär voivat hyvin.
Kaikki Jehovan todistajat, joita pyörremyrsky koetteli, olivat kiitollisia siitä, että olivat säilyneet vahingoittumattomina. Heistä tuntui samanlaiselta kuin apostoli Paavalista hänen selvittyään monenlaisista koettelemuksista. 2. Korinttolaiskirjeen 1:11:ssa hän kirjoittaa: ”Myös te voitte osaltanne auttaa esittämällä rukouksenne meidän puolestamme, jotta monet kiittäisivät puolestamme siitä, mitä meille on huomaavaisesti annettu monien rukoilevien kasvojen ansiosta.”