Alaskan ankara valjakkokilpailu
Herätkää!-lehden Alaskan-kirjeenvaihtajalta
KUVITTELEHAN seisovasi karkeatekoisen reen jalaksilla matka Rovaniemeltä Kööpenhaminaan. Tällaisen matkan kulkeminen karun, tuulenpieksämän ja lumen peittämän erämaan läpi yötä päivää koettelisi varmasti voimia ja kestävyyttä. 62 joukkuetta ohjastajineen oli valmiina tällaiseen koitokseen, ja minä halusin nähdä sen.
Lensin erään ystäväni kanssa Alaskassa sijaitsevaan historialliseen kultakuumeen synnyttämään Nomen kaupunkiin. Iditarodin ajo päättyisi sinne, Beringinmeren rannalle.
Hitunen kaihoisaa menneisyyttä
Iditarod on sekä erään hylätyn kaivoskaupungin että vanhan postireitin nimi, reitin joka seuraili 1800-luvun lopulla syntynyttä polkuverkostoa. Nämä polut ulottuivat yli 3200 kilometrin pituisena nauhana Alaskanlahden rannalla sijaitsevasta Sewardista Beringinmeren rannalla olevaan Nomeen. Kesäisin Iditarodin reitillä liikuttiin etupäässä veneillä ja lotjilla Yukonjokea pitkin. Mutta talvisin kuljettiin koiravaljakoilla. Niinpä kilpailu on nimetty Iditarodin ajoksi.
Moottorikelkka on vasta viime vuosina korvannut koiravaljakon ohjastajan ja hänen rekensä. Siksi monet vanhat pitävät Iditarodin ajoa kaihoisana muistuttimena siitä, miten riippuvaisia ihmiset olivat koiristaan mennessään ensimmäistä kertaa tuntemattomille seuduille.
Koiravaljakolla ajaminen on suosittua monissa osissa maailmaa. Se tuo tervetullutta vaihtelua Alaskan pitkään talveen. Se voi vähentää liian paljosta sisälläolosta johtuvaa masentuneisuutta tai aggressiivisuutta. Koiravaljakoilla ajo voi olla hauskaa katselijoistakin. Lumisessa satumaassa rekeä vetävät kauniit siperian- ja alaskanpystykorvat ovat sykähdyttävä näky.
Joka vuosi pidetään monia kilpailuja, ja tuhannet ihmiset tulevat reunustamaan reittejä, joilla ohjastajat kiitävät noin 30 kilometrin tuntinopeudella! Useimmat kilpailut kestävät 2–3 päivää, niin että kullekin päivälle tulee ajomatkaa 40–50 kilometriä. Mutta niiden vastakohtana Iditarodin vetokoirakilpailu muistuttaa maratonjuoksua. Se on eräänlainen villin erämaan kutsu, jolloin talviset luonnonvoimat, ajoittain alle 40 asteeseen kiristyvä pakkanen, 50–60 kilometrin tuntinopeudella puhaltavat tuulet, lumimyrskyt, yksinäisyys ja unettomien öitten aiheuttama uupumus koettelevat miehiä ja koiria.
Koneemme lähestyi kaunista mutta karua Beringinmeren parrasta, Nomen rantaa. Rantajää ja kovaksi pakkautunut lumi ulottui rannikon suuntaisena silmän kantamattomiin. Raaputin huurretta ikkunastani voidakseni nähdä paremmin. Suoraan alapuolellamme kilpailua johtava valjakko juoksi ylväästi ja kauniisti kirkkaassa keskipäivän auringossa. Pehmustetut valjaat yllään nuo koirat riensivät eteenpäin tietoisina siitä, että ne olivat kilpailijoittensa edellä ja olivat menossa voittajina maaliin.
Mitä se maksaa?
Kilpailun päämajassa Nomessa sain melko hyvän kuvan kilpailukustannuksista. Ei riitä, että valjastaa 14 koiraa vetämään rekeä ja komentaa ne liikkeelle.
Noin 18-vuotias roteva nuorimies kertoi minulle, että hän oli ollut nuorin ohjastaja vuosi sitten pidetyssä Iditarodin ajossa. Valjakon valmistaminen kilpailuun oli maksanut hänelle 7000 dollaria. Sain tietää joidenkuiden ohjastajien maksavan 500–600 dollaria hyvästä valjakkokoirasta. Arvokas johtokoira, joka tottelee käskyjä ja pysyy valjakon kärjessä, voi maksaa 2000–4000 dollaria. Ei ihme, että monet ohjastajat kasvattavat omat koiransa!
Koirien ruokkiminenkin maksaa. Kilpailusäännöt edellyttävät, että jokainen koira saa kunakin kilpailupäivänä kilon ravintoa. Se täytyy lennättää tiettyihin reitillä oleviin paikkoihin. Ravinnon koostumus on sitten jokaisen ohjastajan asia. Koirat ahmivat kalaa tai naudanlihaa, laardia, vehnänalkioöljyä, hunajaa ja kasvisöljyä. Koska lämmin ateria on paras, ainekset sekoitetaan ja keitetään.
Reitti tarjoaa myös vaaroja – eivätkä ne kaikki johdu säästä. Viime vuonna eräs hirvi suuttui sen reviirille tunkeutumisesta. Tämä valtava eläin piti pintansa ja hyökkäsi kolmen valjakon – 42 murisevan, ulvovan koiran – kimppuun. Yksi ohjastajista kiipesi turvaan läheiseen puuhun. Selkkaus muuttui niin vakavaksi, että eräs ohjastaja lopulta ampui eläimen.
Tämä kilpailu on vain niitä varten, jotka ovat valmiita maksamaan kustannukset – rahana, vaaroina ja kestävyytenä.
Koiria kohdellaan hyvin
Saatat ehkä hämmästyä tiedosta, että nämä valjakkokoirat käyttävät ”juoksukenkiä”. Katsoessasi tarkkaan näet koirilla kilpailusääntöjen vaatimat pienet nahkakengät. Jokaisen koiran käpälien suojaamiseksi täytyy olla käytettävissä kaksi sarjaa käpäläsuojuksia, varsinkin silloin kun ne juoksevat jääpeitteisillä pinnoilla reitin tuulisilla osuuksilla.
Omistajat eivät mielellään kohtele lemmikkejään kovakouraisesti. Aika ajoin ohjastajat jopa kieltäytyvät viemästä valjakkoaan reitille tai kilpailu peruutetaan, jos olosuhteet reitillä ovat kehnot.
Mitä tapahtuu, jos jokin koira väsyy liikaa matkan aikana? Entä jos se sairastuu tai vahingoittuu? Se pannaan rekeen ja viedään jollekin 28 tarkastusasemasta, jossa eläinlääkäri tai kilpailujen toimitsija voi huolehtia siitä. Kaikista koirista täytyy esittää selvitys maaliviivalla. Jos ohjastaja ei pysty siihen, hänen kilpailusuorituksensa hylätään. Koirista koetetaan kaikin keinoin pitää hyvää huolta.
Vahvat ohjastajat
Onko ihmisen oltava tietyn tyyppinen voidakseen olla koiravaljakon ohjastaja? No ajatellaanpa, millaista kestävyyttä reen työntäminen tai vetäminen jyrkissä paikoissa vaatii edellä mainitun kaltaisissa olosuhteissa. Olisitko halukas nukkumaan ulkona pakkasessa makuupussissa kuusenoksista kyhätyllä patjalla? Sellainen varmasti vaatii ihmiseltä sitkeyttä. Viime vuonna ohjastajien joukossa oli eräs 75-vuotias veteraani, ja hän suoriutui yli 1600 kilometrin matkasta!
Ohjastajien joukossa oli myös seitsemän naista. Eräs heistä valmentautui muutama vuosi sitten kilpailuun siten, että hän käveli uimapuku yllään jäätyneelle järvelle, hakkasi jäähän reiän ja solahti jääkylmään veteen. Hän halusi nähdä, voisiko hän kestää samanlaisen kokemuksen kaukana kodista, jos hänen rekensä uppoaisi heikkoihin jäihin. Lannistuiko hän? Tämä sama nainen porhalsi koiravaljakolla Nomeen. Seitsemästä kilpailun aloittaneesta naisesta kuusi tuli maaliin saakka.
Kilpailuun valmentautuminen
Vaikka valjakkokoirat koulutetaan juoksemaan ja ne ovat tyytyväisempiä juostessaan, niiden tulee olla hyvässä kunnossa sitä silmällä pitäen. Koira tarvitsee sydänverisuoniston toimintakyvyn ja voiman kehittämistä aivan samoin kuin ihminenkin. Liika paino voi olla haitaksi yhtä lailla eläimille kuin ihmisille. Siksi valjakkokoirien kunnon parantamiseen käytetään paljon aikaa kesäkuukausina.
Ennen ensimmäistä lumisadetta koiravaljakoita voidaan nähdä kytkettynä vanhan avolavapakettiauton etupuskuriin. Ohjastaja istuu auton konepellillä ja pitelee ohjaksia koko komeuden karauttaessa kuin sotavaunut pitkin tietä. Jos ohjastaja haluaa kohentaa kuntoaan kilpailua varten, hänen olisi tietenkin parempi hypätä alas ja juosta valjakon kanssa, sillä hyvä ohjastaminen vaatii häneltä kuntoa, kun hän potkii jalalla vauhtia ja työntää rekeä.
Vuonna 1980 Iditarodin ajo kesti maaliskuun 1. päivästä 25. päivään. 62 valjakkoa lähti tavoittelemaan 12000 dollarin arvoista ensimmäistä palkintoa, ja ensimmäiset kaksikymmentä Nomeen saapunutta jakoivat 52500 dollarin palkintosumman. 36 valjakkoa tuli maaliin. Valjakossa on 10–20 koiraa. Suosituimpia ovat siperianpystykorvat. Ne ovat pienempiä, sitkeämpiä, nopeampia ja säyseämpiä kuin painavammat alaskanpystykorvat, jotka helposti tappelevat keskenään. Joskus jalostuksessa käytetään intiaanien koiria (osaksi susia) tai labradorinnoutajia (joilla on vahvemmat jalat).
Noin 1500 katselijaa reunusti Nomen Front-katua, kun Alaskan Trapper Creekistä kotoisin oleva 44-vuotias Joe May hitaasti kävelytti uupuneen kymmenen koiran valjakkonsa maaliviivan yli. Palosireenin ulvahdus ilmoitti, että tämä lopen uupunut ohjastaja oli tullut hakemaan 12000 dollarin arvoista ensimmäistä palkintoa. Hän oli ansainnut sen viimeistä penniä myöten ja tullut maaliin uudessa ennätysajassa – 14 vuorokautta, 7 tuntia ja 11 minuuttia.
Osallistuuko Joe May uudelleen Iditarodin ajoon? ”Tämä on viimeinen kilpailuni”, hän sanoi lopussa. Sen jälkeen hän jatkoi: ”Jaa-a, kuka tietää.” Seuraavan kilpailun palkintosumma on nostettu 100000 dollariin.
[Kartta/Kuva s. 21]
(Ks. painettu julkaisu)
NOME
Nancy Lake
ANCHORAGE