Traaginen onnettomuus muutti elämäni

SEN popyhtyeen suosio, johon kuuluin täällä Uudessa-Seelannissa, oli kasvamassa. Lisäksi ajoin sivutöikseni kuorma-autoa, mistä maksettiin hyvin. Molempien hankkeiden ansiosta minulla oli hyvät tulot. Se oli aivan välttämätöntä, sillä normaalien menojen ohella tarvitsin paljon rahaa marihuanaan ja LSD:hen.

Olin hieman aiemmin eronnut vaimostani, ja avioeroprosessi oli kesken. Sillä välin asuin toisen naisen kanssa ja aioin mennä naimisiin hänen kanssaan, kun avioero olisi selvä.

Äkillinen onnettomuus

Ajoin eräänä päivänä kotiin kuorma-auton ollessa täydessä lastissa ja laskin jyrkkää mäkeä 15 kilometrin päässä Rotoruasta koilliseen. Erään mutkan jälkeen tiellä oli karjaa, autoja tuli vastaan ja yksi kuorma-auto oli pysähtynyt eteeni. Painoin nopeasti jarrupoljinta, mutta poljin painui lattiaan saakka – jarrujärjestelmä oli pettänyt täysin! Seuraavaksi tajusin, että olin törmännyt seisovaan kuorma-autoon ja että jalkani olivat murskaantuneet törmäyksen voimasta.

Palomiehiä kiiruhti paikalle, ja kesti tunnin, ennen kuin he saivat minut leikatuksi irti romukasasta. Minut kiidätettiin Rotoruan sairaalaan, minuun siirrettiin paljon verta ja molemmat jalkani amputoitiin polven yläpuolelta.

Parin viikon kuluttua minut vieroitettiin morfiinista, ja ajelehdin päivästä toiseen kivun sumentamana. Muistan, että jolloinkin tuona aikana luokseni tuli uskollaparantaja, nainen, joka pani kätensä päälleni ja sanoi, että kivut häviäisivät. En muista hänestä paljonkaan, mutta sen muistan selvästi, etteivät kivut vähentyneet!

Kipuni hellittivät hieman, kun ystäväni salakuljettivat minulle marihuanaa. Tällöin avasin ikkunan, kytkin tuulettimen puhaltamaan ja tupruttelin marihuanasavuja tyytyväisenä. Mutta todellisuudessa tulevaisuuteni popyhtyeen jäsenenä oli hyvin epävarma; kaikki tulevaisuudenodotteet tuntuivat olevan yhtä tyhjän kanssa.

Vihdoin pääsin sairaalasta. Pidin sitä onnellisena päivänä, sillä nyt ei mikään olisi rajoittamassa huumeitten käyttöäni. Mutta olin hyvin masentunut. En välittänyt mistään muusta niin kauan kuin minulla oli huumeita.

Toivonsäde

Kun yksi Jehovan todistajista kävi eräänä päivänä ovellani Rotoruassa, olin vain vähän kiinnostunut. Todellisuudessa olin hieman utelias tietämään Jehovan todistajista, sillä eräästä sukulaisestani oli tullut Jehovan todistaja. Ihmettelin, miksi hänenlaisestaan kunnon tytöstä oli tullut ”uskovainen”.

Joka tapauksessa tämä todistaja näytti minulle Raamatusta, että voisin vapautua invaliditeetistani täällä maan päällä ihmisenä. (Ilm. 21:3, 4; Ps. 37:9–11, 29) Se oli minulle täysin uutta, sillä olin ajatellut, että voisin odottaa eläväni pysyvästi rauhassa ja onnessa vasta taivaassa. Yksi asia johti toiseen, ja ennen kuin tiesinkään, minulle pidettiin säännöllistä raamatuntutkistelua.

Olin edelleen ahnas huumeitten käyttäjä, mikä aika ajoin aiheutti minulle hankalia tilanteita. Joskus otin ”tutkistelupäivänä” vahvan huumeannoksen ennen kuin muistin, mikä päivä se oli. Riippuen siitä, miten huumaantunut olin, minä joko soitin ja lykkäsin tutkistelua jollakin kehnolla tekosyyllä tai, jos olin liian huumaantunut, otin yhteyttä erääseen huumeita käyttävään ystävääni, joka vei minut pois kotoa iltapäiväksi. Mutta todistaja oli sinnikäs, ja vaikka tällaisia vastoinkäymisiä oli vielä jatkossakin, aloin kaikin puolin nauttia tutkistelusta.

Pian tämä todistaja ja hänen vaimonsa alkoivat viedä minua valtakunnansalissa pidettäviin kokouksiin. Vaikka olinkin hyvin hermostunut siitä, että ympärillä oli paljon ihmisiä, tunsin pian oloni levolliseksi ystävällisessä ilmapiirissä. Aloin ajatella, että ehkä elämä sittenkin voi tarjota minulle jotakin.

Kova koetus

Kaikki näytti sujuvan hyvin. Mutta sitten tyttöystäväni pani minut valinnan eteen: joko valitset minut tai tuon uskonnon. Olin aivan poissa tolaltani, sillä olin enemmän tai vähemmän otaksunut, että hänkin hyväksyisi ne Raamatun totuudet, joita opin. Hän lähti tuona iltana. Istuin yksin pyörätuolissani, enkä voi muistaa, että olisin koskaan ollut masentuneempi. En silloin ymmärtänyt sitä, mutta nyt tiedän, että Jehovan henki vahvisti minua selviytymään sellaisesta, mistä en olisi koskaan voinut omin voimin selviytyä.

Todistajat auttoivat minua: he ympäröivät minut uusilla ystävillä, jotka korvasivat ne ystävät, jotka olin menettänyt. Minun ei ollut kovin vaikea luopua tupakoinnista tai huumeista, sillä saatoin nähdä, että se mitä saisin, olisi paljon arvokkaampaa kuin näistä saatu tilapäinen nautinto. En kuitenkaan pannut itseäni koetukselle; varoin seurustelemasta enää huumeitten käyttäjien kanssa. Sen sijaan olin läheisessä yhteydessä Jehovan todistajiin, jotka alinomaa rohkaisivat ja kannustivat minua.

Eivät vaikeudet tähän loppuneet

Olin nyt ollut vuoden pyörätuolissani, ja jalantynkiini voitiin alkaa sovittaa tekojäseniä. Pelko ja etupäässä epäonnistumisen pelko sai minusta lujan otteen. Niinpä päätin pysyä pyörätuolissani.

Jälleen todistajat tulivat avukseni ja kannustivat minua kokeilemaan tekojäseniä. He auttoivat minua tajuamaan, että voisin olla lähes täysin riippumaton toisista ja palvella Jehovaa paljon enemmän. Niinpä minun täytyi yrittää. Tuntui kauhealta seistä korkealla oltuani niin kauan melkein maanpinnan tasolla, ja voi, miten kovaa maa oli, kun alinomaa kaaduin sille!

Ihmisen jalat ovat suunnittelutaidon ihmeellisiä saavutuksia. Koska minulla ei ole polvia, minulle piti tehdä sellaiset. Kumpikin polvi tehtiin erilaiseksi liikkumista ja tasapainoilua silmällä pitäen.

Aluksi liikkuminen oli hyvin vaikeaa, siirsin aina ”väärää jalkaa eteenpäin” ja näytti siltä, että suurin osa ajastani kului maasta nousemiseen. Mutta sinnikkyys ja peräänantamattomuus on palkittu, ja nyt pystyn liikkumaan aika mukavasti.

Tekojalat ”liitetään” jalantynkiini eri tavoin. Toinen jalantyngistäni ulottuu polveen, ja tekojalka on muotoiltu huolellisesti siten, että se kiinnittyy lujasti jalantyngän pään vähäiseen kupuun.

Koska toinen jalantynkä on niin lyhyt, ettei keinojäsentä voida sovittaa siihen samalla tavalla, turvaudutaan tyhjiömenetelmään. Kun jalantynkäni työnnetään putkimaisen sukan avulla tekojalkaan, syntyy tyhjiö. Sen avulla jalantynkäni imeytyy kiinni tekojalkaan. Kun haluan irrottaa tekojalan, pienen tulpan pois vetäminen saa tyhjiön täyttymään ilmalla ja tekojalka irtoaa.

Valoisat odotteet

Sain työtä jadenkaivertajana, ja se oli täysin uutta minulle. Se on kiehtovaa ja nautin siitä kovasti. Sen avulla voin elättää itseäni ja perhettäni. Olen sovittanut maoritaiteen perinteisiä koristeaiheita nykytyyliin ja valmistanut erittäin kauniita riipuksia.

Asemani on nyt todella muuttunut. Joulukuussa 1975 minut kastettiin Jehovan todistajaksi, ja ympärilläni on saman uskon omaavia ystäviä – joista yhden kanssa olen nyt onnellisessa avioliitossa. Odotan, että voisin jälleen käyttää jalkojani – Jumalan uudessa järjestyksessä. (Jes. 35:6) – Lähetetty.