Voivatko ne aikaansaada tosi onnellisuutta?

Kapitalismi? Kommunismi? Sosialismi?

ONNELLISUUDEN tavoittelu aineellisen hyvinvoinnin avulla ei ole uutta. Se oli monien antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten elämäntapana. Mutta koko keskiajan se oli huonossa huudossa, etupäässä uskonnollisista syistä.

Keskiajan yhteiskuntaa hallitsi uskonto, jonka vaikutus tuntui kaikissa ihmisten toiminnoissa. Idän ortodoksinen kirkko ja Rooman katolinen kirkko pitivät köyhyyttä hyveenä. Se oli ”koetus”, joka köyhien täytyi hyväksyä. Se, että rikkaat olivat rikkaita ja köyhät köyhiä, oli Jumalan määräämää. Vapaaehtoista köyhyyttä pidettiin ”pyhänä”, ja kirkon lainsäädäntö tuomitsi koron oton.

Mutta vaikka katoliset tuomiokapitulit tuomitsivatkin juutalaiset rahanlainaajat, ne antoivat itse rahaa lainaksi korkeaa korkoa vastaan. Itse paavinistuimesta tuli ”keskiajan suurin rahalaitos”. Tällainen oli tilanne suuren osan feodaaliskirkollisen järjestyksen ajasta.

Kapitalismin synty

Feodaalijärjestelmän purkauduttua kylien ja kaupunkien välinen kauppa kasvoi. Samoin kasvoi kansojen välinen kauppa. Ja mielipiteet ja käsitykset pääsivät liikkumaan vapaammin, varsinkin painokoneen keksimisen jälkeen. Katolisen kirkon vaikutus alkoi heiketä.

Keskiajan katolilaisuus oli ollut suurin este uuden talousjärjestelmän kehitykselle. Silti katolisen kristikunnan keskelle oli keskiajan loppupuolella kasvanut kauppaa, tehdastuotantoa ja pankkitoimintaa harjoittavia kapitalistisia saarekkeita. Tällaisia olivat esimerkiksi sellaiset katoliset kaupungit kuin Venetsia Italiassa, Augsburg Saksassa ja Antwerpen Flanderissa.

1500-luvulla alkoi protestanttinen uskonpuhdistus. Vaikka olisikin liioiteltua pitää uskonpuhdistusta kapitalismin synnyttäjänä, se päästi liikkeelle ajatuksia, jotka antoivat kapitalismille selvän sysäyksen. Ensinnäkin kalvinismi poisti oikeutetuilta liikevoitoilta koronkiskonnan leiman. Lisäksi eräät protestanttiset käsitykset antoivat ihmisille halun ahkeraan työntekoon, jotta he voisivat menestyä elämässään ja siten osoittaa kuuluvansa ”Jumalan valittuihin”. Liiketoimien onnistumista pidettiin osoituksena Jumalan siunauksesta. Syntyneestä varallisuudesta tuli ”kapitaalia”, pääomaa, jota voitiin sijoittaa omaan liikeyritykseen tai johonkin muuhun liikeyritykseen. Näin protestanttinen ahkeran työn ja säästäväisyyden etiikka myötävaikutti kapitalismin leviämiseen.

Ei ole yllättävää, että kapitalistinen talous kehittyi nopeammin protestanttisissa kuin katolisissa maissa. Mutta katolinen kirkko kuroi nopeasti etumatkan kiinni. Se salli kapitalismin kehittyä maissa, joissa se itse oli voimakas, ja omia varojaan käyttämällä siitä tuli äärettömän rikas kapitalistinen järjestö.a

Kapitalismi oli epäilemättä parempi kuin feodaalijärjestelmä, sillä se ainakin lisäsi työtätekevän kansan vapautta. Mutta se aiheutti myös monenlaista epäoikeudenmukaisuutta. Kuilu rikkaitten ja köyhien välillä pyrki levenemään. Pahimmillaan se aiheutti riistoa ja luokkataisteluja. Parhaimmillaan se tuotti eräisiin maihin vauraan kulutusyhteiskunnan ja aineellista yltäkylläisyyttä. Mutta se on tuottanut myös hengellistä tyhjyyttä eikä ole pystynyt antamaan todellista ja kestävää onnellisuutta.

Onko kommunismi tie onnellisuuteen?

Protestanttinen uskonpuhdistus oli kapina paavin vallan ja etuoikeuksien väärinkäyttöä vastaan. Mutta se antoi vapauden monenlaisille aatteille, joiden tavoitteet menivät paljon pitemmälle kuin mihin varsinaiset uskonpuhdistajat olivat pyrkineet. Nämä aatteet tulisivat – ennemmin tai paljon myöhemmin – aiheuttamaan vallankumouksia muilla kuin uskonnon aloilla. Kapina Roomaa vastaan ei käynnistänyt ainoastaan kapitalismin kehitystä, vaan se myötävaikutti myös uusien keksintöjen ja menetelmien syntymiseen tieteessä, tekniikassa ja filosofiassa – jotka vuorostaan johtivat ateistisiin käsityksiin.

Kun keksittiin höyrykone ja muita koneita, kapitalismi levisi kaupan alalta teollisuuteen. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla syntyi suuria tehtaita, jotka tarvitsivat paljon työvoimaa, ja sitä saatiin talonpojista, käsityöläisistä ja jopa lapsista. Mutta kapitalistinen ”ihmisen suorittama ihmisen riisto” johti työväenliikkeitten ja kumouksellisten filosofioitten, kuten kommunismin, syntymiseen.

Teoreettisesti ”kommunismilla” tarkoitetaan ”yhteisomistukseen perustuvia yhteiskuntajärjestelmiä tai tulojen ja vaurauden tasaamista”. Käytännössä kommunismilla tarkoitetaan nykyään hallintojärjestelmää, jossa omaisuus on valtion hallussa ja jossa valtio yksipuoluejärjestelmän avulla valvoo taloutta.

Kommunismi näytti tarjoavan maailman miljoonille köyhille toivon paremmasta elämästä. Se näytti olevan paras keino kapitalistisen järjestelmän luoman räikeän yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tasoittamiseksi. Monet olivat jopa valmiita luopumaan pikaisen vapauden toivosta, jos vallankumous parantaisi elinehtoja. Vapaus koittaisi myöhemmin, he ajattelivat. Mutta vuodet ovat kuluneet, ja kommunistisella hallintojärjestelmällä on ollut monissa maissa aikaa osoittaa, mihin se pystyy. Tulokset ovat olleet murheellisia jo tarkasteltaessa aineellista hyvinvointia puhumattakaan vapaudesta ja onnellisuudesta.

Länsimaissa kommunistinen ideologia viehätti vuosikausia monia nuoria – ja miksei vähän vanhempiakin. Mutta monista kommunistisista maista jatkuvasti tihkuvat huonot uutiset ja yksisuuntainen pakolaisvirta ovat saaneet monet pettymään.

Tarjoaako sosialismi paremman tien?

Sana ”sosialismi” tulee latinalaisesta sanasta socius ’ystävä’. Ensimmäisen kerran sitä on käytetty Englannissa 1800-luvun alussa ja hieman myöhemmin Ranskassa. Se esiintyi englantilaisen Robert Owenin (1771–1858) ja ranskalaisten Saint-Simonin (1760–1825) ja Charles Fourierin (1772–1837) yhteiskuntateorioissa.

Owen kritisoi kapitalistisesti järjestettyä teollisuutta, joka perustui kilpailuun ja työläisten riistoon. Hän suositteli osuustoimintajärjestelmää, jossa miehet ja naiset eläisivät ”ykseyden ja yhteistoiminnan kylissä” nauttien sekä maataloudessa että teollisuudessa suorittamansa työn hedelmistä. Skotlantiin, Irlantiin ja jopa Yhdysvaltoihin perustettiin useita owenilaisia yhteisöjä. Mutta lopulta ne hajosivat.

Ranskassa Fourier kannatti malliyhteisöjen eli falansterien luomista; ne muodostuisivat ihmisistä, jotka saisivat tehdä sellaista työtä, josta he pitävät. Toisin kuin Owen, joka hyväksyi valtion osallistumisen ”kyliensä” rakentamiseen, Fourier uskoi järjestelmänsä toimivan täyden vapaaehtoisuuden pohjalta. Lisäksi hänen yhteisöjensä jäsenille maksettaisiin heidän työnsä mukaan, ja heillä saisi olla omaa omaisuutta. Fourier katsoi löytäneensä yhteiskuntajärjestelmän, joka vastasi ihmisten luonnollisia toiveita heidän etsiessään onnellisuutta. Falanstereita todella perustettiin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, mutta nekin epäonnistuivat.

Ranskalaisen Saint-Simonin käsitykset olivat lähempänä nykyajan sosialismia. Hän kannatti tuotantovälineitten yhteisomistusta ja sitä, että tiedemiehet, insinöörit, teollisuusmiehet ja pankkiirit hallitsisivat niitä. Saint-Simon uskoi tieteen ja teollisuuden välisen yhteistyön tuottavan uuden yhteiskunnan, jossa ihmisillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet hyvinvoinnin saavuttamiseen kykyjensä, työpanoksensa ja työnsä laadun mukaan.

Vaikka yksikään näistä varhaisista sosialistisista ideologioista ei menestynyt, ne tasoittivat tietä myöhemmille liikkeille. Ne olivat ensimmäisiä enteitä nykyajan sosialismista, joka on määritelty yhteiskuntajärjestelmäksi, jossa valtio omistaa tärkeimmät tuotantovälineet ja valvoo niiden käyttöä ja hyödykkeitten jakelua. Vaikka sen perustavoitteet ovatkin samat kuin kommunismin perustavoitteet, tämän päivän sosiaalidemokratia eroaa marxismista siinä, että se kannattaa asteittaisia uudistuksia mutta ei vallankumousta eikä yksipuoluejärjestelmää.

Vaikka sosialismi kunnioittaakin yksilönvapautta enemmän kuin kommunismi, se ei ole onnistunut aikaansaamaan kansainvälistä rauhaa ja onnellisuutta. Miksi?

Miksi se on epäonnistunut?

Ensinnäkään sosialismi ei ole osoittautunut kansallismielisyyttä voimakkaammaksi. Toisesta internationaalista, vuonna 1889 perustetusta sosialististen puolueitten ja ammattiyhdistysten liittoutumasta, me luemme, että se ”julkaisi monia liikuttavia ja innostavia sodanvastaisia ohjelmajulistuksia, mutta sodan puhkeaminen [vuonna 1914] paljasti sen voimattomuuden. Useimmat sen kansallisista aineksista pitivät omien hallitustensa puolta ja hylkäsivät ajatuksen työväenluokan kansainvälisestä solidaarisuudesta.” – Encyclopædia Britannica.

Sosialistinen liike on sen jälkeen pirstoutunut jatkuvasti ja alkanut merkitä eri asioita eri ihmisille. Kautta maailman monet erilaiset hallitukset pitävät itseään sosialistisina. Jotkin niistä eroavat hyvin vähän edistyksellisistä konservatiivisista hallituksista, kun taas toiset ovat autoritaarisia ja jopa totalitaarisia. Sana ”sosialisti” onkin siksi menettänyt paljon merkitystään niiden monien vilpittömien ihmisten silmissä, jotka ajattelivat sen johtavan maailmanlaajuiseen veljeyteen aineellisesti hyvinvoivassa ja onnellisessa luokattomassa yhteiskunnassa.

Ei ihme, että ranskalainen ammattiyhdistysjohtaja Edmond Maire kirjoitti Le Monde -lehdessä: ”Työväenliikkeen historiallinen epäonnistuminen kunnianhimoisessa pyrkimyksessään rakentaa sosialismia . . . [on] saanut monet taisteluhenkisistä ihmisistä – sekä työläisistä että älymystöstä – luopumaan jopa kauas eteenpäin tähtäävistä toiveistaan. . . . Tällainen sosialistisen toivon heikkeneminen näyttää vaikuttaneen varsinkin nuorisoon.”

Ihmiskunta ei siis ole onnistunut kapitalismin, kommunismin eikä sosialismin avulla saavuttamaan järjestelmää, joka antaisi aineellista hyvinvointia ja tekisi todella onnelliseksi. Amerikkalainen sosiologi Daniel Bell myöntää: ”Vanhat ideologiat ovat menettäneet ’totuusarvonsa’ ja uskottavuutensa radikaalin älymystön silmissä. Harvat vakavasti ajattelevat uskovat enää siihen, että joku voisi tehdä ’suunnitelmia’ ja ’yhteiskunnallisen manipuloinnin’ avulla luoda uuden utopian yhteiskunnallisesta sopusoinnusta.” – The End of Ideology.

Silti aineellisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoittelu on luonnollinen ilmiö. Miksi sitten ihmisten talous- ja poliittiset järjestelmät eivät ole onnistuneet saavuttamaan sitä? Tätä tarkastellaan seuraavassa artikkelissa.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 7]

Monet ovat pettyneet kommunismiin, mistä on osoituksena yksisuuntainen pakolaisvirta

[Tekstiruutu s. 8]

Kapitalismi

Talousjärjestelmä, jossa kaikki tai useimmat tuotantovälineet ja hyödykkeitten jakeluverkostot (maa, kaivokset, tehtaat, rautatiet ja niin edelleen) ovat yksityisomistuksessa ja jossa niiden toiminta tähtää yrittäjävoittoon ja jossa omistajat (kapitalistit, pääomanomistajat) ostavat työpalveluksia pääomattomilta ihmisiltä (työläisiltä)

Kommunismi

Yhteiskuntajärjestelmä, jossa kaiken omaisuuden omistaa yhteisö tai valtio, joka suunnittelee ja valvoo taloutta yksipuoluejärjestelmän avulla

Sosialismi

Yhteiskuntajärjestelmä, jossa valtio omistaa tärkeimmät tuotantovälineet ja valvoo niitä ja hyödykkeitten jakelua; eroaa länsimaissa kommunismista siinä, että se kannattaa demokraattisessa yhteiskunnassa tapahtuvia asteittaisia uudistuksia

[Kuva s. 6]

Lapsi työssä englantilaisessa hiilikaivoksessa vuonna 1842