Riittääkö pelkkä aineellinen hyvinvointi?

AINEELLISEN hyvinvoinnin halu ei itsessään ole väärä. Mutta tuottaako pelkkä aineellinen hyvinvointi todellista onnellisuutta? Ovatko kapitalismi, kommunismi ja sosialismi unohtaneet tosi onnellisuuden päätekijän? Ja voisiko tämä tärkeä puute ainakin osaksi selittää sen, miksi nämä järjestelmät ovat epäonnistuneet ihmisten todellisessa onnellistuttamisessa?

Emme voi kiistää niiden vilpittömyyttä, jotka uhraavat koko elämänsä kapitalismin, kommunismin tai sosialismin menestymisen hyväksi. Ja kukin järjestelmä on onnistunut eräissä maissa nostamaan eräitten ihmisten elintasoa. Mutta ovatko ne tuoneet tosi onnellisuutta noissa maissa asuvien enemmistölle? Ovatko ne lopettaneet rikollisuuden, väkivallan ja sodat? Onko mikään näistä järjestelmistä päässyt eroon itsemurhista, narkomaniasta tai alkoholismista? Tekevätkö onnelliset ihmiset itsemurhaa, ”pakenevatko” he huumeitten avulla tai hukuttavatko he murheensa alkoholiin?

Nämä erilaiset ihmisten järjestelmät vakuuttavat tarkoituksenaan olevan edistää elämäntapaa, jota pidetään parhaana kaikille tai ainakin ”useimmille”. Ne tähdentävät enemmän tai vähemmän sitä, että vapaus tai tasa-arvo on perustavan tärkeä ihmisen onnellisuudelle. Kapitalismi on halukas uhraamaan tasa-arvon vapauden hyväksi. Kommunismi panee tasa-arvon vapauden yläpuolelle. Sosiaalidemokratia yrittää omaksua parhaat puolet kummastakin. Mutta mikään niistä ei ole onnistunut muuttamaan ihmisluontoa. Ihmisen itsekkyys tuo kapitalisteista esiin pahimman ja tekee monet heistä epäoikeudenmukaisiksi riistäjiksi; se on muuttanut kommunistiset kokeilut valtiokapitalismiksi, jossa yksittäisten kapitalistien tai suuryhtiöitten asemesta valtio riistää tavallista kansaa; se on murskannut utopistissosialistiset unelmat.

Teknologia ei riitä

Kaikkia suuntauksia edustavat poliittiset ja talousideologit ovat aivan viime aikoihin asti panneet toivonsa tieteen edistykseen ja teknologiaan. Me luemme: ”Uusi teknologia näytti sopivan [vapaata yritteliäisyyttä ajattelevalle kapitalismille] kuin hansikas käteen ja varmistavan nopean toteutumisen utilitarististen filosofien ihanteille ’mahdollisimman suuren joukon saamasta mahdollisimman suuresta hyvästä’. Jopa Marx ja Engels, joiden poliittinen lähtökohta oli aivan erilainen, näkivät teknologiassa vain hyvää.” – Encyclopædia Britannica.

Niin, vanhoillisimmasta kapitalistista kumouksellisimpaan kommunistiin asti ihmiset tervehtivät teknologiaa ihmiskunnan tulevan onnen avaimena. Uudet ja paremmat koneet poistaisivat raadannan. Työtunnit vähenisivät niin että ihmisille jäisi enemmän vapaa-aikaa matkustamiseen, kulttuuriharrastuksiin tai huvituksiin. Miten sellainen voisi johtaa mihinkään muuhun kuin onnellisuuteen?

Nyt optimismi on väistynyt. Teknologia on luonut yhtä monta ongelmaa kuin se on ratkaissutkin, vai sanoisitko, että se on luonut niitä vielä enemmän? Edellä lainattu hakuteos jatkaa kertomalla ”teknologisen kehityksen aiheuttamista yhteiskunnallisista vaurioista, kuten liikenneonnettomuuksista, ilman ja veden saastumisesta, kaupunkien tungoksesta ja liiallisesta melusta”. Se mainitsee myös vakavana ongelmana sen, että ”teknologia tyrannisoi ihmisen yksilöllisyyttä ja perinteisiä elämäntapoja”.

Kuka voi nykyään vakavasti väittää, että teknologia on parantanut perhe-elämää, antanut ihmisille tyydytystä tuottavaa työtä tai tehnyt maailmasta turvallisemman paikan elää? Epäilemättä ihmisten onnellistuttamiseksi tarvitaan jotakin muuta kuin teknologiaa.

”Ei yksistään leivästä”

Kun teknologian vallankumous alkoi, jotkut kaukonäköiset ihmiset näkivät sen vaarat. Englantilainen valtiomies William Gladstone (1809–1898) varoitti siitä, että ”näkyväiset hallitsisivat yhä enemmän näkymättömiä” ja ”äänettömän, peitetyn, tiedostamattoman materialismin vallasta”. Amerikkalainen esseisti Ralph Waldo Emerson (1803–1882) varoitti runollisesti kasvavasta materialismista: ”Aineellisuus istuu satulassa ja ratsastaa ihmiskunnalla.”

Kirjassaan Religion and the Rise of Capitalism R. H. Tawney tuomitsee ”aineellisen ympäristön hallinnasta saadun edistyksen harhakuvan, joka on syntynyt kilpailusta, joka on liian itsekästä ja pinnallista voidakseen päättää, mihin sen saavutuksia sovelletaan”. Hän kritisoi ajatusta, ”jonka mukaan aineellisen varallisuuden hankkiminen on ihmisen pyrkimysten päätavoite ja ihmisen menestyksen lopullinen mitta”. Lisäksi hän korostaa sitä, että tarvitaan ”arvonormia, . . . jonka perustana on jonkinlainen käsitys ihmisluonnon tarpeista kokonaisuutena ja jolle taloudellisten tarpeitten tyydyttäminen on ilmeisen tärkeätä mutta joka vaatii muidenkin tarpeitten tyydyttämistä”.

Ollakseen todella onnellinen ihminen siis tarvitsee ”arvonormin”. Mutta maailman nykyinen tila osoittaa epäilyksettä, että ihmisfilosofia, kansantalous, tiede ja teknologia ovat kaikki epäonnistuneet kelvollisten arvojen antamisessa ihmisille. Siksi ihmisten olisi viisasta olla väheksymättä Raamattua – ainutta kirjaa, joka tarjoaa luotettavan arvonormin.

Sekä Raamatun heprealaisesta että kreikkalaisesta osasta löydämme seuraavan perustotuuden: ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta.” (Matteus 4:4; 5. Mooseksen kirja 8:3) Raamattu aivan oikein paneekin painon hengellisille arvoille. Se esittää onnellisuuden perusedellytykseksi seuraavan: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” – Matteus 5:3.

Ihminen ei ole kyennyt tyydyttämään tällaista hengellistä tarvetta. Panemalla teknologian ja materialistiset tavoitteet etusijalle hän on joutunut vastatusten tiivistettynä seuraavanlaisen kriisin kanssa: ”Kaikesta älykkyydestään huolimatta yhteisöissä elävä ihminen ilmaisee sellaista piittaamattomuutta ympäristöään kohtaan, että se voi johtaa hänen omaan tuhoonsa. On siis kiistanalaista, onko teknologia siunaukseksi vai kiroukseksi. Teknologian historia on tuonut työvälineitä tekevän ihmisen ensimmäisistä teknisistä saavutuksistaan nyt, vuosisatamme viimeisellä kolmanneksella, tienhaaraan, jossa tämän lajin täytyy valita joko itsetuho tai rohkean kasvun ja laajennuksen vuosituhat.” – Encyclopædia Britannica.

Todellisen hyvinvoinnin vuosituhat

Raamattu ei ainoastaan tarjoa jo nyt hengellisiä arvoja, jotka ovat onnellisuuden päätekijä, vaan se antaa myös suurenmoisen toivon maan päälle tulevasta tuhatvuotisesta rauhan, oikeudenmukaisuuden ja aineellisen hyvinvoinnin ajasta. (Ks. sivua 13.) Jehovan todistajia on runsaat kaksi miljoonaa 206 maassa, joiden hallitukset edustavat koko taloudellisten ja poliittisten järjestelmien kirjoa – kapitalismista kommunismiin – ja he ovat jo nyt löytäneet onnellisuutta soveltamalla Raamatun moraaliarvoja käytäntöön, samalla kun he panevat toivonsa rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta uutta järjestystä koskevaan Jumalan varmaan lupaukseen. – 2. Pietari 3:13.

Aiemmin monet, jotka nyt ovat Jehovan todistajia, luottivat ihmisten keksimiin poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin tai luulivat, että niitä voitaisiin jotenkin uudistaa. Jotkut uskoivat kiihkeästi vapaaseen kapitalistiseen yritteliäisyyteen. Toiset ajattelivat hyvinvointisosialismin ratkaisevan ihmiskunnan ongelmat. Edelleen toiset olivat taisteluhenkisiä kommunisteja. Viimeksi mainituista yksi, joka asuu Ranskassa, kirjoittaa: ”Uskoin, että marxismia toteuttamalla kaikki työväenluokan ihmiset voisivat saavuttaa aineellisen onnellisuuden. Olin noin 12 vuotta kommunistipuolueen aktiivijäsenenä. Möin [Ranskan kommunistien] L’Humanité-lehteä kaduilla ja liimailin iltamyöhällä propagandajulisteita seiniin. Olin täysin vakuuttunut siitä, että kommunismi on ainut keino, jolla ihmisen suorittama ihmisen riisto saataisiin loppumaan. Mutta lopulta kyllästyin puolueeseen. Aina meidän samojen muutamien puoleen käännyttiin, kun piti tehdä jotakin. Muut vain ostivat puoluekortin.”

Selittäessään sitä, miksi hänestä tuli Jehovan todistaja, hän sanoo edelleen: ”Todistajat pystyivät vastaamaan kaikkiin kysymyksiini. Tajusin, että Jumalan lupaukset olivat realistisempia kuin kommunistipuolueen lupaukset. Olin suunniltani ilosta tavatessani ystävällisiä ihmisiä, jotka todella rakastivat toisiaan. Sain tietää, että se paratiisi, jonka olin toivonut näkeväni kommunismin avulla, tulisikin Jumalan valtakunnan avulla.”

Toiset todistajat ovat oppineet karvaasti sen, ettei pelkkä aineellinen hyvinvointi missään tapauksessa tee ketään onnelliseksi. He ovat kokeneet seuraavan raamatullisen selviön paikkansapitävyyden: ”Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri.” (1. Timoteukselle 6:10) Se on osoittautunut todeksi sekä rikkaitten että köyhien kohdalla. Mikä Jehovan todistajien yhteiskunnallinen asema sitten onkin, he noudattavat Raamatun neuvoa, joka sanoo: ”Valmenna itseäsi jumalinen antaumus tavoitteenasi. . . . jumalisesta antaumuksesta on hyötyä kaikkeen, koska se sisältää nykyisen ja tulevan elämän lupauksen.” – 1. Timoteukselle 4:7, 8.

”Tuleva elämä”, jonka Raamattu tarjoaa paratiisimaassa, merkitsee ikuista hengellistä ja aineellista hyvinvointia, ikuista onnellista elämää niille, jotka osoittautuvat uskollisiksi ”onnelliselle Jumalalle”, Jehovalle. (1. Timoteukselle 1:11; Ilmestys 21:1–5) Tällaista toivoa ei kapitalismi, kommunismi eikä sosialismi rohkene esittääkään.

[Huomioteksti s. 11]

”Jopa Marx ja Engels . . . näkivät teknologiassa vain hyvää”