Miksi hallituksia tarvitaan?
Elätpä missä tahansa tällä maapallolla, sinulla on jotakin yhteistä kaikkien ihmisten kanssa: olet jonkin hallituksen alamainen. Mutta oletpa yhtä mieltä hallituksesi toimintaperiaatteiden kanssa tai et, myönnät todennäköisesti että hallitusta tarvitaan.
Mutta miksi? Miksi hallitukset ovat kuuluneet olennaisena osana ihmisen elämäntapaan tuhansia vuosia? Millaisia erilaisia hallituksia yleensä on olemassa? Mitä hyötyä niistä on sinulle yksilönä – jopa silloin, kun olet eri mieltä niiden kanssa?
Jonkinlainen poliittinen hallitus tuli välttämättömäksi erityisesti silloin, kun ihminen alun perin päätti alkaa elää kaupungissa. Kaupunkielämää täytyi hallita, sillä siitä oli hyötyä kaikille. Itse asiassa sana ”politiikka” juontuukin kreikankielisestä ’kaupunkia’ merkitsevästä sanasta polis ja adjektiivista politikos, ’kaupunkilaisen’. Jonkinlaisen hallituksen tarpeellisuus tajuttiin tietysti jo paljon vanhemmissa yhteiskunnissa kuin muinaisissa kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa. Sumer, Egypti, Israel ja Babylonia oli järjestetty erilaisten hallitusvaltojen alaisuuteen jo tuhansia vuosia sitten. – 2. Mooseksen kirja 18:13–27.
Mutta ehkäpä juuri muinaisessa Kreikassa, jota usein sanotaan demokratian kehdoksi, alkoi poliittinen filosofia hahmottua selvemmin, ja siellä alettiin esittää uusia ajatuksia. Sellaiset filosofit kuin Platon ja Aristoteles kiistelivät erilaisten poliittisten järjestelmien hyvistä puolista. Aristoteleen näkemyksen mukaan politiikka on tiedettä, joka tähtää yhteiseen onnellisuuteen. Hän uskoi, että valtion tehtävä on järjestää yhteiskunta, jossa suurin osa ihmisistä voisi tuntea mitä suurinta onnellisuutta. Tämä perusajatus näkyy ainakin jossain määrin useimmissa hallituksissa, koska ne huolehtivat joistakin kaikkia kansalaisia hyödyttävistä olennaisista palveluista: teistä, koulutuksesta, viemäriverkostosta, poliisi- ja oikeuslaitoksesta vain muutamia mainitaksemme.
Ihminen on tuhansien vuosien aikana kokeillut lähes kaikkia ajateltavissa olevia hallitusmuotoja ja poliittisia filosofioita – monarkioista (korvattu nykyisin pääasiassa tasavalloilla) aina eri tyyppisiin demokratioihin (näennäiseen kansanvaltaan) asti sekä lukuisia erilaisia harvainvaltaan ja diktatuuriin perustuvia hallitusmuotoja. (Katso termien määritelmiä sivulta 4.) Vuoden 1917 jälkeen olemme nähneet kommunismin, fasismin ja kansallissosialismin (saksalaisen natsipuolueen) nousun.
”Kilpailevien ideologioiden aikakausi”
Tämän vuosisadan kokemukset osoittavat, että hallitsemistaito joutuu kovalle koetukselle. Professori Burns kirjoittikin kirjassaan Ideas in Conflict: ”Kaiken todennäköisyyden mukaan tulevaisuuden historioitsijat ajattelevat 20. vuosisadan olleen ihmishistorian koettelevimpia vuosisatoja. He keksivät epäilemättä osuvia nimityksiä luonnehtimaan sitä, ehkäpä sellaisia kuin maailmanlaajuisten selkkausten aikakausi, vallankumouksen ja vastavallankumouksen aikakausi, kilpailevien ideologioiden aikakausi tai vielä yksinkertaisemmin suuren hädän aikakausi.”
Mutta on myönnettävä, ettei mikään järjestelmä ole pystynyt tuottamaan hallitusta, joka tyydyttäisi jokaista kansalaista. Riittääkö se yksin ilmaisemaan, että poliittiset järjestelmät ovat epäonnistuneet? Ei välttämättä. Monilla ihmisillä on niin itsekkäät tai ahdasmieliset vaikuttimet, että vain heidän kannattamansa nimenomainen filosofia voisi tyydyttää heitä. Ja se taas voisi herättää tyytymättömyyttä enemmistössä. Mistä me voimme sitten nähdä, pystyykö mikään hallitusmuoto tai poliittinen filosofia todella täyttämään täysin ihmiskunnan tarpeet?
Jeesus Kristus esitti säännön, jota voidaan soveltaa myös politiikkaan: ”Jokainen hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, mutta jokainen huono puu tuottaa pahaa hedelmää – –. Niinpä siis heidän hedelmistään te tunnette heidät.” (Matteus 7:17–20) Soveltakaamme nyt tuota sääntöä tämän vuosisadan poliittisiin järjestelmiin, ja koettakaamme siten löytää se hallitusmuoto, joka parhaiten edistää koko ihmiskunnan hyvinvointia.
[Tekstiruutu s. 4]
Politiikan erilaiset muodot
Seuraavat määritelmät on otettu The American Heritage Dictionary of the English Language ja Webster’s New Collegiate Dictionary -sanakirjoista (vuoden 1981 laitoksista) sekä Nykysuomen sanakirjasta.
Anarkia: Kaiken poliittisen auktoriteetin puuttuminen; utopistinen yhteiskunta, joka koostuu ihmisistä, joilla ei ole hallitusta ja jotka nauttivat täydellisestä vapaudesta.
Aristokratia: Aateliston, etuoikeutetun vähemmistön tai yläluokan muodostama hallitus, ylimysvalta.
Autokratia eli itsevaltius: Yhden, rajattoman vallan omaavan ihmisen muodostama hallitus; hirmuvalta.
Demokratia: Kansanvalta, jota harjoitetaan joko suoranaisesti tai vaaleilla valittujen edustajien välityksellä.
Fasismi: Hallitusjärjestelmä, joka kannattaa tai harjoittaa diktatuuria tavallisesti yhdistämällä valtion ja liike-elämän johdon sekä ihannoimalla sotaisaa kansallismielisyyttä.
Feodalismi eli läänityslaitos: Poliittinen ja taloudellinen järjestelmä, joka perustuu siihen, että vasalli saa hallintaoikeuden tiettyyn maa-alueeseen sillä ehdolla, että tekee uskollisuudenvalan lääninherralle ja palvelee häntä.
Kapitalismi: (Sanasta ”kapitaali”, ’pääoma’) Talousjärjestelmä, jolle on ominaista vapaa kilpailu markkinoilla ilman valtion valvontaa sekä lisääntyvä keskittyminen tuotanto- ja markkinointivälineiden yksityis- ja yhdistysomistukseen.
Kommunismi: Yhteiskuntajärjestelmä, jolle on tunnusomaista yhteiskuntaluokkien puuttuminen ja tuotantovälineiden ja kulutushyödykkeiden yhteisomistus.
Monarkia: Hallitsijavaltainen valtio, jonka päämies on esimerkiksi kuningas tai keisari.
Natsismi: Kansallissosialismi. Poliittinen liike, joka oli vallalla Saksassa Hitlerin aikana (1933–1945) ja jossa valtio valvoi talouselämää. Olennaisia piirteitä olivat rasistinen kansallismielisyys ja kansalliset laajentumispyrkimykset.
Oligarkia: Harvainvalta; erityisesti pienen ihmis- tai perheiden ryhmän muodostama hallitus.
Plutokratia: Rahavalta, rikkaiden valta.
Sosialismi: Yhteiskuntajärjestelmä, jossa tuottajilla on hallussaan sekä poliittinen valta että tuotanto- ja markkinointivälineet. Marxismi-leninismin mukaan sosialismi on konkreettinen lähtökohta kommunismiin ja kapitalismin ja kommunismin välivaihe.
Tasavalta: Valtio, jonka päämies ei ole monarkki vaan nykyään yleensä presidentti.
Teokratia: Hallitusmuoto, jossa jumala käsitetään hallitusvallan omistajaksi tai jota hallitsevat papit tai virkailijat, jotka väittävät saaneensa jumalan hyväksymyksen.
Totalitarismi: a) Itsevaltaisen vallanpitäjän keskitetty hallinta; b) poliittinen käsitys jonka mukaan valtiolla on rajaton valta kansalaisiin nähden.