Nuoret kysyvät:
Mitä voin tehdä ujoudelleni?
NUORI mies oli pitkä ja komea. Sanottiin jopa, ettei ollut ketään häntä komeampaa. Silti hän oli tuskallisen ujo. Kun hänelle lausuttiin jokin kohteliaisuus, hän piti itseään niin vähäpätöisenä, ettei olisi ansainnut sitä. Kun hänet vähin äänin nimitettiin korkeaan asemaan, hän piti tapahtuneen omana tietonaan eikä kertonut siitä edes perheelleen. Ja kun hänet oli määrä esitellä kansalle korkeassa asemassaan, hän piiloutui. Silloinkin kun jotkut kateelliset puhuivat hänestä loukkaavasti, ”hän ei virkkanut mitään”.
Hän oli siis ujo; mutta hän voitti ujoutensa eikä se ollut hänelle enää sen jälkeen ongelmana. Onko sinullakin ongelmana ujous? Haluaisitko sinäkin voittaa sen?
Kuten edellinen numeromme osoitti, aiemmat kokemuksesi ihmisten kanssa ovat saattaneet opettaa sinut ujoksi. Olet ehkä tuntenut itsesi liian vaivautuneeksi tai sallinut kielteisten ajatusten ja odotusten ohjata käyttäytymistäsi. Ujoudesta on voinut tulla sinulle syvään juurtunut elämäntapa. Niinpä sinun täytyykin ensiksi todella haluta muuttua ja uskoa siihen, että voit muuttua.
Ujouden voittaminen
Ujouden voittaminen vaatii aikaa ja ponnistelua. Sinun täytyy alkaa ajatella ja käyttäytyä eri tavalla. Älä ole huolissasi siitä, arvioiko joku toinen sinua. Hänellä on luultavasti aivan riittävästi siinä, että hän ajattelee itseään ja sitä, mitä hän aikoo sanoa ja tehdä. Ajattele myönteisesti. Kukaan ei ole täydellinen; meillä kaikilla on vahvat ja heikot puolemme. Niilläkin jotka näyttävät hyvin puoleensavetäviltä, on yleensä puutteita, jotka he ovat supistaneet mahdollisimman vähäisiksi tai peittäneet. Tee siksi työtä kehittääksesi omaa itsetuntoasi.
Ota opiksesi aiemmista virheistäsi, mutta älä kanna niitä taakkanasi. Muista, että asioihin voidaan suhtautua eri tavoin ja että on erilaisia mieltymyksiä. Ihmiset eivät aina ole samaa mieltä. Erilainen mielipide ei merkitse, että sinut torjuttaisiin ihmisenä. Kukaan ei onnistu kaikessa. Kaikilla meillä on joskus epäonnea, mutta se voi auttaa meitä asettamaan itsellemme realistisia tavoitteita. Äläkä niin vain hyväksy kaikkia niitä leimoja, joita toiset saattavat lyödä sinuun. Heidän arviointinsa voivat olla vääriä.
Meidän ei liioin pitäisi arvioida toisia väärin – mikä myös on yksi yleinen syrjäänvetäytymisen ja ujouden syy. Eräs nuori mies, joka oli kovasti kärsinyt ujoudesta mutta oli myöhemmin voittanut sen, sanoi näin: ”Havaitsin itsestäni kaksi seikkaa, ja tajuttuani ne pystyin voittamaan ujouteni. Ensiksikin olin liian itsekeskeinen. Ajattelin liikaa itseäni ja olin huolissani siitä, mitä ihmiset ajattelivat sanomisistani. Toiseksi katsoin toisilla olevan huonoja vaikuttimia – en luottanut heihin ja luulin heidän halveksivan minua. Tuomitsin heidät ja itseni väärin.”
Mikä auttoi tätä nuorta miestä muuttumaan? Hän alkoi käydä Jehovan todistajien kokouksissa. Hän jatkoi: ”Kuulin siellä erään puheen, joka auttoi minua paljon. Puhe käsitteli rakkautta. Puhuja tähdensi sitä, että rakkaus on ulospäin suuntautuvaa; ts. jos ihmisellä on rakkautta, hän ajattelee toisista parasta, ei pahinta. Niinpä opin olemaan liittämättä ihmisiin huonoja vaikuttimia. Sen sijaan aloin liittää heihin hyviä vaikuttimia. Sanoin itselleni: ’He tulevat olemaan ymmärtäväisiä, he tulevat olemaan ystävällisiä, he tulevat olemaan huomaavaisia.’ Se tosiaankin muutti suhtautumistani siinä määrin, että aloin luottaa ihmisiin. Tunsin, että voisin nyt puhua heidän kanssaan, että he eivät halveksisi minua. Tajusin, että jotkut voisivat tuomita minut väärin, mutta nyt ajattelin, että se olisi heidän ongelmansa.”
Mitä hän sitten todellakin teki voittaakseen ujoutensa? ”Opin myös sen, että minun tarvitsi alkaa osoittaa rakkautta käytännössä – avartua enemmän kohti toisia”, hän selitti. ”Kokeilin sitä ensin nuorempien kanssa. Myöhemmin aloin käydä tapaamassa toisia heidän kotonaan. Opin herkistymään heidän tarpeilleen, ajattelemaan aina, miten voisin auttaa heitä ja saada heidät viihtymään kanssani.”
Tämä nuori mies tuli huomaamaan, miten tosi on se neuvo, jonka Jeesus esitti Luukkaan 6:37, 38:ssa: ”Lakatkaa tuomitsemasta, niin teitä ei missään tapauksessa tuomita, ja lakatkaa langettamasta tuomiota, niin teille ei missään tapauksessa langeteta tuomiota. Jatkakaa vapaaksi päästämistä, niin teidät päästetään vapaaksi. Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan. – – Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.”
Miten aloittaa
On eri asia korjata ajattelutapaansa kuin toteuttaa oppimaansa ollessaan tekemisissä toisten kanssa. Joka tapauksessa jostakin on pakko aloittaa. Aloitteen ottaminen ja yhteistoiminta vaativat ponnistelua.
Opettele olemaan seurallinen – tervehtimään toisia ja aloittamaan keskusteluja.a Siihen voi riittää jo se, että sanot jotakin säästä, siitä mitä näet ympärilläsi tai että teet jonkin kysymyksen tai lausut jonkin kohteliaisuuden. Voidaksesi pitää keskustelun käynnissä osoita kiinnostusta ja kuuntele! Se yleensä antaa sinulle johtolangan seuraavaa lausuntoasi tai kysymystäsi varten. Älä lannistu, jos keskustelun aloittaminen onnistuu kerran pari huonosti. Saattaahan se, jolle sinä puhut, olla sinua ujompi!
Esiintymisesi ja pukeutumisesi ovat myös tärkeitä ujoutesi voittamisessa. Nämä tekijät vaikuttavat suuresti siihen, millaisena toiset näkevät sinut ja mitä itse ajattelet itsestäsi. Koeta olla mahdollisimman miellyttävän näköinen, mutta älä pukeudu liian hienosti. Riittää, kun pukeudut mukavasti ja huolehdit siitä, että vaatteesi ovat puhtaat ja silitetyt. Tunne siitä, että ulkonäkösi on mahdollisimman hyvä, vähentää pelkosi tässä suhteessa mahdollisimman pieneksi ja auttaa sinua keskittymään käytävään keskusteluun.
Voit esiintymiselläsi lisätä myös varmuuttasi. Seiso suorana – mutta älä jännitä. Säilytä rentoutunut asento, älä pane käsivarsiasi ja jalkojasi ristiin äläkä pidä käsiäsi ristissä. Ole ystävällisen näköinen ja hymyile. Säilytä ystävällinen katseyhteys ja nyökäytä hyväksyvästi siihen mitä toinen sanoo tai sano jotakin ilmaistaksesi samanmielisyytesi.
Näitä ehdotuksia voi olla vaikea toteuttaa, varsinkin alussa. Tulee aikoja, jolloin tunnet masentuvasi ja haluaisit vetäytyä jälleen omiin oloihisi. Mutta muista: sinulle kuuluu vain puolet vastuusta. Toisesta puoliskosta vastaa joku toinen. Jos kompastelet sanoissasi, älä tunne itseäsi kelpaamattomaksi. Jos toiset nauravat, opettele nauramaan heidän kanssaan. Se, että sanot toisille jotakin kompasteluistasi, auttaa sinua rentoutumaan ja jatkamaan keskustelua. Ja on kaksi sellaista seikkaa, jotka auttavat sinua voittamaan stressin ja levottomuuden: valmistautuminen ja harjoittelu.
Oletko tiennyt, että monet kuuluisuudet – maailmanjohtajat, nimekkäät urheilijat ja viihdetaiteilijat – pitävät itseään ujoina? Kuinka he sitten voivat olla kasvotusten monien ihmisten kanssa ja puhua näille? He ovat oppineet hallitsemaan ujouttaan – esiintymään vapautuneesti ja keskittymään käsillä olevaan tehtävään. He ovat harjoitelleet niin kauan, että he tuntevat olonsa luontevaksi tehtävissään ja tietävät, että he osaavat tehtävänsä. Valmistaudu siis aina mahdollisimman hyvin, kun tiedät, minne olet menossa ja millainen tilanne sinua perillä odottaa. Harjoittele etukäteen sitä mitä aiot sanoa. Käy koko tuleva tapahtumaketju mielessäsi läpi. Puhumisongelmat voidaan myös voittaa tai supistaa mahdollisimman vähiin harjoittelulla. Se vaatii aikaa, kuten millaisten tahansa uusien taitojen oppiminen. Mutta myönteisten tulosten näkeminen kannustaa sinua jatkamaan ponnistelujasi.
Ei pidä väheksyä sitä apua, jota Jumala voi antaa. Alussa mainittu nuori mies oli Saul, muinaisen Israelin kansan ensimmäinen kuningas. (1. Samuelin kirja, luvut 9 ja 10) Hän oli ujo, mutta kun tuli aika toimia, ”tuli Jumalan henki häneen”, ja hän johti kansan voittoon. – 1. Samuelin kirjan 11. luku.
Sen ajatteleminen, miten voisit auttaa toisia, irrottaa ajatuksesi itsestäsi. Miten erinomaista onkaan, kun voi auttaa toisia saamaan tietoa Jumalasta ja hänen lupaamastaan vanhurskaasta uudesta asiainjärjestelmästä! Se antaa itseluottamusta viedessäsi hyvää uutista ja edustaessasi kaikkeuden korkeinta Vallanpitäjää.
Rakkaus toisiin panee meidät toimimaan. Ja jos me palvelemme uskollisesti Jumalaa, hän siunaa meitä ja auttaa meitä voittamaan ujoutemme henkensä avulla, kuten hän auttoi nuorta Saulia.
[Alaviitteet]
a Ks. artikkelia ”’Mutta mitä minä sanon?’ Keskustelutaidon kehittäminen” Herätkää-lehdestä 22.4.1982.
[Tekstiruutu s. 15]
Miten voit voittaa ujoutesi
● Haluamalla muuttua ja uskomalla siihen, että voit muuttua
● Korvaamalla kielteiset ajatukset myönteisellä toiminnalla
● Asettamalla itsellesi realistisia ja mielekkäitä tavoitteita
● Opettelemalla rentoutumaan ja voittamaan levottomuutesi
● Harjoittelemalla tilanteita etukäteen
● Saamalla itseluottamusta asteittain aina paremmin onnistuvilla kokemuksillasi
● Muistamalla, että mielipide-eroja on aina ja että toisetkin erehtyvät
● Harjoittelemalla parannat taitojasi ja opit uusia taitoja
● Avartumalla osoittamaan rakkautta ja auttamaan toisia
● Pukeutumalla siististi ja käyttäytymällä varmuutta ilmentäen
● Luottamalla Jumalan antamaan apuun
[Kuva s. 15]
Opettele olemaan seurallinen, hymyilemään, tervehtimään toisia ja ylläpitämään keskustelua