Jalkapallohuliganismi – sairaus vai oire?
Herätkää-lehden Englannin-kirjeenvaihtajalta
”ME ODOTAMME jännittävää Euroopan cupin loppuottelua, josta on tuleva nimensä veroinen”, kirjoitti Lontoossa ilmestyvä sanomalehti Times 29. toukokuuta viime vuonna. Se kuitenkin jatkoi: ”Bryssel valmistautuu Liverpoolin kannattajien saapumiseen – –. On ryhdytty mittaviin turvatoimiin.”
Silti 38 ihmistä sai surmansa ja yli 150 loukkaantui, kun huligaanit alkoivat riehua Brysselin Heysel-stadionilla ennen englantilaisten ja italialaisten ottelun alkua. Lontoossa ilmestyvä Daily Mail kertoi:
”Murhenäytelmä alkoi noin tuntia ennen ottelun alkua, kun osa Liverpoolin kannattajista, joita oli mahdollisesti ärsytetty, hyökkäsi siihen osaan katsomoa, joka oli varattu Juventuksen kannattajille. Välissä oli tuolloin vain heiveröinen verkkoaita. Liverpoolin kannattajat kiipesivät sen yli ja raastoivat sen nurin. Tiiliseinä sortui ja suojakaiteita kaatui pakokauhun vallassa pakoon pyrkivien italialaisten painosta – –.
”Tiiliseinä ruhjoi sortuessaan miehiä, ja vyötäröään myöten sen alle puristuksiin jääneinä he huusivat tuskissaan ja haroivat käsillään apua pyytäen.
”Samanaikaisesti heidän ympärillään ja yläpuolellaan taisteltiin yhä. Kummankin joukkueen kannattajat potkivat ja löivät nyrkeillä toisiaan ja sinkosivat toisiaan kohti heittoaseita – –. Mellakointi nähtiin televisiossa, kun tarkoituksena oli ollut välittää ottelu suorana lähetyksenä 80 maahan – –. Kun murhenäytelmästä oli kulunut puolitoista tuntia ja kummankin joukkueen kapteenit koettivat rauhoittaa katsojia, kummankin puolen kannattajat yhä solvasivat belgialaisia mellakkapoliiseja ja pommittivat näitä pulloilla, oluttölkeillä, kivillä ja sytytetyillä ilotulitusraketeilla.”
Tällainen huliganismi ei ole mitään uutta. Mellakoivat jalkapallointoilijat ovat monien ottelujen aikana ja niiden jälkeen synnyttäneet pakokauhua ja joukkohysteriaa sekä surmanneet toisiaan ja muita ihmisiä. Samassa kuussa, jolloin nähtiin Brysselin murhenäytelmä, 8 ihmistä sai surmansa ja 51 loukkaantui jalkapallointoilijoitten riehuessa Meksikon pääkaupungin olympiastadionilla. Seuraavassa muita vastaavanlaisia tapauksia:
Lokakuussa 1982 kuoli Moskovan Lenin-stadionilla 20 ihmistä jalkapallo-ottelun jälkeen. Helmikuussa 1981 sai Pireuksessa Kreikassa surmansa 19 ihmistä. Elokuussa 1980 kuoli Kalkuttassa Intiassa 16 ihmistä. Helmikuussa 1974 tallautui Kairossa Egyptissä 48 ihmistä kuoliaaksi. Kesäkuussa 1968 kuoli Buenos Airesin jalkapallokahinoissa Argentiinassa 72 ihmistä, ja toukokuussa 1964 Limassa Perussa ainakin 318 ihmistä sai surmansa ja 500 loukkaantui joukkotappelussa, joka syntyi erotuomarin hylättyä perulaisten tekemän maalin.
Ennen muuta ovat englantilaiset jalkapallointoilijat tunnettuja riehumisestaan. Times-lehti julkaisi synkän luettelon siitä, mitä englantilaisissa jalkapallo-otteluissa oli viimeisten 23 vuoden aikana tapahtunut. Englantilaisten seurojen kannattajat ovat tehneet tuhojaan sellaisissa Manner-Euroopan kaupungeissa kuin Rotterdamissa, Pariisissa, Saint-Étiennessä, Torinossa, Madridissa, Baselissa, Oslossa, Amsterdamissa, Brysselissä, Valenciassa, Kööpenhaminassa, Luxemburgissa ja Lissabonissa. Ei ihme, että mannermaalla jalkapallohulinointia kutsutaan ”englannintaudiksi”.
Times-lehden reportteri David Miller varmasti puki monien mielipiteen sanoiksi kirjoittaessaan näin: ”Kun joukko liikkuvia sairaanhoito- ja ensiapuyksiköitä ulkopuolella huolehtii surmansa saaneista ja loukkaantuneista taistelukenttää muistuttavalla näyttämöllä ja kun riehuminen jälkeenpäin jatkuu vielä kaduilla, niin tällainen meno täytyy saada loppumaan.”
Jalkapallohulinointi on varmasti yhteiskunnan vitsauksia. Mutta voisiko jalkapalloväkivalta olla pelkästään oire? Jos näin on, niin mikä mahtaa sitten olla itse sairaus?
Yhteiskuntako sairas?
Sunday Times nimitti jalkapalloa ”yhteiskuntamme peiliksi, ja nykyinen yhteiskuntamme on inhottava, ahne ja väkivaltainen”. Lehti jatkoi: ”Jalkapallo ei itsessään aiheuta väkivaltaa, mutta se tarjoaa sille sopivan näyttämön – –. Se houkuttelee ja antaa mahdollisuuden väkivaltaan, joka muutoin ehkä vain kytisi pinnan alla ja purkautuisi hajanaisesti silloin tällöin.”
Sitä väkivaltaa, jota jalkapalloseurojen välinen kilpailu synnyttää, katsovat monet niin sanotut lainkuuliaiset ihmiset läpi sormiensa muissa yhteyksissä. Jalkapallohuliganismia seitsemän vuotta tutkinut David Robins selittää kirjassaan: ”Kansallisvaltioitten taipumuksen selvittää aluekiistansa väkivalloin, jolloin ihanteilla tai moraaliperiaatteilla on hyvin vähän merkitystä, voivat poliittisesti lukutaidottomat tulkita vain jalkapallosodan paisuneeksi versioksi.” – We Hate Humans.
Talouslehti Economist neuvookin: ”Kun englantilaiset häpeillen ajattelevat Brysselin murhenäytelmää, olisi sopivaa tarkastella sitä kulttuurisidonnaista arvojärjestelmää, joka teki tällaisen mahdolliseksi.”
Englannin poliisipäällystöliiton puheenjohtaja Charles McLachlan sanoi huliganismia erääksi sairaan yhteiskunnan oireeksi. Hän pitää nykyistä yleistä kurittomuutta valitettavana ja vaatii nuorille parempaa ohjausta. Essexin poliisipiirin päällikkö Robert Bunyard sanoo, että jalkapallomellakoissa saa ”keskitetyn muodon se tapa, jolla ihmiset käyttäytyvät muualla”.
Onko tämä ihmisyhteiskuntaan levinnyt sairaus parantumaton? Vai onko siihen olemassa hoitokeinoa? Sellaista, joka tepsisi?
Oireitten hoitaminen
On ehdotettu henkilöllisyystodistusten tarkastamista ja ruumiintarkastusten tekemistä, jotta tarkoituksella tappelemaan tulevat eivät pääsisi jalkapallostadioneille. Ylioikeuden tuomari Popplewell, jonka johdolla on tutkittu jalkapallopelien turvallisuutta, tuli siihen johtopäätökseen, että jäsenkortin vaatiminen pelaavien seurojen kannattajilta vähentäisi mellastelua. Jos tämä ehdotus toteutuu, se estäisi ylimääräisten katsojien pääsyn jalkapallokentille. Popplewell sanoo: ”Mielestäni tämä on se hinta, jonka yleisö ja seurat joutuvat maksamaan, mikäli jalkapalloväkivaltaa aiotaan vähentää.”
Popplewell antoi myös sen neuvon, että poliisin kannattaisi käyttää joukkoväkivallan silmälläpitoon kaapelitelevisiota. Joissakin paikoissa tämä ehdotus on jo toteutettu, ja poliisilla on käytössään kameroilla varustettuja ajoneuvoja. Näin otteluita voidaan valvoa videokameroitten avulla. Jos jossain syntyy käsirysy, poliisi kääntää kameransa kohti hulinoitsijoita ja valokuvaa heistä jokaisen.
Alkoholin anniskelun ja myynnin kieltämisen stadioneilla, niiden läheisyydessä ja jopa niille johtavien reittien varrella toivotaan myös vähentävän väkivaltaisuutta. Times-lehti totesi eräässä pääkirjoituksessaan: ”Jonain päivänä englantilaista jalkapalloa ehkä pelataan linnoitetuissa amfiteattereissa, joissa perinteiset tasanteet on korvattu metallihäkeillä ja jokaisella portilla on puhalluslaite [verenalkoholin mittaamiseksi]. – – Tulevaisuuden jalkapallolla ei ehkä enää ole kansallisurheiluna sitä tenhovoimaa kuin sillä oli ennen. Mutta kenties siitä saadaan jälleen pelaamisen arvoinen peli, jota voidaan turvallisin mielin markkinoida ulkomaillekin.”
Niin hyvää tarkoittavia kuin tällaiset toimenpiteet ovatkin, niillä hoidetaan vain oireita, samalla kun itse sairaus saa rauhassa levitä. Sanomalehti Guardian Weekly kirjoittikin: ”Yksikään ottelu ei ole tällaisten turvatoimien arvoinen, mikäli ne on suunnattu vain oireita vastaan, mutta varsinainen sairaus saa olla rauhassa.” Miten tätä sairautta voidaan sitten menestyksellisesti hoitaa? Voidaanko huliganismi juuria pois paitsi urheilusta myös ylipäätään yhteiskunnasta?
Huliganismin poistaminen
Toukokuun 29. päivän murhenäytelmä oli jyrkkä vastakohta sille, mitä tapahtui pari kuukautta myöhemmin Heyselin messukeskuksessa, vain 500 metrin päässä jalkapallostadionilta. Niiden erilaisuutta voidaan verrata talvisen myrskyävän meren ja kesäisen peilityynen merenpinnan väliseen eroon. 25.–28. heinäkuuta viime vuonna siellä oli nimittäin jälleen koolla suuri joukko erikielisiä ihmisiä. Silti tunnelma oli aivan erilainen.
Nämä ihmiset olivat kokoontuneet Jehovan todistajien järjestämään nelipäiväiseen piirikonventtiin. He olivat tulleet oppiakseen jotakin kristillisestä nuhteettomuudesta, ja he kuulivat ajatuksia herättäviä puheita esimerkiksi sellaisista aiheista kuin ”Nuhteettomuus totuutta kohtaan jumalattomassa maailmassa” ja ”Jumalan ajat ja ajanjaksot – mihin ne viittaavat?” Vaikka läsnäolijamäärä nousi 27402:een, keltään ei varastettu mitään, missään ei tapeltu eikä kukaan saanut ruumiinvammoja, kuten oli tapahtunut jalkapallostadionilla. Sen sijaan näille ihmisille oli ominaista rauhallisuus ja hyvä järjestys.
Perjantaiaamuna ilmoitettiin, että konventtiohjelmaan tulee pommiuhan takia keskeytys. Huomattakoon kuitenkin, miten eri tavalla nämä ihmiset käyttäytyivät syntyneessä hankalassa tilanteessa: Kuultuaan ilmoituksen kaikki poistuivat halleista hyvässä järjestyksessä. Eräs lehdistön edustaja katsoi kellostaan hallien tyhjentymiseen kuluneen ajan. Siihen kului vain kahdeksan minuuttia. Eräs halli tyhjeni neljässä minuutissa! Muuan konventissa läsnä ollut nainen pelästyi tästä. Hän oli poistunut täpötäydestä hallista WC-tiloihin, joissa ei ollut kovaäänisiä. Kun hän viiden minuutin kuluttua tuli takaisin halliin, se oli aivan tyhjä. Hän ei nähnyt ketään. Hän tyyntyi vasta saatuaan tietää, mitä oli tapahtunut.
Hallit olivat tyhjillään tunnin verran poliisin ja 500 vapaaehtoisen tutkiessa kaikki rakennukset. Yhtään pommia ei löytynyt, ja konventtiohjelma pääsi jatkumaan.
Myös Englannissa kokoontui 142859 henkeä neljäksi päiväksi kymmenelle eri stadionille Jehovan todistajien järjestämiin ”Nuhteettomuuden säilyttäjien” konventteihin. Nämä tilaisuudet sujuivat täysin rauhallisesti. Erään jalkapalloseuran edustaja sanoikin: ”Koskaan ei synny minkäänlaisia kahinoita – –. Rauhallinen tunnelma – – tarttuu muihinkin.”
Siitä, miten erilaisia olivat konventtivieraat ja toisaalta jalkapalloyleisö, sanoivat Manchesterin poliisit näin: ”Jalkapalloyleisö pitää meitä vihollisenaan, eikä se välitä meidän ohjeistamme. Mutta te olette aivan erityisen ystävällisiä.” ”Jos kaikilla olisi näin hyvä järjestys – – kuin on teillä, joutuisin työttömäksi.”
Miksi konventtiyleisö oli niin erilainen verrattuna jalkapalloyleisöön? Erilaisuus ei johdu siitä, että konventtilaisille tehtäisiin ruumiintarkastuksia tai että heitä tarkkailtaisiin kaapelitelevision avulla. Erilaisuus selittyy pikemminkin sillä, että he ovat opetelleet viettämään rauhallista elämää. Monet heistä olivat aiemmin itse väkivaltaisia. He kuitenkin muuttuivat, kun he tutkivat säännöllisesti Raamattua, sovelsivat sen opetuksia elämäänsä ja liittyivät niiden seuraan, jotka noudattavat sitä Raamatun neuvoa, että tulee ’etsiä rauhaa ja pyrkiä siihen’. – 1. Pietari 3:11.
Tällainen ei tietenkään poista maailmasta kaikkea väkivaltaa, ei myöskään jalkapallohuliganismia. Tähän päästään vasta sitten, kun Jumalan valtakunta puuttuu ihmiskunnan asioihin ja poistaa kaiken epävanhurskauden ja väkivallan. Silloin ”Rauhanruhtinaan” hallitessa tulevat vallitsemaan rauhalliset olosuhteet. – Jesaja 9:5.
Jehovan todistajat esittävät sinulle ystävällisenä kutsuna sen, että tulisit tutustumaan heidän valtakunnansaleissaan pidettäviin kokouksiin ja heidän konventteihinsa. Voit siten itse nähdä, miten ihmiset todella pyrkivät muuttamaan itseään soveltamalla Raamatussa esitettyjä periaatteita.
[Huomioteksti s. 19]
”Tuona mielettömänä iltana jalkapallo ryvettyi vereen, emmekä me voi unohtaa sitä.” – Ranskalainen aikakauslehti Onze
[Kuva s. 20]
Miksi täällä on näin rauhallista?
[Kuvan lähdemerkintä s. 18]
ROSSEL ja CIE, S.A., Bryssel