Mikä ratkaisuksi hajanaisen valtion ristiriitoihin?
ERÄS valkoihoinen, joka vuonna 1955 kävi Angolassa – silloisessa Portugalin siirtomaassa – havaitsi yllätyksekseen, että hän kohosi siellä tuota pikaa ”aristokraatiksi”. Hänen ei tarvinnut mustien tavoin jonottaa kaupoissa, virastoissa eikä muuallakaan.
Vielä 20 vuotta sitten tällainen oli aivan tavallista monissa Afrikan maissa.
Sitten 1960-luvulla pääsivät mustat valtaan sellaisissa maissa toisensa jälkeen, joissa valkoiset olivat pienenä vähemmistönä. Etelä-Afrikassa pitivät kuitenkin miljoonat valkoiset, jotka vuosikymmeniä olivat uskoneet hallitsevansa Jumalan valtuutuksella, hallinnon ja talouden ohjaksia tiukasti käsissään. Miten tällainen asiaintila oli päässyt syntymään?
Vuonna 1652 saapuivat ensimmäiset valkoiset uudisasukkaat, hollantilaiset, Kapmaahan. Nähdessään eläintennahoilla itsensä vaatettaneet maan asukkaat – hottentotit ja bušmannit – valkoiset tunsivat ylemmyyttä kehittyneen kulttuurinsa takia. Pian syntyi hankausta.
Valkoiset viljelijät asettuivat asumaan alkuperäisten asukkaiden metsästysmaille. Tällainen tietenkin suututti bušmanneja, ja he varastivat valkoisilta karjaa. Pieniä bušmanneja metsästettiin häpeämättömästi kuin eläimiä, niin että he viime vuosisadalla olivat sukupuuton partaalla. Hottentotit alistettiin. Heitä kuoli suurin joukoin isoonrokkoon, ja harvalukuinen hengissäsäilyneitten joukko sekoittui muihin rotuihin.
1700-luvulla joutuivat valkoiset viljelijät (buurit) tekemisiin xhosakansan kanssa, joka oli tullut pohjoisesta mustien muuttoaallon mukana. Jälleen syntyi kitkaa, joka johti katkeriin taisteluihin. Samanaikaisesti olivat englantilaiset ottaneet haltuunsa Kapmaan. Englantilainen hallinto ei kuitenkaan ollut mieleen monille buureille, ja niinpä he 1830-luvulla muuttivat pohjoisemmaksi. Monien vastoinkäymisten ja selkkausten jälkeen he perustivat Oranje ja Vaal -jokien toiselle puolelle uusia valtioita. Englantilaiset ja buurit harjoittivat molemmat rotuerottelua.
Buurit olivat kalvinilaisia, hollantilaisperäisen reformoidun kirkon jäseniä. He lukivat innokkaasti Raamattua, mutta tunsivat olevansa silti parempia kuin mustat – monet uskoivat Jumalan kironneen mustat.
Kirkko hyväksyy apartheidin
Kun ei-valkoisten käännynnäisten määrä kasvoi 1800-luvulla, tunsivat monet valkoiset olonsa epämukavaksi. Niinpä reformoidun kirkon kirkolliskokous teki vuonna 1857 seuraavan historiallisen päätöksen: ”Joidenkuiden [valkoisten] heikkouden takia – – pakanoista [ei-valkoisista] koostuva seurakunta – – käyttää hyväkseen kristillisiä etujaan erillisessä rakennuksessa tai erillisenä instituutiona.” Näin kirkko antoi siunauksensa valkoisten ja muiden erillään pitämiselle.
Jakautuminen ei loppunut siihen. Nykyään on valkoisilla, mustilla, ristirotuisilla ja aasialaisperäisillä kullakin oma reformoitu kirkkonsa.
Viime vuosisadan loppupuolella jakautuminen sai uusia muotoja. Siihen mennessä oli etupäässä Englannista käsin tapahtuneen lähetystyön avulla perustettu seurakuntia, joiden ohjakset olivat tiukasti valkoisten käsissä. Sosiaaliantropologian professori James Kiernan Natalin yliopistosta selittää: ”Näissä valkoisten hallitsemissa kirkoissa olleet afrikkalaiset papit pitivät tällaista [afrikkalaisten pappien johtotehtävien] ulkopuolelle sulkemista syrjintänä, ja se sai heidät perustamaan omia kirkkojaan.” Ensimmäinen niistä syntyi Johannesburgissa vuonna 1892. Nykyään Etelä-Afrikassa on nelisentuhatta kirkkokuntaa, joihin kuuluu enimmäkseen mustia.
1900-luvun alkaessa taistelivat ”kristityt” valkoiset – siirtomaavaltaansa laajentamaan pyrkineet englantilaiset ja itsenäisyyttään puolustaneet buurit – ylivallasta. Lukumääräisen ylivoimansa ansiosta englantilaiset ottivat buuritasavallat haltuunsa, ja he perustivat myöhemmin yhdessä buurien kanssa Etelä-Afrikan liittovaltion.
Buurit, joita nykyään kutsutaan afrikandeiksi, pääsivät kuitenkin poliittisesti niskan päälle, kun heidän kansallispuolueensa voitti vuonna 1948 vaaleissa. Voittoon puoluetta auttoi sen ajama apartheid-politiikka, jyrkkä rotuerottelu. Die Transvaler -niminen afrikandien päivälehti kirjoitti: ”Apartheidimme – – perustuu kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden kristillisille periaatteille.” Sen jälkeen rotuerottelu on saanut tuekseen paljon erilaisia lakeja ja säädöksiä.
Erillään asuminen ja normaalin kanssakäymisen puute ovat johtaneet siihen, että monet valkoiset eivät tiedä, millaista on elämä mustien asuma-alueilla, eivätkä he voi täysin käsittää, miten nöyryyttävää apartheid on mustille. Lähes kaikki mustat vihaavat apartheidia. Tällainen viha selittää sen, miksi levottomuudet ovat olleet hyvin rajuja.
Mikä ratkaisuksi?
Paine apartheid-politiikkaa vastaan kasvaa Etelä-Afrikan sisä- ja ulkopuolella. Jonkin aikaa sitten hallitus päätti tehdä kauaskantoisia muutoksia. Se sai aikaan joitakin uudistuksia ja kumosi muutamia apartheid-lakeja. Näyttää kuitenkin mahdottomalta, että Etelä-Afrikan ongelmat voitaisiin ratkaista kaikkia tyydyttävällä tavalla. Monet sekä mustat että valkoiset haluaisivat muutoksen tapahtuvan rauhallisesti, mutta jotkut valkoiset kovan linjan kannattajat pitävät jääräpäisesti kiinni nykyisestä asiaintilasta. Kumpikin leiri on jakautunut ääriaineksiin ja maltillisiin. Mustia jakaa pahasti myös heimouskollisuus, joka sitoo heidät omiin heimoihinsa.
Mitä kirkkokunnat tarjoavat ratkaisuksi? Hengellisiä arvoja? Jumalan valtakuntaa? Päinvastoin ne ovat astuneet poliittiselle areenalle. Jotkut papit jopa kehottavat kansalaistottelemattomuuteen ja neuvottelevat väkivaltaisuudestaan tunnettujen vapautusliikkeiden johtajien kanssa. Niinpä kirkossakävijät valittavat usein sitä, että heille puhutaan ”aivan liikaa politiikkaa ja liian vähän jumalansanaa”.
Kirkkokuntien sisäinen hajaannus vain pahentaa sekasortoa. Reformoidun kirkon eri haaroissa apartheid on nykyään voimakkaan arvostelun kohteena. Monet mustat ja valkoiset papit tuomitsevat sen. Läntisen Kapmaan reformoitujen seurakuntien yhteinen kokous päätti lokakuussa 1983, että rotuerottelu on ”synnillistä” ja että kirkon tulee vastaisuudessa pitää ovensa avoinna kaikenrotuisille ihmisille.
29. elokuuta 1985 tunnusti Stellenboschin presbyteerio, reformoidun kirkon alueellinen kirkkoneuvosto, virallisesti, että rotuerottelu ”on vastoin lähimmäisenrakkauden ja oikeudenmukaisuuden raamatullisia periaatteita” ja että ”apartheid” on ”aiheuttanut inhimillisiä kärsimyksiä”. Myös anglikaanisessa kirkossa ovat rotukysymykset aiheuttaneet sisäistä hajaannusta. Tällainen ihmetyttää ja hämmentää vilpittömiä ihmisiä, jotka on kasvatettu uskomaan siihen, että apartheid on ”Jumalan tahdon mukaista”.
Ainoa ratkaisu
Etelä-Afrikka on jo pitkään ollut suuren huomion kohteena kaikkialla maailmassa. Sitä osoitellaan herkästi sormella. Monissa sellaisissa maissa, jotka arvostelevat sitä, ovat asiat kuitenkin yhtä huonosti tai huonomminkin. Tämä tuokin meidät mitä tärkeimmän tosiasian eteen: todellisen, kestävän ratkaisun löytäminen ei vain Etelä-Afrikan tasavallan vaan myös koko maailman kipeisiin ongelmiin on sellainen tehtävä, johon ihmisen kyvyt ja keinot eivät yksinkertaisesti riitä.
Maailmanhistoria on kauttaaltaan erehdysten, epäoikeudenmukaisuuden, taistelujen ja verenvuodatuksen kirjomaa. Ja tällä vuosisadalla olosuhteet ovat kaiken aikaa vain huonontuneet maailman kompuroidessa kriisistä toiseen – samalla kun nyt ydinsodanpelkokin luo uhkakuvia.
Tämän vuosisadan alkupuolella tajuttiin, että tarvitaan sellaista korkeinta valvontaviranomaista, jolle kaikki kansat olisivat alamaisia. Kansainliiton ja Yhdistyneiden kansakuntien avulla tehdyt kokeilut ovat kuitenkin epäonnistuneet. Onko olemassa sellaista korkeinta toimeenpanovaltaa, joka voi panna asiat kuntoon ja saada aikaan rauhan ja ykseyden ja joka myös varmasti tulee tekemään kaiken tämän? On, ja se on Jumalan valtakunta.
Se on ”musertava kaikki ne muut [ihmisten] valtakunnat ja tekevä niistä lopun”, ja se puhdistaa maapallon väkivallasta, epäoikeudenmukaisuudesta ja kaikenlaisesta pahuudesta. Sen jälkeen alkaa Kristuksen tuhatvuotinen rauhanhallitus toimia. Se tulee kohtelemaan kaikkiin kansoihin kuuluvia ihmisiä oikeudenmukaisesti riippumatta heidän rodustaan, ihonväristään tai taustastaan. – Daniel 2:44; Psalmi 37:10; Apostolien teot 10:34, 35.
Miljoonat ihmiset ympäri maailman, tuhannet eteläafrikkalaiset mukaan luettuina, ovat panneet toivonsa Valtakuntaan, Jumalan hallitukseen. Täyttyneiden Raamatun ennustusten perusteella he uskovat, että se ottaa pian koko maapallon valvontaansa. Se tulee yhdistämään kaikkiin rotuihin kuuluvat ihmiset. – Luukas 21:28–31.
Sydäntä lämmittävän osoituksen tällaisesta ykseydestä tarjosi kaksi erikoiskonventtia, jotka pidettiin Etelä-Afrikassa viime vuoden joulukuussa. Seuraavassa artikkelissa kerrotaan niistä.
[Huomioteksti s. 4]
Kirkko antoi siunauksensa apartheidille ”joidenkuiden heikkouden takia”
[Huomioteksti s. 5]
Apartheid esitettiin Jumalan tahtona
[Huomioteksti s. 5]
Monet reformoidun kirkon papit tuomitsevat apartheidin