Raamatun näkökanta
Kuka päättää ”oikeudesta kuolla”?
’ÄLKÄÄ pitäkö minua elossa kuin jotakin kasvia!’ huusi 88-vuotias Clara sairaalasängystään. Sen jälkeen kun hänet oli elvytetty henkiin kolme kertaa saman viikon aikana, hän halusi vain elämänsä päättyvän rauhassa. Tämä tilanne toistuu monien parantumattomasti sairaiden potilaiden kohdalla; he pyytävät saada kuolla. Lääkäreille ja tuomareille se on kiistanalainen pulma, sukulaisille taas tuskallinen vaihtoehto. Mutta kuka siitä päättää?
Miksi tämä vaikea pulma?
Kirjan Awareness of Dying (Tietoisuus kuolemasta) mukaan toisinaan ”sairaalassa pitkitetään elämää järjettömästi lääketieteen viimeisimmillä kojeilla”. Kun edessä olevaa kuolemaa voidaan lykätä vain tavanomaisesta poikkeavien hoitomenetelmien avulla, herää kysymys potilaan oikeudesta kuolla arvokkaasti. Eikö potilaalla ole lainkaan sananvaltaa siihen, millä tavalla hän kuolee – tuskallisesti vai rauhassa? New Encyclopædia Britannica -tietosanakirja selittääkin: ”Sellaisten potilaiden kohdalla, joita pidetään keinotekoisesti hengissä jonkin koneen avulla, herää se paljon keskustelua aiheuttanut moraalinen kiistakysymys, että pitäisikö koneesta kytkeä virta pois.” Erään suuren yhdysvaltalaisen lääkärikeskuksen kirurgi kysyy: ”Onko hengityslaitteen pysäyttäminen murha? Eroaako se, ettei hengityslaitetta käynnistetä, moraalisesti tai eettisesti siitä, että laite sammutetaan heti käynnistämisen jälkeen?”
Tätä pulmaa pahentaa vielä se, ettei ilmauksille ”elävä” ja ”kuollut” ole olemassa mitään yhdenmukaista määritelmää ja ettei voida täysin varmasti edellyttää jonkin sairauden olevan ”parantumaton” tai jonkun henkilön ”parantumattomasti sairas” tai ”kuolemaisillaan”. Se, mikä on ”tavanomaisesta poikkeavaa”, vaihtelee paikan, ajan ja erikoislääkärin taitojen mukaan. Potilaan, sukulaisten ja hoitohenkilökunnan etujen välillä saattaa myös syntyä ristiriitoja. Tri Oladapo Ashiru myönsi lisäksi Lagosin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan vuonna 1982 Nigeriassa järjestämässä seminaarissa, joka käsitteli lääketieteen etiikkaa, että ”kuoleman tietoisuutta on vaikea tarkastella puolueettomasti”.
Nämä ongelmat vaivaavat sellaisten lääkäreiden omaatuntoa, jotka katsovat velvollisuudekseen noudattaa moraalisia, eettisiä ja uskonnollisia vakaumuksia. Tri Ashiru sanoi lopuksi: ”Jokaisen tilanteen käsittelemisessä vaaditaan melkoisesti tarkkaavaisuutta, kunnioitusta, lääketieteellistä harkintaa ja maltillisuutta sekä myös lujuutta.”
Mitä Raamattu sanoo
Elämä on pyhä lahja Luojaltamme. (Psalmi 36:10) Sitä täytyy pitää suuressa arvossa. Koska kristityt kunnioittavat Jumalan näkemystä elämästä, ottavat huomioon maalliset lait ja haluavat säilyttää hyvän omantunnon, he eivät koskaan tahallaan aiheuttaisi kenenkään kuolemaa. – 2. Mooseksen kirja 20:13; Roomalaisille 13:1, 5.
Lääkärit myöntävät, että ”kiihkeät ponnistelut elämän ylläpitämiseksi voivat todellisuudessa muuttua pikemmin kuoleman kuin elämän pitkittämiseksi”. Entä jos lääkärit sanovat, että parhaimmillaankin he voisivat mekaanisten laitteiden avulla vain hidastaa kuolemista? Jos kuolema on selvästi lähellä tai väistämätön, Raamattu ei vaadi kuolintapahtuman keinotekoista pitkittämistä. Sellaisessa tapauksessa sillä, että sallitaan kuoleman edetä omaa kulkuaan, ei rikottaisi mitään Jumalan lakia.
Kristittyjen olisi hyödyllistä miettiä seuraavia Raamatun kertomuksia: Sekä Job että Hiskia näyttivät olevan parantumattomasti sairaita, mutta he toipuivat. (Job 7:5, 6; 42:16; 2. Kuningasten kirja 20:1–11) Ei pidä sen vuoksi päätellä liian nopeasti, että joku kuolee. Benhadadin tapauksessa lopputulos taas oli aivan erilainen. (2. Kuningasten kirja 8:7–15) Kuningas Saulin aseenkantaja torjui kuninkaan pyynnön auttaa häntä ’kuolemaan arvokkaasti’, ja Daavid teloitutti erään toisen miehen syyllisenä verivelkaan, kun tuo mies väitti tehneensä tuon ’armomurhan’. (1. Samuelin kirja 31:4; 2. Samuelin kirja 1:6–16) Raamattu ei siis hyväksy kuoleman jouduttamista.
Nämä esimerkit osoittavat, että tällaisten tapausten käsittelyssä on syytä olla varovainen. Kussakin tapauksessa on omat erityispiirteensä, ja ratkaisu tulisi tehdä rukouksen hengessä ottaen asianmukaisesti huomioon Jumalan näkemyksen elämän kallisarvoisuudesta. Tässä Rebekka antoi meille erinomaisen esimerkin, kun hän ollessaan huolissaan elämästään ”meni kysymään Herralta”.– 1. Mooseksen kirja 25:22.
Kuka päättää?
Monesti kysytään: ’Kenen elämästä kaikesta huolimatta on kysymys?’ Ensisijaisesti päätöksen tekee potilas itse, koska juuri hän on vastuussa Luojalta saamastaan elämän lahjasta. (Apostolien teot 17:28) Jos potilas ei kuitenkaan sairautensa vuoksi kykene siihen, lähin sukulainen tai potilaan valtuutettu edustaja voi tehdä päätöksen hänen puolestaan. Joka tapauksessa päätöksen tekijän tulee kunnioittaa ja puolustaa potilaan oikeuksia eikä omiaan. Samoin alaikäisten lasten ollessa kyseessä vanhemmilla on Jumalan antama velvollisuus ja laillinen oikeus tehdä päätös jälkeläistensä puolesta. – Psalmi 127:3.
Toisaalta, kuten Columbia Law Review -lehti mainitsee, ”yleisesti tunnustetaan, että oikeussali ei ole oikea paikka sairaanhoitoa koskevien päätösten tekemiseen. – – Tuomioistuimet ovat huonosti varustettuja tekemään päätöksen jonkun puolesta.” Ja eikö lääkärin olisi epäeettistä tyrkyttää omaa uskonnollista vakaumustaan potilaalle? Hänen tulisi toimia potilaan uskonnollisten periaatteiden mukaan tai vetäytyä tapauksesta, jos se on hänen uskonnollisten käsitystensä vuoksi vastoin hänen omaatuntoaan. Usein on parasta harkita asiaa ryhmänä, siten että lääkäri, joku seurakunnan valvoja ja muu perhe toimivat yhteistyössä potilaan kanssa, jotta saataisiin aikaan päätös, joka on hänen parhaiden etujensa mukainen.
Seurasipa päätöstä mitä tahansa, kristityt voivat luottaa Luojan lupaukseen, että tulee aika, jolloin kukaan ei sano: ”Minä olen sairas.” (Jesaja 33:24, UM) Parantumattomasti sairaille on olemassa Jumalan suurenmoinen lupaus ylösnousemuksesta elämään terveenä paratiisissa Jumalan valtakunnan alaisuudessa. (Apostolien teot 24:15; Ilmestys 21:1–4) Nyt on lähellä se aika, jolloin Jehova Jumala myöntää Jeesuksen Kristuksen välityksellä tottelevaisille ihmisille oikeuden elää – jopa ikuisesti! – Johannes 3:36.
[Kuva s. 21]
Onko kyseessä elämän vai kuoleman pitkittäminen?