Lohikäärmevuoret – kauniit mutta vaaralliset

Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta

RETKEILIJÄ kävelee hitaasti; päivä on ollut väsyttävä. Mutta pian hän unohtaa uupumuksensa. Vaaran aavistus kasvaa hänen huomatessaan, että taivas on hätkähdyttävästi muuttunut. Ilmassa on nyt erilainen haju, ja on kuolemanhiljaisuus. Pilviä kerääntyy, ja pimenee. Yhtäkkiä taivaalta kuuluu korviahuumaava ukkosenjyrähdys!

Retkeilijä yrittää päästä nopeasti suojaan. Mutta hän ei juokse – se synnyttäisi staattista sähköä, joka vetää salamaa puoleensa kuin magneetti. Alkaa sataa, sitten tulee rakeita, jotka pistelevät hänen kasvojaan. Lopulta hän pääsee suojaan, saa vedettyä henkeä ja jää tuijottamaan näytöstä.

Jyrähtelevä ja ympäröivistä vuorenhuipuista kaikuva ukkonen tuntuu pelottavalta. Pimeyttä hälventävät vain salamat, jotka valaisevat vastapäisen vuoren seinämän. Rajuilma raivoaa tunnin ajan. Mutta yhtä nopeasti kuin se ilmaantui, se tyyntyy, ja retkeilijä matkaa luolalle, joka on hänen tilapäinen kotinsa.

Tällainen on tavallista niin kutsutuilla Lohikäärmevuorilla – Etelä-Afrikassa sijaitsevalla kuuluisalla Drakensberg-vuorijonolla. Itse asiassa yksi sen huipuista on nimetty Indumeniksi, joka merkitsee zulun kielellä ”ukkosen paikkaa”. Valkoihoiset uudisasukkaat antoivat tälle valtavalle vuorijonolle sen nimen, koska tarun mukaan siellä kerran asui lohikäärmeitä. Vuorijono luikertelee todellakin kuin laiska lohikäärme Etelä-Afrikan halki vähän yli tuhannen kilometrin matkan. Kuitenkin se osa, joka muodostaa luonnollisen rajan Natalin ja Lesothon välille, on ylivoimaisesti vuorijonon mahtavin osa. Sitä kutsutaan usein Etelä-Afrikan Sveitsiksi. Tämä nimi on sopiva erityisesti silloin, kun huiput ovat lumen peitossa.

Ankarat kesämyrskyt lisäävät Lohikäärmevuorten mainetta kauniina mutta vaarallisina. Tällainen maine ei kuitenkaan johdu pelkästään luonnonvoimien aiheuttamista tuhoista.

Ihminen – suurin vaara

Ihmisen historia Drakensbergillä on väkivaltaisempi kuin kesämyrskyt, joita täällä puhkeaa. Vuonna 1818 alkoi mustien keskuudessa katkeran, heimojen välisen sodankäynnin aika, ja kauniista Drakensbergistä tuli taustakulissi ihmisen toista ihmistä vastaan tekemille monille hirmuteoille. Vuoteen 1823 mennessä Natalin väestö oli kutistunut muutamaan tuhanteen, mahdollisesti jopa miljoonasta. Hajallaan olevien heimojen jäännökset etsivät turvapaikkaa vuorilta.

Ennen kuin musta mies saapui, toinen rotu oli kuitenkin elänyt Drakensbergin varjossa. Sitä, kuinka kauan niin kutsutut bušmannit olivat alueen ainoat asukkaat, ei tiedetä.a Ei ole myöskään varmuutta siitä, mistä he tulivat. Heillä oli vaalea, keltaisenruskea, ryppyinen iho, ja he olivat pienikasvuisia.

Bušmannin tavat olivat outoja valkoiselle miehelle. Bušmannit olivat taitavia metsästäjiä, mutta he metsästivät vain ravinnokseen, eivät koskaan huvin vuoksi. He tunsivat kasvit perin pohjin, ja he varoivat järkyttämästä luonnon tasapainoa. Jotkut olivat korkeasti sivistyneitä runoilijoita, toiset olivat taiteilijoita. Vuoristoluolat olivat heidän kotejaan, ja he koristelivat seinät nykyään kuuluisilla bušmanni-maalauksilla. Drakensbergillä kävijät voivat yhä nauttia joistakin näistä kauniista kalliomaalauksista. Se miten bušmannit sekoittivat kestävät värinsä, on yhä arvoitus.

Kun vuonna 1837 ensimmäiset valkoihoiset alkoivat asettua asumaan alueelle, edut törmäsivät väistämättä yhteen. Bušmanneilla ei ollut karjaa. Itse asiassa heidän näkemyksensä mukaan kaikki eläimet olivat kaikkien ihmisten käytettävissä. Mutta he tunnustivat alueelliset metsästysoikeudet. Se että muukalaiset metsästivät heidän alueellaan, merkitsi siten sodan julistusta. Valkoinen mies metsästi huvin vuoksi ja hävitti riistaa, joka oli bušmannien ravintoa. Nämä kostivat varastamalla valkoisen miehen karjaa. Valkoinen mies vastasi tähän ajamalla bušmanneja takaa ja tappamalla heitä. Myös mustat heimot hyökkäsivät näiden pienten ihmisten kimppuun. Tämän vuoksi bušmannit hävisivät tuolta alueelta.

Lohikäärmevuoret eivät enää houkuttele metsästäjiä, koska metsästäminen on nyt kielletty Drakensbergillä. Vuoret vetävät kuitenkin yhä puoleensa toisenlaista seikkailijaa – luonnonetsijää.

Ihmiset ja eläimet – katselemista ja kuuntelemista

Vaikka Drakensberg voi olla vaarallinen paikka valmistautumattomille vierailijoille, asianmukaisiin varotoimiin ryhtymällä voidaan nauttia henkeäsalpaavan kauniista näkymistä. Afrikka on kuuluisa monenlaisista kasveistaan, ja tällä alueella niitä on erityisen paljon. Varsinkin runsaiden sateiden jälkeen kukista pitävä ihastuu löytäessään sellaisia luonnonvaraisia kukkia kuin lamppuharjan, soihtuliljan ja maassa kasvavia orkideoita vain muutamia mainitaksemme. Villieläinten moninaisuus on vaikuttavaa. Et näe kaikkia, mutta voit kuulla monien äänen, jos olet valpas huomaamaan niiden tunnusomaiset kutsuhuudot. Vaippasakaalin aavemainen ulvonta tai paviaanin haukunta saattaa pelästyttää sinut, ja harjoittelemalla voit tunnistaa monien lintujen ääniä. Sadat silmät katselevat sinua, vaikka sinä et ehkä näekään niitä.

Täällä on monenlajisia antilooppeja. Niiden joukossa on eräs hyvin pienikokoinen sukeltaja-antilooppi, joka liikkuu tavallisesti öisin; suurempi kirjoantilooppi ja majesteettinen hirviantilooppi, suurin kaikista. Kaunis oribi eli kelta-antilooppi, jonka punertavassa värityksessä on valkoisia laikkuja, on harvinainen, mutta löydät sen Giant’s Castlen luonnonsuojelualueelta. Joskus katsellessasi vuorenrinnettä tuntuu siltä kuin ruoho liikkuisi, mutta sitten tajuat, että siellä onkin laitumella jokin antilooppi, jolla on hyvä suojaväri!

Emme voi olla huomaamatta valtavaa, korkealla liitelevää partakorppikotkaa. Sillä on korppikotkan ruokailutottumukset, mutta lennossa se muistuttaa kotkaa. Rinta on kellertävän valkoinen, kurkku ja niska ovat oranssinväriset ja pää on valkoinen. Näiden vastakohtana siivissä ja pyrstössä on mustia sulkia. Musta harjastupsu muodostaa ”parran” nokan ympärille, ja silmien ympärillä oleva mustien höyhenten naamio lisää linnun pelottavaa ulkonäköä. Mutta se on arka lintu, joka on enimmäkseen raadonsyöjä.

Partakorppikotkalla on tapana pudottaa luita hyvin korkealta murskatakseen ne kiviin. Sitten se syöksyy alas kaapimaan luuytimen kielellään.b Täällä asustaa myös mustakotka ja kapinkorppikotka, mutta partakorppikotka lähes kolmimetrisine siipien kärkiväleineen on kuningas. Valitettavasti se on uhanalainen laji; hyvin harvoja on enää jäljellä. Giant’s Castlen luonnonsuojelualue tarjoaa turvapaikan, jossa sitä voi tarkkailla.

Mahtavat vuoret

Lohikäärmevuorten haastavat vuorenhuiput – sellaiset huiput kuin valtava, 3165 metriä korkea Sentinel, sileä ja vaarallinen 3234 metriä korkea Monk’s Cowl ja salakavala Devil’s Tooth 200 metriä korkeine pystysuorine seinämineen – vetävät puoleensa myös seikkailunhaluisia vuoristokiipeilijöitä. Sellainen kiipeily on kuitenkin vaarallista. Kallion rakennekin lisää vaaraa, koska paikallinen basaltti on melko helposti murenevaa.

Monet vuorenrinteen reitit ovat jyrkkiä, mutta kuitenkin turvallisia, eivätkä ne vaadi erityisiä kiipeilyvarusteita. On tietysti välttämätöntä totella vuorten sääntöjä. On hyvin tärkeää, että mukana on lämpimiä vaatteita, teltta ja ylimääräistä ruokaa. Vuorenrinteessä voi olla purevan kylmää, varsinkin yöllä, jolloin tuulee hurjasti. ”Muistan erään yön”, sanoi muuan retkeilijä, ”jolloin tuuli repi telttaamme ja oli niin ankaran kylmä, ettemme voineet nukkua. Seuraavana aamuna vesipullomme olivat jäätyneet, vaikka ne olivat teltan sisällä. Vannoin, etten enää kiduttaisi itseäni tällä tavalla. Mutta seuraavana vuonna olin jälleen vuorilla! Sillä kerralla olin paremmin varustautunut luonnonvoimien varalle.”

Joka vuosi monet tuhannet retkeilijät, telttailijat ja vuoristokiipeilijät kaikista roduista jättävät taakseen kaupunkien stressin ja saasteet ja tulevat tänne nauttimaan puhtaasta vuoristoilmasta, jääkylmään lampeen sukeltamisen tarjoamasta elämyksestä, vuoristoveden raikkaudesta ja majesteettisten vuorenhuippujen ylevyydestä. Yöllä he voivat nähdä säihkyvien tähtien verhon, joka täyttää taivaan. Kaikki tämä saa siksi jotkut syvästi kunnioittamaan kaikkien näiden ilonaiheiden Tekijää ja odottamaan innokkaasti aikaa, jolloin koko maa muutetaan paratiisiksi. – Luukas 23:43.

[Alaviitteet]

[Kartta/Kuva s. 24]

(Ks. painettu julkaisu)

DRAKENSBERG

ETELÄ-AFRIKKA

LESOTHO

NATAL

Durban

INTIAN VALTAMERI

[Kuvat s. 25]

Vihermedenimijä lamppuharjan kukassa Drakensbergillä

[Kuvat s. 26]

Laitimmaisena vasemmalla: Sebayenin kalliomaalauksia Drakensbergillä

Vasemmalla: Majesteettinen hirviantilooppi

Alhaalla: Sebayenin luolassa olevia bušmannien maalauksia