Tarkkailemme maailmaa
LÄHELTÄ MAATA
Lähes kilometrin läpimittainen asteroidi oli vähällä törmätä Maahan viime maaliskuun 23. päivä. Kukaan ei ollut huomannut mitään, kunnes eräs tähtitieteilijä löysi taivaankappaleen kahdeksan päivää myöhemmin teleskoopin kautta otetuista valokuvista. Jos suuri asteroidi olisi osunut Maahan, iskun vaikutus olisi vastannut 20000:ta yhden megatonnin ydinpommin räjähdystä. Jos se olisi osunut valtamereen, monien kymmenien metrien korkuiset jättiläismäiset aallot olisivat ehkä pyyhkineet tuhoisasti rannikkoalueita. 74000 kilometrin tuntivauhdilla matkustava asteroidi ohitti Maan 800000 kilometrin etäisyydeltä – tähtitieteellisessä mittakaavassa: läheltä piti!
MALARIA VASTUSTUSKYKYISEMPI LÄÄKKEILLE
Kun vuosikymmeniä on tehty tutkimustyötä etsittäessä keinoja parantaa tai hillitä malariaa, tauti näyttää olevan kasvussa Afrikan eteläosissa. Sitä paitsi se on tulossa yhä vastustuskykyisemmäksi lääkkeille. ”Malaria-loinen tietää kaikki ammattisalaisuudet sotkeakseen elimistön immuunijärjestelmän”, sanoi tri Phillip van Heerden, Etelä-Afrikassa sijaitsevan lääketieteellisen tutkimusneuvoston puheenjohtaja. Vaikka parhaillaan kehitettävä rokote osoittautuisi tehokkaaksi, ”se olisi liian kallis auttaakseen kolmatta maailmaa”, hän sanoi. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan malaria tappaa joka vuosi yli miljoona lasta Afrikassa.
SAASTUNUT POHJOINEN
Näyttää siltä, että ihmisen tuottama saaste ei ole jättänyt kaukaisintakaan kolkkaa planeetastamme vahingoittumattomaksi. Pohjois-Kanadassa saavat eskimonaisten vauvat kaikkein PCB-pitoisinta äidinmaitoa maailmassa. PCB:t – polyklooratut bifenyylit – on yhdistetty erilaisiin sairauksiin, muun muassa syöpään. Eskimot syövät paljon kalaa ja eläinrasvoja. Nämä imevät itseensä niitä kemikaaleja, joita ihminen laskee jokiin ja vesistöihin. Tiedemiehet ovat löytäneet jopa kauempaa pohjoisesta – Pohjois-Amerikan napaseudun lumesta – hämmästyttävän korkeita pitoisuuksia ihmisen valmistamia kemikaaleja. Kemikaalien – joiden joukossa on myös PCB:tä – ajatellaan kulkeutuneen pohjoiseen tuulen mukana hienona pölynä tai kaasuina.
VIRASTOVARKAITA
Saksan liittotasavaltaa vitsaa lisääntynyt varastaminen työpaikalta. Vuoden aikana ilmoitettiin poliisille yli 130000 varkaudesta toimistoissa ja muissa työpaikoissa. Pääongelma on se, että vieraat pääsevät vapaasti moniin valtion virastoihin ja yhtiöihin, joissa lukitsemattomat työpöydät ja kaapit ovat avoin kutsu varkaille. Mikä ratkaisuksi? Pidä rahasi ja arvoesineesi lukkojen takana ja avain työpaikallasi, neuvoo poliisi.
JESUIITTOJA VAROITETTIIN
”Kun paavi tekee sellaista, mikä ei kuulu hänen virkaansa, hän ei voi vaatia tottelevaisuutta katolilaisuuden nimissä”, kuului 170 roomalaiskatolisen teologian professorin viime tammikuussa kirjoittama rohkea julistus. ”Hänen on syytä odottaa eriäviä mielipiteitä.” Useat huomattavat jesuiitat lisäsivät allekirjoituksensa tuohon yhteiseen julkilausumaan, jossa arvosteltiin paavin tekemää uusien piispojen valintaa ja hänen muuttumatonta asennettaan tietyissä teologisissa kysymyksissä. Ilmeisesti tämä sai jesuiittojen kenraalin varoittamaan tämän vaikutusvaltaisen uskonnollisen veljeskunnan jäseniä allekirjoittamasta kiistanalaisia julkisia lausuntoja. Aina paaviksi tulostaan lähtien Johannes Paavali II on pyrkinyt heikentämään jesuiittojen itsenäisyyttä. Epäilemättä jesuiittojen johtaja ei halua jännityksen kiristyvän uudelleen paavin ja veljestön välillä.
OTSONISUOJA
80 kansakuntaa oli niin huolissaan ilmakehän suojaavan otsonikerroksen vuoksi, että ne kannattivat tiettyjen vahingollisten kemikaalien tuotannon kieltämistä vuoteen 2000 mennessä. Viime toukokuussa Helsingissä pidetyssä kokouksessa ne hyväksyivät julistuksen, jonka perusteella kloorifluorihiilivetyjen käyttö lopetettaisiin vuosisadan loppuun mennessä. Nämä CFC-yhdisteet, joista käytetään myös nimeä freonit, ovat pitkäikäisiä kemikaaleja, joita käytetään jääkaapeissa ja ilmastointilaitteissa sekä vaahdonmuodostusaineina eristeissä. Ilmakehän yläosassa ne tuhoavat otsonia, kaasua joka on hyödyllistä, koska se imee itseensä vaarallista, auringosta lähtevää säteilyä, joka voi aiheuttaa ihosyöpää.
KIINAN VÄESTÖ KASVAA
14. huhtikuuta 1989 Kiinan väkiluku nousi virallisesti 1100 miljoonaan. Asiantuntijat kuitenkin myöntävät, ettei täsmällistä väestömäärää voida saada selville miljoonien tarkkuudella. Joka tapauksessa tämä kasvu huolestuttaa Kiinan viranomaisia kahdesta syystä. Ensiksikin se tavoite, että perheessä olisi vain yksi lapsi, on tähän mennessä epäonnistunut maaseudulla. Toiseksi maatalouden viljantuotanto ”on jäänyt noin 400 miljoonaan tonniin” vuodessa neljänä viime vuonna. Tämä ei riitä ruokkimaan kasvavaa väestöä.
SIUNAUS JUMBOJETILLE
Tokion Naritan lentokentällä seisoi kaiken hyörinän keskellä šintopappi pitämässä messua tilapäisen alttarin edessä. Valkoiseen kaapuun pukeutuneena heiluttaen ”pyhää” ikivihreää oksaa vihannesten, merilevän ja kuivatun kalmarin yllä hän siunasi uuden sukupolven lentokoneen neitsytlennon. Mainichi Daily News -lehti selitti seremonian olevan ”ensimmäisen huipputekniikkaa olevan, kaupalliseen käyttöön tulevan Boeing 747–400 -jumbojetin suojaksi” ja ”sen omistajan [amerikkalaisen lentoyhtiön] menestykseksi”.
HAI JA BIONIIKKA
Englantilaiset tiedemiehet yrittävät jäljitellä jälleen yhtä nerokasta, luonnosta löytyvää rakennetta: hain ihoa. Siinä on mikroskooppisia, yhdensuuntaisia uurteita, jotka kulkevat pitkin hain ruumista. Nämä uurteet vähentävät vedenvastusta hain uidessa ja säästävät siten energiaa. Alustavat kokeet, jossa koekulkuneuvoon oli tehty tietokoneella suunnitellut uurteet, osoittivat vastuksen vähentyneen mahdollisesti jopa 3 prosenttia. Samanlainen sovellutus lentokoneeseen voisi saada aikaan huomattavia säästöjä tällä alueella, jossa tehokkuuden paranemisella 0,5 prosenttia on jo suuri merkitys. Merenkulkualan yritys British Maritime Technology etsii nyt keinoja soveltaa havainnot potkureihin, turbiinin siipiin, sukellusveneisiin ja lentokoneisiin, kertoo englantilainen Daily Telegraph -sanomalehti.
TIEDOTUSKAMPANJA SYÖPÄÄ VASTAAN
Vuoden 1989 aikana Euroopan yhteisöjen maat toivovat taistelevansa syövän leviämistä vastaan pitämällä laajan tiedotuskampanjan. ”Joka vuosi Euroopassa kuolee 750000 ihmistä syöpään”, sanoo Euroopan yhteisöjen komission Bonnissa Länsi-Saksassa sijaitsevan toimiston johtaja. ”Jos syövän lisääntymistä ei pysäytetä, kärsii vuoteen 2000 mennessä joka kolmas eurooppalainen syövästä jolloinkin elämänsä aikana.” Tiedotuskampanja perustuu ”tupakoinnin, liiallisen alkoholinkäytön, väärän ravinnon ja ympäristösaasteiden kielteisiin vaikutuksiin”, kirjoittaa saksalainen sanomalehti Main Post.
MIKROSKOOPPISIA IHMEITÄ
Tutkiessaan leveähuulisarvikuonon ruoansulatuselimistöä tutkijat löysivät ryhmän Protozoa-alkueläimiä, joita tiede ei ollut aiemmin tuntenut. Päinvastoin kuin useimmilla alkueläimillä, jotka ovat yksisoluisia eliöitä ja rakenteeltaan suhteellisen yksinkertaisia, tällä vastalöydetyllä tyypillä on lisäkkeitä. Aikakauslehti South African Panorama kutsui sitä poikkeukselliseksi löydöksi. Nämä vastalöydetyt alkueläimet ovat ”äärimmäisen monimutkaisia” ja käyttävät hyvin lonkeroitaan ja sormimaisia ulokkeitaan.