Miksi väkivalta lisääntyy urheilussa?
”URHEILU merkitsee terveyttä” on vanha sananparsi. Antiikin aikoina kreikkalaiset lääkärit vakuuttivat, että kohtuullinen urheilutoiminta voisi tuoda hyvän terveyden.
Nykyään monet urheilutilaisuudet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin terveellisiä sen paremmin osanottajille kuin katselijoillekaan. Urheiluväkivalta on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että arvovaltainen elin, Euroopan parlamentti, on hyväksynyt mittavan päätöslauselman ”vandalismista ja urheiluväkivallasta”. Urheilutilaisuuksia edeltäneet ja niiden jälkeen sattuneet raivokkaat yhteenotot sekä pelaajien välillä että vastakkaisten joukkueitten kannattajien välillä herättivät Euroopan parlamentin jäsenet tutkimaan ilmiön eri piirteitä, sen syitä ja mahdollisia toimenpiteitä sen estämiseksi. Mitä he saivat selville ja millaisia muotoja urheiluväkivalta on saanut?
’Yleinen ilmiö’
Jalkapallo, urheilun suosikkilaji maailmassa, joutuu suurimman kritiikin kohteeksi, mutta lähes kaikki muutkin urheilumuodot liittyvät ongelmaan. Vuonna 1988 väkivalta leimahti Saksassa pidettyjen Euroopan kansainvälisten jalkapallomestaruuskilpailujen aikana. Englannin maajoukkueen kannattajat aloittivat sen käymän ottelun jälkeen raivokkaan taistelun, joka päättyi siihen, että poliiseja haavoittui, omaisuutta tuhoutui ja 300 ihmistä pidätettiin. Samoissa mestaruuskilpailuissa Italian joukkueen voiton jälkeen kuoli kolme ihmistä, kun innostus pääsi valtaan.
Englannissa pahamaineiset huligaanit kylvävät paniikkia, minne tahansa he menevätkin, ja näin osaltaan ”pilaavat englantilaisen jalkapalloilun mainetta kotimaassa ja ulkomailla”, kuten sanomalehti Guardian sanoi. Ja monta kertaa yhden urheilukauden aikana puhuivat italialaisten urheilulehtien maanantaipainokset ”mustista” sunnuntaista – urheilutilaisuuksista, joissa puhkesi kuolemaan, loukkaantumisiin ja tarpeettomiin vahinkoihin johtaneita rähinöitä. Urheilutiloista on tullut, kuten eräs päivälehti sen sanoi, ”sissisodan stadioneita”. Mutta tällaiset olosuhteet eivät vallitse ainoastaan Englannissa ja Italiassa. Alankomaissa, Saksassa, Neuvostoliitossa, Espanjassa ja monissa muissa maissa joudutaan kamppailemaan samojen ongelmien kanssa.
”Kannattajien käymä sota”
Tietyt kannattajat, joiden aggressiivisuutta joukkotiedotusvälineet lietsovat, purkavat alhaisimpia vaistojaan urheilutilaisuuksissa. Jalkapallossa italialaiset ultràt tai englantilaiset huligaanit kokoontuvat julisteiden alle, joissa lukee esimerkiksi ”Punainen armeija” tai ”Tiikeriosasto”. Erään huligaanin mukaan jalkapallointoilijat ”haluavat taistella, valloittaa vastapuolen alueen”. Stadionien katsomoissa olosuhteet ovat hyvin paljon samanlaiset kuin muinaisen Rooman areenoilla, joilla katsojat yllyttivät gladiaattoreita teurastamaan vastustajansa. Ja kannattajien kannustuskuoron keskeyttää välillä rivoudet ja rasistiset iskulauseet.
Kannattajilla on usein mukanaan vaarallisia aseita. Poliisin ennen joidenkin ottelujen alkua tekemissä tarkastuksissa on löytynyt kokonaisia asevarastoja – veitsiä, valorakettipistooleja, biljardipalloja. Joukoittain teräskärkisiä tikkoja on sadellut englantilaisten stadionien katsomoihin!
Hallituksen puuttuminen asiaan
Euroopan parlamentin päätöslauselma kehottaa hallituksia ryhtymään voimakkaisiin toimiin urheilussa ilmenevän väkivallan estämiseksi. Esimerkiksi Englannin hallitus on ryhtynyt sellaisiin toimiin pääministerinsä, Margaret Thatcherin, johdolla. Thatcher on vaatimalla vaatinut tiukempien lakien hyväksymistä, esimerkiksi pakollista henkilöllisyyskorttia stadioneille pääsemiseksi. Jos niiden omistajat havaitaan syyllisiksi väkivallantekoihin, kortit otetaan pois. Englannissa on lisäksi suunnitelmissa rakentaa tai uusia urheilutiloja. Tarkoitus on varustaa ne sisäisillä televisiokamerajärjestelmillä kannattajien valvomiseksi, pystyttää niihin aidat vastapuolen kannattajien erottamiseksi ja poistaa kaikki mahdollinen palava materiaali. Poliisit ovat soluttautuneet huligaanijoukkojen, väkivaltaisimpien kannattajien, sekaan johtajien tunnistamiseksi ja heidän pidättämisekseen.
Myös muissa maissa on ryhdytty toimenpiteisiin. Italian urheiluviranomaiset ovat yhdessä sisäministeriön kanssa päättäneet käyttää piikkilankaa stadioneilla sekä suojaverkkoja, helikoptereita, suuria poliisijoukkoja ja sisäisiä televisiokameroita. On jopa harkittu sotilaiden tuomista stadioneille. Soulissa Koreassa vuonna 1988 pidettyjen olympiakisojen valmistelujen aikana viranomaiset valmensivat poliiseja taistelemaan terroristi-iskuja vastaan.
Myös erotuomareihin kohdistetaan väkivallantekoja. Taannoisen jalkapallokauden aikana Italiassa uhreiksi joutui 690 erotuomaria. Valmentajat ja jopa poliisit hyökkäsivät raivokkaasti erotuomarin kimppuun nyrkkeilyottelussa Soulin olympialaisissa, koska he eivät olleet samaa mieltä tuomiosta.
Ihmisten elämälle koituvan vaaran lisäksi urheiluväkivallasta aiheutuu myös huomattavia taloudellisia kustannuksia. Ei ole kysymys vain satojentuhansien markkojen jakelemisesta varkauksien, ryöstämisen ja vandalismin aiheuttamien menetysten vuoksi vaan myös ennaltaehkäisyn kustannuksista. Englantilaisen jalkapallokauden normaalina päivänä käytetään noin kolme miljoonaa markkaa pelkästään poliisijoukkoihin.
Mistä sellainen eläimellinen aggressiivisuus johtuu?
Väkivalta – ”luontaista” nykyajan urheilulle
Nykyään urheiluun on yhdistynyt voimakas aggressiivisuus. On kiinnostavaa, että sama valiokunta, joka valmisteli Euroopan parlamentin hyväksymän päätöslauselman, osoitti, että ”väkivalta ei ole olennainen osa urheilua, mutta se on luontaista niissä olosuhteissa, joissa urheillaan, ja siitä syystä, että pelin säännöt – jos niitä voi sellaisiksi kutsua – eivät voi riittävästi estää sitä”. Miksi on näin?
Kannattajien väkivallantekojen lisäksi myös kilpaurheilu on muuttunut. Yhteiskunnassa itsessään ”väkivalta kasvaa”, kuten Euroopan parlamentti tunnusti. Urheilumaailma ei myöskään enää korosta pelkästään fyysistä suoritusta. Esimerkiksi Ateenassa vuonna 1896, ensimmäisissä nykyaikana pidetyissä olympiakisoissa, ryhmä englantilaisia urheilijoita julistettiin kilpailukelvottomiksi, koska he olivat harjoitelleet ennen ottelun alkua. Harjoittelun ennen urheilukilpailua ajateltiin olevan vastoin amatöörihenkeä, jota puolustettiin siihen aikaan. Jos sellaista sattuisi nykyään, se saisi useimmat ihmiset hymyilemään.
Ensimmäisen ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen niin sanotuissa kehittyneissä maissa elävillä ihmisillä on ollut yhä enemmän vapaa-aikaa. Vapaa-ajanvietosta on nopeasti tullut tuottavaa toimintaa liikemaailmalle. Taloudelliset edut ovat ottaneet paikkansa kansallisten ja yhteiskunnallisten etujen rinnalla. Nykyajan urheilukilpailut ovat ”näytelmä, jossa hallitsevat taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset tekijät”. Toisin sanoen urheilusta on tullut ”massojen ilmiö”. Voittaminen merkitsee usein miljoonia markkoja voittajille! Televisio on myös ollut osaltaan lisäämässä urheilun suosiota ja on saattanut lisätä turmeltuneisuutta urheiluun. Usein televisiokamera viipyy väkivaltaisessa tilanteessa pikemminkin kuin niissä tapauksissa, joissa tulee lievä tuomio, ja toistaa sitä yhä uudelleen näyttämällä sen heti uusintoina. Sillä tavoin televisio voi epähuomiossa suurentaa urheiluväkivallan vaikutuksia tulevien kannattajien ja pelaajien mielessä. Amatööriurheilua on tuskin olemassakaan, ja sen tilalla on ”ammattiamatööriys”. Tätä ilmausta käytti eräs aikakauslehti puhuessaan niistä sadoistatuhansista markoista, joita urheilijat hankkivat Soulissa vuoden 1988 olympialaisten aikana.
Kansallismielisyys saa urheilijat, valmentajat, managerit ja katselijat pitämään voittoa liian tärkeänä. Tiettyjen kansainvälisten urheilukilpailujen jälkeen annetaan voitonriemuisia kunnianosoituksia voittavalle puolelle, aivan kuten annettiin muinaisina aikoina voittoisille sotapäälliköille heidän palatessaan kotiin. Tämä on ollut nähtävissä viime vuosina Italiassa, Argentiinassa ja Alankomaissa, joissa urheilijat taistelevat kirjaimellisesti viimeiseen hengenvetoon saakka, kylmäverisesti. Ja ihailijat matkivat heitä menemällä liiallisuuksiin uskollisuuden osoittamisessaan joukkuettaan tai maataan kohtaan, lietsomalla raivoisia taisteluja ennen urheilukilpailua, sen aikana ja sen jälkeen.
Ennen vuoden 1988 Euroopan kansainvälisten jalkapallomestaruuskilpailujen alkua saksalainen viikkolehti Der Spiegel sanoi, että oli olemassa pelko siitä, että tästä tapahtumasta muodostuisi ”ihanteellinen kasvualusta äärimmäisen räjähtävälle sekoitukselle aggressiivisuutta, kansallismielisyyttä ja uusfasismia”.
Väkivallan toinen muoto
Mutta ei tässä vielä kaikki urheiluun liittyvästä väkivallasta. Vuoden 1988 Soulin olympialaisissa puhkesi ”dopingskandaali”. Doping eli laittomien lääkeaineiden käyttö lisää urheilijoiden voimia, ja sen ansiosta he pystyvät suorituksiin, jotka ylittävät heidän normaalit fyysiset kykynsä. Se vahingoittaa sekä urheiluhenkeä että urheilijoiden terveyttä.
Miten laajalle levinnyt ilmiö tämä on?
[Huomioteksti s. 6]
Usein televisiokamera viipyy väkivaltaisessa tilanteessa ja toistaa sitä yhä uudelleen näyttämällä sen heti uusintoina
[Kuva s. 7]
Kansallismielisyyden vuoksi voittoa pidetään liian tärkeänä
[Lähdemerkintä]
Nancie Battaglia