Milloin se kaikki loppuu?
VIRKISTÄVÄÄN ruumiilliseen toimintaan osallistuminen on miellyttävää ja terveellistä. Mutta valitettavasti osanottajana tai vain katselijana oleminen urheilukilpailussa merkitsee usein joutumista äärimmäisen väkivaltaiseen, ja usein lääkeaineiden täyttämään, maailmaan.
Nykypäivän urheilu on pelkästään yksi tämän väkivaltaisen maailman ilmenemismuoto. Puhuessaan vuonna 1985 Belgiassa sattuneista tapahtumista, jotka aiheuttivat 39 ihmisen kuoleman jalkapallostadionin katsomossa, filosofi Emanuele Severino sanoi: ”Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että Brysselin tapauksen kaltaisia tapahtumia sattuu, koska ihmisten uskonpuute yhteiskuntamme tiettyihin perusarvoihin kasvaa.” Sitten hän lisäsi: ”Aikamme väkivalta ei ole lähtöisin arvojen puuttumisesta vaan uusien arvojen olemassaolosta.”
Uudet arvot urheilussa
Mitä nämä professori Severinon mainitsemat uudet arvot ovat? Yksi on urheilijoiden narsismi, joka tekee mestareista ”puolijumalia”.
Sitten on kansallismielisyys ja siitä tuloksena olevat poliittiset seuraamukset. Aikakauslehti L’Espresso kirjoittaa: ”Urheilusta on tullut yhteiskunnallisen ylenemisen huomattava välikappale. Mitä useampia voittoja kansakunta saa, sitä enemmän sille annetaan arvoa.”
Raha on myös yksi niistä uusista arvoista, joka on tullut osaksi urheilumaailmaa. Huomattava taloudellinen ja kaupallinen hyöty – televisiointioikeudet, julkisuus, arpajaiset ja sponsorointi – varmistaa ”häikäilemättömän kilpailun”, jopa urheilijoiden itsensä keskuudessa. Entinen jalkapalloilija sanoi, että jalkapallo ”ei ole enää peliä. Se on liiketoimintaa.”
Vallitseva periaate on voitto hinnalla millä hyvänsä, ja nykyisten uusien arvojen mukaan tämä merkitsee kaikkea – kentällä ja katsomoissa tapahtuvasta väkivallasta kannattajien ennen ottelua ja sen jälkeen aiheuttamaan väkivaltaan, dopingista ja sen tappavista vaikutuksista vilpillisyyteen ja häikäilemättömyyteen. Urheiluhenki, niin kutsuttu reilu peli, näyttää olevan ollutta ja mennyttä. Palaako se koskaan? Siitä päätellen, mitä on sanottu, ihmiset toivovat niin, mutta tosiasiat ovat kaikkea muuta kuin rohkaisevia.
Doping ja väkivalta – loppuuko se koskaan?
Niin kuin professori Severino myöntää, urheiluväkivalta on vain yksi puoli yhä yleisemmäksi käyvästä väkivallasta, joka kiusaa nykyistä yhteiskuntaa. Mikä on syynä niin paljoon väkivaltaan? Eräs Raamatun ennustus auttaa meitä ymmärtämään ongelman. Puhuessaan tämän pahan asiainjärjestelmän viimeisistä päivistä apostoli Paavali teki luettelon seuraavista ominaisuuksista: ’Ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, rahaa rakastavia, uskottomia, vailla itsehillintää, raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta, kavaltajia, uppiniskaisia, ylpeydestä pöyhistyneitä, nautintoja rakastavia.’ Ja hän lisäsi: ”Pahat ihmiset ja petkuttajat menevät yhä huonompaan suuntaan.” – 2. Timoteukselle 3:1–5, 13.
Raamattu selittää, että tämä nykyinen maailma ”on paholaisen vallassa”. (1. Johannes 5:19) Saatana Panettelija on ”paholainen”, joka turmelee hyvät asiat, kuten esimerkiksi tervehenkisen urheilutoiminnan. Juuri hän on vastuussa väkivallan hengestä. Hän myös lietsoo kansallismielisyyttä, itsekkyyttä ja ahneutta, jotka ovat pilanneet yhteiskuntaa ja urheilua.
Mutta yksilöinä meidän ei tarvitse antaa periksi tuolle demonistiselle hengelle. Me voimme Raamatun periaatteiden soveltamisen avulla ’riisua pois’ vanhan persoonallisuutemme väärine tottumuksineen, joihin sisältyy väkivaltainen käytös, ja panna päällemme ”uuden persoonallisuuden”, joka tuottaa rauhaisaa hedelmää. – Kolossalaisille 3:9, 10; Galatalaisille 5:22, 23.
Mutta tuleeko väkivallalle ja dopingille koskaan loppua urheilussa? Aivan varmasti! Milloin? Silloin kun väkivalta ja lääkeaineiden väärinkäyttö yhteiskunnassa päättyvät. Nykyinen pahuuden lisääntyminen osoittaa, että se aika on käsillä! – Psalmi 92:8.