Entisen Jumalan hautajaiset

Herätkää!-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta

Hallittuaan yli 62 vuotta Japanin keisari Hirohito kuoli 7. tammikuuta kuluvaa vuotta. Hän oli 87-vuotias. Hänen 24. helmikuuta pidettyihin hautajaisiinsa osallistui edustajia 164 maasta. Monien oli kuitenkin ollut hyvin vaikea päättää, osallistuako vai ei. Mistä se johtui? Ja mitä tekemistä Hirohiton kuolemalla on lehtemme kannessa olevan kysymyksen kanssa, joka kuuluu: Onko sinun Jumalasi elossa?

”KEISARI HIROHITOA pidettiin elävänä jumalana”, totesi sanomalehti Japan Quarterly tämän vuoden alkupuolella. Erään japanilaisen tietosanakirjan (Kodansha Encyclopedia of Japan) mukaan hän oli auringonjumalatar Amaterasu Omikamin 124. ihmisjälkeläinen alenevassa polvessa. Amaterasu Omikami on ”tärkein jumala kaikista šintolaisuuden tunnustamista jumalista”.

Kun japanilaisia sotilaita sitten vaadittiin uhraamaan henkensä tämän ”elävän jumalan” puolesta, he tekivät sen ihmeteltävällä innolla. Ketkään muut sotilaat eivät toisessa maailmansodassa vetäneet hurjuudessaan vertoja japanilaisille, jotka taistelivat hartaasti palvomansa jumalan, keisarin, puolesta.

Vastapuolen lukumääräisen ylivoiman musertamina japanilaiset kuitenkin hävisivät sodan. Vajaat viisi kuukautta myöhemmin, 1. tammikuuta 1946, Hirohito historiallisesti merkittävässä julistuksessaan hylkäsi julkisesti ”väärän käsityksen, että keisari on jumalolento”. Hän sanoi tällaisen käsityksen perustuneen ”pelkkiin legendoihin ja taruihin”.

Se oli kova isku. Miljoonat japanilaiset olivat syvästi järkyttyneitä. Olihan keisaria sentään pidetty yli 2600 vuotta jumalana!a Eikö hän enää ole jumala? Tämäkö mies, joka siihen asti oli ollut niin korkeassa asemassa, että ihmiset eivät olleet tohtineet edes kohottaa katsettaan katsoakseen häneen, ei ole jumala? Ei ole helppoa luopua siitä ikiaikaisesta käsityksestä, jonka mukaan keisari on yli-inhimillinen olento. Ei ihme, että saatuaan tietää Hirohiton kuolemasta jotkut vanhan keisarillisen armeijan sotilaista tekivät vuosisataisia sääntöjä noudattaen itsemurhan.

Kuka tämä Hirohito todellisuudessa oli? Miksi hänen merkityksensä oman aikakautensa muovaajana jakaa kovasti mielipiteitä? Kun ruumisvaunut lähtivät 24. helmikuuta viemään hänen arkkuaan Tokiossa keisarillisesta palatsista kohti Shinjuku Gyoen -puistoa valtion kustannuksella tapahtuvaa hautausta varten, oli miljoonilla televisionkatsojilla ja niillä noin 200000 ihmisellä, jotka katujen varsilla katselivat ruumissaattoa, tilaisuus pohtia näitä kysymyksiä.

Hirohito ja hänen valtakautensa

Keisari Taisholle syntyi 29. huhtikuuta 1901 poika, jolle pantiin nimeksi Hirohito, joka tarkoittaa ”suvaitsevaista hyvyyttä”. Kun isä kuoli joulupäivänä 1926, Hirohitosta tuli uusi valtaistuimen haltija. Hovin viisaitten miesten hänen valtakaudellaan valitsema nimi oli Showa eli ”valistunut rauha”. Kuolemansa jälkeen häntä alettiin kutsua nimellä keisari Showa, ei enää keisari Hirohito.

Hirohiton kauden alkuosa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin valistuneen rauhan aikaa, sillä Japani teki sotaretkiä Mantšuriaan ja Kiinaan 1930-luvulla, tunkeutui Ranskan Indo-Kiinaan vuonna 1940 ja hyökkäsi Yhdysvaltojen kimppuun vuonna 1941. Hirohiton kauden nimeen sisältyy erityistä ironiaa sen takia, että noina alkuvuosina kuoli kirjaimellisesti miljoonia ihmisiä sodissa, joita katsottiin käydyn hänen suostumuksellaan.

Vaikka Japani onkin sodan jälkeen toipunut taloudellisesti, kaikki eivät silti katso Japanin nauttineen tänä rauhan aikana valistuneesta rauhasta. ”Ajatellessani taakse jäänyttä Showa-kautta tunnen itseni tyhjäksi”, sanoi 86-vuotias japanilainen kirjailija Sue Sumii. ”Mielestäni Japani on ollut sodassa kärsimänsä tappion jälkeen rappiolla – –. Japanin kukoistus on harhakuva.”

Sekalaisia tunteita

Monet niistä maista, joita Japani oli hallinnut ja joita vastaan se oli sotinut, joutuivat pohtimaan sitä, mitä mieltä on edustajien lähettämisessä Hirohiton hautajaisiin. Esimerkiksi korealaisilla olivat yhä muistonaan ’maansa saamat haavat’, jotka ”keisarin nimissä” esiintynyt Japanin herruus oli Korean niemimaalla aiheuttanut. Englannissa lehdistö vaati hautajaisten boikotointia. Monet eivät ole voineet unohtaa sitä, että keisarillisen armeijan käsissä kuoli 27000 englantilaista sotavankia.

Samanlainen oli tilanne Yhdysvalloissa, missä huomattava osa vanhan Japanin sotapolitiikasta on pantu Hirohiton tilille. Näin ilmaisi asian New York Times pääkirjoituksessaan heti hänen kuolemansa jälkeen: ”Ylhäisen asemansa perusteella hän oli yksi niistä, jotka olisivat voineet säästää maailman äärettömän suurelta murhenäytelmältä.”

Vaikka Hirohitoa on yleensä kunnioitettu Japanissa rauhaa rakastavana keisarina, sielläkin ovat jotkut sitä mieltä, että hänellä on raskas vastuu. Katsuro Nakamura muistaa, mitä tapahtui, kun oli tullut tieto hänen vanhemman veljensä kaatumisesta sodassa. Isä oli näet sanonut: ”Hirohito mokoma tappoi poikani.” Toinen vanha japanilainen mies, Masashi Inagaki, selitti: ”Pidin häntä kauan syypäänä sotaan, jossa olin saanut kärsiä hyvin paljon.” Hän kuitenkin jatkoi: ”Katkeruuteni alkoi kuitenkin laantua tajutessani, että keisari itse joutui kantamaan menneisyyden taakkaa läpi koko elämänsä.”

Hukkaan mennyt luottamus

Voidaan sanoa, että miljoonat japanilaiset uhrasivat henkensä tämän šintolaisen jumalan alttarille puhumattakaan miljoonista muista, joiden hengen keisarillinen armeija uhrasi samalla alttarilla. Uskovaiset johdatettiin jumalansa nimissä militarismin labyrinttiin, ja vasta myöhemmin he saivat tietää, ettei hän ollutkaan jumala. Oli käynyt niin kuin sanomalehti Asahi Evening News sanoi: ”Miljoonat japanilaiset oli uhrattu väärien käsitysten johdosta.”

Millainen oli uskovaisten reaktio, kun heidän jumalansa luopui jumaluudestaan vuonna 1946? Eräs keisarin puolesta sotinut sanoi tunteneensa itsensä kuin ”laivaksi, joka on menettänyt peräsimensä keskellä avomerta”. Hänen reaktionsa oli tyypillinen. Ne, jotka selviytyivät sodasta hengissä, ”syöstiin äkisti tyhjiöön”, pahoittelee Sakon Sou, japanilainen runoilija. Miten he kykenivät täyttämään tämän tyhjiön?

”Minut oli petetty täysin. En ollut taistellut Jumalan, vaan tavallisen ihmisen puolesta”, vastaa Kiyoshi Tamura. ”Mihin minä uskoisin enää tämän jälkeen?” Kiyoshi teki kuumeisesti työtä hankkiakseen varallisuutta, mutta se ei antanut lohdutusta. Kun ihmiseltä murenee usko, tyhjät arvot voivat hetkessä täyttää syntyneen tyhjiön.

Keisari Showan ja hänen hautajaistensa ajatteleminen voivat opettaa erään läksyn, ja se on tämä: On vaarallista palvoa sellaista, ’mitä ei tunne’. (Johannes 4:22) Ketä sinä palvot? Onko sinulla lujat perusteet uskoa, että kyseinen persoona varmasti on Jumala ja että hän on palvontasi arvoinen?

Kaikkien meidän on aiheellista ajatella tätä asiaa, koskapa nykyäänkin joitakin ihmisiä pidetään esimerkiksi elävinä buddhina, ja heidän innokkaat kannattajansa palvovat heitä. Eräs tällainen ”jumala” on Dalai Lama. Monia, jotka tunnustautuvat kristityiksi, on opetettu uskomaan kolminaisuuteen, ja niinpä he palvovat Jumalana kolmikkoa, jonka väitetään koostuvan Isästä, Pojasta ja pyhästä hengestä. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan sitä, miten japanilaiset saatiin uskomaan jumalaan, joka todellisuudessa ei ole Jumala. Katsokaamme, mitä siitä voidaan oppia.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 2]

Japanilaisen kirjoitusmerkin (vasemmalla ylälaidassa) merkitys on ”jumala, jumaluus”

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Hirohito (viereisellä sivulla): U.S. National Archives photo