Miehet joita kutsuttiin ”jumaliksi”
”Herätkää”-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta
USEIMPIEN maitten hallitsijat joutuvat esiintymään paljon julkisuudessa, ja heidän ominaisuutensa ja taustansa tunnetaan hyvin. Mutta Japanin keisarin tapauksessa tilanne on hieman erilainen. Henkilönä häntä ei tunneta yleisesti, ja hänen persoonanimeäänkin käytetään harvoin. Tavalliselle ihmiselle hän on ”Tenno” tai ”Ten no Heika” eli ”hänen majesteettinsa” tai ”keisari”. Useimmat japanilaiset saavat ajatella muutaman sekunnin ennen kuin muistavat hänen nimensä.
Keisaria kuitenkin kunnioitetaan kovasti, ja häntä jopa palvotaan. Tämän osoittaa se, että uudenvuodenjuhlien aikana palatsialue avataan yleisölle yhdeksi päiväksi, jolloin monilla tuhansilla on tilaisuus nähdä vilaukselta keisari ja hänen perheensä jäsenet, kun he ilmestyvät luodinkestävällä lasilla suojatulle parvekkeelle.
Kuitenkin kansan käsitys keisarista on muuttunut suuresti meidän vuosisadallamme. Monet japanilaiset ovat jopa asettaneet keisarillisen sukuperän ja valtion virallisen perustamisajankohdan, 11. helmikuuta 660 eaa., kyseenalaiseksi. Mistä tällainen johtuu, ja mitä tosiasiat osoittavat?
Historiaa tutkitaan nyt enemmän
Tosiasioita on vaikea koota. Tri Michiko Y. Aoki selittää syyn: ”Ennen vuotta 1945 oli kymmenen vuotta sellaista aikaa, ettei Japanin kulttuurin alkuvaiheista voitu julkaista minkäänlaista järkevää tutkimusta, sillä aiheen vakavia tutkijoita vainottiin suoranaisesti ja epäsuorasti. Mutta toisen maailmansodan päätyttyä tällaisia tutkimuksia koskeva kielto kumottiin, eikä kenenkään ole sen jälkeen tarvinnut kärsiä ahdasmielisestä suhtautumisesta. Siitä huolimatta japanilaisten pitkäikäinen kansallistunne on edelleenkin siksi vahva, että se vaikeuttaa Japanin kulttuurin syntyvaiheitten asiallista tutkimista.” Näin kirjoitettiin vuonna 1974.
Tällä hetkellä japanilaiset historioitsijat tekevät runsaasti tutkimustyötä kootakseen maalleen luotettavan historian. Arkeologit kaivavat ahkerasti vanhojen kylien ja linnojen raunioita. Heillä on myös lupa kaivaa auki hautoja, kunhan se tapahtuu hienotunteisuutta osoittaen. Mutta mitä sitten on sanottava kirjallisista tietolähteistä?
Kojiki (Vanhojen asiain kronikka)
Totuus on, ettei ole olemassa todella vanhoja tietolähteitä. Ensimmäinen historiallisesti merkittävä teos on Kojiki-kronikka. Sen uskotaan valmistuneen 700-luvulla (vuonna 712). Se jättää historian hämärään vielä yli 1300 vuoden pituisen jakson, jonka alkupäähän Japanin keisarillisen sukuhaaran alun on väitetty sijoittuvan. Miten sitä koskevat tiedot olivat säilyneet – kaikki nuo vuosisadat – ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin? Ammattikertojien (kataribe) kerrotaan säilyttäneen tiedot koskemattomina.
Kojikista eräs hakuteos sanoo, että se ”koottiin vanhahkon hovinaisen muistitiedoista ja se sisältää etupäässä suppean taruston ja sukuluetteloita”. Toinen kronikka on Nihon-shoki eli Nihongi. Se on hieman yksityiskohtaisempi kuin Kojiki, ja se valmistui noin 800 vuotta myöhemmin. Nihonshoki kirjoitettiin kiinaksi, ei japaniksi.
Näiden kahden tietolähteen lähempi tarkastelu osoittaa, että ne varta vasten suunniteltiin sellaisiksi että ne todistaisivat keisareitten polveutuvan auringonjumalatar Amaterasu-Omikamista. Nikon-shokia käytettiin ennen vuotta 1939 Japanin historian oppikirjana.
Miten selkeitä olivat nämä kronikat? Yksi esimerkki voi antaa joitakin viitteitä. Japanin ensimmäistä keisaria on kuolemansa jälkeen kutsuttu keisari Jimmuksi. Mutta hänen oikeasta nimestään ei olla lainkaan varmoja. Se on ollut joko Hatsukunishirasu Sumeramikoto, Kami-yamato Ihare Biko Hohodemi, Kanyamato Iware Hiko no Mikoto tai prinssi Ihare. Valitse sitten näistä!
Epäilyksiä
Luottavatko japanilaiset oppineet siihen, että näiden kronikoiden antama tieto keisarillisen sukuhaaran synnyn ajankohdasta on oikea? Eivät todellisuudessa. Huomaa, mitä sanotaan eräässä Hirohiton aikakautta käsittelevässä kirjassa. Isänsä, keisari Taishon, kuoltua vuonna 1926 nykyinen keisari esiteltiin seuraavin sanoin: ”Hirohito oli nyt lähes 2600 vuotta vanhan kansakunnan ’jumalkeisari’ ja taivaasta tulleen Jimmu-nimisen esi-isän 124. jälkeläinen. Vaikka oppineitten mielestä tiedot keisarillisen sukuperän alkuvaiheista ja valtion tarkasta perustamisajankohdasta olivatkin erittäin epävarmoja, kenenkään ’rakkaista alamaisista’ ei oletettu asettavan Japanin uuden hallitsijan ’todistettua’ jumaluutta kyseenalaiseksi.” – Fifty Years of Light and Dark – The Hirohito Era.
Vuonna 1966 hallitus julisti virallisesti helmikuun 11. päivän, valtion perinteisen perustamispäivän, yleiseksi juhlapäiväksi. Kuitenkin se synnytti ihmisissä sekalaisia tunteita. Äskettäin eräs sanomalehti protestoi sitä vastaan pääkirjoituksessaan: ”Tuota päivää ei ole todistettu historiallisesti hyväksyttäväksi perustamispäiväksi.”
Sen jälkeen sama pääkirjoitus kysyi: ”Ovatko pelkomme perusteettomia sen suhteen, että hallituksen tuki kansallispäivälle merkitsisi taruun perustuvan Kigensetsun eli keisari Jimmun valtaantulon vuosipäivän ennallistamista, jota tarua sotilasjohtajat aiemmin käyttivät täysin määrin hyödykseen voidakseen toteuttaa tavoitteitaan ennen viime sotaa ja sen aikana?”
Kuten tämä pääkirjoitus osoitti, valtion perustamispäivän julistaminen juhlapäiväksi on synnyttänyt ristiriitoja. Sen puolustajat ja vastustajat ovat kokoontuneet eri paikkoihin ja kertoneet käsityksistään kannettavien kaiuttimien avulla. Mutta useimmat eivät välitä tämän päivän merkityksestä. He ovat vain iloisia siitä, että heillä on yksi vapaapäivä enemmän.
Asenteiden muuttuminen
Tilanne on varmasti muuttunut viimeisten 40 vuoden aikana! Japanilaisen kuva-almanakan (Japan Photo Almanac) vuoden 1941 numero oli erikoisnumero, jolla haluttiin juhlistaa imperiumin olemassaolon 2600. vuotta. Esipuhe alkoi seuraavin sanoin: ”Hänen majesteettinsa keisarin sata miljoonaa alamaista ovat juuri liittyneet viettämään imperiumin perustamisen 2600. vuosipäivää. He ovat esittäneet onnittelunsa keisarihuoneen keskeytymättömän hallitusajan johdosta, mikä on vertaansa vailla maailmanhistoriassa, ja ovat vakuuttaneet uudelleen lujaa uskollisuuttaan hallitsijaa kohtaan.”
Siihen aikaan kukaan ei asettanut kansallispäivää tai mitään muutakaan keisariin liittyvää kyseenalaiseksi. Keisaria pidettiin jumalana, ja hänelle oltiin horjumattoman uskollisia. Koko kansakunnan mielestä oli kunniakasta ”kuolla Tenno Heikan (hänen majesteettinsa, keisarin) puolesta”. Miten tällainen into oli saatu aikaan?
Se oli luonnollinen seuraus valtiosäännöstä, joka oli saatettu voimaan vuonna 1889 keisari Meijin, nykyisen keisarin isoisän, hyväksynnällä. Keisari Meijiä pidetään nykyaikaisen Japanin luojana. Uskotut avustajat laativat hänen toimeksiannostaan valtiosäännön käyttäen mallina Preussin valtiomuotoa, ja siinä tehtiin selväksi muiden muassa se, että keisaria tuli syvästi kunnioittaa. Hänen asemansa sanottiin olevan ’pyhä ja loukkaamaton’. Hänen sanansa oli lopullinen, ja kaikkien alamaisten piti totella häntä mitään kysymättä.
Näin syntyneen asiaintilan vahvistukseksi sintolaisuudesta, joka oli puhdistettu kaikista buddhalaisista aineksista, tehtiin valtionuskonto. Tämä uskonto opetti kansaa osoittamaan varauksetonta kuuliaisuutta keisarille.
Vain ihminen
Mutta kun toinen maailmansota päättyi Japanin tappioon, tilanne muuttui täysin. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin Japanin tiedetään hävinneen sodassa koko pitkän historiansa aikana. Japanilaiset olivat hämmentyneitä ja ihmettelivät, miksi heidän keisarinsa oli sallinut heidän hävitä.
Voittajavallat päättivät, että olisi parempi pakottaa keisari julistamaan, ettei hän ollut jumala ja että sellainen opetus oli ollut väärä, kuin panna hänet oikeuteen sotarikollisena.
Sodan päätyttyä otetuissa valokuvissa näkyy ihmisiä, jotka makaavat suullaan maassa keisarin palatsin edustalla, ja jotkut itkevät tunnonvaivoissaan, kun eivät olleet pystyneet auttamaan sodan voittamisessa. Mutta yhtä paljon puhuvia ovat ne kasvot, joita näkyy 1. tammikuuta 1946 otetuissa valokuvissa. Tuona päivänä keisari ilmoitti alamaisilleen, että se käsitys, jonka mukaan hän oli jumalten jälkeläinen, oli ollut erehdys. Hän oli ihminen ja kuolevainen kuten hekin.
Tämä järkytti kansakuntaa suuresti. Monet katkeroituivat. Jotkut tekivät itsemurhan. Toiset eivät vielä tänäkään päivänä halua uskoa tähän ilmoitukseen, ja he pitävät häntä edelleen jumalana. Mutta jos kysyt tätä asiaa noin 30-vuotiaalta tai nuoremmalta, huomaat ettei hän ole koskaan pitänytkään keisaria minään muuna kuin ihmisenä.
Totuuden etsintä
Yli 2600 vuoden pituiseksi väitettynä aikana Japanin keisareita siis kutsuttiin jumalaksi. Mutta meidän aikanamme mies, jota monet kerran pitivät jumalana, tunnusti realistisesti, ettei hän ollut jumala.
Vaikka tällainen paljastus järkytti siihen aikaan monia japanilaisia, sillä on ollut myös hyödyllisiä vaikutuksia. Nyt japanilaiset oppineet, joita virallinen taru ei enää kahlitse, voivat tutkia historiaansa ja yrittää selvittää sitä, mitä Japanin kansan olemassaolon pitkinä vuosisatoina todellisuudessa tapahtui.
Mikä ehkä vielä tärkeämpää, sen tajuaminen, ettei Jumala ole pelkkä ihminen, on saanut monet japanilaiset etsimään tosi Jumalaa. Ainakin 93000 japanilaisessa kodissa yksilöt ja perheet tutkivat Raamattua yhdessä saadakseen tietoa Hänestä. Monesti heidän tutkimuksensa päättyvät onnelliseen lopputulokseen. Yli 66000 japanilaista on tullut tuntemaan Jehovan, ei ainoastaan Japanin vaan koko kaikkeuden Luojan ja Hallitsijan. Hänen palvelemisensa tuo paljon enemmän siunauksia kuin ”ihmisjumalan” palveleminen voisi koskaan tuoda.
[Kuva s. 19]
Keisari Jimmun pronssipatsas