Espanjan katolinen kirkko – mistä kriisi johtuu?

”Tuulta he kylvävät, ja myrskyä he leikkaavat.” – Hoosea 8:7.

TOUKOKUUN 20. päivänä vuonna 1939 lahjoitti kenraali Franco Santa Bárbaran kirkossa Madridissa voiton symbolina miekkansa arkkipiispa Gomálle, Espanjan kirkon päälle. Armeija ja kirkko juhlivat yhdessä voittoa, jota paavi nimitti ”kaivatuksi katolisuuden voitoksi”. Sisällissota oli päättynyt, ja Espanjan katoliselle kirkolle näytti sarastavan uusi kukoistuksen aika.

Voitonriemuinen kirkko sai valtiolta runsaasti taloudellista tukea, koululaitoksen valvontaansa ja laajat sensuurivaltuudet kaikkeen sellaiseen nähden, mikä ei palvellut kansallisen katolisuuden etuja. Mutta onnistunut uskonnollis-sotilaallinen ristiretki oli myös kylvänyt kirkon rappion siemenet.

Monet espanjalaiset ymmärsivät, että kirkolla oli ollut sormensa mukana julmuuksissa, joihin voittajat olivat syyllistyneet. Ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina suurin osa väestöstä tosin kävi kirkossa. Oli näet viisasta olla kunnon katolilainen, sillä se turvasi työn ja ylennysten saannin. Olivatko aseellinen voima ja poliittinen painostus kuitenkaan kyenneet kasvattamaan aitoa uskoa?

Vastaus tähän saatiin 40 vuotta myöhemmin erinäisten kriisien muodossa.

Uskon kriisi: Vuonna 1988 kävi jokaisesta 10 espanjalaisesta ainoastaan 3 säännöllisesti kirkossa, ja useimmat pitivät itseään ”vähemmän uskonnollisina kuin kymmenen vuotta aiemmin”. Espanjalaisen El Globo -viikkolehden teettämästä tutkimuksesta ilmeni, että vaikka useimmat espanjalaiset uskovat Jumalaan, niin alle puolet heistä on vakuuttuneita siitä, että kuoleman jälkeen on elämää. Yllättävin oli kuitenkin sellainen havainto, että niistä, jotka pitivät itseään hartaina katolilaisina, joka kymmenes sanoi, ettei hän usko persoonalliseen Jumalaan.

Pappispulan aiheuttama kriisi: Aiemmin Espanjasta lähetettiin pappeja kaikkiin maailmankolkkiin. 30 vuotta sitten sai vuosittain keskimäärin 9000 uutta pappiskokelasta pappisvihkimyksen. Nyt heidän lukumääränsä on pudonnut tuhanteen, ja monet suuret seminaarit ovat tyhjillään. Sen vuoksi pappien keski-ikä on Espanjassa kasvamaan päin. Nyt heistä on 16 prosenttia yli 70-vuotiaita, kun taas ainoastaan vajaat 3 prosenttia on alle 30-vuotiaita.

Taloudellinen kriisi: Espanjan uusi perustuslaki on erottanut kirkon ja valtion täysin toisistaan. Aiemmin kirkko oli automaattisesti saanut valtiolta runsaasti rahallista tukea. Nykyinen hallitus on muuttanut verotuskäytäntöä myös sillä tavalla, että jokainen verovelvollinen voi itse päättää, meneekö hänen veroistaan pieni osa kirkolle vai johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Oli yllätys, että vain joka kolmas espanjalainen veronmaksaja halusi tämän veron menevän kirkolle. Tämä oli melkoinen isku kirkon johtomiehille, sillä he olivat arvioineet, että lähes kaksinkertainen määrä ihmisiä antaisi tämän ”uskonnollisen veron” kirkolle. Kirkon omavaraisuuteen on siis vielä pitkä matka.

Toisaalta näyttää siltä, että valtion on haluttomasti jatkettava kirkon tukemista noin 400 miljoonaa markkaa vastaavalla summalla vuodessa. Kaikki katolilaisetkaan eivät ole mielissään tällaisesta tilanteesta. Espanjalainen teologi Casiano Floristán on huomauttanut, että ”kirkko, jonka taloutta jäsenet eivät riittävästi tue, on joko sellainen, että sillä ei ole jäseniä, tai se ei ole kirkko”.

Kurittomuuden synnyttämä kriisi: Tämä kriisi vaikuttaa yhtä lailla pappeihin kuin seurakuntalaisiinkin. Nuorempia pappeja ja teologeja kiinnostavat usein enemmän yhteiskunnalliset kuin uskonnolliset kysymykset. Heidän ”edistykselliset” pyrkimyksensä eivät laisinkaan miellytä Espanjan vanhoillista pappisrakennelmaa eivätkä myöskään Vatikaania. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita Malagasta kotoisin oleva pappi José Sánchez Luque, joka on sitä mieltä, että ”kirkolla ei ole yksinoikeutta totuuteen” ja että sen pitäisi ”tarjota kaikille suuntaviitat, mutta ei hallita heitä”.

Monet Espanjan katolilaiset ajattelevat samalla tavoin, sillä vain kolmannes heistä yleisesti ottaen hyväksyy paavin lausunnot. Espanjan piispoihin suhtaudutaan vieläkin karsaammin. Neljäsosa niistä katolilaisista, joita haastateltiin eräässä tuoreessa tutkimuksessa, selitti, että he eivät ”välitä laisinkaan” piispoista, kun taas 18 prosenttia sanoi, että he eivät voi ollenkaan ymmärtää näitä.

”Uusi kristinuskoon käännyttäminen”

Tällainen huolestuttava tilanne sai Espanjan piispat julkaisemaan vuonna 1985 epätavallisen sarjan tunnustuksia. Niiden joukosta on poimittavissa seuraavia asioita:

Piispat tunnustivat myös sen, että Espanja on muuttumassa yhä maallistuneemmaksi eli uskonnollisesti yhä välinpitämättömämmäksi. He suosittelivat Espanjan ”uutta kristinuskoon käännyttämistä”. Vain harvat noudattivat heidän kehotustaan. Kaksi katolista naista, jotka kävivät talosta taloon, kokivat yllätyksen. Heiltä näet kului enemmän aikaa sen selittämiseen ovenavaajille, että he eivät ole Jehovan todistajia, kuin katolisen sanomansa kertomiseen.

Tämän ei pitäisi olla yllätys, sillä Jehovan todistajat käyttivät viime vuonna yli 18 miljoonaa tuntia kotikäyntien tekemiseen espanjalaisten luo vilpittömässä maanlaajuisessa evankelioimistyössään. Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavoin kaikki Jehovan todistajat tuntevat ’evankelistan työn tekemisen’ velvollisuudekseen. (2. Timoteukselle 4:5) Vaikka he saattavatkin havaita ihmisten suhtautuvan kirkkoon yleensä välinpitämättömästi, Jumalan valtakuntaa koskeva evankeliumi eli hyvä uutinen, jota he kertovat, on löytänyt paljon kuulevia korvia.

Eräs heistä oli vanhahko Benito-niminen mies. Kun sisällissota puhkesi, hän huomasi olevansa kapinaan nousseitten sotilaitten valvomalla alueella. Hänet otettiin pakolla sotilaaksi, mutta sisimmässään hän tunsi, että oli väärin tarttua aseisiin. Hän kieltäytyi hyväksymästä sitä, että kyseessä olisi ollut ”pyhä sota”. Koska hän ei halunnut tappaa lähimmäisiään, hän ampui tahallaan itseään käteen niin, että hän vammautui: hän ei enää kyennyt painamaan liipaisinta.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin hän alkoi yhdessä vaimonsa kanssa tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Benito ilahtui suuresti saadessaan tietää, että Jumala itse kehottaa kansaansa kuuluvia ’takomaan miekkansa vantaiksi’, aivan kuten omatunto oli kehottanut häntä tekemään jo monia vuosia aiemmin. (Jesaja 2:4) Ei kestänyt kauankaan, kun hän heikosta terveydestään huolimatta liittyi mukaan evankelioimistyöhön.

”Kaunis kupla”

Gloria oli katolilainen, joka oli antautunut palvomaan Jumalaa omalla tavallaan. Hän oli uhrannut elämästään monia vuosia kirkolle palvellen nunnana lähetystyössä Venezuelassa. Hän oli kuitenkin pettynyt, kun ei ollut kyennyt saamaan vastauksia kysymyksiinsä, jotka koskivat kirkon oppeja, esimerkiksi Marian saastatonta sikiämistä, kiirastulta ja kolminaisuutta.

Kun hän etsi vastauksia, hänelle sanottiin aina, että se oli salaisuus. ’Miksi Jumala tekee asioitten ymmärtämisen näin vaikeaksi?’ hän kysyi itseltään. Erään kerran häntä varoitettiin sanomalla, että hänet olisi poltettu, jos hän olisi elänyt inkvisition aikana. ’Niin todennäköisesti olisi käynytkin’, hän ajatteli.

Kun hänen ovelleen tuli Jehovan todistajia, hän oli tällaisten takaiskujen takia epäilevällä kannalla. Kun hän sitten oivalsi, että kaikki se mitä he opettivat, perustui lujasti Raamattuun ja että hän vihdoinkin voisi oppia tuntemaan sen sanoman, jonka Jumala on tarkoittanut ihmiskunnalle, ei hänen riemullaan ollut rajoja. Nyt hän käyttää suuren osan ajastaan hyvän uutisen julistamiseen Jumalan valtakunnasta.

Gloria selittää: ”Kun nyt ajattelen kaikkia katolisen kirkon uskonnollisia seremonioita, ne tuovat minulle mieleen kauniin kuplan. Se kimaltaa monissa väreissä, mutta on sisältä tyhjä, ja jos sitä yrittää tutkia tarkemmin, se yksinkertaisesti katoaa.”

Benito, Gloria ja tuhannet muut heidänlaisensa Jehovan todistajat Espanjassa ovat saaneet aitoa hengellistä virvoitusta siten, että he ovat nauttineet pyhän Raamatun sisältämiä totuuden turmeltumattomia vesiä. Tällaista virvoitusta ei ole tarjonnut Espanjan kirkko, arvossa pidetty Iberian niemimaan instituutio, joka on perinteissä rikas, mutta hengelliseltä sisällöltään hyvin köyhä ja joka on vuosisatoja ollut hyvin voimakas, mutta on nykyään perin neuvoton sen ongelman edessä, miten saisi hupenevan laumansa välinpitämättömyyden vähenemään.

Puhuessaan erään kerran siitä, miten tärkeää on tunnistaa väärät uskonnolliset käsitykset ja karttaa niitä, Jeesus sanoi: ”Varokaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta ovat sisältä saaliinhimoisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. – – Niinpä siis heidän hedelmistään te tunnette heidät.” – Matteus 7:15–20.

Jätämme lukijan arvioitavaksi sen, millaisia ovat olleet Espanjan katolisen kirkon hedelmät.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 12]

Katoliset piispat vaativat Espanjan uutta kristinuskoon käännyttämistä. Vain harvat noudattivat heidän kehotustaan

[Kuva s. 9]

Jokaisesta 10 espanjalaisesta käy ainoastaan 3 säännöllisesti kirkossa

[Kuva s. 10]

Barcelonassa oleva Sagrada Familian (Pyhän perheen) kirkko on vieläkin keskeneräinen, vaikka sitä on jo sata vuotta rakennettu lahjoitusvaroin

[Lähdemerkintä]

Godo-Foto