Tarkkailemme maailmaa
Lasten hätä
Hollantilaisen Internationale Samenwerking -lehden mukaan YK:n lastenavun rahasto UNICEF on maalannut tuoreessa raportissaan koko maailmaa ajatellen synkän kuvan miljoonista perheen ja yhteiskunnan hylkäämistä lapsista, jotka ovat kodittomia, hädänalaisia ja nälkäisiä. Lehti toteaa, että huolimatta YK:n vuonna 1989 laatimasta sopimuksesta, jossa käsitellään lasten oikeuksia, maailman kaduilla elää edelleen noin 30 miljoonaa lasta. Noin seitsemän miljoonaa lasta on elänyt syntymästään asti maailman pakolaisleireillä. 200000:n alle 15-vuotiaan lapsen kohtalona on viime vuosina ollut se, että heitä on värvätty sotilaiksi ja joissain tapauksissa käytetty jopa miinanpolkijoina, joita on taistelujoukkojen edellä juoksutettu vihollisen miinakenttiin raivaamaan perässätulijoille turvallisia kulkureittejä. Lisäksi on joka päivä noin 80 miljoonan 10–14-vuotiaan lapsen pakko tehdä raskasta, epäterveellistä ja kehnopalkkaista työtä.
”Rauhanjulistus” Hiroshimasta
”Koska tämän sodan kauhut ovat meillä vielä erittäin hyvässä muistissa – sodan joka alkoi hyökkäyksellä Pearl Harboriin ja päättyi atomipommien pudottamisella Hiroshimaan ja Nagasakiin – olemme lujasti päättäneet työskennellä uudella tavalla maailmanrauhan hyväksi”, sanoi Hiroshiman pormestari Takashi Hiraoka 6. elokuuta 1991 seremonioissa, jotka oli järjestetty atomipommin pudottamisen 46. vuosipäivän johdosta. Mainichi Daily News -sanomalehden mukaan hän sanoi rauhanjulistuksessaan: ”Japani aiheutti siirtomaahallinnollaan ja sodallaan Aasian ja Tyynenmeren kansoille valtavasti kärsimyksiä ja epätoivoa. Näitä tekoja ei voida puolustella.”
Alkoholi ja sydäntaudit
Harvardin yliopiston tutkijat väittävät kohtuullisen alkoholinkäytön vähentävän sydäntautialttiutta, kirjoittaa lääketieteen lehti Lancet. Nämä tutkijat uskovat alkoholin lisäävän ns. hyvän eli HDL-kolesterolin määrää veressä. Kolesterolia on kahta lajia. HDL ilmeisesti poistaa tukkeutuneista valtimoista niihin kertynyttä rasvaa ja vähentää siten sydäntauteja. Alentaessaan LDL-kolesterolin määrää veressä alkoholi ehkä myös osaltaan estää verihyytymien syntymistä. Liika LDL on yhtenä tärkeänä tekijänä lisäämässä sydänkohtausriskiä. Siinäkin tapauksessa, että joku käyttää alkoholia, on paikallaan, että hän käyttää ’vain vähän viiniä vatsansa tähden’. – 1. Timoteukselle 5:23.
Lastenlääkärit parantamaan huonoja katselutottumuksia
”On välttämätöntä, että lastenlääkärit omaksuvat aktiivisemman roolin televisioasioissa”, suosittelee aikakauslehti Pediatrics ja jatkaa: ”Heidän pitäisi kertoa vanhemmille televisioväkivallan ja muun lapsille sopimattoman ohjelmiston turmiollisista vaikutuksista.” Kanadassa tehtiin äskettäin tutkimus 311 perheen televisionkatselutavoista, ja siinä kävi ilmi, että jokaisessa perheessä oli vähintään yksi televisio. 16 prosentissa näistä ruokakunnista se sai olla auki koko päivän. Tutkijoitten mukaan ”monissa tapauksissa vanhemmat eivät aseta lastensa televisionkatselulle minkäänlaisia rajoituksia, ja nämä katselevat väkivaltakohtauksia vaikutuksille alttiissa iässä”. Lastenlääkäreitä kehotettiin varoittamaan vanhempia ala-arvoisten televisio-ohjelmien katselun aiheuttamista vaaroista.
Pappien suhtautuminen prostituutioon
Kaksi nimekästä pappia suositteli äskettäin Australiassa suvaitsevampaa suhtautumista prostituutioon. Toinen heistä, anglikaaninen piispa, vaati prostituution laillistamista, vaikka hän lisäsikin, ettei hän hyväksy prostituutiota sellaisenaan. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että laillistamisen avulla pystytään parhaiten estämään tautien leviäminen ja suojelemaan ”seksityöläisiä”. Toinen pappi sanoi uskovansa, että prostituoiduilla on ”erittäin merkittävä rooli” yhteiskunnan lujittajina. The Canberra Times -sanomalehden mukaan hän on sanonut: ”Mielestäni he [prostituoidut] voivat tarjota tykönään lohdutusta ja jonkinlaista neuvontaa ja terapiaa hyvin monille sellaisille miehille, joiden elämä voisi olla ilman sitä paljon kovempaa. Jotenkin on järkevää tunnustaa tämä. Uskon Kristuksenkin tunnustaneen sen.” Kun samalta papilta kysyttiin, voiko kristitty hänen mielestään olla prostituoitu, hän vastasi: ”Kyllä voi. En näe siinä mitään ongelmaa. Varmasti on joitakin erittäin kypsiä ihmisiä, jotka voivat pitää prostituoidun roolia elämäntehtävänään, jossa he voivat antaa paljon lohdutusta ja neuvontaa.” Raamatussa kuitenkin sanotaan prostituoidusta, että hän on ”syvä kuoppa” ja että hän ”pyydystää kallista sielua”. – Sananlaskut 6:26; 23:27; ks. myös Ilmestys 22:15.
Hallitusten kyvyttömyys
Hiljattain julkaisemassaan raportissa YK:n kehitysohjelma UNDP arvostelee ankarasti hallituksia sen takia, että ne eivät ole kyenneet taistelemaan köyhyyttä vastaan. Ranskalainen päivälehti Le Monde selittää tähän raporttiin viitaten, että joissakin kehitysmaissa ”käytetään aseiden ostamiseen vähintään kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin terveydenhuoltoon ja koulutoimeen”. Siinä todetaan, että ”sotilasmenot ovat kasvaneet kehitysmaissa kolme kertaa nopeammin kuin teollisuusmaissa”. Raportin mukaan ”niillä rahoilla, jotka Persianlahdella käyty kymmenen päivän sota tuli maksamaan, voitaisiin kymmenen vuoden ajan rokottaa kaikki maailman lapset niitä tauteja vastaan, joihin rokotteet tepsivät”.
Helpotusta liikenneongelmiin
Etsiessään keinoja liikenneruuhkien purkamiseen Hollannin liikenneministeriö on äskettäin kokeillut erästä uutta työntekomenetelmää, kertoo saksalainen päivälehti Süddeutsche Zeitung. Vuoden kestäneen kokeilun aikana ministeriön 31 toimistotyöntekijää sai olla kotonaan ja tehdä siellä työtään tietokoneitten ja telekopiolaitteiden avulla. Tutkimuksen johtaja sanoo kokeilun onnistuneen hyvin. Kokeiluun osallistuneet viettivät 25 prosenttia vähemmän aikaa autoissaan ja olivat tuotteliaampia. Tämä niin sanottu etätyö osoittautui myös taloudelliseksi. Hollannin liikenneministeriö kannustaa nyt muitakin organisaatioita kokeilemaan kotona tehtävää etätyötä.
Peuroja liikaa
Yhdysvalloissa ovat valkohäntäpeurat lisääntyneet muutamassa vuodessa niin, että niitä on nyt jo arviolta 25 miljoonaa. Eräissä osavaltioissa niiden määrä on kolminkertaistunut. The New York Times Magazinen mukaan ”peurakolarit aiheuttavat vuosittain tuhansille ihmisille vakavia vammoja sekä henkilö- ja kuorma-autoille yhteensä miljoonien dollarien edestä vahinkoja”. Esimerkiksi Pennsylvanian osavaltiossa kuolee kolareissa joka vuosi yli 40000 peuraa. Jo usean kerran on käynyt niin, että lentokone on Washingtonissa Dullesin kansainvälisen lentokentän kiitoradoilla törmännyt valkohäntäpeuraan. Lehti jatkaa: ”Erittäin ikävää on se, että kasvava peurakanta saattaa levittää Lymen borrelioosia, josta on tullut aidsin jälkeen nopeimmin leviävä tartuntatauti tässä maassa”.
Musiikin vaikutus syömisnopeuteen
Parhaillaan on käynnissä tutkimuksia taustamusiikin vaikutuksista syömätapoihin. Eräässä tutkimuksessa laskettiin, kuinka monta kertaa koehenkilöt ottivat ruokaa lautaseltaan kuunnellessaan erilaisia musiikkikappaleita. Tuftsin yliopiston lehti Tufts University Diet & Nutrition Letter raportoi, että ilman taustamusiikkia koehenkilöt ”söivät keskimäärin 3,9 suupalaa minuutissa” ja että syötyään lautasensa tyhjäksi kolmasosa heistä pyysi lisää ruokaa. ”Reippaita sävelmiä” soitettaessa ruokailijoitten ”syömisnopeus kasvoi keskimäärin 5,1 suupalaan minuutissa”. Raportin mukaan ”rauhoittavat huiluesitykset toisaalta hidastivat syömisnopeutta 3,2 suupalaan minuutissa ja ruokaa otettiin suuhun vähemmän kerrallaan”. Jälkimmäisessä tapauksessa kukaan ei pyytänyt lisää ruokaa. Useimmat jopa jättivät lautasilleen ruokaa ja tunsivat itsensä kylläisiksi, ja he sanoivat ruoan maistuneen paremmalta. Raportin mukaan heillä oli myös ”vähemmän ruoansulatushäiriöitä”.
Enemmän abortteja
Aborttien määrä vaihtelee maailmassa suuresti: Hollannin 5 abortista tuhatta naista kohti Neuvostoliiton 112 aborttiin tuhatta naista kohti. Hollannin väestötieteellisen instituutin julkaiseman Demos-lehden mukaan 40 prosenttia maailman väestöstä elää nykyään maissa, joissa laki ei aseta aborttienteolle mitään rajoituksia.
Pyöräilyonnettomuudet
Kanadassa sattuu lapsille ja nuorille arviolta 2000 pyöräilyonnettomuutta vuodessa. Pahimpia vammoja ovat päävammat, jotka voivat aiheuttaa pitkäaikaisia muisti-, keskittymis- ja tasapainohäiriöitä. ”Joskus muutokset ovat ohimeneviä. Joskus persoonallisuudenmuutos ja henkinen taantuminen jäävät pysyviksi”, kirjoittaa sanomalehti The Toronto Star. Tästä syystä Kanadan lääkäriliitto ja eräs lääketehdas ”ovat aloittaneet maanlaajuisen kampanjan, jonka tarkoitus on kannustaa nuoria pyöräilijöitä käyttämään kypärää”, lehti kertoo. Sikäläinen lääkäriliitto sanoo, että suojakypärän käyttö ”vähentää vakavien päävammojen saamisriskiä 85 prosenttia”. Silti lehden mukaan vain noin 5 prosenttia lapsista käyttää pyöräillessään suojakypärää.