Tavoitteena yhdentynyt Eurooppa
”KAIVATTU tavoite on toteutumassa.” Näin The European -sanomalehti otsikoi artikkelinsa, joka käsitteli ”Euroopan yhdentymisen nopeaa vauhtia”. Miten tämä tavoite asetettiin? Ovatko siihen liittyvät ylevät toiveet perusteltuja?
Pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Winston Churchill ehdotti eräänlaisen ”Euroopan yhdysvaltojen” perustamista. Asiat ovat sen jälkeen näyttäneet menevän siihen suuntaan. Viime aikoina vuotta 1992 on pidetty yhtenä virstanpylväänä tähän tavoitteeseen pääsemisessä. Miksi juuri vuotta 1992?
Yksinkertaisesti siitä syystä, että Euroopan yhteisön (EY) 12 jäsenmaata suunnittelevat saavuttavansa täydellisen taloudellisen yhtenäisyyden tuon vuoden loppuun mennessä. Tämä merkitsee kaikkien tullimuurien poistamista. EY-maiden kansalaiset voivat tämän ansiosta liikkua vapaasti maasta toiseen EY:n alueella, ja heillä on jokaisessa EY-maassa samanlaiset työnsaantimahdollisuudet ja oikeudet kuin paikallisilla asukkailla. Lopulta otetaan käyttöön yhteinen valuutta, jäsenmaiden kansalaiset saavat Euroopan passin ja ajokortin sekä Euroopan keskuspankki perustetaan. Aikanaan on tarkoitus harjoittaa yhtenäistä politiikkaa ympäristöongelmien ja ydinenergian suhteen. Liikennelait ja muut lait tullaan yhtenäistämään.
EY:stä tulee näin maailman kolmanneksi suurin yhtenäinen markkina-alue. Runsaassa viidesosassa maailman kaupasta – tuonnista ja viennistä – tulee olemaan mukana jokin EY-maa. Tämän vuoksi EY:n talouspolitiikka tulee vaikuttamaan koko maailman, myös kehitysmaiden, talouteen.
Äskettäin tehty mielipidetutkimus osoitti, että lähes 70 prosenttia eurooppalaisista kannattaa suunniteltuja muutoksia. Monet EY-maiden kansalaiset haluavat mennä vieläkin pidemmälle. Heistä kolme neljästä kannattaa tieteellisen tutkimustyön yhdistämistä sekä yhtenäisen sosiaaliturvan käyttöön ottamista. Runsaasti yli puolet heistä on jopa yhteisen ulkopolitiikan kannalla.
Enää ei siis tavoitella pelkkää taloudellista yhdentymistä vaan myös mahdollista poliittista yhtenäisyyttä. Ennalta arvaamattomat tapahtumat ovat yllättäen antaneet uutta vauhtia näille pyrkimyksille.
”Meitä ohjataan”
Marraskuun 9. päivänä 1989 Berliinin muuri kaatui. Jälleen alettiin kiihkeästi väitellä Saksojen yhdistymisestä, josta oli usein aiemminkin keskusteltu mutta jota oli pidetty epärealistisena. Vaikka yhdistyminen näytti nyt väistämättömältä, kukaan ei rohjennut ennustaa, kuinka pian se tapahtuisi. Kun Saksan liittokansleri Helmut Kohlia syytettiin liian kiireisestä vauhdista yhdistymiseen tähtäävissä suunnitelmissa, hän sanoi: ”En minä yritä vauhdittaa asioita. Meitä ohjataan.” Lokakuun 3. päivänä 1990 – vajaat 11 kuukautta muurin kaatumisen jälkeen – saksalaiset juhlivat. Saksa oli jälleen yhtenäinen.
Saksan yhdistyminen osoitti kylmän sodan päättyneen, ja maailma iloitsi siitä. Samanaikaisesti lehdet alkoivat kirjoittaa yhä useammin pääkirjoituksissaan eräästä toisesta odottamattomasta tapahtumasta. Miten Irakin tunkeutuminen Kuwaitiin vaikuttaisi vuoden 1992 suunnitelmiin? Toimittaja John Palmer huomautti: ”Persianlahden kriisi pikemminkin nopeuttaa kuin hidastaa Euroopan yhteisön taloudellista ja poliittista yhdentymistä ja voi jouduttaa sen päivän tuloa, jolloin EY:llä on yhteinen ulko- ja puolustuspolitiikka.”
Tämän kriisin ja sitä seuranneen sodan aikana Euroopan yhteisö oli kuitenkin kykenemätön löytämään yhtenäistä poliittista linjaa. Tämä sai The European -sanomalehden toteamaan pääkirjoituksessaan: ”EY:n voimattomuus suuren kansainvälisen kriisin aikana osoitti, kuinka tärkeää Euroopan on hyväksyä yhteinen puolustuspolitiikka ja ulkopolitiikka, joiden ansiosta se voi toimia yksimielisesti ja itseensä luottaen.” Kirjoitus päättyi myönteiseen lausuntoon: ”Persianlahden kriisi voi antaa Euroopalle mahdollisuuden hyvittää säälittävä esiintymisensä ja ottaa merkittävä askel kohti sen osoittamista, että poliittinen liitto voi toteutua.”
Vielä suurempia toiveita
Yhä useammat kansat haluavat tällä hetkellä liittyä EY:hyn. Itävalta, Kypros, Malta, Ruotsi ja Turkki ovat anoneet sen jäseniksi. Muita todennäköisiä ehdokkaita ovat Islanti, Norja, Suomi ja Sveitsi. Jopa entiset itäblokin maat, muun muassa Puola, Tšekkoslovakia ja Unkari, ovat ilmaisseet olevansa kiinnostuneita jäsenyydestä. Näiden maiden anomuksia harkitaan kuitenkin vasta vuoden 1992 jälkeen, jolloin EY:n 12 jäsenmaan täydellisen taloudellisen yhdentymisen on määrä toteutua.
Paljon on kiistämättä edistytty kohti yhtenäistä Eurooppaa, ja se on tapahtunut paljon nopeammin kuin aikoinaan oletettiin ja ulottunut paljon laajemmalle kuin ihmiset alun perin rohkenivat uneksia. ”Näemme edessämme uuden eurooppalaisen järjestelmän, jossa rajat eivät enää ole jakavia muureja, jossa kansat voivat elää pelkäämättä toisiaan ja jossa ihmiset voivat vapaasti valita, minkälaisessa poliittisessa järjestelmässä ja yhteiskunnassa he haluavat elää.” Näin kirjoitti Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher 1990-luvun kynnyksellä. Hän lisäsi: ”Tämä tulevaisuudennäkymä ei ole enää pelkkä haave. Sen toteutuminen on käden ulottuvilla.”
Onko kuitenkaan perusteltua odottaa tällaisen yhtenäisyyden toteutuvan? Jos on, voisiko tämä antaa toiveita siitä, että Euroopan yhdistyminen edeltäisi jotakin suurempaa: koko maailman yhdistymistä?
Kukaan ei varmaankaan kiistä sitä, että maailman tulisi yhdistyä, sillä se edistäisi merkittävästi joidenkin erittäin huolestuttavien ihmiskuntaa vaivaavien ongelmien ratkaisemista. Kuvittele, mitä saataisiinkaan aikaan, jos riitelyyn kuluva aika ja energia käytettäisiin yksimielisesti yhteisten ongelmien ratkomiseen yhteiseksi hyväksi!
Yhdistämällä talous- ja rahajärjestelmänsä yhä useammat kansat näyttävät nyt päättäneen koetella toistensa yhteistyöhalukkuutta. Esimerkiksi pyrkiessään aikaansaamaan Aasian yhtenäisen markkina-alueen Australia, Brunei, Etelä-Korea, Filippiinit, Indonesia, Japani, Kanada, Malesia, Singapore, Thaimaa, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat laativat vuonna 1989 sopimuksen taloudellisesta yhteistyöstä, jota kutsutaan nimellä Asia Pacific Economic Cooperation.
Tapahtumien odotetaan siis etenevän seuraavasti: äskettäin yhdistynyt Saksa sijaitsee piakkoin yhdistyvässä Euroopassa, mikä vuorostaan johtaa jonkin ajan kuluttua yhdistyneeseen maailmaan. Vaikka ajatus kuulostaakin hyvältä, onko järkevää uskoa sen toteutumiseen?
Saksan yhdistäminen on vaikeaa!
Saksa kamppailee suurissa vaikeuksissa, vaikka se yhdistyi poliittisesti ja taloudellisesti yli vuosi sitten. Viiden uuden osavaltion (entinen Itä-Saksa) ja muun maan välillä on yhä merkittäviä eroavuuksia. Yhdistymisestä aiheutunut juhlamieli on vaihtunut arkirealismiksi: yhdistymisestä täytyy maksaa kallis hinta. Tavalla tai toisella jokainen, niin poliitikko kuin kadun mieskin, joutuu osallistumaan laskun maksamiseen.
Aiemmin tänä vuonna The European -sanomalehdessä sanottiin, että entisen Itä-Saksan alueella kärsitään ”tunneperäisistä häiriöistä”. Tuon alueen lääkärit sanovat psyykkisten ja stressistä aiheutuvien sairauksien lisääntyneen merkittävästi yhdistymiseen liittyvien karujen taloudellisten olosuhteiden ja kommunistisen yhteiskuntarakennelman luhistumisen vuoksi.
Psykiatri Gisela Ehle sanoo, että ”avuttomuuden tunne on kuin kulkutauti” ja että ”jokainen, jolle puhut, on masentunut”. Nämä ihmiset joutuvat nyt kohtaamaan kaikenlaisia suuria muutoksia, joiden tiedetään aiheuttavan masennusta: ”työttömyys, avio-ongelmat, epävarmuus tulevaisuudesta, rahahuolet, identiteettikriisi, usein äkillinen yhteiskunnallisen aseman menettäminen ja yleinen elämän tarkoituksen puute”. – The European.
Onko Euroopan yhdistäminen helpompaa?
Jos siis on vaikea yhdistää saksalaisia, joilla on yhteinen historiallinen tausta ja jotka puhuvat samaa kieltä, niin miten sitten voitaisiin saada aikaan paavin kaipaama ”Eurooppa, jossa maiden välillä ei ole rajoja”? EY:lle tulee olemaan aivan riittävän vaikeaa saavuttaa pelkästään vuodelle 1992 asetettuja yhdentymistavoitteita: on yhdistettävä 12 erilaisessa kehitysvaiheessa olevaa ja erivahvuista talousjärjestelmää, 12 maata, joiden työttömyysaste ja inflaatiovauhti ovat erilaisia.
On selvää, että vuosi 1992 merkitsee joillekuille voittoa ja joillekuille tappiota. Laajentuneilla, mahdollisesti noin 320 miljoonaa kuluttajaa käsittävillä EY-markkinoilla jotkin yritykset kykenevät kilpailemaan paremmin kuin toiset. Jotkut liikemiehet sanovat kuitenkin, että kaksi kolmesta EY:n alueella toimivasta yrityksestä tulee kärsimään menetyksiä. Lisäksi vaikka matkailijat saattavat olla mielissään tullitarkastusten poistamisesta, arviolta 80000:n eri puolella Eurooppaa toimivan tullivirkailijan täytyy etsiä itselleen uusi työpaikka.
Kansainvälisiin tutkimuksiin erikoistunut professori Paul Wilkinson muistuttaa meitä siitä, että vaikka olemme tulossa vuoteen 1992, ”Euroopassa on yhä erillisiä, suvereeneja valtioita”, joissa kussakin on ”omat perinteet lain voimaan saattamisesta” ja ”oma oikeusjärjestelmä”. Hän varoittaa: ”Yhteistyö tulee kehittymään hitaasti ja tuskallisesti.”
Kieleen, erilaisiin yhteiskunnallisiin taustoihin ja ristiriitaisiin liikemenetelmiin liittyvien ongelmien lisäksi kansojen välisten hitaasti häviävien ennakkoluulojen voittaminen on luultavasti kaikkein suurin edessä oleva ongelma. Saksan entinen liittokansleri Willy Brandt sanoikin kerran: ”Mielessä olevat esteet pysyvät usein paljon kauemmin kuin betonimuurit.”
Mieliala on silti nousussa ja toiveet korkealla. ”Vuosi 1992 ei tule kenenkään mielestä olemaan helppo, mutta näkymät vaikuttavat valoisilta”, toteaa eräs liikealaan perehtynyt toimittaja.
Ovatko toiveet perusteltuja?
Vaikka taloudellinen ja poliittinen yhtenäisyys saavutettaisiinkin, loisiko se pohjan tosi rauhan ja kestävän turvallisuuden aikaansaamiselle? Harkitsehan asiaa. Vaikka Amerikan yhdysvallat koostuukin 50 osavaltiosta, joilla kullakin on omat lakinsa ja oma hallintonsa ja jotka on taloudellisesti yhdistetty kansallisen hallituksen alaisuuteen, tuossa maassa on silti miljoonia työttömiä, ja sen taloudellista tasapainoa uhkaavat edelleen laskusuhdanteet, lamakaudet ja toistuvat inflaatiojaksot. Yhdysvalloissa vallitseva poliittinen yhtenäisyys ei ole säästänyt sitä kauhistuttavalta saastumiselta, rikollisuudelta, huumeidenkäytöltä, köyhyydeltä ja rotusyrjinnältä.
Neuvostoliittolainen historioitsija Juri Afanasev sanoi maansa levottomuuksista: ”Kaikkein vähiten oli odotettavissa, että maamme suurimmaksi ongelmaksi tulisivat lukuisat kansallisuutemme. – – Luulimme, etteivät tällaiset ongelmat voi kohdata meidän valtiotamme. Eikö meidän loppujen lopuksi pitänyt ainakin jossain määrin olla vapaita ihmisten välisiltä ongelmilta keskuudessamme vallitsevan ’kansojen ikuisen veljeyden’ ansiosta?”
Todellista ykseyttä ei voida selvästikään perustaa pelkälle taloudelliselle ja poliittiselle yhtenäisyydelle. Tarvitaan jotain enemmän, jotta ”kansojen ikuinen veljeys” saataisiin aikaan, mutta mitä?
Hyvin perusteltuja toiveita
Sotaa ei tunneta siellä, missä tosi ykseys vallitsee. Ihmiset ovat kuitenkin toivottoman eripuraisia, mikä käy kiistatta ilmi siitä, että he ovat tuhansien vuosien ajan tappaneet toisiaan sodissa. Loppuuko tällainen mieletön ihmisten tuhoaminen koskaan?
Kyllä loppuu. Jumalan tarkoitus on saada aikaan rauhaisa maailma. Miten? Täydellisen aseistariisunnan kautta. Henkeytetty psalmista kirjoitti: ”Tulkaa, katsokaa Herran töitä, hänen, joka tekee hämmästyttäviä tekoja maan päällä: hän lopettaa sodat maan ääriin saakka.” – Psalmi 46:9, 10.
Saatana vastustaa vihaisena maailman yhdistämiseen tähtääviä Jumalan toimia. Seuraavat Raamatussa olevat sanat ovat soveltuneet ensimmäisestä maailmansodasta lähtien: ”Voi maata ja merta, koska Panettelija on tullut alas teidän luoksenne suuren vihan vallassa tietäessään, että hänellä on lyhyt aika.” – Ilmestys 12:12.
Yhdistynyt maailma ja sen mukana tuleva tosi rauha ja turvallisuus perustuvat sen Jumalan yhdistettyyn palvontaan, joka ”lopettaa sodat”. Sen pohjana ei ole hänen kilpailijansa eripuraisuutta aiheuttava palvonta, hänen, jonka kuvaillaan olevan ”suuren vihan vallassa tietäessään, että hänellä on lyhyt aika”. Jotta maailman yhdistymistä koskevat odotteemme toteutuisivat, niiden täytyy perustua siihen, että hyväksymme Jumalan valtakunnan todelliseksi, kirjaimelliseksi taivaissa vallassa olevaksi hallitukseksi. Vain tämä maailmanhallitus, jolle itse Jehova Jumala on antanut vallan, voi yhdistää maailman.
Jumalan valtakunta kokoaa parhaillaan yhtenäisen maallisen yhteiskunnan ydintä, jotta se korvaisi sen eripuraisen, sotaisan maailman, jossa me nyt elämme. Raamatun profetia sanoo: ”Aikojen lopussa – – monet kansat [kaikista kansakunnista] lähtevät liikkeelle sanoen: ’Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa’ – –. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.” – Jesaja 2:2–4.
Tämä Raamatun profetia ei kuvaile ihmisten rakentamaa uutta maailmanjärjestystä, vaikka nämä kauniit sanat onkin kaiverrettu New Yorkin kaupungissa sijaitsevaa Yhdistyneiden kansakuntien päämajaa vastapäätä olevaan seinään. Tämä monien kansojen välistä rauhaa ja ykseyttä koskeva profetia täyttyy nykyään Jehovan todistajissa, jotka ovat peräisin yli 200:sta maailman kansasta. Heidän keskuudessaan voidaan nähdä varma todiste siitä, että uuden maailman yhteiskuntaa todella muodostetaan parhaillaan.
Jehovan todistajat ottavat mielellään vastaan opetusta Jumalan sanasta. He soveltavat oppimiaan asioita, myös sitä kehotusta, jonka mukaan tulee elää rauhassa ja luopua sota-aseista. He nauttivat sen vuoksi sellaisesta kansainvälisestä ykseydestä, jota ei ole millään muulla maanpäällisellä järjestöllä, ovatpa ne sitten uskonnollisia, taloudellisia tai poliittisia. Tämä kävi selvästi ilmi Jehovan todistajien viime kesänä pitämissä konventeissa, kun yksistään Itä-Euroopassa oli koolla yli 370000 todistajaa rauhassa ja ykseydessä!
Kukaan meistä ei voi tosiaankaan tietää varmasti, missä määrin vuotta 1992 koskevat taloudelliset tai poliittiset toiveet toteutuvat. Mutta me voimme panna luottamuksemme tiettyihin muihin odotteisiin. Esimerkiksi vuosi 1992 merkitsee sitä, että se hetki lähenee aikataulun mukaisesti, jolloin Jumala panee täytäntöön Saatanan maailmalle langettamansa tuomion. (Jesaja 55:11; Habakuk 2:3) Vuosi 1992 tulee näin ollen viemään uskolliset kristityt vuotta lähemmäksi sitä aikaa, jolloin he voivat elää Jumalan lupaamassa uudessa maailmassa, jossa vanhurskaus asuu.
Jehovan todistajat kehottavat maailman yhdistymistä haluavia tutkimaan lähemmin näitä Raamattuun perustuvia tulevaisuudentoiveita. Ne ovat suurenmoisia odotteita, jotka eivät jää toteutumatta!
[Tekstiruutu s. 21]
Kohti yhtenäistä Eurooppaa
1948: Belgia, Alankomaat ja Luxemburg (Benelux-maat) muodostavat tulliliiton, jonka pohjalta voidaan saattaa voimaan täydellistä talousliittoa koskeva sopimus vuonna 1960 ja poistaa rajojen valvonta vuonna 1970
1951: Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä koskeva sopimus allekirjoitetaan Pariisissa
1957: Rooman sopimus allekirjoitetaan, mikä merkitsee Euroopan talousyhteisön (EEC:n) perustamista. Perustajajäseniä ovat ALANKOMAAT, BELGIA, ITALIA, LUXEMBURG, RANSKA ja SAKSAN LIITTOTASAVALTA
1959: Iso-Britannia, Itävalta, Norja, Portugali, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska muodostavat Euroopan vapaakauppaliiton
1973: IRLANTI, ISO-BRITANNIA ja TANSKA liittyvät EY:hyn
1979: Euroopan valuuttajärjestelmä otetaan käyttöön; pidetään suorat vaalit, joilla valitaan edustajat Euroopan parlamenttiin
1981: KREIKKA hyväksytään EY:n jäseneksi
1986: PORTUGALI ja ESPANJA liittyvät EY:hyn
Huomautus: 12 EY:n jäsenmaata on kirjoitettu isoilla kirjaimilla.
[Kuva s. 23]
Kun tullitarkastukset lakkautetaan, 80000 ihmistä tarvitsee uuden työpaikan