Avioero – ansa

ANDREW ja Ann sopivat mainiosti yhteen. He olivat kaikesta päättäen ihanteellisesti toistensa vastakohtia: Ann oli hiljainen, harkitsevainen, mutta hyväntuulinen ja rauhallinen, kun taas Andrew oli seurallisempi ja hänellä tuntui riittävän loputtomiin tarmoa ja huumorintajua. Andrew’n läsnäolo sai Annin silmät kirkastumaan. Jokainen saattoi lisäksi nähdä, että Andrew oli silmittömästi ihastunut Anniin.

Seitsemän vuoden kuluttua heidän avioliittonsa alkoi kuitenkin rakoilla. Andrew sai uuden työn, ja se vei paljon hänen aikaansa. Ann alkoi vähitellen kantaa kaunaa sen johdosta, että hänen miehensä syventyi täysin uuteen työhönsä ja että tämän työpäivät tahtoivat venyä pitkälle iltaan. Ann koetti omien sanojensa mukaan ”täyttää kaiken tyhjän tilan” uppoutumalla omaan työhönsä. Ennen pitkää kävi kuitenkin niin, että Andrew aina kotiin tullessaan tuoksahti alkoholilta ja selitti olleensa ulkona liikekumppaneittensa kanssa. Hänen alkoholiongelmansa paheni, ja lopulta Ann muutti pois heidän asunnostaan. Andrew joutui pahenevan masennustilan valtaan. Muutaman kuukauden kuluttua he erosivat.

Monista tällainen tilanne voi kuulostaa liiankin tutulta. Kuten olemme jo havainneet, avioerot ovat lisääntyneet huimasti kaikkialla maailmassa. Varmasti on myös niin, että jotkin avioerot ovat väistämättömiä tai välttämättömiä. Päinvastoin kuin monet uskovat, Raamattu ei ehdottoman jyrkästi kiellä avioeroa. Sen normit ovat oikeudenmukaisia ja järkeviä, ja ne antavat mahdollisuuden avioeron ottamiseen aviorikoksen perusteella (Matteus 19:9); sen periaatteet mahdollistavat myös asumuseron tietyissä ääritapauksissa, esimerkiksi pahoinpitelytapauksissa.a (Ks. Matteus 5:32; 1. Korinttolaisille 7:10, 11.) Andrew’n ja Annin avioerolle ei kuitenkaan ollut mitään tämänkaltaisia perusteita.

Andrew ja Ann olivat kristittyjä, ja he olivat aiemmin pitäneet avioliittoa pyhänä. Toisaalta niin heitä kuin myös kaikkia meitä muitakin ympäröi maailma, joka julistaa aivan toisenlaista moraalia: että avioliitto on kertakäyttöinen ja avioero on keino, jolla siitä pääsee irti. Tällainen ajattelutapa saa vuosittain tuhannet parit eroamaan syistä, jotka eivät ole aiheellisia eivätkä Raamattuun perustuvia. Monet parit havaitsevat, että heidän ”nykyaikainen” ja ”valistunut” suhtautumisensa avioeroon on houkutellut heidät ansaan, mutta silloin on jo liian myöhäistä.

Ansaan? Joistakuista tämä sana voi kuulostaa pahalta. Olet ehkä sitä mieltä – kuten niin monet nykyään ovat – että avioero on yksinkertaisesti keino, jolla onnettomasta avioliitosta pääsee sivistyneesti eroon. Mutta tiedätkö, mitkä ovat avioeron ikävät puolet? Entä oletko nähnyt, miten ovelasti nykymaailma voi muuttaa käsityksiämme avioerosta meidän edes tajuamatta sitä?

Itsensä toteuttamisen houkutus

Yksi niistä syöteistä, jotka johdattivat Andrew’n ja Annin avioeroon, oli houkutteleva lupaus siitä, että he voisivat menestyksekkään elämänuran avulla toteuttaa itseään. Heidän avioliittonsa joutui sellaisen ajattelutavan uhriksi, jonka mukaan uran tulee olla ensi sijalla ihmisen elämässä. Se ei varmastikaan ollut ensimmäinen tällainen uhri. Aikakauslehti Family Relations totesi jo vuonna 1983: ”Itsensä toteuttamisesta on tullut tärkein ohjenuora ihmisten elämässä. Tästä on seurauksena, että läheiset siteet useimpiin perheenjäseniin katkeavat nopeasti ja että jopa aviositeeseen kohdistuva paine kasvaa.” Uusi työ ja sen tarjoamat etenemismahdollisuudet tuntuivat Andrew’sta hyviltä. Hän otti hoitaakseen ylimääräisiä työtehtäviä, ja saadakseen enemmän arvonantoa ja tunnustusta hän rupesi seurustelemaan työtovereittensa kanssa työajan jälkeen. Samanaikaisesti Ann urastaan häikäistyneenä unelmoi menestyksestä, jota lisäkoulutus toisi mukanaan.

Menestyksen houkutukseen tarttuminen vaikutti kahdella tavalla. Ensimmäinen seuraus oli se, että Andrew’lla ja Annilla oli vähemmän aikaa toisilleen. Ann sanoikin: ”Meitä vedettiin eri suuntiin. Niinpä emme enää istuutuneet iltamyöhällä yhdessä keskustelemaan ja ratkomaan asioitamme. Sen sijaan mieheni teki valmisteluja seuraavaa työpäiväänsä varten, ja itse tein samoin. Ajatustenvaihto loppui.”

Toinen seuraus oli hengellinen. Nostaessaan uransa tärkeimmäksi elämässään he työnsivät suhteensa Jumalaan taka-alalle juuri silloin, kun he olisivat tarvinneet häntä eniten. Yhteinen määrätietoinen ohjelma Raamatun periaatteitten soveltamiseksi olisi ehkä auttanut Andrew’ta selviytymään alkoholiongelmastaan ja antanut Annille voimaa olla miehensä tukena läpi tämän vaikean koettelemuksen.

He eivät siis työskennelleet avio-ongelmiensa voittamiseksi, vaan alkoivat pitää avioeroa käyttökelpoisena vaihtoehtona, kenties jopa keinona, jolla he pääsisivät eroon kaikista ongelmistaan. Eronsa jälkeen he tunsivat sellaista syyllisyyttä ja häpeää, että heidän hengellinen elämänsä tyrehtyi täysin. He eivät enää tunnustaneet olevansa kristittyjä.

”Asiantuntijoitten” asettamat syötit

Avio-ongelmia kohdatessaan monet pariskunnat turvautuvat perheasioiden sovittelijoihin ja terapeutteihin tai tällaisten asiantuntijoitten tekemiin kirjoihin. Valitettavasti jotkut nykyajan ”avioliittoasiantuntijat” ovat pikemminkin edistäneet avioeroja kuin säilyttäneet avioliittoja. Viime vuosikymmeninä ovat ”asiantuntijat” esittäneet runsaasti avioliiton arvoa alentavia näkemyksiä.

Esimerkiksi psykoterapeutit Susan Gettleman ja Janet Markowitz pahoittelevat kirjassaan The Courage to Divorce: ”Sellainen järjenvastainen käsitys on sitkeässä, että eronneet olisivat harhautuneet jostain hyödyllisestä, jota sanotaan ’normaaliksi perhe-elämäksi’.” He hyökkäävät avioeron kieltäviä ”juridisia esteitä ja moraaliarvoja” vastaan, jotka ”perustuvat vuosisatoja vanhoihin uskonnollisiin periaatteisiin”. Heidän mukaansa avioerot loppuvat sitten, kun ”avioliiton vähittäinen vanhanaikaiseksi tuleminen” on tehnyt avioerot ”tarpeettomiksi”. He suosittelevat kirjaansa asianajajille, tuomareille – ja papeille.

’Avioero ei ole huono ratkaisu. Avioero antaa vapauden. Avioerojen yleisyys ei ole osoitus siitä, että yhteiskunnassa on jotakin vialla; päinvastoin se on merkki siitä, että avioliitossa instituutiona on jotakin vialla.’ Monet ”asiantuntijat” ovat opettaneet tällaista näkemystä, ja näin tapahtui etenkin seksuaalisen vallankumouksen parhaana kukoistusaikana 1960- ja 1970-luvuilla. Eikä tässä kaikki. Aivan äskettäin ovat näet jotkut suositut psykologit ja antropologit esittäneet seuraavanlaisen suorastaan uskomattoman ajatuksen: evoluutio on ”ohjelmoinut” ihmisen sellaiseksi, että hänen tulee muutaman vuoden välein vaihtaa puolisoaan. Avioliiton ulkopuoliset suhteet ja avioerot ovat toisin sanoen täysin luonnollinen asia.

On vaikea kuvitella, kuinka monta avioliittoa tällaiset näkemykset ovat tuhonneet. Monet muut asiantuntijat kuitenkin käyttävät hienovaraisempia keinoja kannustaessaan ihmisiä ottamaan avioeron. Kun Diane Medved keräsi aineistoa kirjaansa The Case Against Divorce, hän löysi paikallisesta kirjastosta noin 50 sellaista kirjaa, joissa lukijoita ei suoranaisesti yllytetty ottamaan avioeroa, mutta kuitenkin ’kannustettiin etenemään avioeroon saakka’. Hän varoittaa: ”Tällaiset kirjat johdattavat lukijansa vaivattomasti naimattomien ihmisten maailmaan ja heidän puuhiinsa, ja niissä ylistetään ihmisen löytämää ’uutta vapautta’, ikään kuin – – se olisi lopullinen keino, jolla ihminen täysin määrin pystyy toteuttamaan itseään.”

Muita tekijöitä

Taitamattomien ”asiantuntijoitten” lisäksi on paljon muutakin, mikä on muokannut maaperää otollisemmaksi avioeroille. Televisiossa, elokuvissa, aikakauslehdissä ja rakkausromaaneissa esitetään usein vielä lisää sitä propagandaa, jolla avioliittoa vastaan hyökätään. Aika ajoin joukkoviestimet levittävät sellaista sanomaa, että avioelämä ei ikävystyttävässä yksitoikkoisuudessaan kykene tarjoamaan loputtomiin jännitystä, kiihokkeita eikä tyydytystä ja että naimattomuuden ja vapauden säihkyvän sateenkaaren päässä odottelee uusi puoliso, joka on paljon parempi kuin nykyinen puoliso.

Se, että tällaisiin turmiollisiin ajatuksiin suhtautuu epäilevästi, ei ehkä ole riittävä suoja niitä vastaan. Medved selittää: ”Katsomme jotakin elokuvaa, ja vaikka olemmekin mielestämme viisaita, olemme alttiita sen vaikutukselle. Emme voi välttyä siltä. Juoneen on näet punottu aineksia, jotka herättävät myötätuntoa päähenkilöä (syrjähyppyjä tekevää aviomiestä?) kohtaan ja vastenmielisyyttä konnaa (pahansisuista vaimoa?) kohtaan. – – Emme ehkä itse suvaitse sitä mitä näemme, mutta jo sen tietäminen, että toiset suvaitsevat sitä – mille yhteiskuntamme lukemattomin eri tavoin antaa tukensa – murentaa omaa päättäväisyyttämme tehdä oikein ja lujuuttamme.”

Toisten käyttäytyminen vaikuttaa meihin. Jos kerran tiedotusvälineitten viestit vaikuttavat meihin, niin varmasti myös valitsemillamme ystävillä on vaikutusta meihin. Raamattu varoittaakin viisaasti: ”Älkää eksykö. Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” (1. Korinttolaisille 15:33) Ehjä, terve avioliitto on yksi hyödyllisimmistä tavoista. Me voimme turmella sen, jos ystävystymme sellaisten kanssa, jotka eivät kunnioita avioliittoa instituutiona. Monet pariskunnat ovat joutuneet melkeinpä huomaamattaan avioeroon johtavalle tielle, koska ne uskoutuivat avio-ongelmissaan tällaisille ”ystäville”, joskus jopa ”ystäville”, jotka itse olivat eronneet ilman pätevää syytä.

Toiset menevät hätäisesti asianajajan puheille, kun heidän avioliitossaan on syntynyt jännitystä. He unohtavat, että monissa maissa oikeusjärjestelmä on sellainen, että se herkästi tulee avioeroa hakevien avuksi. Asianajajathan saavat rahaa avioeroista, eivät perheasioitten sovittelemisesta.

Lukija voi silti kysyä: ’Jos kerran asianajajat, terapeutit, tiedotusvälineissä käsityksiään esittelevät julkisuuden henkilöt ja jopa ystävät ja tuttavat ovat alkaneet suhtautua avioeroihin suopeammin ja puolustavat tarmokkaasti kantaansa, olisivatko he sittenkin oikeassa?’ Voivatko näin monet olla väärässä näinkin tärkeässä asiassa? Vastauksen saamiseksi tarkastelkaamme hieman sitä, mitä avioerosta voi seurata asianosaisille jälkeenpäin.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 7]

Jotkut ”avioliittoasiantuntijat” ovat pikemminkin edistäneet avioeroja kuin säilyttäneet avioliittoja