Kompostointi on jälleen suosiossa!
KOMPOSTOINTIA on harjoitettu lähes yhtä kauan kuin kotipuutarhan hoitoa. Roomalaisilla maatiloilla oli kompostikuoppa, johon kasattiin ihmisten ja eläinten ulosteet sekä rikkaruohot, lehdet ja kaikki talousjätteet. Aika ajoin kompostiin lisättiin vettä maatumisen nopeuttamiseksi. Tuhat vuotta myöhemmin eräs maanviljelystä käsittelevä kirjoitus, joka on peräisin maurilaisesta Espanjasta, kuvaili kolmea menetelmää, joiden avulla voidaan valmistaa runsaasti ”keinotekoista lantaa”, joksi kompostia tuolloin kutsuttiin. Lahoamista nopeutettiin lisäämällä kyyhkysen ulostetta.
Kun jätteitä alettiin kerätä yhdyskuntien kaatopaikoille ja nurmikoita ja puutarhoja ruvettiin lannoittamaan helppokäyttöisillä kemiallisilla lannoitteilla, kotitalouksien komposteista tuli lähes harvinaisuuksia. Viime aikoina kompostoinnin suosio on kuitenkin jälleen kasvanut. Kaatopaikat alkavat olla täynnä. Yhdysvalloissa osavaltiot rajoittavat sitä, millaista ja kuinka paljon jätettä voidaan viedä kaatopaikoille, ja kaatopaikkamaksut saattavat vaihdella 30–100 dollariin (120–400 markkaan) tonnilta. Lisäksi ympäristön tilasta ollaan entistä huolestuneempia, ja myös tästä syystä kompostoinnista on tullut jälleen suosittua.
Kompostointi ei ole ainoastaan palannut suosioon, vaan se on saavuttamassa aivan uudet mitat. Tavoite on se, että kompostointia voitaisiin hyödyntää kaatopaikoilla. ”Kompostointi on lupaava menetelmä, jonka avulla saatetaan lopulta ratkaista jatkuvasti kasvava jätteenkäsittelyongelma”, sanotaan eräässä The New York Times Magazine -lehden artikkelissa. ”Sen puolustajat uskovat, että sen avulla voidaan hyödyntää jopa puolet niistä jätteistä – keittiö- ja puutarhajätteistä ja osa jätepaperistakin –, jotka useimmat amerikkalaiset tällä hetkellä heittävät pois. He uskovat, että kompostoinnin avulla voidaan saada aikaan maatiloja, joissa maaperää ei kuluteta vaan kohennetaan, ja että kompostilla voidaan korvata kulunut tai vahingoittunut maaperä, suojella nuoria taimia sairauksilta ja vähentää tarvetta käyttää torjunta-aineita ja väkilannoitteita.” – 8.9.1991.
”He valmistavat aterioita bakteereille”
”Nykyaikaiset kompostoijat yrittävät ymmärtää ja ohjata jo olemassa olevaa tapahtumasarjaa: mikrobien eli pieneliöiden aiheuttamaa lahoamista. Todellisuudessa he valmistavat aterioita bakteereille”, selitetään Times-lehden artikkelissa. Lehdessä kerrotaan asiasta yksityiskohtaisemmin:
”Kompostoituminen eli lahoaminen on perusolemukseltaan yksinkertainen ilmiö, mutta siihen liittyvät yksityiskohdat ovat monimutkaisia. Pohjimmiltaan sen avulla maa muuttaa käsittelemättömät eloperäiset jätteet kasveille käyttökelpoiseksi aineeksi. Maassa elävät mikrobit – niitä on miljardi yhdessä grammassa hyvää multamaata – syövät hyvin halukkaasti eloperäisiä yhdisteitä, jotka muodostuvat hiili-, typpi- ja vetyatomeista. Bakteerit ja sienet käyttävät hiiltä energianlähteenä ja typpeä sekä osaa hiilestä soluruumiinsa kasvattamiseen. Useimmat niistä tarvitsevat toimiakseen happea, kun taas jotkut niistä toimivat paremmin ilman sitä. Kun niillä ei ole enää syötävänään kovinkaan paljon käsittelemättömiä yhdisteitä, ne alkavat syödä toisiaan. Kaikesta tästä ahmimisesta syntyy lämpöä, vettä, hiilidioksidia ja humusta, orgaanisista molekyyleistä koostuvaa ainetta, joka pidättää ja säilyttää ravinteita, vettä ja ilmaa, jotka ovat välttämättömiä kasvien kasvulle.”
Kun kompostin koostumus on oikea, mikrobit voivat syödä jopa dieselöljyä, TNT-hiilivetyjä ja uraania. Mikrobit ovat todella tehokkaita eliöitä, mutta sinun takapihallasi olevassa kompostissa ne eivät kohtaa tällaisia haasteita.
Oman kompostin valmistaminen
Voit ensinnäkin unohtaa epäsiistit puutarhajätekasat, joihin tapasi mukaan kasasit vuodesta vuoteen kaikki lehdet, leikatun ruohon, oljet, vanhan heinän ja rikkaruohot ja jotka todennäköisesti riistäytyivät pois hallinnasta. Kun sellaiseen kasaan lisättiin keittiöjätteitä, se alkoi melkeinpä väistämättä haista pahalta, kuten kokenut puutarhuri hyvin tietää. Ratkaisu ongelmaan on asianmukainen kompostilaatikko. Puutarhassasi on tarkoitus saada aikaan edellä kuvailtu hämmästyttävä luonnollinen tapahtumasarja. Kyseessä on sama ilmiö, joka saa aikaan niiden orgaanisten aineiden kiertokulun, jotka kertyvät jokaisen metsän pohjalle. Se on ollut käynnissä tuhansia vuosia. Kuten tavallista Jumala teki tämänkin asian ensimmäisenä luodessaan vihreät maakasvit, jotka lopulta kuolivat, ja pannessaan alulle lahoamisprosessin, jonka ansiosta tarpeelliset aineet voidaan käyttää uudestaan. – 1. Mooseksen kirja 1:11–13.
Komposti on hyvä koota laatikkoon, sillä se pitää ainekset yhdessä ja sen avulla ilma vaihtuu kompostissa paremmin, mikä edistää lahoamista. Laatikon sivuihin tulisi tehdä aukkoja, jotta bakteerit saisivat tarvitsemaansa happea. Kompostin kosteutta tulisi myös tarkkailla. Laatikko tulisi kohottaa ylös maasta ja sijoittaa oikeaan paikkaan. Komposti ei lahoa kunnolla, jos aurinko paistaa siihen täydellä teholla koko päivän, mutta lahoaminen ei ole tehokasta silloinkaan, kun komposti on koko ajan varjossa.
Kompostin aineyhdistelmää voidaan ajatella ikään kuin monikerroksisena voileipänä: kerros puutarhajätteitä, kerros multaa ja kerros talousjätteitä; tätä kerrosyhdistelmää käyttämällä kokoamista jatketaan kunnes kompostista tulee noin 1,2–1,5 metriä korkea. Valmiiksi saatu komposti voidaan lopuksi peittää turpeella tai jollakin samanlaisella aineella.
Kahden vuoden kuluttua sinulla on hyvää humusta ja paljon puutarhurin parhaita ystäviä – kastematoja. Ne kääntävät väsymättä puutarhasi pintamaata ja tekevät sen kuohkeaksi. Lahoamista voidaan kiihdyttää kääntämällä komposti aika ajoin ja lisäämällä siihen lahoamista nopeuttavia aineita, esimerkiksi pieniä määriä lantaa. Kun laatikko on rakennettu tarkoituksenmukaisella tavalla ja aineyhdistelmä on oikea, lahoamista voidaan nopeuttaa siinä määrin, että kompostin valmistumiseen menee kahden vuoden sijasta vain kolme tai neljä kuukautta.
Muista, että komposti tarvitsee happea, joten sen on oltava riittävän ilmava ja sopivan kostea, jotta aineyhdistelmä muuttuisi mullaksi, josta kasvisi pitävät. Kun levität mullan pintamaahan, pöytä on katettu ja kukkasi sekä vihanneksesi voivat alkaa nauttia herkkuateriasta. Jos hoidat tällä tavoin puutarhaasi, se palkitsee sinut runsaalla sadolla, joka hivelee sekä silmiäsi että makuhermojasi.