Miten auttaa alkoholistien aikuisia lapsia

”Ihmisen, joka on kasvanut alkoholistiperheessä, täytyy selvittää se vääristynyt opetus ja henkinen hämmennys, joka on tällaisen kasvatuksen perua. Sille ei ole vaihtoehtoja.” (Tri George W. Vroom.)

VAIKEASTI haavoittunut sotilas makaa verissään taistelukentällä. Apua tulee nopeasti, ja haavoittunut kiidätetään sairaalaan. Sotilas selviää hengissä, mutta hänellä on edelleen ongelmia. Hänen ruumiinvammansa täytyy hoitaa, ja koettelemusten hänen mieleensä ja tunne-elämäänsä jättämät jäljet voivat säilyä kipeinä vuosikausia.

Alkoholisti-isän tai -äidin lapsille koti voi olla kuin taistelukenttä, jossa inhimilliset perustarpeet ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. Jotkut lapset joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, toisia lapsia pahoinpidellään, ja monet jätetään henkisesti heitteille. ”Pelko voi olla yhtä voimakasta kuin silloin, kun lapsi kuulee pommien putoilevan tai konetuliaseiden rätisevän kotinsa ympärillä”, sanoo eräs nuorimies muistellessaan omaa lapsuuttaan. Ei olekaan yllättävää, että monilla alkoholistien lapsilla esiintyy samanlaisia ”jälkitraumaattisia stressioireita” kuin sotaveteraaneilla.

Monet lapset toki selviytyvät tällaisista traumoistaan ja muuttavat lopulta pois kotoaan. Heillä on kuitenkin edelleen aikuisiässä henkisiä vammoja, ja vaikka ne eivät olekaan näkyviä, ne ovat silti yhtä todellisia ja itsepintaisia kuin haavoittuneen sotilaan henkiset vammat. ”Olen nyt 60-vuotias”, sanoo Gloria, ”ja kärsin yhä traumoista, jotka liittyvät siihen, että olen syntynyt alkoholistiperheeseen.”

Mitä tällaisten ihmisten auttamiseksi on tehtävissä? ”Itkekää itkevien kanssa”, suosittelee Raamattu (Roomalaisille 12:15). Voidaan siis ottaa osaa heidän suruunsa. Tällöin täytyy kuitenkin ensin tietää, millaisia kipeitä jälkiä alkoholistin kanssa samassa perheessä eläminen voi jättää lasten mieleen.

”Minulla ei ole ollut lapsuutta”

Lapsi tarvitsee ravintoa, hoivaamista ja jatkuvaa turvallisuudentunteen vahvistamista. Alkoholistiperheessä lapsi ei useinkaan saa tällaista huolenpitoa osakseen. Joissakin tapauksissa perheenjäsenten roolit ovat kääntyneet ylösalaisin, ja lapsen odotetaan hoivaavan alkoholistia. Esimerkiksi Albert toimi jo 14-vuotiaana perheensä elättäjänä. Toisessa perheessä joutui Jan-niminen tyttö ottamaan alkoholistivanhemman paikan, ja niinpä taloustyöt jäivät lähinnä hänen hoidettavakseen. Hän oli myös nuorempien sisarustensa tärkein hoitaja – ja kaikki tämä lankesi hänelle ensi kerran hänen ollessaan vasta kuusivuotias.

Lapset eivät ole aikuisia, eivätkä he yksinkertaisesti kykene toimimaan niin kuin aikuiset. Kun vanhempien ja lasten roolit kääntyvät ylösalaisin, seurauksena on, että nyt aikuismaiset lapset ovat huomenna aikuisia, joiden normaalit tarpeet ovat jääneet lapsena tyydyttämättä (vrt. Efesolaisille 6:4). Perheterapeutti John Bradshaw kirjoittaa: ”He kasvavat ruumiiltaan aikuisiksi. He ovat aikuisten näköisiä ja puhuvat kuin aikuiset, mutta sisäisesti he ovat pieniä, henkisesti nälkäisiä lapsia, joiden tarpeita ei ole koskaan tyydytetty.” Heistä voi tuntua samanlaiselta kuin eräästä kristitystä: ”Sydämeni täyttää edelleen pohjaton tuska sen johdosta, että en lapsena saanut tunne-elämäni perustarpeita tyydytetyksi.”

”Sen täytyy olla minun syytäni”

Robertin ollessa vasta 13-vuotias hänen isänsä kuoli tapaturmaisesti. ”Koetin olla hyvä”, muistelee Robert alas painetuin katsein. ”Vaikka tiedänkin tehneeni sellaista, mistä hän ei pitänyt, en silti ollut mikään paha poika.” Robert kantoi raskasta syyllisyydentaakkaa isänsä alkoholismin takia ja oli tehnyt näin jo kauan. Tätä kertoessaan hän näet oli 74-vuotias!

On hyvin tavallista, että lapset ottavat syyn isän tai äidin alkoholismista niskoilleen. Itsesyytökset saavat lapsen sellaisen harhakuvan valtaan, että tilanne on hänen hallittavissaan. Janice sanookin: ”Ajattelin, että jos olisin parempi lapsi, isän ei tarvitsisi enää juoda.”

Totuus on, ettei kukaan lapsi – eikä aikuinenkaan – pysty aiheuttamaan eikä kontrolloimaan kenenkään muun juomista tai saamaan tätä irti alkoholista. Jos sinun isäsi tai äitisi on alkoholisti, niin se ei yksinkertaisesti ole sinun syytäsi, sanokootpa tai vihjailkootpa toiset sinulle mitä tahansa. Sinun täytyy ehkä miettiä myös sitä, tunnetko vielä aikuisenakin aiheetonta syyllisyyttä toisten tekemisistä ja käyttäytymisestä. (Vrt. Roomalaisille 14:12; Filippiläisille 2:12.)

”En osaa luottaa kehenkään”

Luottamus perustuu avoimuuteen ja rehellisyyteen. Alkoholistiperheen elämä perustuu salailuun ja ongelman kieltämiseen.

Sara tiesi lapsena isänsä alkoholismista. Silti hän muistelee: ”Tunsin syyllisyyttä jo sanan ’alkoholisti’ ajattelemisesta, sillä kukaan muu perheessämme ei käyttänyt sitä.” Susanin kokemukset ovat samantapaisia: ”Perheessämme ei kukaan koskaan puhunut siitä, mitä oli tekeillä, miten onnettomia he olivat tai miten paljon [alkoholisti-isäpuoli] meitä raivostutti. Taisin vain sulkea koko asian pois mielestäni.” Isän tai äidin alkoholismia siis usein peitellään koko ongelman kieltämisellä. ”Opin olemaan näkemättä eräitä asioita, koska olin nähnyt jo tarpeeksi”, Susan selittää.

Alkoholistin epäjohdonmukainen käyttäytyminen murentaa entisestään luottamusta. Eilen hän oli hyväntuulinen, mutta tänään hän on raivopää. ”En koskaan tiennyt, milloin myrsky puhkeaisi”, sanoo Martin, alkoholistiäidin aikuinen lapsi. Alkoholisti rikkoo lupauksiaan, ei piittaamattomuuttaan, vaan yksinkertaisesti alkoholin takia. Tri Claudia Black selittää: ”Juominen tulee tärkeimmäksi asiaksi alkoholistin elämässä. Kaikki muu jää toisarvoiseksi.”

”Pidän tunteeni piilossa”

Kun lasten ei ole mukava kertoa tunteistaan, he oppivat tukahduttamaan ne. He saattavat mennä kouluun ”hymyssä suin vaikka vatsaa nipistelee”, sanotaan kirjassa Adult Children – The Secrets of Dysfunctional Families, eivätkä he uskalla kertoa ajatuksistaan sen pelosta, että he paljastavat perhesalaisuutensa. Ulospäin kaikki näyttää hyvältä, mutta sisällä alkavat tukahdutetut tunteet kyteä.

Aikuisiässä kaikki yritykset tunteitten piilossa pitämiseksi eheän näköisen julkisivun takana yleensä epäonnistuvat. Jos tunteitaan ei saa ilmaistuksi puhumalla, ne voivat tulla esiin somaattisesti, toisin sanoen mahahaavana, kroonisina päänsärkyinä ja niin edelleen. ”Tunteeni kirjaimellisesti kuluttivat minua”, sanoo Shirley. ”Minulla oli kaikki mahdolliset ruumiilliset vaivat, joita tiedetään olevan olemassa.” Tri Timmen Cermak selittää: ”Aikuiset lapset taistelevat stressiään vastaan kieltäytymällä tunnustamasta sitä, mutta luontoäitiä ei huijata. – – Ruumis, joka vuosikausia on ollut voimakkaassa jännitystilassa, alkaa vaurioitua.”

Kun pahin on jo takanapäin

Alkoholistien aikuiset lapset ovat vahvaa tekoa. Tämän todistaa se, että he ovat selviytyneet lapsuusajan traumoistaan. Pelkkä selviytyminen ei vielä riitä. Perhesuhteita täytyy oppia katselemaan uudella tavalla. Syyllisyyden ja vihan tunteet sekä heikko itsetunto vaativat ehkä myös osakseen huomiota. Alkoholistien aikuisten lasten täytyy käyttää voimaansa sen ylleen pukemiseen, mitä Raamatussa sanotaan ”uudeksi persoonallisuudeksi” (Efesolaisille 4:23, 24; Kolossalaisille 3:9, 10).

Se ei ole helppo tehtävä. LeRoy, alkoholistin aikuinen lapsi, ponnisteli 20 vuotta toteuttaakseen Raamatun periaatteita omassa perheessään. ”Vaikka Seura antoikin minulle Perhe-elämäsi-kirjan ja muiden julkaisujen avulla paljon rakkaudellista neuvontaa, en kuitenkaan täysin ymmärtänyt, mitä minulle haluttiin opettaa.a Seurauksena oli, että en osannut kunnolla toteuttaa näitä tietoja elämässäni. – – Minulla ei ollut tunteita, ja koetin fariseusten lailla mekaanisesti keksiä ja soveltaa sääntöjä.” (Ks. Matteus 23:23, 24.)

Jos LeRoyn kaltaisiin vedotaan sanomalla vain, että ”olkaa rakkaudellisempia”, ”puhukaa toisillenne” tai ”kurittakaa lapsianne”, niin se ei ehkä riitä. Syy on tämä: miten ihminen voi aikuisena ilmaista tai jäljitellä tällaisia ominaisuuksia tai taitoja, jos hän on lapsena jäänyt niistä osattomaksi? LeRoy turvautui asiantuntija-apuun päästäkseen perille siitä, millä tavoin isän alkoholismi oli vaikuttanut häneen. Se raivasi tietä hengelliselle edistymiselle. ”Vaikka tämä on ollut minulle hyvin tuskallista aikaa, se on samalla ollut myös suuren hengellisen kasvun aikaa”, hän sanoo. ”Nyt minulla on ensi kerran elämässäni todellakin sellainen tunne, että alan ymmärtää selvästi, millaista Jumalan rakkaus on.” (1. Johannes 5:3.)

Cheryl-niminen kristitty nainen sai apua ongelmiinsa sosiaalityöntekijältä, jolla oli kokemusta alkoholistiperheistä. Hän uskoutui myös ymmärtäväiselle vanhimmalle seurakunnassaan. ”Vasta sen jälkeen, kun pääsin eroon häpeälliseltä tuntuneesta salaisuudestani, olen tuntenut saavuttaneeni rauhan Jehovan ja itseni kanssa”, hän sanoo. ”Nyt pidän Jehovaa isänäni (mihin en ole kyennyt aikaisemmin), enkä enää tunne itseäni niin petetyksi sen vuoksi, että en saanut isältäni sellaista rakkautta ja ohjausta, jota olisin tarvinnut.”

Amy, alkoholistin aikuinen tytär, havaitsi, että työskenteleminen ”hengen hedelmän” kehittämiseksi oli hänelle suureksi avuksi (Galatalaisille 5:22, 23). Hän oppi myös kertomaan luottamuksellisesti ajatuksistaan ja tuntemuksistaan eräälle ymmärtäväiselle seurakunnan vanhimmalle. Amy sanoo: ”Hän muistutti minua siitä, keiden hyväksymystä minun todellisuudessa täytyy tavoitella: Jehova Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen hyväksymystä. Etsiessään heidän rakkauttaan ja hyväksymystään ihminen ei koskaan aiheuta itselleen vahinkoa.”

Täydellinen tervehtyminen

Raamatusta löytyy kirjoitettuna Jeesuksen Kristuksen lupaus siitä, että ne, jotka huolten kuormittamina lähestyvät häntä, tulevat virvoittumaan (Matteus 11:28–30). Lisäksi Jehovaa sanotaan ”kaiken lohdutuksen Jumalaksi, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme” (2. Korinttolaisille 1:3, 4). Maureena selittää: ”Olen oppinut tuntemaan Jehovan sellaiseksi, joka ei koskaan jätä minua fyysisesti eikä henkisesti oman onneni nojaan.”

Aikakautta, jota nykyään elämme, kutsutaan Raamatussa viimeisiksi päiviksi, ajaksi, jolloin monet olisivat – perhepiirissäkin – ”uskottomia, vailla luonnollista kiintymystä, – – raivoisia” (2. Timoteukselle 3:2, 3). Jumala on kuitenkin luvannut, että hän pian saa aikaan rauhaisan uuden maailman, jossa hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet ja kaiken surun (Ilmestys 21:4, 5). Eräs alkoholistiperheessä kasvanut kristitty nainen sanoo: ”Toiveenamme on, että selviydymme kaikki yhdessä tähän uuteen maailmaan, jossa tulemme kokemaan täydellisen parantumisen, jonka vain Jehova voi saada aikaan.”

ERÄÄN NAISEN KERTOMUS

Olen alkoholistin aikuinen lapsi. Isästäni tuli alkoholisti ollessani kahdeksanvuotias. Humalassa ollessaan hän muuttui väkivaltaiseksi. Muistan, millaisen pelon vallassa koko perhe eli. Siinä elämänvaiheessa, jolloin minun olisi pitänyt saada nauttia onnellisesta lapsuudesta, opin kätkemään tunteeni, haluni ja toiveeni. Äiti ja isä olivat niin kiinni isän ongelman hoitamisessa, ettei heiltä enää liiennyt aikaa minulle. En ollut heidän aikansa arvoinen. Aloin tuntea itseni arvottomaksi. Kahdeksanvuotiaana minulle paiskattu uusi rooli pakotti minut luopumaan lapsuudestani: minun piti aikuistua melkein silmänräpäyksessä ja ottaa niskoilleni perhevelvollisuuksia. Oma elämäni jäi kesken.

Isän käyttäytyminen oli niin häpeällistä, että hänen häpeänsä tarttui minuun. Etsin kompensaatiota yrittämällä olla täydellinen. Annoin itseäni antamasta päästyäni, koetin ostaa rakkautta, enkä koskaan tuntenut itseäni sen arvoiseksi, että minua kohtaan voitaisiin osoittaa rakkautta ehdoitta. Elämäni muuttui kylmäksi, tunteettomaksi esitykseksi. Vuosia myöhemmin mieheni ja lapseni sanoivat minulle, että olin robotti, konemainen. Olin 30 vuotta raatanut kuin orja heidän hyväkseen, uhrannut omat tunne-elämän tarpeeni heidän tunne-elämän tarpeittensa hyväksi ja antanut heille niin kuin olin aina antanut omille vanhemmilleni. Tässäkö olivat saamani kiitokset? Se oli pahin mahdollinen kolaus!

Suuttuneena, hämmentyneenä ja epätoivoissani päätin selvittää, mikä minussa oikein oli vikana. Keskustellessani muiden alkoholistiperheessä kasvaneitten kanssa koko joukko tukahdutettuja tunteita alkoi purkautua, kaikkea sellaista mikä ei ollut muistunut mieleen aiemmin, sellaista mikä toistuvasti oli aiheuttanut minulle uuvuttavia masennuskausia. Se oli minulle kuin katarsis; oli kuin kuormani olisi keventynyt. Millainen helpotus olikaan saada tietää, etten ollut ainut, että oli muitakin, jotka tiesivät ja ymmärsivät, millaisia jälkiä alkoholistiperheessä kasvaminen oli jättänyt minuun.

Käännyin alkoholistiperheitten lapsia auttavan yhdistyksen puoleen, ja aloin toteuttaa elämässäni joitakin sen tarjoamia periaatteita. Ohjekirjojen avulla kykenin muuttamaan vääristyneitä käsityksiäni. Pidin päiväkirjaa löytääkseni lisää tunteitani – tunteita, jotka olivat olleet hautautuneina vuosikausia. Kuuntelin oma-aloitteiseen selviytymiseen tarkoitettuja ääninauhoja. Seurasin televisiosta keskustelua, jota veti itse alkoholistiperheessä kasvanut mies. Pennsylvanian yliopiston lääketieteellinen tiedekunta oli julkaissut asenteiden muuttamisesta kertovan kirjan (Feeling Good), ja sen avulla kykenin vahvistamaan itsetuntoani ja korjaamaan vääristyneitä ajatusmallejani.

Joistakin uusista ajatusmalleistani tuli apuvälineitä, selvityksiä, joiden avulla saatoin orientoitua elämiseen ja ihmissuhteisiini uudella tavalla. Aloin toteuttaa elämässäni esimerkiksi seuraavia oppimiani asioita: Tärkeää ei ole se, mitä meille on tapahtunut, vaan se, miten suhtaudumme tapahtuneeseen tai miten käsitämme sen. Tunteitaan ei pidä jähmettää sisälleen, vaan niitä tulee eritellä ja niille tulee antaa jokin rakentava ilmaus tai ne tulee karkottaa. Toinen apukeino löytyi sanoista ”omaksu oikea ajattelutapa”. Jokin asia voi usein toistettuna vaikuttaa siten, että aivoihin muodostuu ajattelua ohjaamaan uudenlaisia reittejä.

Kaikkein tärkein apuväline on kuitenkin Raamattu, Jumalan sana. Olen saanut siitä ja Jehovan todistajien seurakunnilta ja niiden vanhimmilta ja muilta kypsiltä todistajilta mitä parhainta hengellisesti tervehdyttävää apua, ja olen oppinut rakastamaan itseäni oikealla tavalla. Olen oppinut myös sen, että olen omalla tavallani ainutlaatuinen persoonallisuus ja ettei koko maailmassa ole toista minun kaltaistani. Mikä tärkeintä, tiedän, että Jehova rakastaa minua ja että Jeesus kuoli niin minun kuin muidenkin puolesta.

Voin nyt, puolentoista vuoden kuluttua, sanoa, että tunnen oloni 70 prosenttia aiempaa paremmaksi. Täydellinen tervehtyminen tulee tapahtumaan vasta Jehovan vanhurskaassa uudessa maailmassa, sen jälkeen kun se ensin on poistanut näyttämöltä nykyisen pahan maailman ja sen jumalan, Saatanan.

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Raamatussa sanotaan: ”Kuin syvät vedet ovat miehen sydämen aivoitukset, mutta ymmärtäväinen mies ne ammentaa esiin.” (Sananlaskut 20:5) Apua tarjoavalta vaaditaan tarkkanäköisyyttä, jotta hän kykenisi ammentamaan masentuneen ihmisen sydämen syvistä vesistä esiin ne asiat, jotka murehduttavat häntä. ”Neuvonantajain runsaus” on suuriarvoista siinä tapauksessa, että neuvonantajilla on havaintokykyä (Sananlaskut 11:14). Seuraava sananlasku osoittaa myös, miksi on tärkeää etsiä neuvoja toisilta: ”Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo.” (Sananlaskut 27:17.) Murheen painamien kertoessa ajatuksistaan toisille voi ”kukin [heistä] saada keskinäistä rohkaisua” (Roomalaisille 1:12). Sen, joka Raamatun käskyä noudattaen puhuu ”lohduttavasti masentuneille sieluille”, täytyy lohdutusta antaessaan myös tietää, mistä masennus johtuu ja mitä siitä on voinut olla seurauksena (1. Tessalonikalaisille 5:14).

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 8]

Monilla alkoholistien lapsilla esiintyy samanlaisia ”jälkitraumaattisia stressioireita” kuin sotaveteraaneilla

[Huomioteksti s. 10]

Alkoholistiperheen elämä perustuu salailuun ja ongelman kieltämiseen

[Huomioteksti s. 10]

He saattavat mennä kouluun ”hymyssä suin vaikka vatsaa nipistelee”

[Huomioteksti s. 11]

”Nyt pidän Jehovaa isänäni (mihin en ole kyennyt aikaisemmin)”

[Huomioteksti s. 12]

Kaikkein tärkein apuväline on Raamattu, Jumalan sana

[Kuva s. 9]

”Tunteeni kirjaimellisesti kuluttivat minua”