Nuoret kysyvät:
Miten voin lopettaa juomisen?
”Seuraavana päivänä minusta tuntui aina hirveältä sekä tunneperäisesti että hengellisesti.” (Bob.)
”Jouduin tuon tuostakin vaikeuksiin kotona, koulussa sekä ystävien ja poliisin kanssa.” (Jerome.)
BOB ja Jerome maksoivat molemmat korkean hinnan siitä, että he olivat juoneet alkoholia liian paljon ja liian usein. Molemmat tulivat riippuvaisiksi siitä. Vaikka Bob pystyi lopulta lopettamaan juomisensa kokonaan, niin Jerome yrittää yhä voittaa alkoholisminsa.
Riippuvuus alkoholista on kasvava ongelma nuorten keskuudessa monissa osissa maailmaa. Joidenkin arvioiden mukaan pelkästään Yhdysvalloissa on noin viidellä miljoonalla nuorella vakava alkoholiongelma. Jos kuitenkin olet kristitty nuori, olet epäilemättä välttynyt alkoholijuomien kokeilemiselta, varsinkin jos niiden nauttiminen teini-ikäisenä on yhdyskunnassasi lainvastaista. Seuraavat tiedot voivat kuitenkin lisätä päättäväisyyttäsi pysyäkin erossa alkoholista – ainakin siihen saakka, kun olet vanhempi ja kykenevämpi käsittelemään sitä oikein. Mutta jos olet jo tullut riippuvaiseksi alkoholista, toivomme, että tämä aineisto auttaa sinua taistelemaan tuota ongelmaa vastaan. Toipuminen on mahdollista omien vilpittömien ponnistelujesi ja Jehova Jumalan avun turvin.
Ongelman myöntäminen
Ensimmäinen ja vaikein askel, joka sinun tulee ottaa, on ongelman myöntäminen. Alkoholistit yleensä kieltäytyvät uskomasta, että heillä onkaan mitään ongelmaa juomisen suhteen. ”Kyllä minä juomiseni hallitsen”, kuuluu alkoholistin mahtipontinen kerskaus. Ajattelehan esimerkiksi sitä 15-vuotiasta, joka tokaisi: ”Minäkö alkoholisti? Minähän juon vain kuusi tölkkiä olutta illassa.” Tämä tuo mieleemme Raamatussa olevan kuvauksen miehestä, joka ”on toiminut liian lipevästi itseään kohtaan omissa silmissään huomatakseen erheensä ja vihatakseen sitä” (Psalmit 36:3, UM).
Ongelman kieltäminen on tosiaan tuhoisaa. Jos sinulla siis on alkoholiongelma, sinun on tunnustettava itsellesi tuo tuskallinen tosiasia.a Älä jätä huomiotta ystävien, sisarusten tai vanhempien huomautuksia siitä, että juot liikaa. He eivät ole vihollisiasi sen vuoksi, että he kertovat sinulle totuuden (vrt. Galatalaisille 4:16). Bobilla (joka mainittiin alussa) oli tapana juoda rankasti joka viikonloppu. Kun muuan ystävä puhui hänelle asiasta, hän torjui pienimmänkin vihjauksen siitä, että hänellä olisi alkoholiongelma, ja lopetti keskustelun. Miten alkoholi kuitenkin vaikutti Bobin elämään? ”Olin hermoraunio, kun en juonut, ja täysin holtiton, kun join”, tunnustaa Bob. ”Perhe-elämäni tuhoutui – samoin kuin suhteeni Jehovaan.”
Erään kerran Bob lopulta murtui ja myönsi ystävälleen todella kaipaavansa alkoholia. Lakattuaan kieltämästä ongelmansa Bob saattoi alkaa toipua.
Päätä lujasti lopettaa juominen
Professori George Vaillant kirjoittaa, että ”alkoholismi on – – parannettavissa, mutta – – vaatii potilaalta voimakasta vastuuntuntoa”. Tähän sisältyy se, että päätät lakata nauttimasta alkoholijuomia. Jos et tee selvää päätöstä, voit elää – ja kuolla alkoholistina. Mistä voi olla apua? Alkoholismin vahingollisuuden ajatteleminen voi kannustaa sinua vihaamaan pahaa ja vahvistaa päätöstäsi lopettaa juominen kokonaan (Psalmit 97:10).
Voisit esimerkiksi harkita vakavasti, miten paljon vahinkoa alkoholismi aiheuttaa fyysisesti, tunneperäisesti ja moraalisesti. Lasillinen alkoholia saattaa tosin tuntua lievittävän sisäistä tuskaasi tai arvottomuuden tunnettasi hetkeksi. Mutta turvautuminen alkoholiin aiheuttaa lopulta vain lisää ongelmia; ystävyyssuhteet rikkoutuvat ja kodin ilmapiiri kiristyy. Lisäksi koska alkoholi vähentää estojasi, se voi helposti ”viedä järjen” ja johtaa vakavaan väärinkäytökseen (Hoosea 4:11).
Harkitsehan lisäksi sitä, mitä suuret alkoholimäärät voivat aiheuttaa elimistöllesi: ne voivat vähitellen myrkyttää tärkeät elimesi. Siksi Raamatussa sanotaan, että liika juominen ei johda juuri muuhun kuin onnettomuuteen, tunnonvaivoihin, riitoihin, huoliin ja mustelmiin (Sananlaskut 23:29, 30, The New English Bible). Kannattaako mistään tilapäisestä nautinnosta maksaa tällaista hintaa?
Sinun voi olla hyvä muistuttaa itseäsi myös siitä, ettet tarvitse alkoholia ollaksesi onnellinen. Et liioin tarvitse keinotekoista piristettä saadaksesi itsekunnioitusta, hyvän terveyden, uskollisia ystäviä ja rakkaudellisia perheenjäseniä. Näillä elämänalueilla menestyy vain soveltamalla Jumalan sanan neuvoja (Psalmit 1:1–3). Tuossa Sanassa esitetään myös toivo valoisammasta tulevaisuudesta: toivo ikuisesta elämästä ilman tunneperäistä tai fyysistä kipua! (Ilmestys 21:3, 4.) Tämä toivo antaa sinulle jälleen yhden syyn karttaa alkoholia (vrt. 1. Korinttolaisille 6:9, 10).
Pyydä apua
Pelkkä halu toipua ei tavallisesti kuitenkaan riitä. Tarvitset myös toisten apua ja tukea. ”Kahden on parempi kuin yksin”, sanoi kuningas Salomo. ”Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa.” (Saarnaaja 4:9, 10.) Ei ole helppoa luottaa johonkuhun niin paljon, että antaa hänen auttaa jonkin ongelman voittamisessa. Mutta Katy-niminen tyttö, joka on toipumassa alkoholismistaan, antaa seuraavanlaisen neuvon: ”Opettele luottamaan ihmisiin ja varsinkin perheesi jäseniin.” Useimmissa tapauksissa juuri perheesi jäsenet voivatkin parhaiten antaa sinulle tarvitsemaasi rakkautta ja tukea.
Voi tosin olla, että juuri perhetilanteesi on alun perin myötävaikuttanut kohtuuttomaan juomiseesi. Mutta jos vanhempasi saisivat tietää tilanteestasi, eivätkö he huomaisi tarpeelliseksi parantaa kotioloja? Mikset siis kertoisi vanhemmillesi, että sinulla on vakava pulma? Sen sijaan että vierittäisit koko syyn heidän niskoilleen, pyydä heidän apuaan ja tukeaan. Kun olet vanhemmillesi avoin ja rehellinen, niin perheesi on ”sopusointuisesti liitetty yhteen” samoin kuin Jumalan huonekuntakin (Efesolaisille 4:16). Tällä tavalla te kaikki voitte alkaa työskennellä yhdessä menestyksellisen toipumisen hyväksi.
Jollei perheesi voi auttaa sinua, niin joku toinen voi (Sananlaskut 17:17).b Muuan kristitty vanhin ystävystyi Bobin kanssa ja tapasi tätä joka viikko useiden kuukausien ajan seuratakseen tämän edistymistä. Bob toteaa: ”Hänen minua kohtaan osoittamansa kiinnostus ja huolenpito antoivat minulle tarvitsemaani itseluottamusta voidakseni päästä vahingollisesta tavastani.” (Jaakob 5:13, 14.)
Myönnä ennen kaikkea tarvitsevasi Jehova Jumalan apua. Turvaa häneen voiman saamiseksi. Jumalan avulla niiden haavat, ”joilla on särjetty sydän”, tulevat sidotuiksi. (Psalmit 147:3; ks. myös Psalmit 145:14.)
Hanki uusia ystäviä
Uudessa-Seelannissa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että ystävillä on hyvin suuri vaikutus nuoriin, jotka käyttävät alkoholia väärin. Tulet siis huomaamaan, että sinun on hyvin vaikea lopettaa juomista, jos olet juomarien seurassa. Tästä syystä Raamatussa kehotetaan: ”Älä oleskele viininjuomarien parissa.” (Sananlaskut 23:20.) Kehitä uusia, tervehenkisiä ystävyyssuhteita. Niin kuin ”huono seura turmelee hyödylliset tavat”, on hyvällä seuralla myönteinen vaikutus (1. Korinttolaisille 15:33).
Kim huomasi tämän pitävän paikkansa. ”Minun oli pakko vaihtaa ystäväni, vaikka se olikin vaikeaa”, hän myöntää. ”En halunnut joutua tekemisiin alkoholin tai huumeiden kanssa.” Voi kieltämättä olla vaikeaa löytää raittiita ystäviä. Tulet kuitenkin huomaamaan, että Jehovan todistajien keskuudessa olevat esimerkilliset nuoret eivät käytä alkoholia luvattomasti eivätkä väärin. He eivät turvaudu alkoholiin myöskään rentoutumis- tai pakokeinona. Näin ollen he voivat auttaa – he eivät estä – sinua ponnisteluissasi ”riisua pois vanha persoonallisuus tottumuksineen” (Kolossalaisille 3:9).
Sinä voit toipua!
Alkoholiton elämä tulee olemaan sinulle jatkuvaa taistelua. Toisinaan alkoholin karttaminen voi olla hyvin vaikeaa. ”Minulla on yhä hyvin voimakas halu [juoda] varsinkin silloin, kun olen poissa tolaltani, turhautunut, masentunut tai loukkaantunut”, myöntää Ana. Ei siis ole mitenkään outoa, että alkoholismistaan toipuva voi kokea takaiskun ja sortua taas juomaan, mikä johtaa voimakkaisiin syyllisyydentunteisiin. Jos niin käy, muista, että ”me kaikki kompastumme monta kertaa” (Jaakob 3:2). Älä unohda myöskään sitä, että Jehova on armollinen Jumala, joka ymmärtää heikkoutesi (Psalmit 103:14).
Varo kuitenkin käyttämästä Jumalan huomaavaisuutta väärin. Opi virheistäsi ja päätä entistä lujemmin olla sortumatta juomiseen uudelleen. Tällaisen lujan päättäväisyyden ansiosta Bob onnistui lopettamaan juomisen. Siitä lähtien hän on voinut nauttia rauhaisista suhteista sekä perheensä että Jumalan kanssa. Hänen onnelliseen elämäänsä kuuluu nykyään kokoaikainen sananpalvelus. Sinäkin voit saada osaksesi onnellisuuden ja mielenrauhan, jos voitat taistelun alkoholismia vastaan.
[Alaviitteet]
a Kirjoitus ”Nuoret kysyvät: Voinko todella tulla riippuvaiseksi juomisesta?” (Herätkää!-lehti 8.1.1993) voi auttaa sinua arvioimaan, onko sinulla ongelmia tässä suhteessa.
b Monet ovat hyötyneet lääkärien ja muiden neuvonantajien avusta, sillä nämä on koulutettu käsittelemään alkoholiriippuvuutta. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että vasta sitten kun itse riippuvuus on voitettu, voidaan edistyä muilla toipumisen alueilla. Tästä ja muista syistä jotkut suosittavat alkoholisteille hakeutumista vieroitushoitoon sairaalaan tai A-klinikalle.
[Kuva s. 16]
Nuorilla alkoholisteilla on taipumus kieltää ongelmansa