Uskonnollinen kriisi Alankomaissa

Herätkää!-lehden Alankomaiden-kirjeenvaihtajalta

”JOS viimeinen pappi olisi niin hyvä ja sammuttaisi valot.” Tällainen kuiva vitsi kiertää Alankomaiden luostareissa. Se enteilee aikaa, jolloin viimeinen munkki tai pappi kävelee ulos viimeisestä toimivasta luostarista tuossa maassa jättäen sen tyhjäksi. Siinä häntä pyydetään huolehtimaan siitä, että valot eivät jää palamaan hylättyyn rakennukseen. Voiko näin tosiaankin käydä? Ovatko papit vaarassa kadota Alankomaista, samaan tapaan kuin heidän laumansakin?

Pappiskato

Mitä katoliseen kirkkoon tulee, niin pappien määrä vähenee vuosi vuodelta. Vuosina 1968–78 seurakuntapappien määrä vähentyi 27,2 prosenttia, ja suuntaus on jatkunut samanlaisena. Yhtenä syynä tähän mainitaan pappien pakollinen selibaatti. Vuoden 1970 piispainkokouksessa päätettiin, että ”velvoitus, jonka mukaan papin täytyy elää selibaatissa, ennen kuin hän voi hoitaa tehtäviään, pitäisi kumota”. Piispojen mielestä seurakuntalaisille olisi jopa hyötyä siitä, jos heitä palvelevat papit olisivat naineita miehiä. Paavi Paavali VI kuitenkin torjui esityksen heti tuoreeltaan. Tämä oli epäilemättä yksi syy siihen, että vuoden 1980 alkuun mennessä oli yli 2000 pappia eronnut virastaan ja että papiksi opiskelevien määrä vähentyi.

Tarkastellessaan Alankomaiden pahenevaa pappispulaa edesmennyt kardinaali Alfrink muisteli tapausta, jossa paavin lähettiläs oli katsellut kardinaalin taloa vastapäätä ollutta pappisseminaaria. Hän oli ihmetellyt ääneen sitä, miksi piispat haluavat sulkea näin kauniita rakennuksia. Kardinaali oli vastannut: ”Te ette nyt taida oikein olla perillä asioista. Piispat eivät ole sulkeneet ainuttakaan seminaaria; he ovat vain sulkeneet ovet sen jälkeen, kun opiskelijat ovat lähteneet.”

Eivät vain papit, vaan myös heidän laumansa ovat jättämässä kirkkonsa Alankomaissa. Kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. Jo vuoden 1879 väestönlaskentatiedoista ilmeni, että vajaa prosentti hollantilaisista oli uskontokuntiin kuulumattomia. Vuonna 1920 väestöstä oli 8 prosenttia sellaisia, jotka eivät kuuluneet mihinkään uskontoon. Vuonna 1930 heidän määränsä nousi 14,4 prosenttiin. Vuonna 1982 se oli jo huolestuttavat 42 prosenttia, ja erään tuoreen tutkimuksen mukaan yli 51 prosenttia hollantilaisista ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.

Kirkon edessä ”jääkausi”

Vaikka jäsenkato on ollut huikeaa, niin vielä dramaattisempaa on ollut se, miten paljon kirkkoon kuuluvat ovat vähentäneet kirkossakäyntiään. Sanomalehti De Telegraaf oli vuonna 1988 otsikoinut erään kirjoituksensa näin: ”Kirkko astumassa jääkauteen.” Lehti kirjoitti: ”Kukaan ei enää hätkähdä, kun jokin kirkko hävitetään. Kirkossakäynti on vähentynyt huolestuttavasti. Sama pätee katolilaisuuden lisäksi myös reformoituun kirkkoon ja kalvinilaiseen kirkkoon. Jos maallistuminen jatkuu, niin muutaman sukupolven kuluttua kukaan ei enää käy kirkossa.”

Lehdessä todettiin edelleen, että jyrkintä on kirkossakäynnin väheneminen ollut katolisessa kirkossa. Siinä mainittiin, että vuonna 1965 kävi vielä noin 60 prosenttia kaikista Hollannin katolilaisista jumalanpalveluksissa. Vuonna 1975 tämä luku oli 28 prosenttia. Viime vuosina se oli pudonnut alle 16 prosentin.

Kirkossakäynnin vähenemisellä on ollut vaikutuksensa myös kirkkorakennuksiin, joita on suljettu sen jälkeen, kun pienenevät seurakunnat eivät enää selviydy korkeista kunnossapito- ja käyttökustannuksista. Seurauksena on ollut, että suuret määrät kirkkorakennuksia on hävitetty tai myyty ja otettu muihin käyttötarkoituksiin. Harva enää rupeaa ihmettelemään, jos hän astuessaan sisään kirkkorakennukseen huomaakin, että sitä käytetään museona, polkupyöräkorjaamona, urheiluhallina, konserttisalina, kukkakauppana, ravintolana tai asuntoina.

Ei siis pitäisi olla mikään yllätys, että johtavat kirkonmiehet suhtautuvat tulevaisuuteen pessimistisesti. Paavi Johannes Paavali II:n vierailtua Alankomaissa eräs piispa sanoi: ”Paavi kävi katsomassa ruumista tai vähintäänkin kuolemansairasta potilasta, joka luulee olevansa yhä elossa.”

Syitä kirkon jättämiseen

Uudet tekijät ovat nopeuttaneet kirkkojen jäsenkatoa. Yksi niistä on vallan kunnioituksen romahtaminen. Ihmiset eivät ole enää halukkaita hyväksymään asioita vain sen takia, että joku, jolla on valtaa, sanoo heille, miten niiden pitää olla. Osasyynä tähän on se, että nykyään pannaan painoa yksilönvapaudelle. Ihmiset haluavat itse päättää, mihin he uskovat ja mitä he tekevät.

Kaksi muuta myötävaikuttavaa tekijää, joista puhutaan, ovat tiedotusvälineitten vaikutus ja se, että nykyään instituutioita kohtaan tunnetaan herkästi epäluottamusta. On olemassa myös sellainen ajatus, että vakiintuneet instituutiot riistävät vapauden ja yksilöllisyyden. Eikä tässä kaikki. Silloinkin kun ihmiset yhä ovat uskonnollismielisiä, he saattavat olosuhteitten takia jättää kirkkonsa. Esimerkiksi vanhoilliset kirkonjäsenet eivät viihdy uudistushenkisen papin kanssa samassa kirkossa. Toiselta puolen uudistusmieliset kirkossakävijät tuntevat olonsa orvoksi vanhoillisissa seurakunnissa.

Protestanttisella puolella on kalvinilaisella kirkolla ollut kauan sellainen maine, että se pitää kiinni vanhanaikaisesta moraalista. Monet olivatkin syystä yllättyneitä, kun Alankomaiden kalvinilaisen kirkon korkein hallintoelin kehotti vuonna 1979 paikallisseurakuntia antamaan homoseksualisteille luvan päästä ehtoolliselle ja papeiksi. Vuonna 1988 pyysi kalvinilaisten kirkkojen ekumeeninen maailmankokous Alankomaiden kalvinilaisia harkitsemaan asiaa uudelleen, mutta heidän korkein hallintoelimensä ilmoitti, että päätös on peruuttamaton. Vuonna 1989 päätti myös Hollannin reformoidun kirkon kirkolliskokous äänestyksen jälkeen kieltää kaikkiin kurinpitotoimiin ryhtymisen homoseksualisteja vastaan. Voidaan hyvin kuvitella, miltä ”vanhanaikaisista” protestanteista on täytynyt tuntua kalvinilaisen papin, homon, ilmoittaessa kirkossa, että ”homoseksuaalisuus on Jumalan lahja: Jumala rakastaa myös homoja”!

Häviääkö kristillisyys näyttämöltä?

Onko sekä edellä esitetyt että monet muut seikat huomioon ottaen mikään yllätys, että Alankomaissa ja monissa muissa maissa ihmisvirta käy nykyään kirkoista poispäin? Syvällisesti ajattelevat ihmiset ovat tulleet jopa siihen johtopäätökseen, että aitoa kristillisyyttä ei kenties olekaan missään. Tuleeko kristillisyys häviämään lopulta tyystin?

Raamatussa on ennustettu, että kristikunnan uskontojärjestöiltä ja myös muilta uskonnoilta ehtyisi, kuivuisi kannatus meidän aikanamme (Ilmestys 16:12; 17:15). Siinä on kuitenkin myös ennustettu, että jotkut hylkäisivät väärän uskonnon ei vain siksi, että he olisivat tyytymättömiä tai pettyneitä siihen, vaan myös siksi, että sen hylkääminen olisi heille harkittu, tietoinen ratkaisu. Eräs Raamatun profetia kehottaa: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani, ellette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä.” (Ilmestys 18:4.) ”Hän”, johon tässä viitataan, tarkoittaa kuvaannollista uskonnollista huoraa, ”Suurta Babylonia”, joka käsittää kaikki maailman uskonnot, nykyisen kristikunnan uskonnot mukaan luettuina. ”Kansani” tarkoittaa vilpittömiä totuuden etsijöitä, jotka lähtevät Suuresta Babylonista sen takia, että he haluavat palvella Jumalaa noudattaen Jeesuksen opetuksia. Kristikunta on harhaillut niin kauas aidosta kristillisyydestä, että vilpittömien ihmisten täytyy lähteä siitä ulos voidakseen palvella Jumalaa tavalla, jonka hän hyväksyy.

Aito kristillisyys elää ja kukoistaa niin Alankomaissa kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Puutteellisuuksistaan huolimatta Jehovan todistajat noudattavat Kristuksen opetuksia ja hänen viitoittamaansa käytäntöä. Emme odota, että uskot tähän toteamukseen noin vain. Mikset ottaisi itse asioista selvää tarkastelemalla Jehovan todistajien käsityksiä Raamatun valossa? Tutustumalla Jumalan sanaan voit havaita, miten erilaista oli Jeesuksen apostolien kristillisyys verrattuna siihen, mitä kristikunnan kirkot ovat vuosisatojen kuluessa opettaneet ja miten ne ovat toimineet. Tämä tulee tuomaan sinulle siunauksia apostoli Paavalin sanojen mukaisesti sekä nykyisessä että tulevassa elämässä (1. Timoteukselle 4:8).

[Kuvat s. 10, 11]

Euroopassa käytetään nykyään monia kirkkoja ei-uskonnollisiin tarkoituksiin. Sivulla 10: autokorjaamo Alankomaissa. Sivulla 11: eläkeläisten ajanviettopaikka, verstas, poikakerho ja hylätty kirkko Penygraigissa Walesissa