”Tuo väkirikas kaupunki”
TOKIO, São Paulo, Lagos, México ja Soul ovat kaupunkeja, joihin tämä Raamatun profeetta Jeremian esittämä tuntomerkki sopii, vaikka hänen mielessään ei ollut yksikään niistä. Hän puhui Jerusalemista, jonka babylonialaiset olivat vähän aiemmin vuonna 607 eaa. hävittäneet. (Valitusvirret 1:1.)
Nyt kun maailmassa on noin 5,5 miljardia asukasta, ei ole vaikeaa löytää väkirikkaita kaupunkeja. Kuluneen puolen vuosisadan aikana kaupungeilla on ollut taipumus kasvaa aina vain suuremmiksi. Kun koko maailmassa oli vuonna 1950 vain 7 sellaista kaupunkia, joissa oli viisi miljoonaa asukasta, niin on arvioitu, että vuosituhannen vaihteessa maailmassa on ainakin 21 yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupunkia, ja niiden joukossa ovat myös alussa mainitut viisi kaupunkia.
Millä niiden suuri koko selittyy?
Mammuttikaupunkeja muodostuu, kun maaseudulta muuttaa väkeä kaupunkiin etsimään työtä ja kun kaupunkilaisia muuttaa pois vanhasta, ahtaasta keskustasta etsimään tilavampaa ja miellyttävämpää ympäristöä, josta käsin he sitten käyvät päivittäin työssä varsinaisessa kantakaupungissa autolla, linja-autolla tai junalla. Tällaisista esikaupungeista syntyy yhdessä kantakaupungin kanssa metropoli, suurkaupunki.
Jotkin kaupungit ovat kasvaneet mammuteiksi jo ”teini-iässä”. Tenochtitlán eli nykyinen México, Meksikon pääkaupunki, on perustettu noin vuonna 1325. Kun espanjalaiset saapuivat tähän atsteekkien valtakunnan pääkaupunkiin vuonna 1519, siellä oli mahdollisesti jo lähes 300000 asukasta.
Toiset kaupungit ovat kuitenkin alkaneet paisua vasta varttuneemmalla iällä, aivan kuten ihmiset, joilla vyötärönmitta rupeaa kasvamaan keski-iässä. Soulin, vuoden 1988 olympialaisten pitopaikan, historia ulottuu esikristillisiin aikoihin asti, mutta vielä noin 50 vuotta sitten sen väkiluku oli vasta kymmenesosa siitä, mikä se on nykyään. Nyt kuitenkin lähes neljäsosa Etelä-Korean 43-miljoonaisesta väestöstä sanoo sitä kodikseen.
Soulin tavoin Tokionkin nimi tarkoittaa ”pääkaupunkia”. Tarkemmin sanottuna Tokio tarkoittaa ”itäistä pääkaupunkia”. Alunperin Tokion nimenä oli Edo, mutta kun pääkaupungin arvo siirtyi vuonna 1868 lännempänä sijaitsevalta Kiotolta Edolle, nimi Edo muutettiin Tokioksi. Asutusta Edon ympäristössä on ollut jo esikristillisellä ajalla, mutta nykyaikaiseksi mammuttikaupungiksi kasvamisen perusta laskettiin vasta vuonna 1457, jolloin eräs mahtava soturi rakensi Edoon linnan. 1600-luvulla alueesta tehtiin kaupunki, ja 1800-luvun puolivälissä siellä oli jo toista miljoonaa asukasta. Tokio on erittäin uudenaikainen kaupunki, ja siellä sanottiin olleen yhteen aikaan enemmän neonmainoksia kuin missään muussa kaupungissa koko maailmassa.
Toinen, yhtä moderni jättikaupunki, joka sädehtii nuoruuden viehätysvoimaa, on São Paulo Brasiliassa. Vaikka portugalilaiset jesuiitat perustivat sen lähetysasemakseen jo vuonna 1554, se näyttää leveine puistokatuineen ja uudenaikaisine pilvenpiirtäjineen ikäisekseen epätavallisen nuorelta. Kuluvan tammikuun aikana sen asukkaat, paulistanot, viettävät sen perustamisen 440-vuotisjuhlia. São Paulo säilyi suhteellisen pienenä kaupunkina aina 1880-luvulle asti, jolloin Brasiliassa vastikään aloitetun kahvinviljelyn tuottamista rahoista tuli se magneetti, joka alkoi vetää puoleensa siirtolaisia Euroopasta ja myöhemmin Aasiasta.
Portugalilaiset olivat osaltaan luomassa myös Nigeriaan mammuttikaupunkia. Jo kauan ennen kuin eurooppalaiset saapuivat 1400-luvun lopussa, Lagosin aluetta olivat asuttaneet jorubat, yksi väekkäimmistä ja kaupungistuneimmista kansoista, jotka siirtomaakautta edeltäneellä ajalla elivät Afrikan tropiikkivyöhykkeellä. Kaupunki oli 1800-luvun puoliväliin asti tärkeä orjakaupan keskus. Vuonna 1861 Englanti otti sen haltuunsa, ja vuonna 1914 siitä tuli silloisen brittiläisen siirtomaan pääkaupunki.
”Suuruus ei ole enää etu”
Suuruudesta on omat etunsa. Yleensä on niin, että mitä suurempi jokin kaupunki on, sitä paremmat ovat sen asukkaitten mahdollisuudet viettää rikasta seura- ja kulttuurielämää. Taloudelliset tekijät suosivat myös suuruutta, koska suuri väestö tarjoaa suuremmat markkinat ja enemmän mahdollisuuksia. Kaupunkien tarjoamat taloudelliset edut vetävät magneetin tavoin puoleensa ihmisiä, jotka etsivät unelmiensa onnenmaata. Kun he sitten eivät saa työtä, päätyvät slummien asukkaiksi ja mahdollisesti alkavat kerjätä hengenpitimikseen, tai kun he sopivien asuntojen puutteessa jäävät kodittomiksi, pääsevät pettymys ja katkeruus hyvin nopeasti vallalle.
Aikakauslehti National Geographic sanoo liian suuren olevan yksinkertaisesti liian suurta: ”Vielä jokunen vuosi sitten kaupungit kiinnittivät ylpeinä huomion kasvamiseensa. Suuri oli jotakin erinomaista, ja suurimmat kaupungit rehentelivät asemallaan maailmassa. Mutta suuruus ei ole enää etu. Se, että kuuluu niiden kaupunkien joukkoon, jotka nykyään kilpailevat arvonimestä ’maailman suurin kaupunki’, on samaa kuin jos terveelle nuorelle ihmiselle sanottaisiin, että hänellä on vakava sairaus. Se voidaan ehkä parantaa, mutta sitä ei voida jättää huomioon ottamatta.”
On melkeinpä mahdotonta estää ihmisiä ahtautumasta kaupunkeihin epämiellyttävän suureksi ihmispaljoudeksi. Jättikaupungit yrittävätkin voittaa tämän ongelman muilla tavoin, esimerkiksi rakentamalla riveittäin yksitoikkoisia, toistensa kaltaisia vuokrakasarmeja, pystyttämällä pilvenpiirtäjiä, jotka kurottavat aina vain korkeammalle kohden taivasta, tai turvautumalla täysin uusiin ideoihin. Esimerkiksi Japanissa rakennusyhtiöt tutkivat nykyään mahdollisuutta valtavien rakennuskokonaisuuksien rakentamiseen maan alle, missä miljoonat ihmiset voisivat tehdä työtään, tehdä ostoksensa ja jopa asua. ”Maanalainen kaupunki ei ole enää unelma”, sanoo erään japanilaisen rakennusyhtiön johtaja. ”Me oletamme sen muuttuvan todeksi ensi vuosisadan alkupuoliskolla.”
Aineellisestakaan näkökulmasta katsottuna suuruus ei aina ole etu. Katastrofeja voi sattua ja myös sattuu kaikkialla. Kun ne kohtaavat kaupunkeja, voivat ihmishenkien menetykset ja omaisuusvahingot olla tavallista suurempia. Otamme esimerkin. Tokio on kokenut ankaria onnettomuuksia, niin luonnon kuin myös ihmisten aiheuttamia. Vuonna 1657 menehtyi noin 100000 ihmistä hirvittävässä tulipalossa, vuonna 1923 kuoli saman verran ihmisiä tuhoisassa maanjäristyksessä ja tulipalossa ja toisen maailmansodan lopun ankarissa ilmapommituksissa kuoli mahdollisesti jopa neljännesmiljoona ihmistä.
Maailman ongelmat kuvastuvat sen kaupungeissa – kaupunkien saastumisessa ja liikenneruuhkissa. Molemmista ongelmista käy havaintoesimerkkinä México, jota on sanottu ”malliesimerkiksi epäonnistuneesta kaupungista”. Yli kolme miljoonaa autoa tukkivat kadut. Ne yhdessä tehtaitten kanssa, jotka edustavat yli puolta koko Meksikon teollisuudesta, tuottavat joka päivä sellaisen määrän saasteita, että erään vuodelta 1984 olevan raportin mukaan ”hengittämisen pelkästään on arvioitu vastaavan sitä, että polttaisi joka päivä kaksi askia savukkeita”.
Meksikon pääkaupunki ei tietenkään ole ainutlaatuinen. Millä nykyaikaisella teollisuuskaupungilla ei olisi omia saasteitaan ja liikenneruuhkiaan? Lagosissa ruuhka-aikojen liikennettä sanotaan kuvaavasti ”hitaaksi menoksi”. Autot, joita on aina vain enemmän, tukkivat tiet kaupungissa, johon mannerosan lisäksi kuuluu neljä suurta saarta. Niihin johtavat sillat vetävät niin huonosti autoja, että liikenne melkein seisahtuu. Kirjassa 5000 Days to Save the Planet pohdiskellaan: ”On melkein jo koittanut aika, jolloin olisi nopeampaa kävellä.” Melkeinkö?
Vielä vakavammat ongelmat
Mammuttikaupungeilla on vitsauksenaan muitakin ongelmia, jotka ovat vielä vakavampia. Puutteellisten asunto-olojen, täpötäysien koulujen ja liian pienellä henkilökunnalla toimivien sairaaloitten ohella astuvat myös mielenterveydelliset näkökohdat mukaan kuvaan. Paul Leyhausen, johtava saksalainen etologi, sanoo, että ”neuroosien suuri määrä ja yleinen sosiaalinen sopeutumattomuus ovat osittain tai kokonaan, suoraan tai välillisesti, liikakansoituksesta johtuvia”.
Muuttaessaan kaupungin paikaksi, missä kaikki ovat vain kasvottomia numeroita, mammuttikaupungit riistävät asukkailtaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Kaupunkilainen voi satojen naapureittensa seassa tuntea olonsa yksinäiseksi ja kaivata ystäviä ja tovereita, joita hän ei kuitenkaan löydä mistään. Tällaisten olosuhteitten aiheuttama vieraantuneisuuden tunne muuttuu vaaralliseksi, kun se saa monikansallisen väestön jakautumaan rodun tai kansallisuuden perusteella omiksi ryhmikseen. Taloudellisesta eriarvoisuudesta tai syrjinnästä, joka on todellista tai kuviteltua, voi olla tuhoisat seuraukset. Sen sai Los Angeles kokea vuonna 1992, kun siellä puhjenneissa rotulevottomuuksissa kuoli yli 50 ja vahingoittui 2000 ihmistä.
Suurin kaupunkielämän vaara piilee siinä, että se herkästi työntää hengelliset asiat tieltään. Koska kaupunkielämä on kallista, voi helposti käydä niin, että elämän huolet alkavat hajottaa huomiota. Missään muualla ei ole käden ulottuvilla yhtä paljon asioita, jotka vetävät ihmisiä sivuraiteille ja saavat heidät unohtamaan sen, millä on todellista ja pysyvää merkitystä. Missään muualla ei ole tarjolla yhtä paljon ajanvietemahdollisuuksia – hyviä, huonoja ja siveettömiä. Nimenomaan kiinnostuksen puute hengellisiä asioita kohtaan koitui tuhoksi Jerusalemille, väkirikkaalle kaupungille, josta Jeremia aikoinaan puhui.
Kuin lentokoneen korjaamista lennon aikana
Ongelmien ollessa näin valtavia kirjassa 5000 Days to Save the Planet tullaan siihen johtopäätökseen, että ”kohtuullisen elintason järjestäminen kaupunkilaisille tulevien sukupolvien kaupunkilaisista puhumattakaan on tehtävä, johon näyttää liittyvän ylipääsemättömän vaikeita ongelmia”. Pelkästään tämänhetkisten tarpeitten tyydyttäminen ”sälyttää ympäristölle ja yhteiskunnalle sietämättömän raskaan taakan”. Luodessaan katseen tulevaisuuteen kirja toteaa: ”On silkkaa toiveajattelua olettaa, että kykenemme tyydyttämään ne sen jälkeen, kun kaupunkien väkimäärä on paisunut kolminkertaiseksi nykyisestä.”
Ei ole epäilystäkään siitä, että kaupungit ovat vaikeuksissa ja että jättikaupungit ovat kokonsa vuoksi tavallista suuremmissa vaikeuksissa. Niiden sairaudet ovat olleet saattamassa koko maailmaa kuolinvuoteelleen. Onko parannuskeinoa tai lääkettä näköpiirissä?
Olemme alttiina mammuttikaupunkien vaikutukselle. Pienemmätkin kaupungit voivat vaikuttaa meihin, ja joidenkin pienempien kaupunkien vaikutus on täysin epäsuhteessa niiden kokoon. Esimerkkeinä tästä ovat ne kaupungit, joita tarkastelemme seuraavassa numerossa.
[Kuva s. 25]
Lagos, väekäs kaupunki