Papit yrittävät saada kosketuksen nuoriin
”McGillin yliopiston papintoimen – – otti haltuunsa joukko rasvatukkaisia, nahkatakkisia punkkareita”, kerrottiin Montrealissa Kanadassa ilmestyvässä The Gazette -sanomalehdessä. Nämä eivät kuitenkaan olleet aivan tavallisia ”punkkareita”. He olivat pappeja – yliopistopappeja – ja kuuluivat tuon sanomalehden mukaan ”uuden aallon teologeihin, jotka työskentelevät suoranaisesti hengellistä valistusta etsivien yliopiston opiskelijoiden parissa”.
Papit olivat pukeutuneet ”punkkareiksi” julisteessa, jonka tarkoitus oli mainostaa heidän tarjoamiaan palveluksia kampuksella. Yksi heistä, Roberta Clare -niminen presbyteeripappi, selitti: ”Päätimme tehdä punkkarijulisteen, koska halusimme päästä eroon siitä ihmisten yleisestä käsityksestä, että me olemme omahyväisiä ja tuomitsevia.”
Hän kuitenkin mainitsi, että nykyään on paljon enemmän kuin ennen sellaisia opiskelijoita, jotka ovat kiinnostuneita uskonnon lukemisesta koulussa. Syvälliset kysymykset vaivaavat monia, ja he etsivät vastauksia yliopiston opettajilta ja papeilta. Edellä mainitussa lehdessä haastateltiin erästä opiskelijaa, joka halusi tietää, miksi uskonnolla on niin paljon vaikutusvaltaa yhteiskunnassa, miksi on niin monia uskontoja ja miksi ne aiheuttavat niin paljon erimielisyyttä maailmassa. Häntä askarruttivat Jeesuksen Kristuksen todellinen henkilöys ja kysymys kaikkeuden alkuperästä.
Auttavatko nämä papit opiskelijoita löytämään Raamatusta Jumalan vastauksen näihin syvällisiin kysymyksiin? Vaikuttaa siltä, että he toimivat näin harvoin. Nämä uuden aallon teologit ovat päättäneet keskuudessaan, että he eivät tee käännytystyötä, joka on heidän mielestään ”lampaiden varastamista”.
Vaikka näillä papeilla saattaakin olla hyvä tarkoitus, he ovat etääntyneet kauaksi Kristuksen ja hänen seuraajiensa opetusmenetelmistä. Ajatus ”lampaiden varastamisesta” ei vaivannut varhaiskristittyjä, eivätkä he pidättyneet opettamasta Jumalan sanaa ja auttamasta vilpittömiä totuuden etsijöitä ymmärtämään sitä (Luukas 24:44, 45; Apostolien teot 20:20). Ihmisenhän on hankittava Jehova Jumalan ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, täsmällistä tuntemusta, jotta hän saisi ikuisen elämän (Johannes 17:3). Jumalan tahto on, että kaikenlaiset ihmiset ”tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen”, jotta he voisivat pelastua (1. Timoteukselle 2:3, 4).
Jehovan todistajien toimintaan sisältyy se, että he johtavat ilmaisia Raamatun kotitutkisteluja niille, jotka haluavat saada vastauksen raamatullisiin kysymyksiinsä. Yhdyskuntasi Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään.