Hula – havaijilainen tanssi

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN HAVAIJIN-KIRJEENVAIHTAJALTA

HAVAIJISTA tulee usein mieleen hula-tanssi. Vaikka hula yhdistetään ainoastaan Havaijiin, se on peräisin Tyynenmeren eteläosista.

Muinaisina aikoina havaijilaisilla ei ollut kirjoitettua kieltä, ja niinpä heidän historiastaan ja tavoistaan kerrottiin lauluin. Hulaa, jossa liikuteltiin lanteita, käsiä ja jalkoja ja vaihdettiin kasvonilmeitä, esitettiin näiden laulujen säestyksellä.

Mistään hulaan liittyvästä ei ole käytettävissä tietoja ennen vuotta 1778, jolloin kapteeni Cook miehistöineen saapui näille saarille. Nykyään tunnettu hula perustuu pääasiassa 1800-luvun tapoihin ja lauluihin.

Ensimmäiset hula-tanssit ovat saattaneet olla pyhiä rituaaleja. Kaikkien hula-tanssien ei kuitenkaan ajatella kuuluneen palvontatekoihin tai uskonnollisiin toimituksiin.

Lähetyssaarnaajien vaikutus

Hula-tansseja esitettiin tutkimusmatkailijoille ja merimiehille vierailevissa aluksissa 1700- ja 1800-luvuilla. On mahdollista, että nämä maksavat asiakkaat halusivat hula-tanssien olevan seksuaalisesti peittelemättömiä.

Kun lähetyssaarnaajat saapuivat vuonna 1820, heillä oli hyvät syyt tuomita hula. Varmistuttuaan päälliköiden hyväksymyksestä lähetyssaarnaajat hyökkäsivät hula-tanssia vastaan moittien sitä pakanalliseksi, rahvaanomaiseksi – ja paholaisen työksi. Jo ennen tätä, vuonna 1819, kuningas Kamehameha I:n leski, sijaishallitsijana toiminut kuningatar Kaahumanu, oli tehnyt muutoksia muinaisiin uskonnollisiin tapoihin. Muutoksiin sisältyi epäjumalien hajottaminen sekä monimutkaisten rituaalien poistaminen. Lisäksi lukemattomia tansseja ja lauluja hävisi olemassaolosta ikuisiksi ajoiksi.

Kaahumanu hyväksyttiin kirkkoon vuonna 1825. Vuonna 1830 hän antoi julistuksen, jossa kiellettiin hula-tanssien julkinen esittäminen. Hänen vuonna 1832 tapahtuneen kuolemansa jälkeen jotkut päälliköt jättivät tuon julistuksen huomiotta. Parin vuoden ajaksi hulasta tuli taas suosittu, kun kuningas Kamehameha III ja hänen toverinsa pitivät moraalisia hillikkeitä avoimesti pilkkanaan. Mutta vuonna 1835 kuningas myönsi, että hän oli toiminut väärin, ja niin valtakunta palasi kalvinistien valtaan.

Hulan uusi kukoistus

Kuningas Kalakauan hallinnon aikana (1874–91) hula elpyi niin täysin, että sen esittäminen julkisissa tilaisuuksissa hyväksyttiin jälleen. Vuonna 1883 hänen kruunajaisiaan varten kuukausia kestänyt harjoittelu ja jännitys huipentuivat siihen, että julkisesti esitettiin monia hula-lauluja ja -tansseja, joista jotkin oli kirjoitettu juuri tuota tilaisuutta varten. Hänen vuonna 1891 tapahtuneeseen kuolemaansa mennessä hula-tanssin askeleissa ja ruumiinliikkeissä oli tapahtunut monia muutoksia, ja tanssia oli alettu säestää sellaisilla instrumenteilla kuin ukulelella, kitaralla ja viululla.

Monarkian päätyttyä vuonna 1893 hulan suosio taas laski. Vuosisatamme puoliväliin mennessä hula kuitenkin kukoisti. Siihen tehtiin monia uudistuksia, jotta se vetoaisi entistä vaihtelevampaan yleisöön. Koska monet eivät ymmärtäneet havaijin kieltä, käytettiin englanninkielisiä sanoja. Nykyaikaisessa hulassa kiinnitetään enemmän huomiota itse tanssiin – käsien ja jalkojen liikkeisiin, lanteiden keinuntaan sekä kasvojen ilmeisiin.

Saarilla käyvien vierailijoiden määrän kasvaessa kasvoi myös hulan suosio. Mannermaalta tulleet matkailijat veivät mukanaan oppimansa tanssit ja alkoivat esittää niitä Hollywoodissa tehdyissä elokuvissa ei-havaijilaisin voimin. Vuonna 1935 jopa Minni Hiiri tanssi hulaa Mikki Hiirelle, joka soitti havaijinkitaraansa.

Hula nykyään

”Havaijilaisen renessanssin” aikana 1970-luvulla muutamien laulajien, tanssijoiden ja mestariopettajien tietojen pohjalta voitiin antaa uutta pontta vanhemmille hula-tanssin muodoille. Nykyään jotkut hula-mestarit ottavat käyttöön vanhoja tansseja ja toiset luovat uusia. Molemmissa tapauksissa he ovat saaneet aikaan loistavia ja vaikuttavia esityksiä.

Eräänlainen hengellinen yhteys moniin havaijilaisiin jumaliin on säilynyt jossain määrin nykyaikaan asti. Joka vuosi ennen kuin Merrie Monarch -juhla alkaa Hilossa Havaijissa, hula-koulujen oppilaat tekevät pyhiinvaellusmatkan Pele-jumalattaren kraatterin luo tai laavavirtojen tuoreimpiin paikkoihin. He laulavat, tanssivat sekä uhraavat Pele-jumalattarelle kukkia, marjoja ja giniä sekä pyytävät häntä siunaamaan heidän ponnistelunsa kilpailuissa. Eri puolilta maailmaa tulevat ryhmät kilpailevat kolme iltaa kestävissä kilpailuissa, joita kutsutaan hula-tanssin olympialaisiksi.

Hulasta on tullut huomattava osa elpyvää havaijilaista kulttuuria. Hula-tansseihin sisältyy surullisia tansseja, joita säestetään jumalien ja jumalatarten kunniaksi esitetyillä lauluilla, sekä saarten jokapäiväistä elämää kuvaavia yksinkertaisia tansseja, joilla ei ole minkäänlaista uskonnollista merkitystä.

Kristittyjen tulisi olla hyvin valikoivia katsellessaan tai tanssiessaan tiettyjä hula-tansseja. Heidän tulee olla varmoja siitä, etteivät he tietämättään osoita kunnioitusta jollekin jumalalle tai jumalattarelle. Tulee olla varovainen myös siinä, millaisia lauluja kuuntelee ja laulaa. Monissa näistä lauluista on sellaiset sanat, joilla on piilo- tai kaksoismerkitys. Jos nämä seikat pidetään mielessä, katselija tai osallistuja voi nauttia hulasta tervehenkisenä virkistäytymismuotona.