Lukijoiden kirjeitä

Koulujen kriisi.  Seisoin bussipysäkillä, kun joku ojensi minulle lehden, jossa oli kirjoitussarja aiheesta ”Koulujen kriisi” (22.12.​1995). Se on osoittautunut hyödyllisemmäksi kuin kokonainen kirja, jonka luin äskettäin tuosta aiheesta. Olisin hyvin kiitollinen, jos voisin saada Herätkää!-lehden tilattuna kotiini.

V. C., Yhdysvallat

Se kirjoitussarjan osa, joka käsitteli teokraattista palveluskoulua, toi mieleeni oman kouluaikani. Minun piti pitää suullinen esitys, vaikka osasin tuohon aikaan huonosti englantia. Lopetettuani esityksen opettajani sanoi, että se teki häneen syvän vaikutuksen ja että olin ollut ainoa, joka oli seissyt hyvässä ryhdissä ja saanut katseyhteyden kuulijoihin. Tämä oli sen erinomaisen valmennuksen ansiota, jota saamme teokraattisessa palveluskoulussa valtakunnansalissa.

G. A., Yhdysvallat

En osannut arvata, että nämä kirjoitukset herättäisivät minussa niin voimakkaita tunteita. Kun kävin koulua, vanhempani olivat niin paneutuneita omiin ongelmiinsa, ettei heillä ollut aikaa toimia edunvalvojinani. Tämän vuoksi olin aika ajoin melko yksinäinen käydessäni koulua. Tällaiset kirjoitukset saavat minut tajuamaan, että Jehova rakastaa nuoria eikä halua heidän tuntevan itseään yksinäisiksi tässä maailmassa.

M. M., Yhdysvallat

Mali.  Kirjoitus ”Ensimmäinen Malissa” (22.12.​1995) oli suurenmoinen. Olen lukenut sen kolme kertaa. Kunpa olosuhteeni vain sallisivat minun ryhtyä lähetystyöhön! Kirjoitus sai minut myös tajuamaan, että monilla ihmisillä ei ole samoja mukavuuksia kuin meillä on ja he ovat silti onnellisia. Ajankohtainen muistutus!

D. L., Yhdysvallat

Lentäviä kiviä.  Vain muutama päivä sitten pohdin, mikä ero on tähdenlennolla ja meteoriitilla. Kuvitelkaahan, kuinka yllättynyt olin lukiessani kirjoituksen ”Kiviä jotka lentävät” (8.12.​1995), jossa selitettiin juuri tuo seikka. Kiitos siitä, että julkaisette kirjoituksia, jotka tutustuttavat meidät Jehovan luomakuntaan.

R. P., Sveitsi

Andrew’lta oppiminen.  Olen juuri lukenut kirjoituksen nuorestamiehestä, jolla on Downin syndrooma; sen otsikko oli ”Mitä olemme oppineet Andrew’lta” (8.12.​95). Meilläkin on lapsi, joka on henkisesti vammainen, ja monet Andrew’n vanhempien esittämät ajatukset heijastavat omia tunteitamme. Kristittyjen veljiemme on usein vaikea ymmärtää niitä erityisvaikeuksia, joita henkisesti vammaisen lapsen kasvattaminen tuo tullessaan, ja niitä tunneperäisiä paineita, joita perhe joutuu kestämään. Siispä kiitoksia tästä kirjoituksesta.

J. B., Englanti

Tämä oli mielestäni yksi kauneimmista ja herkimmistä kirjoituksista, joita olette julkaisseet. Vain kolmella sivulla esitettiin kokonainen tutkielma siitä, miten meidän tulisi suhtautua sellaisiin, joilla on jokin vamma. Se oli perusteellinen oppitunti ihmissuhteista.

M. L., Espanja

Aikaisemmin tänä vuonna vaimoni synnytti pojan, jolla on Downin syndrooma. Andrew’n vanhempien tavoin mekin koimme, mitä monet vanhemmat ovat tunteneet saadessaan tietää, että oma lapsi onkin vammainen: ahdistusta ja surua samoin kuin epävarmuutta nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Omalta osaltamme olemme oppineet hyväksymään vauvamme vammaisuuden. Hän on pian puolivuotias ja edistyy hyvin. Hänen syntymänsä jälkeisenä päivänä vaimoni luona kävi valtava määrä kristittyjä veljiämme ja sisariamme. Saimme todella tuntea, miltä tuntui kuulua hengelliseen perheeseen. Veljiemme ja sisartemme osoittaman rakkauden lisäksi meillä on Jehova. Kiitoksia tästä kirjoituksesta.

G. C., Ranska