Tarkkailemme maailmaa
Katolinen kirkko ”suuressa vaarassa”
Arlingtonissa Texasissa ilmestyvän Star-Telegram-lehden mukaan eräs ryhmä, johon kuuluu muun muassa seitsemän piispaa, sanoi julkaisemassaan kirjelmässä katolisen kirkon olevan ”suuressa vaarassa”. Kirjelmässä ”kehotetaan kirkkoa korjaamaan syvät jakaumansa”, sanoo lehti. Mielipidetiedustelut osoittavat, että monet Yhdysvaltojen 60 miljoonasta katolilaisesta eivät hyväksy esimerkiksi kirkon opetuksia pappien selibaatista ja naispappeudesta. Lehdistötilaisuudessa, jossa kirjelmä julkaistiin, edesmennyt kardinaali Joseph Bernardin ilmaisi, että hänen huolenaiheinaan ovat ”kirkon sisäinen paheneva jakautuminen kahteen leiriin ja toisinaan pikkumainen henki”, jotka häiritsevät kirkon tehtävän suorittamista. ”Sen vuoksi kirkon ykseys on uhattuna”, hän sanoi. ”Kirkon uskolliset jäsenet ovat tuskastuneita, ja julkinen kuvamme hallituksen ja yhteiskunnan silmissä sekä kulttuurielämässä joutuu huonoon valoon.”
Kuuroja autetaan Afrikassa
”UNAD NEWS kiittää Jehovan todistajien epäitsekästä kiinnostusta ja niitä ponnisteluja, joihin he ovat ryhtyneet opetellakseen viittomakieltä”, mainittiin Ugandan kansallisen kuurojen liiton (UNAD) lehdessä. Siinä kerrottiin, että ryhmä kuulevia todistajia on ryhtynyt Kampalassa Ugandassa opettelemaan viittomakieltä, jotta he voisivat antaa hengellistä apua tuon maan kuulovammaisille. Kirjoituksessa lisättiin, että kaksi lupaavaa tulkkia ”on vakituisia tienraivaajia eli kokoaikaisia – – [sananpalvelijoita] uskonnossa, joka on maailman nopeimmin kasvavia ja erittäin kunnioitettu ja joka tunnetaan kautta maailman siitä, että se noudattaa tiukasti Raamatun opetuksia”.
Nauru pidentää ikää?
Naurun on jo pitkään uskottu olevan hyvää lääkettä. Kymmenen vuotta sitten New Yorkin valtionyliopiston tutkijat päättivät selvittää, mistä se johtuu. Äskettäin he paljastivat havainneensa, että nauru auttaa vapauttamaan voimakkaita hormoneja, jotka vahvistavat immuunijärjestelmän toimintaa. Erään hormoniryhmän, sytokiinien, on todettu edistävän valkoisten verisolujen toimintaa; valkosoluja puolestaan tarvitaan pitämään virus- ja bakteeri-infektiot loitolla, ja ne tuhoavat mahdollisia syöpäsoluja. Sytokiinit ovat vain ”yksi niistä aineista, joiden määrä kasvaa naurettaessa”, sanotaan Lontoossa ilmestyvässä The Sunday Times -lehdessä. Naurun ja sytokiinien välinen yhteys on saanut jotkut tutkijat kutsumaan niitä ilohormoneiksi. Lehdessä sanotaankin, että nauru on ”pitkän iän resepti”.
Pese kätesi!
The New York Times -sanomalehdessä kerrotaan, että Amerikan mikrobiologian seura rahoitti hiljattain tutkimuksen, jossa selvitettiin, kuinka moni pesee kätensä käytyään yleisessä käymälässä. Ilmeisesti lähes jokainen tietää, että kädet pitäisi pestä. Puhelinkyselyssä 94 prosenttia 1004 aikuisesta väitti, että he pesevät kätensä aina käytyään yleisessä käymälässä. Mutta pesevätkö he? Tutkijat asensivat valvontalaitteita yleisiin käymälöihin viidessä suuressa Yhdysvaltojen kaupungissa ja havaitsivat, että 6333 ihmisestä vain 61 prosenttia miehistä ja 74 prosenttia naisista pesivät kätensä käytyään WC:ssä. Likaiset kädet levittävät helposti sairauksia, ja vain yksi ruokaa käsittelevä ihminen, joka ei ole pessyt käsiään, voi aiheuttaa kymmenien ihmisten sairastumisen. Osittain ongelma saattaa johtua siitä, etteivät vanhemmat opeta lapsiaan. ”Nykyisin äidit käskevät vain harvoin lapsiaan pesemään kätensä”, sanoi tri Gail Cassell. ”Koulussa lapsia ei opeteta tekemään niin. Meitä täytyy muistuttaa, että tämä on tärkeää.”
Edistystä palaamalla menneeseen
Ennen transistoreita käytettiin elektroniputkia. Nyt tutkijat ovat palaamassa menneeseen. ”Palaamme 1940-luvun elektroniputkiin”, sanoo fyysikko Griff L. Bilbro Pohjois-Carolinan valtionyliopistosta. ”Mutta nyt hyödynnämme uusia materiaaleja ja tietokonesuunnittelua, joiden avulla voimme ennustaa, miten ne käyttäytyvät erittäin suurilla taajuuksilla, jotta niitä voitaisiin käyttää tutkalaitteissa ja matkapuhelimissa.” Yksi ero vanhojen ja uusien putkien välillä on koko. Uudet putket ovat niin pieniä, että yksi putkiryhmä on jotakuinkin tulitikun pään kokoinen. Ne valmistetaan ”sulkemalla elektrodeja timanttiin ja poistamalla sitten ilma sen sisältä”, sanotaan Science News -tiedelehdessä. ”Suuri ero uusien timanttielektroniputkien ja suurten 50 vuotta sitten käytettyjen lasiputkien välillä on lämpö. Vanhat putket piti kuumentaa punahehkuisiksi, jotta elektronivirrat olisi saatu liikkeelle. Uudet putket tuottavat virtaa huoneenlämmössä.” Sen lisäksi että nämä uudet putket ovat kestävämpiä kuin puolijohdelaitteet ja tietokoneen piisirut, ne toimivat paremmin myös korkeassa lämpötilassa ja jännitteessä sekä voimakkaassa säteilyssä.
Delfiinit hengenpelastajina
Delfiiniryhmä on saattanut pelastaa erään Punaisessameressä uineen miehen hengen, kerrotaan Journal of Commerce -lehdessä. Brittiläinen Mark Richardson oli uimassa Egyptin rannikon edustalla, kun hai hyökkäsi hänen kimppuunsa. Kun se oli purrut häntä kylkeen ja käsivarteen, hänet ympäröi kolme pullonokkadelfiiniä, jotka ”läiskyttivät eviään ja pyrstöjään pelottaakseen hain tiehensä”. Sitten delfiinit ”pysyivät Richardsonin ympärillä, kunnes hänen ystävänsä pääsivät hänen luokseen”. Journal-lehden mukaan ”tällainen delfiinien käyttäytyminen on tavallista silloin, kun emot suojelevat poikasiaan”.
Kirkoille uutta käyttöä
Hollantilaisen Het Overijssels Dagblad -lehden mukaan Alankomaissa on muutettu noin 300 kirkkoa supermarketeiksi, asunnoiksi, näyttelyhalleiksi ja toimistorakennuksiksi. Koska kirkossakäynti on vähentynyt Alankomaissa noin 50 prosenttia 15 viime vuoden aikana, monet kirkot ovat iloisia löytäessään jonkun, joka haluaa ottaa niiden harteilta kalliista ylläpidosta koituvan taakan. Jotkin kirkkorakennukset on myyty mitättömään yhden guldenin (noin 2,70 markkaa) hintaan! Entisten kirkkojen ottaminen kaupalliseen käyttöön aiheuttaa kuitenkin paljon tuskaa varsinkin iäkkäille. Muuan viranomainen huomautti: ”He ovat käyneet siellä vuosia. Heidät kastettiin ja vihittiin avioliittoon siellä, ja nyt he näkevät ihmisten tekevän siellä mitä arkisimpia asioita – – jopa kiroilevan.”
Metrolla matkustavia puluja
Lontoon pulujen on pitkään nähty matkustavan maanalaisella ilmaiseksi yhdessä työmatkaa tekevien ihmisten kanssa, kerrotaan New Scientist -tiedelehdessä. Lisäksi jotkut väittävät, että nämä linnut osaavat jopa jäädä pois oikealla asemalla. Lehdessä pyydettiin lukijoita kertomaan omakohtaisia kokemuksia näistä höyhenpeitteisistä matkustajista, ja vastauksia tuli runsaasti. Esimerkiksi muuan mies kirjoitti: ”Vuosina 1974–76 törmäsin säännöllisesti vaaleanpunertavaan puluun, joka nousi kyytiin Paddingtonissa ja jäi pois seuraavalla asemalla.” Eräs toinen mies muisti samanlaisen tapauksen niinkin kaukaa kuin vuodelta 1965. Nähtävästi pulut ovat huijanneet Lontoon liikennelaitoksen rahastajia jo kolmisenkymmentä vuotta!
”Pikaehtoollinen”
Christianity Today -lehdessä kerrotaan, että amerikkalainen yrittäjä Jim Johnson valmistaa kertakäyttöpakkaukseen pakattuja ehtoollisaineita, joita voidaan käyttää kirkon ehtoollisessa. Pienissä purppuranvärisissä muovikipoissa, jotka ovat suunnilleen samankokoisia ja -muotoisia kuin kerta-annokseksi tarkoitetut, kahvikermaa sisältävät muovikipot, on tilkka rypälemehua tai viiniä. Niiden mukana tulee myös happamaton öylätti, joka on kaksoisrepäisykannen alla. Johnsonin mukaan tuotteen etuja on se, että valmisteluun ja jälkien siivoamiseen kuluu vähemmän aikaa ja että se on taloudellinen ja hygieeninen. Yli 4000 kirkkoa on jo siirtynyt tähän uutuuteen, vaikka jotkut ovatkin valittaneet tällaista ”massamarkkinointia” ehtoollisen yhteydessä. Johnson vastaa: ”Jeesus tarjosi ensimmäisen pika-aterian ruokkiessaan suuret ihmisjoukot.”
Eräs Australian osavaltio laillistaa armomurhan
The New York Times -lehden mukaan eräästä Australian Pohjoisterritoriossa asuvasta miehestä tuli ensimmäinen, joka kuoli osavaltion sellaisen uuden lain ollessa voimassa, joka sallii itsemurhan lääkärin avustamana. Mies oli yli 60-vuotias ja sairasti parantumattomaksi todettua eturauhassyöpää. ”Tämä on ensimmäinen kerta kautta aikojen, kun joku on päättänyt oman elämänsä laillisesti”, sanoi tri Philip Nitschke, lääkäri, joka antoi miehelle kuolettavan barbituraattiannoksen. ”Mies oli kytketty koneeseen, jonka avulla hän saattoi aloittaa kuolemaansa johtavan prosessin painamalla vuoteensa vieressä olevan kannettavan tietokoneen näppäintä”, Nitschke selitti. Uutta lakia vastustetaan kuitenkin kiivaasti. Maan parlamentti harkitsee lainsäädäntötoimia lain kumoamiseksi, ja muutamat lääkärit ja kirkot ovat asettaneet lain kyseenalaiseksi oikeudessa.