Mies joka avasi maailman — Vartiotornin VERKKOKIRJASTO

Mies joka avasi maailman

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

KUN ihmiset menivät ensimmäistä kertaa kuuhun, he suunnittelivat matemaattisen tarkasti, minne he menisivät ja miten he pääsisivät sinne. Lisäksi he pystyivät olemaan yhteydessä kotiin. Mutta kun Fernão de Magalhãesin viisi pientä puulaivaa – joista useimmat olivat noin 21-metrisiä eli suunnilleen nykyaikaisen rekka-auton mittaisia – lähtivät Espanjasta vuonna 1519, ne purjehtivat kohti tuntematonta. Ja ne olivat kerta kaikkiaan yksin.

Magalhãesin merimatkat, jotka ovat kaikkien aikojen uskaliaimpia ja rohkeimpia merenkulun saavutuksia, ovat löytöretkien suuren ajan – rohkeuden ja pelon, voitonriemun ja murhenäytelmien, Jumalan ja mammonan ajan – monumentti. Palataanpa siis ajassa taaksepäin noin vuoteen 1480, jolloin Fernão de Magalhães syntyi Pohjois-Portugalissa, ja luodaan silmäys tähän huomattavaan mieheen, joka avasi maailman, sekä hänen historiallisiin matkoihinsa.

Hovipojasta pelottomaksi merenkulkijaksi

Magalhãesien perhe on aatelissukua, joten, kuten tapana on, Fernãon ollessa vielä nuorukainen hänet kutsutaan hovipojaksi kuninkaan hoviin. Koulutuksen lisäksi hän saa täällä ensi käden tietoa sankariteoista, joita ovat tehneet muun muassa Kristoffer Kolumbus, joka on juuri palannut Amerikasta etsittyään läntistä meritietä ylistetyille Maustesaarille (Indonesia). Pian nuori Fernão uneksii päivästä, jolloin hänkin voi kuulla yläpuoleltaan purjeiden läiskeen ja tuntea kasvoillaan tutkimattomien merien pärskeet.

Valitettavasti hänen suosijansa kuningas Juhana joutuu vuonna 1495 salamurhan uhriksi, ja Manuel Suuri, jota kiehtovat rikkaudet mutta eivät tutkimusmatkat, nousee valtaistuimelle. Jostain syystä Manuel ei pidä 15-vuotiaasta Fernãosta ja sivuuttaa vuosien ajan tämän pyynnöt päästä merelle. Mutta kun Vasco da Gama palaa Intiasta lastinaan mausteita, Manuel haistaa suuret rikkaudet. Lopulta vuonna 1505 hän antaa Magalhãesille luvan lähteä merelle. Magalhães suuntaa Itä-Afrikkaan ja Intiaan portugalilaisella armadalla auttaakseen maustekaupan valvonnan anastamisessa arabikauppiailta. Sen jälkeen hän purjehtii erään toisen sotilasretkikunnan kanssa kauemmaksi itään Malakkaan.

Marokossa vuonna 1513 käydyssä kahakassa Magalhães haavoittuu pahasti polveen. Tämän vuoksi hän ontuu loppuikänsä. Hän pyytää Manuelilta korotusta eläkkeeseensä. Mutta Magalhãesin viimeaikaiset urotyöt, uhrautuvuus ja urhoollisuus eivät ole vähääkään lievittäneet Manuelin vihamielisyyttä. Tämä lähettää hänet pois elämään köyhänä aristokraattina, joka hädin tuskin tulee toimeen.

Tässä Magalhãesin elämän kurjimmassa vaiheessa häntä tulee tapaamaan hänen vanha ystävänsä, kuuluisa merenkulkija João de Lisboa. Nämä kaksi keskustelevat siitä, voisiko Maustesaarille päästä menemällä lounaaseen el pason läpi – salmen jonka huhutaan katkaisevan Etelä-Amerikan – ja sitten valtameren halki, jonka Balboa on äskettäin löytänyt kulkiessaan ristiin rastiin Panaman kannaksella. He uskovat, että kaukana tämän valtameren toisella puolella ovat Maustesaaret.

Magalhães haluaa nyt kiihkeästi tehdä sen, missä Kolumbus epäonnistui: löytää tuon itämaille johtavan länsireitin, joka hänen käsityksensä mukaan on itäreittiä lyhyempi. Mutta hän tarvitsee taloudellista tukea. Koska Manuelin vihan hehku kirvelee edelleen Magalhãesin mieltä, hän tekee saman, minkä Kolumbus itse teki joitakin vuosia aiemmin: hän etsii Espanjan kuninkaan suosiota.

Kuunteleeko Espanjan kuningas?

Kartat auki levitettyinä Magalhães esittää väitteensä Espanjan nuorelle hallitsijalle Kaarle I:lle, joka on hyvin kiinnostunut Magalhãesin länsireitistä Maustesaarille, sillä se estäisi portugalilaisten laivareiteille eksymisen. Kaiken lisäksi Magalhães kertoo hänelle, että Maustesaaret voivat todellisuudessa olla Espanjan eikä Portugalin alueella! (Ks. tekstiruutua ”Tordesillasin sopimus”.)

Kaarle on vakuuttunut. Hän antaa Magalhãesille viisi vanhaa laivaa kunnostettavaksi retkeä varten, tekee hänestä laivueen ylipäällikön ja lupaa hänelle osuuden voitosta, joka kotiin tuotavista mausteista saataisiin. Magalhães käy heti käsiksi työhön. Mutta koska kuningas Manuel yrittää viekkaasti sabotoida hanketta, kestää yli vuoden ennen kuin laivue on lopulta valmis historialliselle matkalleen.

”Historian suurin merenkulun saavutus”

Syyskuun 20. päivänä 1519 San Antonio, Concepción, Victoria ja Santiago – suurimmasta pienimpään – seuraavat Magalhãesin lippulaivaa Trinidadia, toiseksi suurinta alusta, niiden purjehtiessa kohti Etelä-Amerikkaa. Ne saapuvat Brasiliaan 13. joulukuuta ja tulevat majesteettisen Pão de Açúcarin eli Sokeritoppavuoren editse Rio de Janeiron kauniiseen lahteen korjausta ja muonavaraston täydennystä varten. Sitten matka jatkuu etelään kohti nykyistä Argentiinaa, ja kaiken aikaa etsitään el pasoa, toiselle valtamerelle johtavaa väylää, jota vain ei tunnu löytyvän. Sillä välin päivät kylmenevät ja merellä alkaa näkyä jäävuoria. Lopulta 31. maaliskuuta 1520 Magalhães päättää jäädä talveksi kylmään San Juliánin satamaan.

Matka on nyt kestänyt kuusi kertaa pitempään kuin Kolumbuksen ensimmäinen Atlantin ylitys – eikä vieläkään mitään salmea! Moraali on yhtä alhainen kuin lämpötila San Juliánilla, ja miehet, myös jotkut kapteenit ja upseerit, ikävöivät epätoivoisesti kotiin. Kapinan puhkeaminen ei ole mikään yllätys. Mutta Magalhãesin ripeän ja päättäväisen toiminnan ansiosta se epäonnistuu, ja kaksi kapinan johtajaa tapetaan.

Luonnollisestikin vieraat laivat satamassa herättävät karaistuneiden – ja isokokoisten – paikallisten asukkaiden uteliaisuuden. Vierailijat, jotka tuntevat itsensä kääpiöiksi näiden jättiläisten rinnalla, käyttävät tästä maasta nimeä Patagonia, nimeä joka sillä on ollut tähän päivään asti. Se tulee espanjalaisesta sanasta ja tarkoittaa ’isoa jalkaa’. He näkevät myös ”merisusia”, jotka muistuttavat kooltaan vasikoita, sekä ”mustavalkoisia hanhia”, jotka uivat veden alla ja syövät kaloja ja joilla on variksen nokka. Arvasit oikein: hylkeitä ja pingviinejä!

Napaseudut ovat alttiita yhtäkkisille, rajuille myrskyille, ja ennen kuin talvi on ohi, laivue kärsii ensimmäisen onnettomuutensa: pieni Santiago on murskana. Onneksi miehistö kuitenkin pelastuu tässä haaksirikossa. Tämän jälkeen jäljellä olevat neljä laivaa puskevat eteenpäin kuin ruhjoutuneet pienet yöperhoset hellittämättömän, jäätävän tuulen otteessa kohti etelää ja yhä kylmempiä vesiä – kunnes koittaa 21. lokakuuta. Pärskeiden ja räntäsateen keskellä kaikkien katse on liimautunut länteen avautuvaan aukkoon. El paso? Kyllä! Lopultakin he kääntyvät ja tulevat salmeen, joka myöhemmin saa nimekseen Magalhãesinsalmi! Mutta jopa tämä voiton hetki menettää hohdettaan. San Antonio katoaa tarkoituksellisesti salmen sokkeloihin ja palaa Espanjaan.

Jäljellä olevat kolme laivaa raivaavat peräänantamattomasti tiensä mutkaisen salmen läpi kylmyyttä hohkaavien vuonojen ja lumihuippuisten vuorten keskellä. Miehet näkevät etelässä lukemattoman määrän tulia, ehkä intiaanileirien nuotioita, joten he kutsuvat maata Tierra del Fuegoksi, Tulimaaksi.

Tyynenmeren koettelemus

Viiden tuskallisen viikon kuluttua he purjehtivat valtamerelle, joka on niin rauhallinen, että Magalhães nimeää sen Tyyneksimereksi. Miehet rukoilevat, laulavat virsiä ja tervehtivät valloitustaan tykinlaukauksin. Mutta heidän ilonsa on lyhytaikaista. Heitä odottaa murhe, joka ylittää kaiken, mitä he ovat tähän asti kokeneet, sillä tämä ei ole se pieni meri, jota he ovat odottaneet, vaan se jatkuu jatkumistaan, ja miehet tulevat yhä nälkäisemmiksi, heikommiksi ja sairaammiksi.

Antonio Pigafetta, urhoollinen italialaismies, pitää päiväkirjaa. Hän kirjoittaa: ”Keskiviikko 28. marraskuuta 1520 – – tulimme Tyynellemerelle, missä olimme kolme kuukautta ja kaksikymmentä päivää saamatta lainkaan täydennystä – – Söimme vain vanhoja keksejä, jotka olivat jauhautuneet möyhyksi ja olivat täynnä matoja ja joihin oli rottien jäljiltä jäänyt lian haju – – ja joimme vettä, joka oli keltaista ja haisevaa. Söimme myös härännahkoja – – sahajauhoa ja rottia, jotka maksoivat puoli tukaattia kappaleelta, eikä niitä ollut edes tarpeeksi.” Niinpä kun raikkaat pasaatituulet täyttävät heidän purjeensa ja kirkas vesi lipuu kölin alla, miehet viruvat keripukin kourissa. Yhdeksäntoista on kuollut siihen mennessä, kun he saapuvat Mariaaneille 6. maaliskuuta 1521.

Mutta saarelaisten vihamielisyyden takia he onnistuvat saamaan täältä vain vähän tuoretta ruokaa ennen kuin he jatkavat purjehdustaan. Lopulta 16. maaliskuuta he näkevät Filippiinit. Vihdoinkin kaikki miehet syövät hyvin ja lepäävät ja heidän terveytensä ja voimansa palautuvat.

Murhenäytelmä – unelma särkyy

Siellä Magalhães, joka on syvästi uskonnollinen mies, käännyttää monia paikallisia asukkaita ja heidän hallitsijoitaan katolilaisuuteen. Mutta hänen intonsa koituu hänelle myös turmioksi. Hän sekaantuu heimojen väliseen kiistaan ja hyökkää vain 60 miehen voimalla noin 1500:aa syntyperäistä asukasta vastaan luottaen siihen, että varsijousi, musketti ja Jumala takaavat hänelle voiton. Sen sijaan hänet ja monta hänen miestään tapetaan. Magalhães on noin 41-vuotias. Uskollinen Pigafetta valittaa, että he ”surmasivat johtotähtemme, valomme, lohtumme ja todellisen johtajamme”. Joitakin päiviä myöhemmin eräät aiemmin ystävälliset päälliköt surmaavat noin 27 upseeria, jotka olivat vain katselleet taistelua laivojensa suojista.

Kun Magalhães kuoli, hän kaatui tutuilla vesillä. Vähän matkan päässä etelässä olivat Maustesaaret ja lännessä Malakka, missä hän oli taistellut vuonna 1511. Jos hän, niin kuin jotkut historioitsijat ajattelevat, purjehti Malakan taistelun jälkeen Filippiineille, silloin hän todellakin purjehti maapallon ympäri – mutta ei tietenkään samalla matkalla. Hän oli tullut Filippiineille sekä idän että lännen kautta.

Onnettomuus vitsaa kotimatkaa

Koska jäljellä on enää niin vähän miehiä, heitä ei riitä kolmeen laivaan, ja niinpä he upottavat Concepciónin ja purjehtivat kahdella jäljellä olevalla aluksella lopulliseen määränpäähänsä Maustesaarille. Sen jälkeen kun nuo kaksi laivaa on lastattu täyteen mausteita, ne eroavat. Mutta portugalilaiset kaappaavat ja vangitsevat vaikeuksissa olevan Trinidadin miehistön.

Victoria lähtee kuitenkin matkaan entisen kapinoitsijan Juan Sebastián del Canon komennossa. He uskaltautuvat portugalilaisten reitille, joka kulkee Hyväntoivonniemen ympäri, ja välttävät kaikki satamat yhtä lukuun ottamatta. Se ettei pysähdytä täydentämään muonavarastoja, on kuitenkin kalliiksi käyvä strategia. Kun he vihdoin 6. syyskuuta 1522 – kolme vuotta lähtönsä jälkeen – saapuvat Espanjaan, vain 18 sairasta, riutunutta miestä on elossa. He ovat joka tapauksessa maailman ensimmäiset kiistämättömät maailmanympäripurjehtijat. Ja del Cano on sankari. Uskomatonta kyllä, Victorian 26 tonnia mausteita riittää peittämään kaikki kustannukset!

Magalhãesin nimi elää yhä

Vuosien ajan Magalhãesilta evätään hänelle kuuluva paikka historiassa. Espanjalaiset, joihin kapinallisten kapteenien raporteilla on voimakas vaikutus, mustaavat hänen nimensä sanomalla, että hän oli ankara ja taitamaton. Portugalilaiset leimaavat hänet petturiksi. Valitettavasti hänen lokikirjansa katosi, kun hän kuoli; luultavasti ne, jotka se olisi paljastanut, tuhosivat sen. Mutta lannistumattoman Pigafettan – joka oli yksi noista 18 maailmanympäripurjehtijasta – ja noin 5 muun retkeen osallistuneen ansiosta meillä on ainakin joitakin muistiinpanoja tästä traagisesta, mutta poikkeuksellisesta merimatkasta.

Aikanaan historia tarkisti kantaansa, ja nykyään Magalhãesin nimeä kunnioitetaan asianmukaisesti. Hänen mukaansa on nimetty salmi samoin kuin Magellanin pilvet – kaksi eteläisellä taivaalla sumumaisena näkyvää galaksia, jotka hänen miehistönsä kuvaili ensimmäisenä – sekä avaruusluotain Magellan. Ja tietenkin saamme kiittää maailman suurimman valtameren – Tyynenmeren – nimestä Magalhãesia.

Todellisuudessa ”ihmiset eivät tekisi yhtä merkittävää matkaa ennen kuin Apollo 11 laskeutuisi Kuuhun 447 vuotta myöhemmin”, kirjoittaa Richard Humble kirjassa The Voyage of Magellan. Miksi tämä matka oli niin merkittävä? Ensiksikin se todisti, ettei Amerikka ollut osa Aasiaa eikä sijainnut lähellä sitä, kuten Kolumbus oli ajatellut. Toiseksi se, että matkan lopussa päivämäärissä oli yhden päivän ero, osoitti kansainvälisen päivämäärärajan olevan tarpeellinen. Ja lopuksi, kuten tieteiskirjailija Isaac Asimov sanoi, se todisti, että maa on pallon muotoinen. Mitä tähän jälkimmäiseen seikkaan tulee, Magalhães osoitti tosiaan käytännössä sen, mitä itse Raamattu oli sanonut 2250 vuoden ajan (Jesaja 40:22; vrt. Job 26:7). Tämä syvästi uskonnollinen mies, joka avasi maailman, olisi epäilemättä ollut tästä mielissään.

[Tekstiruutu s. 14]

Tordesillasin sopimus

Kun valtava maailma avautui Portugalille ja Espanjalle, ne tekivät sopimuksen noiden uusien maiden kauppa- ja hallintaoikeuksien jakamisesta. Niinpä paavien Aleksanteri VI:n ja Julius II:n valvonnassa vedettiin pitkittäisuuntainen linja nykyisen Brasilian halki. Linjan itäpuolelta löytyvät maat kuuluisivat Portugalille, loput Espanjalle. Magalhães esitti Portugalin kuninkaalle Manuelille epäviisaasti sellaisen mahdollisuuden, että kun tämä linja olisi vedetty napojen halki toiselle puolelle maapalloa, Maustesaaret saattaisivat todellisuudessa kuulua Espanjalle. Häntä moitittiin ankarasti tämä rehellisen huomion vuoksi, joka perustui siihen vallitsevaan käsitykseen, että Tyynimeri olisi paljon pienempi. On ironista, että Magalhães osoitti itse, että hän oli väärässä. Hänen käsityksensä antoi hänelle kuitenkin lisäsyyn etsiä Espanjan kuninkaan suosiota.

[Tekstiruutu/Kuva s. 15]

Varhaisen merimiehen koettelemukset

Alhaisen merimiehen elämä ei varsinkaan pitkillä tutkimusmatkoilla – jotka kestivät usein vuosia – ollut mitään idyllistä risteilyä. Tässä on vain näyte merenkulkijan osasta:

• Surkean ahtaat tilat ja vähän yksityisyyttä

• Usein julmia rangaistuksia sen mukaan, mitä kapteeni sai päähänsä

• Keripukki ja kuolema C-vitamiinin puutteen takia

• Kuolema, jonka aiheutti haaksirikko, nälkä, jano, säiden armoilla oleminen, alkuasukkaat

• Puna- tai lavantauti pilaantuneesta juomavedestä

• Ruokamyrkytys mädäntyneestä, loisia sisältävästä ruoasta

• Rotanpurematauti nälkäisten rottien hampaista

• Pilkkukuume likaisissa ihmisissä ja vaatteissa kuhisevista täistä

• Kaiken kaikkiaan noin 50 prosentin mahdollisuus päästä kotiin elävänä

[Lähdemerkintä]

Century Magazine

[Kartta/Kuvat s. 16, 17]

(Ks. painettu julkaisu)

Magalhãesin matka vuosina 1519–22

⇦••• Reitti □ Aloitus- ja päätepiste

Magalhãesinsalmi

Magalhães surmattiin Filippiineillä

Viimeinen osuus, jonka purjehti Juan Sebastián del Cano

[Lähdemerkintä]

[Kuva s. 16]

Fernão de Magalhães

[Kuva s. 16]

”Victoria”, ensimmäinen laiva, joka purjehti maapallon ympäri. Se oli neljänneksi suurin hänen laivoistaan ja kuljetti 45:tä miestä. Laiva oli noin 21 metriä pitkä

[Kuvat s. 17]

Suunnistusvälineitä: tiimalasilla mitattiin aikaa kun taas astrolabilla määritettiin laivan sijaintipaikan leveysaste