Baptistit huolestuneita kirkon pulmien johdosta
BAPTISTEJA on nykyään miljoonia. Melkein joka maassa on ainakin pieni baptistiyhdyskunta.
Mutta noin yhdeksän kymmenesosaa baptisteista, joita on yli 26 000 000, asuu Yhdysvalloissa.
Enemmän kuin kolmasosa näistä Yhdysvaltain baptisteista on maan eteläosain yhtymään (Southern Baptist Convention) kuuluvien kirkkojen jäseniä. Tällä suurimmalla baptistiryhmällä on vuoden 1971 Maailman almanakan (The World Almanac) mukaan palveluksessa lähetyssaarnaajia 69 maassa.
Mahdollisesti tunnet joitakuita baptisteja. Suomessa heitä on lähes 2 000. Saatatpa olla itsekin yksi heistä. Yhdysvalloissa on eteläosain yhtymän baptistikirkkojen lisäksi kaksikymmentä muuta tunnustettua baptistiryhmää tai enemmänkin. Jos olet itse baptisti, niin onko mikään seuraavista pulmista aiheuttanut sinussa huolestumista?
USKON YKSEYDEN PULMA
Truths We Hold (Totuudet, joista pidämme kiinni), Yhdysvaltojen eteläosain baptistikirkkojen yhtymän pyhäkoululautakunnan julkaisema lehtinen, osoittaa, että ”kirkon arvovallan ilmaisevat sen jäsenet eivätkä piispat ja mahtimiehet, . . . jokainen kirkko on riippumaton toiminnassaan Jeesuksen Kristuksen herruuden alaisuudessa”.
Näin ollen, kuten saatat tietää, eteläosain yhtymään kuuluvat kirkot eroavat toisistaan enemmän tai vähemmän siinä suhteessa, mitä ne opettavat. Aiheuttaako tämä joitakin pulmia?
Jotkut baptistilähteet vastaavat myöntävästi. Muuan entinen baptistipappi Athensissa Georgiassa Yhdysvalloissa mainitsi: ”Kirkkooni kuuluneet ihmiset sanoivat uskovansa baptistien opetuksiin. Mutta kun aloin opettaa kolminaisuutta sillä tavalla kuin sitä piti opettaa, niin he eivät hyväksyneet sitä.”
Mutta kirkon jäsenet ajattelivat ehkä, että heillä oli oikeus baptisteina osoittaa ’riippumattomuutta’ ja ilmaista ’jäsenyyden suomaa arvovaltaansa’.
Mutta eräs Charlestonissa Etelä-Carolinassa olevan johtavan baptistikirkon yhteydessä oleva kasvatusohjaaja esitti sellaisen mielipiteen, että ’eroavuus opissa ja uskossa johtuu Raamatun vääristämisestä yksilön mielipiteisiin sopivaksi’. Kun häneltä kysyttiin, eikö tämä uskon eroavuus synnytä pulmia baptisteille, jotka muuttavat toiselle paikkakunnalle, niin hän myönsi sen aiheuttavan, mutta lisäsi: ’Se ei ole vain erillisten baptistikirkkojen välinen pulma, vaan myös jonkin kirkon sisäinen pulma. Meillä täällä omassa kirkossamme on kolme lahkokuntaa.’
Vaikka siis jotkut baptistit pitävät eroavuutta uskossa paikallisen kirkkoryhmänsä riveissä (tai oman ryhmänsä ja toisten samaa uskoa olevien kirkkojen välillä) luonnollisena, niin toiset baptistit ovat huolissaan siitä. Onko heidän huolestuneisuutensa aiheellista? Voit ajatella sen olevan, varsinkin kun otetaan huomioon apostoli Paavalin Korinton seurakunnalle kirjoittamat sanat:
”Minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.” – 1. Kor. 1:10.
HUOLESTUNEISUUS OIKEASTA HENGELLISESTÄ OPASTUKSESTA
Jotkut ajattelevat myös, että tällainen tilanne saattaa monet baptistipapit sovittelevaan asemaan. Erään baptistipapin läheinen sukulainen Clarkstonissa Georgiassa huomautti: ”Pappi palvelee kirkkoaan paikallisen kirkon voimasuhteiden mielen mukaan. Jumalan totuudet on muokattava paikallisseurakunnissa vallassa olevien katsantokantojen ja ennakkoluulojen mukaisiksi.”
Onko tämä kuva liioiteltu? Jotkut kirkon johtajat ilmeisesti ajattelevat, ettei se ole. Muutamia vuosia sitten sanoi eteläisten baptistien teologisessa seminaarissa Louisvillessa (Kentucky) toimiva tri Samuel Southard: ”Me olemme muuttaneet sanomamme joukkomme ja varallisuutemme säilyttämiseksi.” Tri K. Owen White, eteläisten baptistien pappi, mainitsi: ”Me olemme ajelehtineet pois Raamatun kristillisyyden käytännöstä.”
Vilpitöntä huolestumista ilmaistaan nykyisten jumalanpalvelusten ja niiden sisällyksen suhteen. Olet voinut toisten baptistien tavalla huomata, että saarnat ovat tulemassa maailmallisemmiksi ja kehottavat tukemaan ihmisten ponnisteluja nykyisen yhteiskunnan pahenevien poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten pulmien ratkaisemiseksi. Jotkut ajattelevat, että tämän ihmisten ehdotusten ja suunnitelmien painottamisen sijasta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota Raamatun varaamaan hengelliseen opastukseen ja uskon vahvistamiseen sen esittämään toivoon. Heidän mielessään saattaa olla Jeesuksen tosi seuraajistaan lausumat sanat: ”He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.” – Joh. 17:14.
Osa huolestumisesta johtuu epäilemättä uusien jäsenten tulosta baptistipappien riveihin, miesten, jotka ovat päättäneet seminaaritutkintonsa vasta viime vuosina. Monissa ei-baptistisissa protestanttisissa uskontokunnissa tiedetään aivan hyvin, että kehitysopilliset opetukset, epäilykset persoonallisen Jumalan olemassaolon suhteen ja vastahakoisuus hyväksyä koko Raamattu Jumalan henkeyttämäksi tulevat yhä yleisemmiksi papiston uusien jäsenten keskuudessa. Mutta yllätyksenä eräille dekaani Rosco Brong Lexingtonin baptistikorkeakoulusta lausuu tällaisen varoituksen: ”Baptistikirkot valtaa ja niiden todistuksen tuhoaa sellaisten vääräuskoisten tulva, jotka esiintyvät modernistikorkeakoulujen ja seminaarien valmistamina pappeina – he ovat vääräuskoisia saarnaajia, jotka kieltävät Raamatun ja palvelevat itseään Kristuksen sijasta.”
Sinä hyväksyt todennäköisesti tosina Raamatun kertomukset luomisesta ja vedenpaisumuksesta. Raamattu osoittaa luonnollisesti, että Jeesus ja hänen apostolinsa hyväksyivät nämä kertomukset Jumalan henkeyttämänä totuutena. (Matt. 19:3–6; 24:37–39; 1. Tim. 2:12–14; 1. Piet. 3:20) Sinusta voi tuntua hieman oudolta kysyä papiltasi, hyväksyykö hän nämä kertomukset. Mutta tällaisiin kysymyksiin saa nykyisin usein yllättäviä vastauksia.
HUOLESTUNEISUUS KRISTILLISEN KÄYTÖKSEN PUUTTUMISEN JOHDOSTA
Lehtinen Truths We Hold sanoo, että baptisteja voidaan kutsua ”Kirjan [Raamatun] väeksi”. Mutta samoin kuin monien muiden protestanttisten uskontokuntien jäsenet jotkut baptistitkin ovat saaneet tietää, etteivät jäsentoverit useinkaan suhtaudu tähän Kirjaan kyllin vakavasti jokapäiväisessä elämässään. Ladies’ Home Journal -lehden äskeinen tutkimus paljasti, että sekä katolisten että protestanttisten kirkossa käyvien naisten keskuudessa yksi jokaisesta neljästä oli huolestunut sen ”tunteen johdosta, että monet minun palvojatovereistani ovat ulkokullattuja”. Kirjoitus jatkaa sanoen: ”Baptistien keskuudessa kasvoi merkitsevästi vaikutelma kirkonpenkillä istumisesta ulkokullattujen kanssa: yksi aina kolmesta sanoo ajattelevansa näin.”
Toisissa protestanttisissa ryhmissä näyttää heräävän kysymys, tekeekö baptistikirkossa jäsenenä oleminen todella ihmiset erilaisiksi, erottaako se heidät muista heidän jokapäiväisessä elämässään, arvoissaan ja moraalissaan.
Kun Maconissa Georgiassa Yhdysvalloissa muuan perheenemäntä keskusteli aikaisemmasta yhteydestään erääseen baptistikirkkoon, niin hän sanoi, että hän sai toimensa perusteella varmuuden siitä, että ”’kirkon pylväät’ olivat yhtä moraalittomia ja tekivät laittomuuksia yhtä paljon kuin ulkopuolisetkin”. Hän oli päässyt harhakuvitelmistaan ja menetti joksikin aikaa kiinnostuksensa Raamattua kohtaan. Kaikki eivät järkyty näin pahasti. Mutta se tosiasia, että ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”, panee monet vilpittömät ihmiset kysymään, mitä pitäisi tehdä kirkon jäsenille, joiden keskustelu ja käytös rikkoo Raamatun periaatteita. – Gal. 5:9.
OLIKO VARHAISKIRKOSSA TOISIN?
Ensimmäisen vuosisadan kristityilläkin oli tunnetusti pulmansa. Baptistit saattavat viitata silloisiin kiistoihin oppikysymyksistä sen selitykseksi, miksi he eivät ole järkyttyneitä eroavien uskomusten takia nykyään.
On totta, että varhaiskristittyjen keskuudessa heräsi toisinaan kiistoja opeista. Oli tapauksia, joissa eräät heidän keskuudessaan eivät säilyttäneet oikeaa käytöstä. Seurakuntiin ilmaantui myös vääriä opettajia. Mutta mitä ensimmäisen vuosisadan kristityt tekivät näiden pulmien suhteen? Ratkaisiko jokainen seurakunta itse mitä sen piti tehdä?
Apostoli Paavalin ollessa Antiokiassa heräsi kiista siitä, pitikö ei-juutalaiset käännynnäiset ympärileikata. Antiokian kirkko ei ottanut ratkaistakseen asiaa eikä antanut tämän kiistan johtaa jakautumiseen. Lähetystö toimitettiin Jerusalemiin esittämään kysymys sikäläisen seurakunnan apostoleille ja vanhimmille. Pietari, Barnabas ja Paavali esittivät todistuksen. Apostolit ja muut vanhimmat tutkivat huolellisesti tätä asiaa Pyhästä Raamatusta. ”Pyhän Hengen” eli Jumalan hengen avulla he tulivat yksimieliseen johtopäätökseen. Voit lukea tästä Apostolien tekojen 15. luvusta.
On huomattava, että apostolien ja vanhinten Jerusalemissa tekemät ratkaisut eivät hyödyttäneet yksistään Antiokian seurakuntaa vaan myös kaikkia muita seurakuntia. Apt. 16:4, 5 sanoo: ”Sitä mukaa kuin he [Paavali ja Silas] vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet. Niin seurakunnat vahvistuivat uskossa.”
Vaikkei keskuudessamme ole nykyään apostoleita, niin meillä on heidän kirjoituksensa. Eikö ole näin ollen järkevää odottaa, että tosi kristityt iloitsevat uskon ykseydestä, koska he pitävät uskollisesti kiinni Jumalan sanasta? Baptistien lehti Truth We Hold sanoo: ”Baptistit uskovat, että Raamattu on ainoa luotettava ja varma opas uskossa ja sen osoittamisessa. Tästä Kirjasta – eikä kirkolliskokouksista tai ihmistekoisista uskontunnustuksista – ovat baptistit muodostaneet perusvakaumuksensa.”
Tämä herättää kysymyksen: Jos Raamattu käskee kristittyjä olemaan ”puheessa yksimieliset”, niin miksi pitäisi toiselle paikkakunnalle muuttaneen baptistin olla vaikea löytää toista baptistikirkkoa, joka opettaa täsmälleen samaa oppia kuin hänen aikaisemmassa asuinpaikassaankin ollut kirkko? Mahtaakohan tämä viitata siihen, että Raamattua ei varsinaisessa käytännössä pidetäkään todella ”luotettavana ja varmana oppaana”?
Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen seurakunnissa ei suvaittu paatuneita varkaita, haureuden harjoittajia, avionrikkojia, juoppoja eikä muita sentapaisia. Apostoli Paavali kirjoitti Korinton seurakunnalle: ”Jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. . . . ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.’” (1. Kor. 5:11–13) Noudattaako se kirkko, jonka jäsen olet, tätä Raamatun kehotusta? Vai sallitaanko Jumalan vanhurskaitten käskyjen tunnettujen rikkojien jäädä hyvään asemaan, ehkäpä pysyä tärkeissä kirkollisissa viroissakin?
Ensimmäisellä vuosisadalla ryhdyttiin jyrkkiin toimiin niitä kristityiksi tunnustautuvia vastaan, jotka kannattivat vääriä oppeja. Apostoli Paavali neuvoi Tiitusta: ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti.” (Tiit. 3:10) Jos baptistikirkot tekisivät näin nykyään, niin voisiko baptistikorkeakoulun dekaani sanoa, että sellaiset kirkot ”valtaa ja niiden todistuksen tuhoaa . . . vääräuskoisten tulva”?
Ilmeisesti on olemassa suuri ero ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tilan ja sen tilan välillä, mikä vallitsee baptistikirkkojen jäsenten keskuudessa. Vaikka ensimmäisen vuosisadan kristityillä oli pulmia, niin he tiesivät, mitä piti tehdä uskon ykseyden ja seurakunnan puhtauden säilyttämiseksi. Ja he tarttuivat toimeen. Heidän ponnistelunsa johtivat uskon ykseyden säilymiseen kaikissa seurakunnissa.
Jollei tällainen ykseys ole ilmeinen kirkossasi, niin eikö se osoita, että sinun tulee ryhtyä jyrkkiin toimenpiteisiin? Sinun jäsenyytesi jossain kirkossa saattaa tosin antaa sinulle tietyn aseman yhteiskunnassa. Ja yhteiskunnan hyväksymys voi näyttää sinusta hyvin tärkeältä. Mutta eikö olisi järkevää tutkia, onko nykyään olemassa sellaista kristittyjen joukkoa, joka pyrkii säilyttämään ykseyden niin kuin ensimmäisen vuosisadan kristitytkin?
Muista, että Herra Jeesus Kristus haluaa sellaisia ihmisiä, jotka todella ovat kiintyneitä siihen, mikä on oikein. Laodikealaisten seurakunnalle sanottiin: ”Koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.” (Ilm. 3:16) Sinä et varmaankaan haluaisi olla sellaisen seurakunnan yhteydessä, joka on vaarassa tulla Kristuksen hylkäämäksi siksi, ettei hän havaitse sen tekoja ’täydellisiksi Jumalan edessä’. (Ilm. 3:2) Eikö sinun näin ollen olisi todella viisasta olla huolissasi siitä, miten Jumala katselee asioita, pikemmin kuin sukulaisten, ystävien tai yhteiskunnan mielipiteestä?
[Tekstiruutu s. 221]
Tänä uskonnollisen käymistilan aikana vilpittömät baptistit ilmaisevat olevansa huolestuneita seuraavanlaisista pulmista.
● Uskon ykseyden puute
● Maalliset asiat himmentävät Raamatun kirkossa
● Modernistipapit
● Monet eivät pane Raamattua vaikuttamaan jokapäiväisessä elämässään