Raamatullisen tiedon puute aiheuttaa lisää menetyksiä
YHDYSVALTAIN kirkot kasvoivat nopeasti 1950-luvulla. Seurakunnat paisuivat. Uusia lahkoja haarautui huomattavimmista uskontokunnista. Ruusunpunainen unelma ’maailman käännyttämisestä Kristuksen Valtakuntaan’ ei ollut missään ruusuisempi kuin ”raamattuvyöhykkeen” alueella. Mutta 1960-luvun alussa uskonnollinen innostus alkoi laantua. Monien kirkonjäsenten ja pappien kiinnostus harhautui etelävaltioissa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kiistakysymyksiin, kuten olemme havainneet.
Mutta entä ne, jotka vilpittömästi etsivät kirkoista hengellistä ravintoa? Havaitsivatko he, että Raamatun opetettiin selvästi olevan Jumalan sana, ja osoitettiinko heille, miten sitä voitaisiin käyttää elämän oppaana? Kirkon johtajat antavat selkeän vastauksen. Esimerkiksi maan eteläosien baptistien yhtymän entinen presidentti Carl Bates myöntää: ”Me kasvatimme baptistien sukupolven, joka on lähes täysin tietämätön opistamme.” Ja baptisti, tri K. L. Chafin sanoo: ”He eivät osaa esittää uskomuksiaan selvästi.”
Miksi kirkkoon kuuluvat ovat tietämättömiä Raamatusta?
Mutta miksi kirkkoihin kuuluvat ovat ’lähes täysin tietämättömiä’ ja kykenemättömiä ’esittämään selvästi uskomuksiaan’, joiden pitäisi olla Raamattuun perustuvia? Voisiko olla niin, että papisto ei tarjoa laumoilleen mitään kunnollista raamatullista ravintoa? Uskooko etelävaltioiden papisto todella Raamatun syntyneen ”Jumalan hengen vaikutuksesta”, kuten apostoli Paavali uskoi? – 2. Tim. 3:16.
Saat yhden kirkon vastauksen harkitsemalla seikkoja, jotka liittyvät baptistioppineiden valmistamaan 12-osaiseen Broadman Bible Commentary -nimiseen Raamatun selitysteokseen. Teos suuntaa niin suuret epäilykset Raamatun luotettavuuteen, että sen ilmestyminen herätti useiden vuosien ajan suuttumusta eteläosien baptistien piirissä. Mutta nykyään yhä harvemmat kirkonmiehet väittävät selitysteosta vääräksi. Christian Century -lehti sanoo eteläosien baptistien yhtymän (SBC) liikeasioita käsittelevästä kokouksesta:
”Kiistakysymys, josta oli uhannut tulla mitä korvia huumaavin pamaus SBC:n neuvotteluissa – 12-osaista ’Broadman Bible Commentary’ -teosta ja sen toimittajia koskenut monivuotinen tutkimus – sammui uikuttaen . . . [vanhoilliset] esittivät päätösehdotuksen, jossa vaadittiin teoksen kumoamista ja kirjoittamista uudelleen, koska se ei ollut yhdenmukainen sen baptistien uskon kanssa, että Raamattu on ehdottoman erehtymätön.”
Olivatko useimmat valtuutetut sitä mieltä, että oli hylättävä selitysteos, joka kyseenalaistaa Raamatun ’ehdottoman erehtymättömyyden’? Halusivatko he sen uudelleen kirjoittamista sellaiseksi, että se selvästi kannatti Raamattua? Raportti jatkaa:
”Äänestämällä seisomaan nousten [valtuutettujen] valtava enemmistö kieltäytyi kannattamasta selitysteoksen peruuttamista. . . . Tarkkoja äänestyslukumääriä ei laskettu, mutta vaikuttaa siltä, että päätösehdotus kumottiin äänin 4-1.”
Miten tavallisten kirkon jäsenten voidaan odottaa ’osaavan esittää uskomuksiaan selvästi’, jos kirkon johtavatkin jäsenet ovat erimielisiä sellaisissa perusasioissa kuin ’Raamatun ehdoton erehtymättömyys’? Raamatun epäileminen on varmasti johtanut suuresti erilaisiin uskomuksiin. Mutta epävarmuus ei rajoitu uskomuksiin.
Raamatun tulisi ohjata kristityn käytöstä. Eikö näin ollen saattaisi olla epäilyksiä myös sen suhteen, mikä on oikeaa kristillistä toimintaa, käytöstä?
Kyllä. Syntynyttä hämmennystä voidaan valaista esimerkillä. Eräs georgialainen suhdetoimintayritys kysyi kahdelta eteläosien baptistien papilta, tekivätkö äänestäminen poliittisissa vaaleissa, sotapalvelus, kansallisten vertauskuvien tervehtiminen, toiminta uskontojen yhtymisliikkeessä, isänmaalliset muotomenot ja YK:n kannattaminen ihmisestä ”osan maailmasta”. Toinen pappi vastasi myönteisesti jokaiseen kysymykseen. Toinen vastasi jokaiseen kohtaan kieltävästi. Toinen papeista merkitsi lisäksi hänelle lähetettyyn kyselylomakkeeseen, että ”Jumala ei ole hämmennyksen Jumala”.
On totta, että Jumala ei ole sekava, eikä hänen Sanansa Raamattukaan ole epäselvä. Mutta eikö saman baptistikirkkokunnan pappien keskuudessa olekin ilmeistä hämmennystä? Tavallinen ihminen ei ole hämmentynyt yhtään vähempää. Ei ole hämmästyttävää, että monet ’lähes täysin tietämättömät’ maallikot yksinkertaisesti hylkäävät kirkkonsa.
Käytöstä koskevien Raamatun mittapuiden hylkääminen on synnyttänyt jakavan kiistakysymyksen myös ”raamattuvyöhykkeen” metodistien keskuuteen. Mikä tuo kiistakysymys on?
Metodistit ja homoseksuaalisuus
Kiistakysymys koskee homoseksuaalisuutta. Raamattu sanoo selvästi: ”Älkää erehtykö . . . ei kukaan, joka syyllistyy joko aviorikokseen tai homoseksuaaliseen luonnottomuuteen, . . . tule omistamaan Jumalan valtakuntaa.” (1. Kor. 6:9, Uusi englantilainen Raamattu) Ja kuitenkin kun neljältä Atlantan seudun metodistipapilta kysyttiin, rikkooko homoseksuaalisuus Raamatun periaatteita, vain yksi vastasi myöntävästi!
Vuonna 1971 The Texas Methodist -aikakauslehti tutki metodistikirkon jäsenten asennetta homoseksuaalisuuteen. Kysymykseen: ”Uskotteko ihmisen voivan olla sekä kristitty että homoseksualisti?” kaikkiaan 533 vastaajasta 41 prosenttia vastasi myöntävästi! Papeista 60 prosenttia vastasi myöntävästi! Jotkut jopa sanoivat homoseksuaalisuuden olevan ”luonnollista”.
Jakava vaikutus, joka homoseksuaalisuuskysymyksellä on ollut alueen metodistikirkkoihin, käy selvästi ilmi seuraavasta kirjeestä, jonka eräs vanhahko kirkon jäsen lähetti The Texas Methodist -lehdelle: ”Olen ollut metodisti yli 70 vuotta enkä ole koskaan nähnyt sellaista saastaa, jota nykyään esiintyy metodistikirkossa ja jonka kirkkomme johtajat näyttävät hyväksyvän. Ei ihme, että niin monet jäsenet jättävät kirkon.”
Ulkokultaisuus kääntää monet pois uskonnosta ”raamattuvyöhykkeellä”
On toinenkin syy, miksi monet – erityisesti nuoret – ovat kääntyneet pois ”raamattuvyöhykkeen” fundamentalistisista uskonnoista. Mikä se on? Paul H. Johnson Martin Street -kadun baptistikirkosta Raleigh’sta Pohjois-Carolinasta vastaa: ”Monet nuoret näkevät kristittyjen saarnaavan yhtä ja toteuttavan käytännössä toista.”
”Raamattuvyöhykkeen” kirkkojen useimmille jäsenille on jo kauan määrätty ankaria vaatimuksia, jotka kieltävät heitä tupakoimasta tai nauttimasta alkoholijuomia. Mutta ovatko kirkkoihin kuuluvat todella uskoneet näihin opetuksiin? Yli 90 prosenttia Yhdysvaltain suunnattomasta tupakkasadosta tulee yhä maan eteläosista. Ja Kentucky on yhä Amerikan johtava viskintuottajavaltio. Pitäisikö nykyajan älykkäiden nuorten odottaa jättävän sellaiset ilmeiset epäjohdonmukaisuudet huomaamatta? Tuskin.
Nuoret eivät myöskään jätä ottamatta huomioon ulkokultaisuutta, joka vallitsee monien ”raamattuvyöhykkeen” kirkkojen sisäpuolella. Eräs Decaturissa Georgiassa asuva nainen sanoo: ”Kasvoin baptistipapin tyttärenä, mikä merkitsi, että ei saanut olla ehostusta, ei koruja, ei pelikortteja kotona, ei minkäänlaista tanssimista, ei lyhyttä tukkaa tytöillä, ei musiikkia sunnuntaisin ja ehdottomasti ei tupakkaa tai alkoholia. Melkein kaikki oli kiellettyä. Mutta ollessani noin kaksitoistavuotias tajusin, että jokainen puhui yhtä ja todellisuudessa eli toisin. Kaikkein eniten oma isäni. Hän saarnasi sunnuntaina kaikkea sitä vastaan, mitä hän teki koko viikon.” Sellainen ulkokultaisuus on vain yksi lisäsyy, miksi monet kääntyvät pois etelävaltioiden kirkoista.
On varmaa, että Raamattuun uskomisen ja sen opetusten järkkymättömän kannattamisen puute on johtanut ”raamattuvyöhykkeen” uskontojärjestöissä vallitsevaan jakaantumiseen, epävarmuuteen ja ulkokultaisuuteen. Se on myötävaikuttanut niiden jäsenmäärän vähenemiseen. Monet vilpittömät ihmiset kysyvät kuitenkin suoraan, onko Yhdysvaltain ”raamattuvyöhykkeen” uskonnollisessa kuvassa yhtään tervettä kohtaa.