Ihmisen hallitusvallan saavutukset
ONKO ollut mitään kuviteltavissa olevaa hallitusmuotoa, jota ihminen ei olisi kokeillut? Nykyiset hallitusmuotomme ovat suuressa määrin valtiotieteen tuotteita. Tämä on ihmisen itsehallintoponnistelujen yritysten ja erehdysten vakavaa tutkimista, jonka tavoitteena on liittää hallitukseen menestyksekkäimmät menetelmät.
Näin ollen pitäisi olla olemassa hallituksia – ainakin joitakin hallituksia – jotka täyttävät kansan tarpeet, jotka varaavat sen, mitä kansa hallitukselta haluaa. Onko niitä sitten? Mitä ihmisen hallitusvallan nykyiset saavutukset paljastavat?
MAAILMANHALLITUSTA ANOTAAN
New York Times -lehdessä oli sunnuntaina 21.5.1972 kolmenkymmenenkahden maan tunnettujen kansalaisten ryhmän koko sivun täyttävä julistus. He ilmaisivat olevansa ”ensimmäisiä maan kansalaisia”. Nimellä ”IHMISEN JULISTUS” tämä julistus oli syytös ihmisen hallitusvallan tähänastisia yrityksiä vastaan, mitä tulee eniten kaivattujen seikkojen toteuttamiseen. Se esitti seuraavat jyrkät väitteet:
”Ihmiselämä planeetallamme on vaarassa.
”Se on sellaisen sodan vaarassa, joka voi rusentaa tomuksi ihmisen asuinpaikan.
”Se on sellaisten sotavarustelujen vaarassa, jotka hävittävät kunnollisen elämän toiveet tai vähentävät niitä.
”Se on vaarassa ihmisoikeuksien kiellon takia.
”Se on vaarassa, koska ilma liataan ja vedet ja maaperä myrkytetään.
”Se on vaarassa hillitsemättömän väestönkasvun takia.”
Mikä oli sitten julistuksen johtopäätös? Se ilmeni vetoomuksesta lisätä ihmisten ponnisteluja Yhdistyneitten Kansakuntien tukemiseksi.
Mutta oikeuttavatko ihmisen hallitusvallan saavutukset panemaan luottamuksen Yhdistyneisiin Kansakuntiin?
SOTA
Mitä saavutukset osoittavat ”sodan vaarasta”? Onko ihmisen hallitusvalta edistynyt kohti rauhan turvaamista?
Western Producer -julkaisun selostuksen mukaan Norjan Tiedeakatemia on tehnyt laskelman sotien lukuisuudesta ja ankaruudesta niin kauas taaksepäin kuin historia sallii. Se havaitsi, että ”vuodesta 650 eKr. on ollut 1 656 aseistautumiskilpailua, joista vain 16 ei päättynyt sotaan. Muut päättyivät asianosaisten maiden taloudelliseen romahdukseen.”
Yhdistyneitten Kansakuntien historian ensimmäisten 25 vuoden jälkeen luotiin katsaus sen saavutuksiin. Philadelphia Sunday Bulletin -lehti mainitsi 18.10.1970 Yhdistyneitten Kansakuntien silloisen pääsihteerin U Thantin sanoneen.
”Pelkään suuresti, että vaikka olemme kyenneet saavuttamaan kuun, niin me osoitamme usein uskomattoman lyhytnäköistä itsekkyyttä, itsetyytyväisyyttä ja välinpitämättömyyttä, kun on kohdattava ne suuret haasteet, joiden edessä olemme täällä maan päällä.”
Ja Lester P. Pearson, Kanadan entinen pääministeri, teki yhteenvedon Yhdistyneitten Kansakuntien rauhanponnisteluista seuraavin sanoin: ”Rauha lepää hämillisenä vetypommien päällä. On valitettavaa, että Yhdistyneet Kansakunnat ei ole löytänyt sille parempaa lepopaikkaa.”
Onko ihmisen hallitusvallalla siis tosiasiassa esitettävänä mitään todisteita toivolle, että se aikaansaisi joskus rauhan?
SAASTUMINEN
Toinen yhtä vakava uhka kuin sota on saastetilanne. Tarkastelkaamme jätepulmaa vain yhtenä esimerkkinä niistä vuorenkorkuisista pulmista, joita on saastumista vastaan käytävän taistelun joka vaiheessa. Reader’s Digest -lehti lainaa supistelmassaan, jonka se teki National Civic Review -lehden maaliskuun numerosta 1972, vastauksen, jonka yli kaksikymmentä Yhdysvaltain johtavaa kiinteiden jätteiden asiantuntijaa antoi kysymykseen: ”Miten vakava jätepulma oikein on?” He ilmoittivat:
”Joka vuosi kasaamiemme kiinteiden jätteiden määrä on suunnaton – 80 miljardia säilykerasiaa, 38 miljardia pulloa, 36 miljoonaa tonnia paperia ja pahvilaatikoita, 180 miljoonaa vanhaa autonrengasta, 21 miljoonaa suurehkoa talouskonetta, 7 miljoonaa romutettua autoa. Käsittely maksaa meille nykyään 4,5 miljardia dollaria [18,5 mrd. mk] vuodessa – joka summa voi kaksinkertaistua seuraavan sukupolven aikana.”
Luultavasti vaarallisimpia jätteitä ovat ne, jotka kaadetaan vesiin. ”Vuoteen 1980 mennessä”, varoittaa Yhdysvaltain Kansallinen tiedeakatemia, ”me tuotamme niin paljon vesitse kulkeutuvia jätteitä, että ne kuluttavat kaiken hapen jokaisesta Yhdysvaltojen 22 jokialueesta.”
Onko tämä ainoastaan yhden maan pulma? Editorial Research Reports -lehti varoittaa 1.12.1971:
”YK:n [Tukholmassa kesäkuussa 1972 pitämän] konferenssin ja kaikkien sitä seuraavien maailmanlaajuisen saastumisen pysähdyttämisyritysten suuri kysymys on, onko ympäristöstä alettu huolehtia liian myöhään, jotta saataisiin paljonkaan hyvää aikaan. Onko ihminen tosiaan mennyt liian pitkälle voidakseen kääntyä takaisin? Voivatko valtiot tehdä ne vaikeat poliittiset ratkaisut, jotka ovat välttämättömät maailmanlaajuisen yhteistoiminnan lujittamiseksi nykyisen kriisin edessä? Kaikki vähempi kuin täysimittainen kansainvälinen ponnistelu näyttää turhalta. Maailman ekologinen järjestelmä on yksi; se on sellainen, ettei yksikään valtio voi yksin puhdistaa ympäristöään. Ilmakehä kuljettaa teollisuussaasteita ja tuholaismyrkkyjä ympäri maapallon. Käytännöllisesti katsoen jokainen kansainvälinen vesiväylä on saastunut.”
Onko tämä mielestäsi rohkaisevaa tai herättääkö se luottamusta ihmisen hallitusvaltaan?
RIKOLLISUUS
Rikollisuus on myös yksi tuhoisa ilmiö, jota mikään hallitus ei ole kyennyt pysähdyttämään. Tämä syövänkaltainen tartunta leviää todella huolestuttavalla nopeudella yli maailman. Joissakin maissa rikollisuus on melkein kuin kilpaileva maanalainen hallitus. Rikollisuutta on kutsuttu ”maailmanlaajuiseksi kulkutaudiksi” ja ”kansainväliseksi murhenäytelmäksi”.
Maailman vauraimmassa maassa, Yhdysvalloissa, rikollisuus näyttää rehottavan eniten. Se maksaa tässä maassa nyt 51,1 miljardia dollaria (210 mrd. mk) vuodessa, enemmän kuin 5 prosenttia biljoonan dollarin (4 100 000 000 000 markan) bruttokansantulosta. Eikä rikollisuus rajoitu ”gangstereihin”. Suunnattoman summan (8 miljardia dollaria [33 mrd. mk] vuodessa) varastavat virkamiehet ja luotetut työntekijät.
Mutta todella pelkoa herättäviä ovat väkivaltarikokset ja omaisuusrikokset. Yhdysvaltain kaupunkien kaduilla on yhä turvattomampaa kulkea, ja tutkimus osoittaa, että tämä rikollisuuden taholta tuleva vaara lisääntyy melkein kaikkialla.
Yhdysvaltain rikosasiain viraston (FBI) laskelmat ilmaisevat, että rikollisuus lisääntyi yksitoista kertaa niin nopeasti kuin väestö. Vakavat rikokset (murhat, raiskaukset, ryöstöt, pahoinpitelyt, murtovarkaudet, autovarkaudet, muut varkaudet [50 dollaria (200 mk) tai enemmän]) lisääntyivät 148 prosenttia vuodesta 1960 vuoteen 1969 eli 2 014 600:sta aina 4 989 700:aan.
Lontoossa, joka on kauan ollut tunnettu siitä, ettei sen kaduilla harjoiteta väkivaltaa, alkavat englantilaiset tulla levottomiksi, kun pahoinpitelyt, ryöstöt ja ryöstön yritykset ovat lisääntyneet. Maanalaiseen rautatiejärjestelmään on rikollisuusuhkan vuoksi määrätty erityinen poliisiosasto. ”Birminghamissa ei ole turvallista yöllä”, sanoi eräs poliisivirkailija. Väkivaltarikokset lisääntyivät Englannissa vuosina 1966–1970 26 000:sta 41 000:een. Ja tilanne on samanlainen muissakin maissa.
Mitä merkkejä näet siitä, että ihmisen hallitusvallalla olisi lääkkeet näihin pulmiin?
HUUMEONGELMA
Huumausaineitten väärinkäyttöä on kutsuttu ”Amerikan historian pahimmaksi sairaudeksi”, ja siitä on nopeasti tulossa sellainen toisissakin maissa. Se on ollut suursyyllinen huimaavasti kohoavaan rikollisuuteen. Art Linkletter, tunnettu esiintyjä radiossa ja televisiossa Yhdysvalloissa, jonka oma tytär oli huumausaineitten uhri, esitti 14.9.1971 New Yorkin kaupungissa Yhdistyneitten Kansakuntien erikoiskuulijakunnalle pitämässään puheessa voimakkaan vetoomuksen hallitukselle ryhtyä toimintaan. Hänen puheensa teki hyvin selväksi, että ihmisen hallitusvalta oli jotenkin epäonnistunut ihmisten tarpeitten, toiveitten ja halujen tyydyttämisessä. Linkletter kysyi:
”Jos tyhjä tuskallinen elämä ajaa ihmisiä huumausaineisiin, niin miten me muutamme tämän elämän? Miksi maailmassa tapahtuu niin paljon itsemurhia? Miksi niin monet joutuvat henkilökohtaiseen kriisiin pystymättä kestämään sitä, ratkaisemaan sitä, voittamaan sitä? Miksi huumausaineitten väärinkäyttö on niin usein murheellisen kuvan osana?”
Loppuvetoomuksessaan Linkletter antoi ymmärtää, että ihmisen hallitusvalta oli kohdistanut tavoitteensa väärään suuntaan. Hän sanoi:
”Ihmisperheen takia täytyy Yhdistyneitten Kansakuntien ulottaa apunsa noille vaikeuksissa oleville. Maailmamme on suuren kiistelyn repimä, mutta lopputulos ei merkitse mitään, jos lapsemme joutuvat hukkaan. Tiedemiehemme kartoittavat tiemme taivaisiin, mutta meidän ei tarvitse tehdä sitä matkaa, jos jätämme taaksemme tuskaisan maailman.”
ALIRAVITSEMUS
Robert S. McNamara, Kansainvälisen jälleenrakennuspankin (Maailmanpankin) johtaja, maalaa maailman aliravitsemuksesta kuvan, jonka pitäisi herättää näkemään ihmisen hallitusvallan kyvyttömyys onnellisuuden perusehtojen varaamiseen ihmiskunnalle. Hän sanoi Washingtonissa (D.C.) 27.9.1971 Maailmanpankin hallintoneuvostolle pitämässään puheessa, että aliravitsemus on vähemmän edistyneissä maissa laajalle levinnyt, se on suurin syy pikkulasten korkeaan kuolleisuuteen ja on sen tähden inhimillisen kehityksen pääeste.
McNamara huomauttaa myös: ”Ja vaikka on todisteet siitä, että suhteellisen pienellä varojen kulutuksella henkeä kohti voidaan saavuttaa suuri hyöty, tuskin yhdessäkään maailman kehitysmaassa tähän ongelmaan on yhteisvoimin tartuttu.”
McNamara osoitti edelleen, että lapsikuolleisuus on suunnaton köyhissä maissa. Esimerkiksi Intiassa on suuria alueita, joilla kuolleisuus ensimmäisenä ikävuotena nousee jopa 150–200:aan tuhatta elävänä syntynyttä kohti.
Yhdistyneessä arabitasavallassa on 1–2 vuoden ikäisten lasten kuolleisuus yli sata kertaa niin korkea kuin Ruotsissa. – Vital Speeches of the Day, 15.10.1971.
Jo aikaisemminkin selitti eräs huomattava tiedemies Valituissa Paloissa huhtikuussa 1969: ”Nyt jo on käynyt järkyttävän ilmeiseksi, että taistelussa ihmiskunnan ravinnonsaannin puolesta me olemme kärsineet musertavan tappion. . . . nyt on jo liian myöhäistä estää nälkäkuolemien raju lisääntyminen.”
KÖYHYYS JA SOSIAALIHUOLTO
Aliravitsemuksen perussyy on pohjimmaltaan köyhyys, mikä on toistaiseksi voittamaton ja ratkaisematon pulma vauraimmissakin maissa. Tri John E. Reilly Yhdysvaltain kehitysapuvirastosta kertoo:
”Maailmanpankin mukaan oli vuotuinen tulotaso kehitysmaanosissa vuonna 1968 dollareina seuraava: Aasiassa 110, Afrikassa 130, latinalaisessa Amerikassa 370 ja keski-idässä 330. Tähän verrattuna ovat keskimääräiset tulot henkeä kohti dollareina Yhdysvalloissa 4 000, Kanadassa 2 500, Saksassa 1 900 ja Englannissa 1 800.”
Tri Reilly sanoo edelleen, että alhaisen tulotason omaavissa maissa kirjaimellisesti miljoonat ihmiset ansaitsevat puolet keskiarvon mukaisesta määrästä. Selvittävätkö maailman hallitusten ponnistukset Yhdistyneitten Kansakuntien avullakaan tätä surullista tilannetta? Eivät, sillä tri Reilly sanoo: ”Pelätään, että miljoonien ihmisten todellinen elintaso on vuonna 1971 alhaisempi kuin se oli vuonna 1960.” Hän jatkaa:
”Tämä on vain suppea luonnos kehitysmaitten oloista eikä anna riittävää kokonaiskuvaa laajalle levinneestä nälästä, riistosta, koulutusmahdollisuuksien puuttumisesta, varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta, sairauksien yleisyydestä, poliittisesta painostuksesta puhumattakaan.”
Maailman rikkaimmassakin maassa, Yhdysvalloissa, uhkaa kokonaisia kaupunkeja taloudellinen kriisi sosiaalihuollon kustannusten äkillisen lisääntymisen takia. Vuonna 1970 sosiaalihuollon kustannukset olivat 12,8 miljardia dollaria [53 mrd. mk].
Taloustieteilijät eivät näe tilanteesta mitään pääsyä, kuten Kalifornian Claremont Men’s Collegen taloustieteilijä Procter Thomson kuvaili. Hän osoittaa, että sitä mukaa kuin vauraassa yhteiskunnassa käytetään enemmän rahaa sosiaalihuoltoon, avun saajien vaatimuksetkin suurenevat. Sen tähden, hän sanoo, ”köyhyys ahdistaa yhteiskuntaa kuin juoksevaa miestä seuraava varjo”.
VÄESTÖRÄJÄHDYS
Väestön ollessa nykyisellä tasolla hallitukset ovat lähellä vararikkoa, kun joka puolella on ongelmia, jotka näyttävät kaikki johtavan umpikujaan. Tämä on jo kyllin pahaa, mutta lisääntyvä väestönkasvu nostaa tuhon enteet heidän tulevaisuudensuunnitelmiensa ylle. Rudolph Peterson, Yhdistyneitten Kansakuntien kehitysapuohjelman johtaja, selitti eräässä Victor-Boströmin säätiön raportissa:
”Maailman väestön hämmästyttävä kasvu heittää synkän varjon kaikkien kansainvälistä kehitystä edistävien yritystemme ylle. Elinehtojen parantaminen maissa, joissa väestö kaksinkertaistuu joka 20. vuosi, on kuin Sisyfoksen työtä, ikuista kiven työntämistä vuoren rinnettä ylös, ja sitten vain näkee sen vierivän jälleen alas.”
Ja A. H. Boerma, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO:n) pääjohtaja, esittää kiireellisen tärkeän vetoomuksen:
”Minun ei tarvitse käsitellä laajalti sitä tosiasiaa, että ihmisten lukumäärän hillitön kasvu tällä planeetalla ajaa maailman suurimmat pulmat – nälän, köyhyyden ja työttömyyden – jyrkänteen reunalle. Minun ei tarvitse kuvailla niitä kauhuja, jotka olisivat seurauksena, eikä minun asiani ole mennä sitä koskeviin yksityiskohtiin, mitä pitäisi tehdä. . . . Mutta tahtoisin tältä puhujankorokkeelta esittää vetoomuksen kaikille asianosaisille, että he hyväksyisivät väestömäärän hillitsemisen tarpeellisuuden.”
Mitä sitten voidaan sanoa ihmisen hallitusvallan saavutusten puolesta? Onko se todellisuudessa ratkaissut yhtään ihmiskunnan perusongelmista, jotka koskevat sen elämistä yhdessä rauhassa, vapautta puutteesta, pelosta, nälästä, riistosta ja rikollisuudesta? Onko se antanut ihmiskunnalle sen, mitä se hallitukselta todella haluaa?
Mitä sitten on edessäpäin, jos ihmisen hallinto jatkuu maan päällä? Jokaisessa pulmassa – saastumisessa, sodassa, nälässä, huumausaineissa tai missä tahansa monista muista pulmista – piilee maailmanlaajuisen katastrofin mahdollisuus. Yhdessä ne muodostavat monimutkaisen tilanteen, jonka lieventämisessä saati sitten ratkaisemisessa ihmisten viisaus ja ponnistelut ovat täysin epäonnistuneet.
Eikö ihmisen ole aika tähyillä neuvoa ylempää, niin, aika kuunnella kaikkeuden Jumalhallitsijaa? Se, mitä hän sanoo ja ajattelee maan hallitusvallasta, on elämän tai kuoleman kysymys, niin kuin seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan.
[Kaavio s. 534]
(Ks. painettu julkaisu)
RIKOLLISUUS
Vakavat rikokset lisääntyivät USA:ssa 11 kertaa niin nopeasti kuin väestö vuosina 1960–1969.
VÄESTÖ
RIKOKSET
[Kuva s. 532]
SOTA Historian kertomus osoittaa, että aseistautumiskilpailut ovat päättyneet joko sotaan tai taloudelliseen romahdukseen.
[Kuva s. 533]
SAASTUMINEN ”Suuri kysymys on, onko ympäristöstä alettu huolehtia liian myöhään, jotta saataisiin paljonkaan hyvää aikaan.”
[Kuva s. 534]
HUUMAUSAINEET Huumausaineiden väärinkäyttö on ”sairaus”, joka on suursyyllinen, huimaavasti kohoavaan rikollisuuteen.
[Kuva s. 535]
KÖYHYYS ”Köyhyys ahdistaa yhteiskuntaa kuin juoksevaa miestä seuraava varjo.” Sosiaalihuollon kulut USA:ssa vuosittain 12 800 000 000 dollaria [53 000 000 000 mk]