Syvempää näkemystä uutisiin
Pentateukki venäjäksi
● Kommunistinen vallankumous tapahtui Venäjällä vuonna 1917. Sen jälkeen ei siellä ole julkaistu lainkaan Raamattuja. Nyt on Viktor N. Titov, Neuvostoliiton uskonnollisten asiain neuvoston varapuheenjohtaja, ilmoittanut, että Pentateukki, Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa, julkaistaan jälleen venäjän kielellä. Jotkut uskonnolliset johtohenkilöt pitävät tätä merkkinä uskonnon piiriin ulottuvasta ”liennytyksestä”. Nähtäväksi jää, missä määrin näitä julkaisuja tulee saataville ja miten hallitus säätelee niiden levitystä. Joka tapauksessa vähäkin on parempi kuin ei mitään.
Horjuvat mittapuut
● Kolumnisti James A. Wechsler ”New York Post”-lehdestä kertoi otsikon ”Demokraattinen Pelastaja?” alla, että saarnaaja Billy Graham oli suostunut esiintymään eräässä televisio-ohjelmassa varojen keräämiseksi demokraattiselle puolueelle. Eräs puolueen puhemies sanoi Grahamin aikaisempaa läheistä yhteyttä entiseen presidenttiin Nixoniin ”yhdeksi paremmista syistä ottaa hänet ohjelmaan”. Kolumnisti Wechsler katsoo Grahamin osallistumisen televisio-ohjelmaan ilmaisevan sitä, että saarnaaja pitää ”tätä republikaanista hallintoa menneisyyden aaltona tai [oli] ainakin päättänyt suojella hengellisiä sijoituksiaan” osoittamalla kiinnostusta kumpaakin suurta puoluetta kohtaan. Kolumnisti itse luonnehti tämän esimerkiksi siitä ”mielistelystä ja moraalisesta sovittelusta”, joka auttaa menestymään ”julkisessa ajanvieteteollisuudessa”.
Suunnilleen samaan aikaan julkaistiin Brysselistä tietotoimisto UPI:n uutinen, joka kuului: ”Evankelista Billy Graham sanoi tänään, että hän suosii soveliaitten homoseksualistien papiksi vihkimistä, mutta että hän on tällä haavaa mieluummin sanomatta mitään naisten papiksi vihkimisestä.” Evankelistan mainitaan sanoneen, että homoseksualistit tulee ”ottaa huomioon yksilöllisen ansion perusteella” ja että heidän tulee ’ottaa vastaan Jeesus Kristus ja kääntyä pois synneistään’. Erään apulaisen selitettäväksi myöhemmin jätettiin, mitä tämä merkitsi, ja hän sanoi, että synneistä pois kääntymiseen sisältyisi homoseksuaalisuuden harjoittamisen hylkääminen. Mutta miksi tätä ei sanottu selvästi heti? Raamattu tietysti tuomitsee hyvin suorasanaisesti homoseksuaalisuuden. – Room. 1:26, 27; 1. Kor. 6:9, 10; 1. Tim. 1:10.
Naisten papiksi vihkimisestä evankelista sanoi, että hän ”ei ollut valmis asettumaan puolelle eikä toiselle”. Raamatun kanta naisten suorittamasta opettamisesta kristillisessä seurakunnassa on sen sijaan hyvin selvä. (1. Kor. 14:33, 34; 1. Tim. 2:12) Tällaisina aikoina kuin me nyt elämme on varmasti tarpeellista olla selväsanainen ja vakaumuksellinen eikä epämääräinen tai horjuva moraalikysymyksiä käsiteltäessä. Sillä ”jos trumpetti kaiuttaa epäselvän kutsun, kuka valmistautuu taisteluun?” – 1. Kor. 14:8.
Puhuvat rauhasta, varustautuvat sotaan
● Maailman ”supervaltojen” johtajat esittävät ajoittain aseitten vähentämiskehotuksia ja muita samankaltaisia toimenpiteitä rauhan varmistamiseksi. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat sopineet ydinohjusten määrän rajoittamisesta. Myöhemmin on vaadittu sopimuksia, jotka tekisivät laittomaksi menettelyt sään muuttamiseksi sotilaallisiin tarkoituksiin ja myös kieltäisivät joukkotuhon uudet järjestelmät. Neuvostoliiton johtaja Leonid Brezhnev kuvaili äskettäin näitä jälkimmäisiä ”kauheammiksi” kuin nykyiset ydinaseet. Mutta mitä tapahtuu todellisuudessa kaiken tämän puhumisen ohella?
Maailma käytti yksistään viime vuonna noin 800 miljardia markkaa aseisiin – suurimman osan tästä Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sellaisten asevarastojen muodostamiseen, joiden Tukholman kansainvälinen rauhantutkimuslaitos sanoo ”suunnattomasti ylittävän kummankin vallan ajateltavissa olevan sotilaallisen tai poliittisen tarpeen”. Yhdysvalloilla on nyt yli 8 000 strategista asetta kehitettyinä, ja Neuvostoliitolla on 2 800 ohjusta (jotka kukin erikseen ovat tuhoisampia kuin Yhdysvaltain ohjukset). Heikoin näistä on ainakin kolme kertaa niin voimakas kuin pommi, joka tuhosi Hirošiman Japanissa; muutamat ovat 16 000 kertaa niin voimakkaita! Kuitenkin jatkuu vielä useampien aseitten tutkiminen, tuotanto ja kehittäminen. Puhuessaan ”ihmisen tarpeitten ja sotilaallisen mielettömyyden välisestä toivottomasta kilpajuoksusta” eräs ”New York Post”-lehden pääkirjoitus kysyy: ”Kuinka paljon nälkää maailmassa voitaisiin vähentää, jos tervejärkisyys vallitsisi?”