Karismaattinen liike ei täytä mittaa

”KARISMAATTINEN” liike, joka on toisinaan leimattu ”uushelluntailaisuudeksi”, on viime aikoina vetänyt puoleensa monia kirkossa kävijöitä. Tämä on ollut erityisesti huomattavissa katolisessa kirkossa, jossa jotkut arvioivat liikkeeseen kuuluvan 50 000 – 400 000 seuraajaa. Samanlaista suuntausta on ollut myös baptistikirkossa.

Karismaatikot (johtuu kreikankielisestä sanasta, joka merkitsee ’Jumalan suosion lahjaa’) tähdentävät ”hengellisten lahjojen” tärkeyttä, joihin kuuluu jumalallinen parantaminen, (kuulijoille vierailla) kielillä puhuminen, henkien arvosteleminen ja ennustaminen. Katolista kirkkoa näyttää järkyttäneen menettely, jota eräät karismaatikot ovat kutsuneet ”opetuslasten tekemiseksi”, missä uskovat kootaan noin kymmenen hengen ryhmiin heitä opettavan ja ohjaavan ”paimenen” alaisuuteen. Opetuslapset velvoitetaan tottelemaan paimentaan. Kirkkoa kiusaa erityisesti se, että tämä paimen on toisinaan joku muu kuin opetuslasten oma pappi. Papit, toisten uskontokuntien papit mukaan luettuina, pelkäävät, että kirkossa voi täten aiheutua jakaumia. Mutta jotkut karismaattiset johtajat vastustavat opetuslasten tekemismenetelmää. He sanovat, että he ovat enimmäkseen opettaneet jäseniä pysymään uskontokunnissaan.

Monia huolestuttaa edelleen se, että kun karismaattisten ”parantajien” parannusyritykset eivät tehoa, niin he väittävät epäonnistumisen johtuvan sairaan henkilön ”epäuskosta”. Tämä aiheuttaa sairaassa syyllisyyskompleksin, joka muuten tekee henkilöä hoitavan lääkärin tehtävän monimutkaiseksi.

Kun Jeesus ja apostolit paransivat sairaita, niin heidän parantamisensa ei tietenkään ollut riippuvainen parannetun henkilön uskon määrästä. Jeesuksesta kerrotaan: ”Kaikki ne, joilla oli monenlaisten tautien vaivaamia sairaita, toivat heidät hänen luokseen. Hän paransi heidät panemalla kätensä heidän jokaisen päälle.” – Luuk. 4:40; vrt. Luuk. 6:19; 9:6, 11.

Karismaattinen liike on epäilemättä seuraus siitä, että kirkot eivät ole täyttäneet kirkon jäsenten hengellisen ravinnon tarvetta. Mutta vaikka se onkin vetänyt puoleensa erityisesti useita nuoria, niin se ei ole pystynyt täyttämään Raamatun asettamaa tosi kristillisyyden mittaa. Raamattu neuvoo voimakkaasti kristittyjä olemaan seuraamatta ihmisjohtajia ja siten jakamasta uskollisuuttaan, vaan seuraamaan Kristusta. Raamattu käskee sen tähden myös: ”Lähtekää siitä [Suuresta Babylonista, väärän uskonnon maailmanmahdista, jossa on lukuisia lahkoja] ulos, minun kansani, ellette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä ja ellette tahdo saada osaa hänen vitsauksistaan.” – Ilm. 18:4.