Vapaana 20 vuoden vankeuden jälkeen!
Kertonut Nancy Yuen
HERÄTKÄÄ!-lehden Hongkongin-kirjeenvaihtaja kirjoittaa:
Perheemme täällä Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran Hongkongin haaratoimistossa on tottunut ulkomaisiin vierailijoihin. Mutta torstaina 15. helmikuuta 1979 oli hyvin erikoinen tilaisuus. Vieraanamme oli Nancy Yuen, uskollinen Jehovan todistaja, joka oli juuri tullut Kiinasta kahdenkymmenen vuoden vankeuden jälkeen. ”Olen niin onnellinen saadessani olla kanssanne. Olen löytänyt perheeni”, hän sanoi.
Olimme kaikki kuulleet Nancy Yuenista ja hänen uskollisuudestaan, mutta nyt hän oli henkilökohtaisesti luonamme ja meillä oli tilaisuus kuulla hänen kertomuksensa suoraan häneltä itseltään. Hän aloitti viemällä meidät takaisin vuoteen 1949. Näin hän kertoi meille:
NOIN kolmekymmentä vuotta sitten Stanley Jones, Vartiotorni-seuran lähetystyöntekijä, kävi ensi kertaa kodissamme Šanghaissa Kiinassa. Olin naimisissa ja minulla oli kaksi lasta. Minua kiinnosti kovasti sanoma, jota hän esitti Jehova Jumalasta ja Hänen tarkoituksestaan ihmiskunnan suhteen.
Minut kastettiin vuonna 1950 ja jatkoin ahkerasti tutkimista lisätäkseni tietoani ja ymmärrystäni. Olen erittäin iloinen siitä, että suhtauduin noina ensimmäisinä vuosina hyvin vakavasti kristillisiin velvollisuuksiini, sillä ellen olisi menetellyt siten, en olisi kestänyt edessäni olevia koettelemuksia.
Vuonna 1954 minulla oli neljä pientä lasta ja osallistuin aktiivisesti Jehovan valtakunnan hyvän uutisen julistamiseen. Vuoden 1956 alussa kommunistisella hallituksella oli Šanghai lujasti valvonnassaan. Aloimme saada varoituksia saarnaamistyömme lopettamisesta ja toimintamme rajoittamisesta valtakunnansaliin. Mutta minusta tuntui, että minun täytyi toteuttaa Jumalan antamaa saarnaamistehtäväämme, ja niinpä jatkoin ovelta-ovelle-työtä.
Minut pidätettiin useita kertoja ja vietiin kuulusteltavaksi; pidätys kesti joskus viisi tuntia ja toisinaan jopa kolme päivää. Koska aviomieheni oli muuttanut Hongkongiin vuonna 1953, anoin lupaa päästä hänen luokseen. Viranomaiset sanoivat antavansa minulle maastapoistumisluvan sillä ehdolla, että lopettaisin saarnaamisen. En luvannut lopettaa enkä myöskään saanut lupaa.
Luja päättäväisyyteni jatkaa saarnaamista sai kommunistiviranomaiset raivostumaan. Erään kuulustelujakson aikana minulle sanottiin, että olin varmasti uppiniskaisin ihminen koko Kiinassa. Lopulta, vuoden 1956 loppupuolella, sen jälkeen kun minut oli pidätetty kuusi kertaa saarnaamisen takia, minut vangittiin jälleen, kun eräs ovenavaaja ilmoitti viranomaisille, että olin saarnaamassa talosta taloon. Sen jälkeen minua ei enää päästetty vapaaksi.
VANKEUS ALKAA
Olin kasvanut onnellisessa perheessä, ja itselläni oli pieniä lapsia. Nyt jouduin eroon heistä kaikista ja istuin käsiraudoissa pimeässä sellissä. Puhkesin itkemään. Tunsin itseni tyystin heikoksi ja avuttomaksi! En nähnyt mitään poispääsytietä. Hyvin pian mieleeni tuli Raamatusta ajatuksia siitä, että Jehova on ”kaiken lohdutuksen Jumala”, joka antaa voimaa palvelijoineen. (2. Kor. 1:3, 4) Rukoilin silloin hartaasti häntä.
Siitä lähtien rukoilin säännöllisesti Jehovaa ja tunsin vahvistuvani joka päivä. Koska vanginvartijat huomasivat minun rukoilevan pitäessäni kädet edessäni, varsinkin ruoka-aikoina, käteni vedettiin selkäni taakse ja kyynärpäitten yläpuolelle pantiin käsiraudat kolmeksi päiväksi, kunnes käsivarteni ja käteni olivat aivan turvoksissa. Tämä ei tietenkään estänyt minua rukoilemasta, mutta jäljet siitä ovat vieläkin näkyvissä kyynärpäitteni yläpuolella.
Olin neljä vuotta pidätettynä, ja sinä aikana minua kuulusteltiin alinomaa. Viranomaiset halusivat minun antavan ilmi kaksi lähetystyöntekijäveljeä ja sanovan, että Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura oli imperialismin agentti. Sitä en tietenkään tehnyt. Käytin näitä tilaisuuksia todistuksen antamiseen viranomaisille ja kerroin heille, mitä sanottavaa Jumalan sanalla oli. Eräs viranomainen mainitsi, että hän oli ollut tekemisissä kaikkien erilaisten uskonnollisten ryhmien kanssa ja että kaikki olivat sovitelleet. Mutta hän ihaili minun rohkeuttani ja intoani. Hän sanoi: ”On suuri vahinko, ettei teitä käännytetty kommunismiin, ennen kuin teidät käännytettiin kristillisyyteen, koska puolueemme tarvitsee teidän kaltaisianne todella vakaumuksellisia ihmisiä.” Vuonna 1960 minut tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, ja vankeusaikaa alettiin laskea vuonna 1956 tapahtuneesta pidätyksestäni.
Vuonna 1961 minut siirrettiin työleirille maaseudulle, ja siellä minulla oli tilaisuuksia kertoa ”hyvää uutista” toisille vangeille. En missään vaiheessa lopettanut saarnaamistyötäni, ja ajan mittaan tulin rohkeammaksi. Kerran saarnasin tarkkaavaisesti kuuntelevalle kahdentoista hengen ryhmälle. Se ei jäänyt huomaamatta. Sitten jouduin maakunnan vankilaan yhdeksäksitoista päiväksi, ja alkuperäiseen tuomiooni lisättiin kaksi vuotta. Nuo kaksitoista vuotta kuluivat nopeasti.
VAPAUTUS JA TAAS TAKAISIN VANKILAAN
Vuonna 1968 minut vapautettiin työleiriltä, vaikkakin liikkumistani rajoitettiin. Minulla oli nyt mahdollisuus tehdä työtä ja sain palkkaa vajaat 40 markkaa kuussa. Tänä aikana minun sallittiin siirtyä yhdestä työryhmästä toiseen, ja äitini muutti samalle alueelle ollakseen lähellä minua.
Kun sain vapauden kulkea paikasta toiseen, lähdin matkalle, jonka aikana kävin useissa kaupungeissa, muun muassa Antšingissa, Hangtšoussa, Nankingissa ja Šanghaissa. Kävin ystävieni ja sukulaisteni luona ja kerroin tuntemiani Valtakunnan totuuksia heille ja kaikille heidän tuttavilleen, joita he esittelivät minulle. Kului melkein vuosi ja anoin jälleen lupaa poistua Kiinasta päästäkseni mieheni luo Hongkongiin. Luvan saamista varten minun käskettiin mennä takaisin Tšinsangin alueelle, missä olin työskennellyt ja missä äitini asui. Mutta ennen kuin ehdin Tšinsangiin asti, minut pidätettiin ja vietiin poliisiasemalle ja minua pidettiin vangittuna kymmenen päivää. Poliisi kuulusteli kahta perhettä, joille olin saarnannut. Seuraus oli, että minut lähetettiin takaisin Tšinsangiin ja pantiin vankeuteen oltuani vapaudessa kaksi vuotta.
JULKINEN OIKEUDENKÄYNTI
Jälleen minua kuulusteltiin yhtenään. Poliisipäällikkö leimasi minut uppiniskaiseksi ja sanoi minulle, että minun olisi parempi tunnustaa kaikki ”rikokseni”, muutoin minun kävisi huonosti. Sanoin hänelle kaiken, mitä olin sanonut puhuessani toisille, ja tein sen siten, että annoin hänelle hyvän todistuksen Jumalan valtakunnasta ja Hänen uuden asiainjärjestyksensä tulosta. Esitin poliisipäällikölle selvästi, että kaikkien hallitusten täytyy väistyä Jumalan valtakunnan tieltä. (Dan. 2:44) Kaikki tämä merkittiin tarkoin muistiin.
Sitten minua marssitettiin pitkin katuja yhdeksän miesvangin kanssa. Heidän rikoksensa vaihtelivat varkaudesta murhaan ja raiskaukseen. Meillä kaikilla oli kilpi, jossa lueteltiin meidän rikoksemme. Sitten tuhannen ihmisen ollessa läsnä erään koulun suurella pihalla poliisipäällikkö luki ”rikokseni” kaiuttimien välityksellä. Hän luki kaiken, mitä olin sanonut. Olin iloinen huomatessani, että hän oli todellisuudessa antanut tuossa kaupungissa hyvän todistuksen useammille ihmisille kuin minä.
Myöhemmin sain tietää, että saarnaamistoimintani johdosta oli kuulusteltu yli sataa henkilöä yhdeksässä eri maakunnassa. Eräs alemmalla tasolla oleva virkailija oli sanonut, että olin erittäin uppiniskainen henkilö, ettei minua voitu saada tekemään parannusta ja että minut siksi pitäisi teloittaa. Mutta eräs paljon korkeampi viranomainen ei ollut samaa mieltä, ja niinpä minut tuomittiin toisen kerran, tällä kertaa kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen.
Seuraavien neljän vuoden aikana jokainen päivä oli samanlainen. Minut päästettiin ulos sellistä aikaisin aamulla pesemään vaatteita ja peseytymään, sitten minut pantiin sinne takaisin iltaan saakka, jolloin pääsin jälleen pois lyhyeksi ajaksi keräämään pyykkini. Sitten minut lukittiin selliini yöksi.
Marraskuun 1. päivänä 1978 sain tietää, että saisin lähteä pois Kiinasta päästäkseni mieheni luo Hongkongiin. Niinpä vuoden 1979 tammikuun lopulla mieheni, minä ja neljä lastamme olimme jälleen yhdessä perheenä ensimmäisen kerran 26 vuoteen!
JEHOVA PITI MINUA YLLÄ
Elämä vankilassa ja työleirillä oli erittäin ankaraa, vaikkakin minulla oli aina riittävästi syötävää ja päälle pantavaa. Ateriat koostuivat pääasiassa riisistä ja vihanneksista, ja suunnilleen neljä kertaa vuodessa sain jonkin verran lihaa. Se oli terveellinen ruokavalio, ja niinpä pysyin terveenä ja hyväkuntoisena. Pidin mieleni toimeliaana muistelemalla raamatunjakeita ja totuuksia, joita olin oppinut alkuvuosina. Tähyilin aina tilaisuuksia kertoa toivostani toisille, ja tämä auttoi minua pysymään ahkerana ja onnellisena.
En missään koettelemuksessani tuntenut itseäni hylätyksi. Rukoilin säännöllisesti opastusta sen suhteen, että osaisin menetellä aina oikein. Rukoilin voimaa ja rohkeutta kestämiseen. Rukoilemisen jälkeen minusta tuntui aina siltä, etten ollut tehnyt erehdystä ja että valitsemani menettely oli oikea. Voin rehellisesti sanoa, että rukous auttoi minua vetäytymään lähelle Jehovaa, niin lähelle että joskus minusta tuntui kuin olisin melkein voinut nähdä hänet. Monta kertaa muistin Jesajan 66:2:ssa olevan vakuutuksen, että Jumala katsoo sen puoleen, ”joka on nöyrä, jolla on särjetty henki”. Se oli minulle aina voiman ja suuren lohdutuksen lähde.
Kun Nancy Yuenilta kysyttiin, oliko hänestä vaikea kestää viranomaisten ja poliisin alituisesti toimeenpanemaa kuulustelua, hän vastasi:
Aluksi vei jonkin aikaa, ennen kuin siihen tottui. Mutta kun opin mukauttamaan ajatteluni tilanteeseen, ei se niin vaikeaa ollut. On hyvin tärkeää saada oikea näkemys asioista. Kohta vankeuskauteni alussa muistin Jeesuksen sanat, jotka on merkitty Luukkaan 21:14, 15:een: ”Painakaa sen tähden sydämeenne, ettette harjoittele etukäteen, miten esitätte puolustuksenne, sillä minä annan teille suun ja viisauden, jota kaikki teitä vastaan olevat yhdessäkään eivät pysty vastustamaan eivätkä kiistämään.” Niinpä opin sen, etten ollut huolissani kuulusteluista. Pidin niitä tilaisuuksina antaa todistusta viranomaisille. Minulla oli aina jotakin kerrottavaa heille Jehova Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan ihmiskunnan suhteen, ja kussakin tilanteessa tuntui aina oikea raamatunkohta tulevan mieleeni.
Miltä hänestä nyt jälkeenpäin ajatellen tuntuu kahdenkymmenen vuoden vankeus? Hän sanoo:
Kannatti pysyä uskollisena, ja olen kiitollinen Jumalalleni Jehovalle siitä, että minulla oli tilaisuus ilmaista rakkauteni ja antaumukseni häntä kohtaan. Kuten kerrotaan Matteuksen 13:45, 46:ssa, Jeesus vertasi Valtakuntaa matkustavaan kauppiaaseen, joka etsi hyviä helmiä. Kun hän löysi yhden hyvin kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken, mitä hänellä oli, ja osti sen. Minun täytyi luopua kaikesta, jopa pienistä lapsistani, pysyäkseni uskollisena Jumalalleni. Jehova ei ole millään tavoin jättänyt minua pulaan. Hän ylläpiti minua ja huolehti perheestäni omalla ihmeellisellä tavallaan.
Kun Nancy Yuenilta kysyttiin, oliko hänellä mitään hyvää neuvoa annettavana toisille kristityille, hän vastasi mietteliäästi:
Älä milloinkaan pelkää koettelemuksia, joita saatat kohdata. Meidän kaikkien pitäisi odottaa joutuvamme koettelemuksiin tavalla tai toisella. Niistä on hyötyä meille. Ne opettavat ja puhdistavat meitä ja osoittavat, millaisia kristittyjä oikein olemme. Koettelemukset osoittavat meille, kuinka luja uskomme oikein on ja missä kohdin sitä voidaan vahvistaa. Minusta tuntuu, että uskoni on nyt paljon lujempi koettelemusteni johdosta. Älä siis koskaan pelkää. Sain monta kertaa paljon lohdutusta apostoli Pietarin sanoista: ’Heittäkää kaikki huolenne Jehovalle, koska hän huolehtii teistä.’ (1. Piet. 5:6, 7) Sinä voisit tehdä samoin.
Tämän antaumuksellisen sisaren esimerkki kestävyydestä ja uskollisuudesta on sekä kannustava että uskoa vahvistava. Rukoillessaan Jehova Jumalaa eri puolilla maailmaa olevat Jehovan todistajat ovat yli kahdenkymmenen vuoden ajan muistaneet Kiinassa olevia rakkaita veljiään ja sisariaan. Nyt olemme saaneet ensi käden tietoja siitä, kuinka hän on rakkaudellisesti huolehtinut heistä ja pitänyt heitä yllä tähän asti.
Nancy Yuen kävi Vartiotorni-seuran Hongkongin haaratoimistossa 15. helmikuuta 1979, oli ensimmäisessä kristillisessä kokouksessaan 22 vuoteen 16. helmikuuta ja osallistui jälleen veljiensä kanssa Jumalan valtakunnasta julistamiseen talosta taloon 17. helmikuuta. Kiitämme Jehovaa tällaisista nykyisistä uskollisuuden esimerkeistä, jotka kannustavat kaikkia tosi kristittyjä pysymään uskollisina Jumalalleen Jehovalle.
[Kuva Nancy Yuenista s. 4]