’Evankeliumin saarnaamista’ sosiaalisen toiminnan avulla

KUO TUNG, nuori buddhalainen mies Hongkongista, sai korkeakouluopetusta. Taiwanilainen äiti Hsiu Ying sai kipeästi kaivattua hoitoa poikansa kriittiseen sairauteen. Mitä yhteistä näillä kahdella kaikesta päättäen erillisellä tapahtumalla on?

Korkeakouluopiskelu ei olisi normaalisti tullut kysymykseenkään Kuo Tungin kohdalla. Mutta sen kirkon avulla, johon hän kuuluu, avautuivat ovet hänelle. Samoin Hsiu Yingin pojan tarvitsemaa monimutkaista lääkärinhoitoa oli hänen alueellaan saatavissa ainoastaan kirkon omistamassa sairaalassa. Myös hänen ongelmansa ratkesivat sen ansiosta, että hänellä oli yhteyksiä kirkkoon.

Kuo Tungin ja Hsiu Yingin tapaukset eivät missään tapauksessa ole harvinaisia. Kirkkojen omistamat koulut, sairaalat, orpokodit ja muut sosiaaliset laitokset ovat vetäneet puoleensa tuhansia kehitysmaissa asuvia. Tällä tavoin nämä ihmiset ovat saaneet melkoista aineellista hyötyä. Ja samalla monet heistä ovat kirkkoon liittymällä paisuttaneet kirkon jäsenluetteloita.

Perinteinen tapa

Kirkon omistamat koulut ja sairaalat eivät tietenkään ole mitään uutta. Itse asiassa niistä varhaisista ajoista lähtien, jolloin lähetystyöntekijöitä lähetettiin alueille, joita jotkut ovat kutsuneet vihamielisiksi pakanamaiksi, kouluja ja sairaaloita on pidetty tehokkaimpana keinona uusien alueiden avaamiseen ja paikallisen väestön luottamuksen ja ystävyyden voittamiseen.

Esimerkiksi kirja Nineteen Centuries of Missions (1899) kuvailee 1800-luvun alussa Intiassa vallinnutta tilannetta seuraavin sanoin: ”Lähetystyöntekijät paitsi uppoutuvat innokkaasti evankelioimistyöhön, myös ahertavat ilmeisen menestyksellisesti opetus- ja sairaanhoitotyössä sekä haaremeissa asuvien naisten parissa tehtävässä työssä.” Mihin se on johtanut? ”Jokaisella lähetysasemalla on omat päiväkoulunsa, ammattikoulunsa ja sisäoppilaitoksensa, oppikoulu tai korkeakoulu, ja lähes kaikissa myös teologinen seminaari.”

Teos kommentoi seuraavaksi sairaanhoidollisen työn osuutta ”lähetyshankkeessa”: ”Lääkäri on aina tervetullut, ja fyysisten kärsimysten lievittäminen paitsi herättää luottamusta lääkäriin, myös saa potilaan usein uskomaan siihen uskontoon, jota lääkäri opettaa. Kokonaisia kyliä saadaan usein sairaanhoidon avulla luopumaan epäjumalanpalveluksesta ja ottamaan vastaan kristillistä opetusta.”

Se mikä toteutui Intiassa toteutui myös muissa Kaukoidän, Etelä-Amerikan ja Afrikan maissa. Ajatus evankeliumin saarnaamisesta sosiaalisten keinojen avulla alkoi saavuttaa suosiota. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset lähetysseurat, sekä katoliset että protestanttiset, lähettivät työntekijöitä näille alueille ja perustivat lähetysasemia kouluineen, sairaaloineen ja muine laitoksineen. Suuri osa tästä työstä tuntui menestyvän niin hyvin paikallisen väestön puoleensa vetämisessä, että tällaisesta sosiaalisesta toiminnasta tuli pian olennainen osa kirkkojen rahoittamaa ulkomaista lähetystyötä.

Vuosien varrella näiden kirkkojen ylläpitämien laitosten merkitys on kasvanut niin, että niillä on nyt hyvin tärkeä asema paikallisissa yhdyskunnissa. Niiden koulut ja yliopistot ovat usein kaikkein arvossa pidetyimpiä ja tavoitelluimpia korkeampaa opetusta antavia oppilaitoksia. Yleensä niiden sairaalat ovat parhaiten varustettuja ja kaikkein ajanmukaisimpia. Ja monilla alueilla, joilla suunnattomat sosiaaliset ongelmat pitävät hallitusta lujilla, tällaiset laitokset ovat tervetulleita, elleivät peräti kunniassa pidettyjä.

Ei ole epäilystäkään siitä, että tällaisten ohjelmien puitteissa järjestetyt palvelukset ovat aikaansaaneet paljon hyvää niistä osallisiksi päässeille yhdyskunnille. Kirkon ylläpitämät koulut ja yliopistot ovat antaneet kirjaimellisesti tuhansille opiskelijoille koulutusta, jota paitsi he muutoin olisivat saattaneet jäädä. Sellaiset sairaalat ja muut terveyspalvelut ovat tuottaneet huojennusta lukuisille syrjäisillä ja takapajuisilla alueilla asuville ihmisille. Esimerkiksi Albert Schweitzerin ja ”äiti” Teresan humanitaarinen työ on koko maailmassa hyvin tunnettua, ja he molemmat ovat saaneet Nobelin rauhanpalkinnon.

Toisaalta herää kysymys: Onko sosiaalinen evankeliumi todella saavuttanut tavoitteensa? Onko se tehnyt todellisia kristittyjä niistä, jotka ovat hyötyneet hyväntekeväisyystöistä? Onko se antanut ihmisille todellisen uskon ja toivon? Ennen kaikkea meidän täytyy kysyä: onko tämä sitä, mikä Jeesuksella oli mielessään hänen käskiessään seuraajiaan ’saarnaamaan evankeliumia kaikessa maailmassa’? – Matteus 24:14, Kirkkoraamattu.