Ovatko asiat todella saamassa paremman käänteen?

”[Berliinin] muuri saattaa tulla entistä huokoisemmaksi, kun idän ja lännen väliset siteet lisääntyvät. Mutta kestää vuosia, jopa sukupolvia, ennen kuin se sortuu. Kahdesta Saksasta ei enää koskaan tule yhtä.” Näin kirjoitti muuan arvossa pidetty amerikkalainen uutislehti vuoden 1989 maaliskuussa.

Vajaat 250 päivää myöhemmin – ei vuotta, sukupolvista puhumattakaan – myöhemmin muuri alkoi murtua. Muutamassa viikossa tuhannet muurinkappaleet, joista oli nyt tehty matkamuistoja, olivat kirjoituspöytien koristeina ympäri maailmaa.

PAHOIN ruostunut rautaesirippu oli lopultakin raottunut, ja tämä antoi toiveita siitä, että vihdoin viimein maailmanlaajuinen rauha ja turvallisuus olivat lähellä. Ei edes Lähi-idässä käyty Persianlahden sota himmentänyt toiveita siitä, että pitkään jatkunut idän ja lännen välinen kilpailuasetelma oli ohi ja uusi maailmanjärjestys oli käsillä.

Uusi ulottuvuus

Toisesta maailmansodasta lähtien on ollut havaittavissa liikehdintää kohti Euroopan yhdentymistä. Vuonna 1951 Länsi-Euroopan maat perustivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön. Tätä seurasi vuonna 1957 Euroopan yhteismarkkinat eli Euroopan talousyhteisö. Vuonna 1987 tämän kansainvälisen yhteisön 12 jäsenmaata (joissa asuu tällä hetkellä 342 miljoonaa ihmistä) asettivat tavoitteekseen täydellisen taloudellisen yhdentymisen vuoteen 1992 mennessä. Jopa täydellinen poliittinen yhdentyminen vaikuttaa nyt hyvinkin mahdolliselta. Tämä on todella virkistävä muutos eilispäivän Euroopan verentahraamaan historiaan!

Kun otetaan huomioon äskeiset poliittiset mullistukset, vuodesta 1992 näyttää kuitenkin tulevan vielä merkittävämpi. Yhä enemmän on pohdittu sitä, että myös Itä-Euroopan entiset kommunistimaat ehkä lopultakin sisällytetään yhdentyneeseen Eurooppaan.

Tukea Jumalalta?

Jotkin uskonnolliset ryhmät eivät ole välittäneet kristillisen puolueettomuuden periaatteesta, vaan ovat sallineet vuosikymmeniä Itä-Euroopassa harjoitetun uskonnon tukahduttamisen ajaa ne osallistumaan aktiivisesti politiikkaan. Kommentoidessaan tätä saksalainen päivälehti Frankfurter Allgemeine Zeitung huomauttaa, että ”kristityt ovat eittämättä myötävaikuttaneet muutosten aikaansaamiseen idässä”, ja lisää, että ”heidän [kristittyjen] osuuttaan ei tule suinkaan aliarvioida”. Lehti esittää joitakin yksityiskohtia: ”Esimerkiksi Puolassa uskonto liittoutui kansakunnan kanssa, ja kirkosta tuli hallitsevan puolueen itsepäinen vastustaja; DDR:ssä [entisessä Itä-Saksassa] kirkko järjesti toisinajattelijoille toimintamahdollisuudet ja antoi heidän käyttää kirkkorakennuksia järjestötoimintaan; Tšekkoslovakiassa kristityt ja demokraatit tapasivat vankilassa, oppivat ymmärtämään toisiaan ja liittyivät lopulta yhteen.” Jopa Romaniassa, missä ”kirkot osoittivat olevansa Ceauşescun hallituksen uskollisia vasalleja”, pappi Laszló Tökesin pidätysuhkaus pani alulle vallankumouksen.

Myös Vatikaanilla oli sormensa pelissä. Time-lehti huomautti joulukuussa 1989: ”Vaikka Gorbatšovin puuttumattomuuspolitiikka antoi suoranaisen sysäyksen sille vapautumisen ketjureaktiolle, joka on muutaman viime kuukauden kuluessa pyyhkäissyt halki Itä-Euroopan, ansaitsee Johannes Paavali paljon tunnustusta pitemmältä ajalta. – – Kautta 1980-luvun hänen puheensa tähdensivät alituisesti käsitettä jälleen Atlantilta Uralille yhdistyneestä ja kristillisen uskon ohjaamasta Euroopasta.” Tyypillisenä esimerkkinä tästä oli se, kun vieraillessaan Tšekkoslovakiassa huhtikuussa 1990 paavi ilmaisi toivovansa, että hänen vierailunsa avaisi uusia ovia idän ja lännen välille. Hän ilmoitti suunnitellusta eurooppalaisten piispojen synodista, jossa oli tarkoitus kartoittaa, miten hänen unelmansa ”kristillisten juuriensa perusteella yhdentyneestä Euroopasta” voitaisiin toteuttaa.

Eikö yhdistynyt Saksa periaatteessa yhdentyneen Euroopan sisällä voisi osoittautua täysin yhdentyneen Euroopan edelläkävijäksi ja sitten jopa yhtenäisen maailman edeltäjäksi? Eikö uskonnon mukanaolo osoita, että Raamatun lupaukset täyttyvät? Kun papit sekä idässä että lännessä työskentelevät nyt poliittisella pohjalla rauhan ja turvallisuuden hyväksi, emmekö voisikin varmasti odottaa niistä tulevan pian todellisuutta? Otetaanpa asiasta selvää.

[Kartta/Kuva s. 4]

Protestanttinen Nikolainkirkko Leipzigissa – Saksassa tapahtuneen poliittisen mullistuksen symboli

Euroopan talousyhteisön jäsenvaltiot