Miten usko voi auttaa sairaita
IHMEPARANNUKSIA koskevat Raamatun kertomukset saavat meidät vakuuttuneiksi siitä, että Jumala on kiinnostunut hyvinvoinnistamme. Lisäksi ne osoittavat, että hänellä on voima parantaa. Koska nämä ihmeparannukset kirkastivat Jumalaa ja saivat aikaan paljon iloa, on järkevää kysyä, tapahtuuko pyhän hengen avulla parantamista vielä nykyäänkin?
Syy siihen, että tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi, saattaa hämmästyttää joitakuita. Nuo ensimmäisellä vuosisadalla tehdyt ihmeparannukset ovat täyttäneet tarkoituksensa. Raamatun sanakirja The Illustrated Bible Dictionary huomauttaa aivan oikein: ”Parantamisihmeiden päämäärä oli teologinen, ei lääketieteellinen.” Muun muassa millaisia teologisia päämääriä noilla ihmeillä oli?
Ensiksikin Jeesuksen tekemät ihmeparannukset auttoivat tunnistamaan hänet Messiaaksi. Ja hänen kuolemansa jälkeen ne auttoivat todistamaan, että Jumalan siunaus oli kristillisen seurakunnan yllä. (Matteus 11:2–6; Heprealaisille 2:3, 4.) Lisäksi ne osoittivat, että Jumalan lupaus parantaa ihmiskunta uudessa maailmassa tulee täyttymään. Ne vahvistavat uskoamme siihen, että tulee tosiaan aika, jolloin ”[ei] yksikään asukas sano: ’Minä olen vaivanalainen’. Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.” (Jesaja 33:24.) Kun nämä päämäärät oli saavutettu ensimmäisellä vuosisadalla, ihmeitä ei enää tarvittu.
On merkille pantavaa, että Jeesuksen ensimmäisellä vuosisadalla eläneet opetuslapset kärsivät itse heikkouksista, joita ei parannettu ihmeen välityksellä. Tämä on lisätodiste siitä, että Jeesuksen sekä apostolien aikaansaamien ihmeparannusten oli tarkoitus opettaa tärkeitä totuuksia eikä järjestää lääkärinhoitoa. Kun Paavali suositti hoitoa Timoteuksen usein uudistuviin sairauskohtauksiin, hän puolsi viinin käyttöä lääkkeenä, ei uskolla parantamista. Paavali, joka teki parantamisihmeitä, ei saanut helpotusta lihassaan olevaan piikkiin, joka jatkuvasti löi häntä. (2. Korinttolaisille 12:7; 1. Timoteukselle 5:23.)
Parantamislahja katosi apostolien kuoltua. Paavali itse ilmaisi, että näin kävisi. Hän vertasi kristillistä seurakuntaa pienokaiseen ja sanoi: ”Kun olin lapsi, niin puhuin kuin lapsi, ajattelin kuin lapsi, järkeilin kuin lapsi, mutta nyt kun olen tullut mieheksi, olen pannut pois lapsen ominaispiirteet.” Hänen kuvauksensa ydin oli se, että hengen ihmelahjat kuuluivat kristillisen seurakunnan lapsuuteen. Ne olivat ”lapsen ominaispiirteitä”. Niinpä hän sanoikin: ”Ne [ihmelahjat] tulevat poistumaan.” (1. Korinttolaisille 13:8–11.)
Voiko usko auttaa kun sairastumme?
Mutta vaikka emme turvautuisikaan uskolla parantamiseen, on varmasti sopivaa rukoilla Jumalalta apua silloin kun sairastumme. Rukouksissa, joita toiset esittävät puolestamme, ei myöskään ole mitään väärää. Rukousten on kuitenkin oltava realistisia ja sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. (1. Johannes 5:14, 15.) Raamatussa ei missään kohdin käsketä rukoilemaan uskolla parantamisen puolesta.a Me rukoilemme sen sijaan Jumalan rakkaudellista tukea sairauden aiheuttamien koettelemusten voittamiseen.
Raamatussa osoitetaan, mitä uskovat voivat rukoilla ollessaan sairaita, kun siinä sanotaan: ”Herra tukee häntä tautivuoteessa; hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat.” (Psalmi 41:4.) Jumalan sanan mietiskeleminen auttaa niitä, jotka kärsivät tunneperäisestä sairaudesta. Psalmista kirjoitti: ”Sinun armosi, Herra, minua tukee. Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni.” (Psalmi 94:18, 19; ks. myös 63:7–9.)
Meidän on lisäksi osoitettava hyvää harkintaa terveysasioissa, ja Raamattu neuvoo meitä siinä. On paljon parempi elää Raamatun periaatteiden mukaan kuin käyttää huumeita, tupakoida, juoda runsaasti alkoholia tai syödä liikaa, ja kun sitten sairastuu, turvautua epätoivoissaan uskolla parantamiseen. Se että joku rukoilee ihmettä sairastuttuaan, ei korvaa viisasta käytöstä, jonka avulla yritetään välttää sairastuminen esimerkiksi syömällä ravitsevaa ruokaa, jos sitä on saatavissa, tai hakemalla pätevää lääketieteellistä hoitoa, mikäli mahdollista.
Jumalan sana kannustaa meitä lisäksi kehittämään terveitä asenteita, jotka voivat edistää fyysistä terveyttämme. Sananlaskujen kirjassa neuvotaan: ”Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus [”mustasukkaisuus”, UM] on mätä luissa.” ”Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivuttaa luut.” (Sananlaskut 14:30; 17:22.) Se että rukoilemme pyhää henkeä kehittääksemme rauhaa ja iloa, voi vaikuttaa ainoastaan myönteisesti fyysiseen terveyteemme (Filippiläisille 4:6, 7).
Entä uskolla parantaminen?
Vaikka ihminen eläisikin mahdollisimman tervettä elämää, hän saattaa tietenkin silti sairastua. Mitä on tehtävissä? Olisiko siitä mitään vahinkoa, että menisi uskollaparantajan luo paranemisen toivossa? Kyllä olisi. Nykyiset uskollaparantajat parantavat harvoin ilmaiseksi. Rahan antaminen uskollaparantajalle, kun tuo raha voitaisiin käyttää lääkärin avun saamiseen, voisi käydä meille kalliiksi. Miksi sitä paitsi maksaisimme ihmisille, jotka käyttävät hyväkseen toisten herkkäuskoisuutta?
Joku saattaa väittää, että uskolla parantamista on arvostettava, jos pienikin määrä niistä, jotka menevät näiden parantajien luo, parannetaan. Siitä parantavatko uskollaparantajat ketään pysyvästi, voidaan kuitenkin olla montaa mieltä. Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa myönnetään: ”Monista uskolla parantamiseen liittyvistä tuntemattomista seikoista on saatu hankittua suhteellisen vähän tutkimustuloksia.”
Vaikka jotkut näyttävätkin parantuvan, se ei todista pyhän hengen olevan toiminnassa. Vuorisaarnassaan Jeesus sanoi: ”Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me profetoineet sinun nimessäsi ja ajaneet ulos demoneja sinun nimessäsi ja tehneet monia voimatekoja sinun nimessäsi?’ Ja silloin minä tunnustan heille: En ole koskaan tuntenut teitä! Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” (Matteus 7:22, 23.) Jeesus sanoi myös, että vaikka Jumala ei hyväksyisikään joitakuita, nämä kiinnittäisivät huomion itseensä tunnusmerkkien avulla: ”Sillä vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnusmerkkejä ja ihmeitä eksyttääkseen siten mikäli mahdollista valitutkin.” (Matteus 24:24.) Noiden sanojen voidaan varmasti katsoa soveltuvan nykyisiin uskollaparantajiin, heidän dramaattiseen esiintymiseensä, alituisiin taloudellisiin vaateisiinsa ja ihmeparannuksiin, joita heidän väitetään saaneen aikaan.
Sellaiset parantajat eivät seuraa Jeesuksen askeleita. Ketä he sitten seuraavat? Apostoli Paavali antaa meille viitteen, kun hän sanoo: ”Itse Saatana muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin muuttavat jatkuvasti itseään vanhurskauden palvelijoiksi. Mutta heidän loppunsa on heidän tekojensa mukainen.” (2. Korinttolaisille 11:14, 15.) Jos uskollaparantajat eivät tee niitä parantamisia, joita he väittävät saavansa aikaan, niin he ovat petkuttajia ja kulkevat Saatanan tietä, ja Saatana ”eksyttää koko asuttua maata” (Ilmestys 12:9). Mutta entä jos he tosiaan parantavat, vaikkakin vain vähäisessä määrin? Eikö Saatanan ja hänen demoniensa voiman ole täytynyt vaikuttaa heidän ”voimatekoihinsa”? Aivan varmasti!
Todellisen paranemisen aika
Jeesus teki ihmeparannuksia Jumalan pyhän hengen avulla. Ne osoittivat, että Jumalan tarkoitus on ratkaista kaikki ihmisten terveysongelmat määräaikanaan. Jehova lupaa ”kansojen parannuksen”. (Ilmestys 22:2.) Eikä hän paranna ainoastaan sairauksia, vaan poistaa myös kuoleman. Johannes selittää, että Jeesus tuli ”jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä”. (Johannes 3:16.) Miten suurenmoinen paraneminen se tuleekaan olemaan! Jeesus tulee jälleen tekemään sellaisia parannuksia, joista kerrotaan Raamatussa, mutta paljon suuremmassa mitassa. Hän jopa herättää kuolleet (Johannes 5:28, 29). Milloin tämä tapahtuu?
Jumalan uudessa maailmassa, joka kaikkien todisteiden mukaan on hyvin lähellä. Tuo uusi maailma, jota edeltää tämän asiainjärjestelmän pahuuden poistaminen ikuisiksi ajoiksi, tulee olemaan todellinen siunaus vanhurskaalle ihmiskunnalle. Tuossa maailmassa ei tule olemaan kärsimystä. ”[Jumala] on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:4.) Miten vastakkaisia olosuhteita me näemmekään maailmassa nykyään!
Rukoile siksi sairastuessasi, että Jumala tukisi sinua. Ja oletpa sairas tai terve, hanki tietoa siitä, miten ikuinen elämä ilman sairautta tulee tosiaan olemaan mahdollinen. Kehitä uskoasi tähän Jumalan luotettavaan lupaukseen tutkimalla niitä monia viittauksia, joita Raamatussa esitetään siitä. Hanki tietoa siitä, miten tätä koskeva Jumalan tarkoitus lähestyy täyttymistään hänen oman aikataulunsa mukaisesti. Äläkä epäile, sillä Jumalan sanassa meille vakuutetaan: ”Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta.” (Jesaja 25:8.)
[Alaviitteet]
a Jotkut ajattelevat Jaakobin 5:14, 15:ssä olevien sanojen liittyvän uskolla parantamiseen. Tekstiyhteys kuitenkin osoittaa, että Jaakob puhuu tässä hengellisestä sairaudesta (Jaakob 5:15b, 16, 19, 20). Hän neuvoo niitä, jotka ovat heikentyneet uskossa, pyytämään apua vanhimmilta.
[Kuva s. 7]
Jeesuksen tekemät ihmeparannukset täyttivät tarkoituksensa
[Kuva s. 8]
Jeesus tekee uudelleen ja vielä enemmän ihmeparannuksia