Latinalaisen Amerikan kirkko vaikeuksissa – miksi miljoonat jättävät sen?

MEKSIKON pohjoisrajalta Chilen eteläkärkeen ulottuvalta alueelta tuskin löytyy latinalaisamerikkalaista kaupunkia tai kylää, joka ei ylpeilisi keskellä toria seisovasta roomalaiskatolisesta kirkostaan. Siitä huolimatta ”Latinalaisessa Amerikassa tapahtuu historiallisia muutoksia”, myöntää Joseph E. Davis, joka on katolisen kirkon toimintaa edistävän laitoksen johtaja. Hän tunnusti lisäksi, että Latinalainen Amerikka, joka on yli kolmen vuosisadan ajan ollut roomalaiskatolisen kirkon vaikutuksen alaisena, on nyt suuren mullistuksen edessä.

Ei ole mikään salaisuus, että katolisen kirkon valta-asema on nopeasti heikkenemässä. Aktiivisten katolilaisten määrä arvioitiin hiljattain vain 15 prosentiksi koko Latinalaisen Amerikan väestöstä. Vuosikirjassa 1991 Britannica Book of the Year kerrottiin: ”Roomalaiskatoliset piispat ja itse paavi ilmaisivat huolensa siitä, että perinteisesti katolinen Latinalainen Amerikka oli uhkaavasti kääntymässä pois vanhasta uskosta.” Mistä se johtuu? Miksi niin monet lähtevät katolisen kirkon helmoista? Mitä kirkosta vieraantuneille tapahtuu?

Vastausten etsintää

Katolisen kirkon johtajat syyttävät ongelmistaan yhä lukuisammiksi käyviä ”lahkoja”. Eräs Boliviassa työskentelevä eurooppalainen pappi valitti: ”Kirkko on kuin puu, josta rikkaruohon kaltaiset lahkot imevät elinvoimaa.”

Argentiinassa ilmaantuu vuosittain 140 uutta uskontoa, mikä voi auttaa selittämään, miksi katolisen kirkon kannattajamäärä on pudonnut 1970-luvun puolivälin 90 prosentista 60–70 prosenttiin. Meksikon Tijuanassa on 10 prosenttia yli kahdesta miljoonasta asukkaasta siirtynyt johonkin niistä 327 ei-katolisesta uskonnosta, jotka siellä toimivat. Time-lehdessä todettiin: ”On yllättävää, että sunnuntaisin on Brasilian kirkoissa melko varmasti enemmän protestantteja kuin katolilaisia.” Ei sen vuoksi ole ihme, että – kuten eräässä sanomalehdessä mainittiin – kun ”Latinalaisen Amerikan kardinaalit tapasivat paavin Vatikaanissa keskustellakseen kahdesta tärkeimmästä kirkkoa koskevasta asiasta”, niin toinen niistä oli ”lahkojen aiheuttama ongelma”.

Tavatessaan Meksikon piispat paavi huomautti, että monien uusien uskontojen menestys ”johtuu niiden kirkon poikien haaleudesta ja välinpitämättömyydestä, jotka eivät toimi evankelioimistehtävänsä mukaisesti”. Miksi nuo ”kirkon pojat” ovat haluttomia täyttämään latinalaisamerikkalaisten hengellisiä tarpeita, vaikka näistä hyvin monet kunnioittavat Raamattua? Bolivian La Pazissa ilmestyvän Última Hora -lehden pääkirjoituksessa selitettiin: ”Kirkko on mennyt maailman mukaan siinä määrin, että se näyttää päivä päivältä laiminlyövän yhä enemmän oman tehtävänsä. Ei pitäisi olla yllättävää huomata, kuten todellisuudessa huomataankin, että papit ovat enemmän sosiologeja, taloustieteilijöitä, toimittajia tai poliitikkoja kuin saarnaajia.”

Enemmän poliitikkoja kuin saarnaajia?

Kirkon sekaantuminen politiikkaan 1970- ja 1980-luvuilla vaikutti epäilemättä siihen, että monet latinalaisamerikkalaiset tuntevat nykyään vastenmielisyyttä katolista kirkkoa kohtaan. Vuonna 1985 tehdyssä tutkimuksessa, joka koski Maryknoll-nimistä Amerikan ulkolähetysseuraa ja sen useita Latinalaisessa Amerikassa toimivia lähetysasemia, tehtiin seuraava havainto: ”Maryknoll on saanut yleisön hyväksymään marxilais-leniniläisen sanoman väkivaltaisesta vallankumouksesta yksinkertaisesti siitä syystä, että se on saanut toimia osana katolista kirkkoa. Sen sanoma on tavoittanut paitsi tavallisen kirkossakävijän myös Yhdysvaltain johtavat hallituspolitiikan suunnittelijat.”

Ajattele myös 1970-luvun lopulla käytyä niin kutsuttua ”likaista sotaa”, jossa siepattiin ja tapettiin ilman oikeudenkäyntiä uskomattomat 10 000–30 000 argentiinalaista. National Catholic Reporter -lehden pääkirjoituksessa ”Argentiinan kirkko on veren tahrima” todettiin: ”Argentiinan kokemus muistuttaa niin läheisesti katolisen kirkon toimintaa natsi-Saksassa, että jälleen herää kysymys siitä, onko kirkolle tärkeämpää valta kuin Evankeliumi, jonka pitää ehdottomasti todistaa totuudesta.”

Se että kirkko haluaa valtaa maallisissa hallituksissa, osoittaa kiistattomasti, ettei se ole Jumalan ystävä. Raamatussa sanotaan: ”Ettekö tajua, että kun teette maailmasta ystävänne, teette Jumalasta vihollisenne? Joka valitsee maailman ystäväkseen, tekee itsestään Jumalan vihollisen.” (Jaakob 4:4, katolinen Jerusalem Bible.) Sen vuoksi ei ole yllättävää, etteivät monet enää etsi katoliselta kirkolta hengellistä ohjausta. Mitä sitten on tapahtunut niille, jotka ovat lähteneet katolisen kirkon helmoista?

Lampaat ilman paimenta

He muistuttavat monessa suhteessa niitä ihmisiä, jotka juutalaisten hengelliset johtajat jättivät ensimmäisellä vuosisadalla vaille huolenpitoa. Raamattu mainitsee, että Jeesus ”sääli heitä, koska he olivat rasitettuja ja masentuneita, kuin lampaat ilman paimenta” (Matteus 9:36, JB). Monet ovat siirtyneet katolisesta kirkosta niin sanottuihin evankelisiin uskontoihin. Onko niissä huolehdittu harhailevista lampaista yhtään paremmin? Ovatko protestantit olleet taipuvaisempia noudattamaan sitä, mitä Jeesus sanoi tosi seuraajistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta”? (Johannes 17:14.)

Monet ei-katoliset uskonnot yrittävät antaa itsestään sellaisen kuvan, että ne noudattavat uskonnollisten perinteiden sijasta Raamattua. Usein se on vain pintasilausta. Protestanttisten järjestöjen tärkeimmät opit muistuttavat katolisen kirkon opetuksia niin paljon, että monet tarkkailijat voisivat hyvinkin lainata Andeilla käytettävää sanontaa: ”Es la misma cholita con otra pollera” (Sama pieni intiaaninainen, mutta eri hameessa).

Lähes kaikki protestanttiset ryhmät esimerkiksi opettavat vastoin Raamattua, että Jumala on kolmiyhteinen. Tietosanakirjassa The Encyclopedia of Religion myönnetään: ”Raamatunselittäjät ja teologit ovat nykyään yhtä mieltä siitä, että heprealainen Raamattu ei sisällä kolminaisuusoppia – – Myöskään Uusi testamentti [ei] sisällä nimenomaista kolminaisuusoppia.”a

Protestantit ovat katolilaisten tavoin läheisessä yhteydessä tähän maailmaan ja sen politiikkaan. Tietosanakirjassa Encyclopedia of Latin America sanotaan: ”Myös protestanttisuus on Latinalaisessa Amerikassa mukautunut – – kansansuosiota tavoittelevaan vaalipolitiikkaan. Syntyperäisistä papeista tulee usein poliitikkojen suojatteja, jotka tarjoavat ääniä vastapalkkioksi siitä, että hallitus suosii heidän kirkkoaan.” Latin American Research Review -lehdessä sanotaan, että ”Guatemalassa protestanttisuus on ollut naimisissa politiikan kanssa siitä saakka, kun se saapui maahan” ja että se ”on vaikuttanut poliittiseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen yhtä paljon kuin julistanut uskonnollista sanomaa”.

Protestanttisen kirkon osallistuminen politiikkaan on usein johtanut siihen, että se on sekaantunut sotiin. Edesmennyt Harry Emerson Fosdick, jota pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista protestanttisista papeista Amerikan historiassa, tunnusti: ”Länsimainen historiamme on ollut sotaa sodan jälkeen. Me olemme synnyttäneet miehiä sotaa varten, valmentaneet miehiä sotaa varten; me olemme ylistäneet sotaa; me olemme tehneet sotilaista sankareitamme ja vieneet sotalippuja kirkkoihimmekin – – Toisella suupielellämme me olemme ylistäneet Rauhanruhtinasta ja toisella ihannoineet sotaa.”

Mitä sinun pitäisi tehdä?

Sen jälkeen kun väärä uskonto on Raamatun Ilmestyskirjassa esitetty vertauskuvallisena porttona, joka harjoittaa haureutta maan hallitusten kanssa, siinä sanotaan: ”Tulkaa ulos hänestä, minun kansani, jottette osallistuisi hänen rikoksiinsa ja saisi samoja vitsauksia kannettavaksenne.” (Ilmestys 18:4, JB.)

Monet ymmärtävät, että kirkossa on paljon turmelusta, mutta epäröivät erota siitä, koska roomalaiskatolisen kirkon historia ulottuu niin kauas. Muista kuitenkin, että juutalainen palvontajärjestelmä oli hyvin vanha; silti Jumala hylkäsi juutalaiset valittuna kansana, koska he luopuivat hänen tosi opetuksistaan. Jumalan uskolliset palvelijat jättivät juutalaisuuden, kun he tajusivat, että Jumala käytti nyt sen sijaan kristillistä seurakuntaa. Miten sinä voit tunnistaa tosi kristillisen seurakunnan nykyään?

Lähes miljoonasta latinalaisamerikkalaisesta on tullut Jehovan todistajia kahden viime vuosikymmenen aikana. Miksi he ovat tehneet sellaisen muutoksen? Eräs Martínez de la Torressa Veracruzin osavaltiossa Meksikossa ilmestyvä sanomalehti otti asiasta selvää. Siinä sanottiin: ”Nämä Raamatun tutkijat koostuvat lähes sataprosenttisesti eri uskontojen, varsinkin katolisen kirkon, entisistä aktiivisista jäsenistä, jotka ovat huomanneet uskonnon ajautuneen politiikkaan ja havainneet sen hyväksyvän sellaisia epäraamatullisia käsityksiä ja tapoja kuin ekumenia, moraalittomuus ja väkivalta. He ovat saaneet tyydytystä mukautuessaan Raamatun esittämiin käytöstä koskeviin periaatteisiin turvautumatta epäjumalanpalvelukseen tai epämääräistä alkuperää oleviin perinteisiin. Tämä on tehnyt heidän uskostaan kunnioitettavan yksimielisen, mikä tuntuu olevan heille tunnusomaista kaikkialla, missä heitä tapaa.”

Eräässä toisessa sanomalehdessä, joka myös ilmestyy Latinalaisessa Amerikassa, ilmaistiin asia seuraavasti: ”Jehovan todistajat ovat ahkeria, rehellisiä, Jumalaa pelkääviä ihmisiä. He ovat konservatiivisia ja perinteitä rakastavia, ja heidän uskontonsa perustuu Raamatun opetuksiin.” Kehotamme sinua tutkimaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa, asutpa missä tahansa. Tulet huomaamaan, että heidän toivonsa ja koko elämäntapansa perustuu Raamattuun. Tulet oppimaan, miten Jumalaa palvotaan ”hengessä ja totuudessa” (Johannes 4:23, 24).

[Alaviitteet]

[Taulukko s. 21]

JEHOVAN TODISTAJIEN MÄÄRÄ JOISSAKIN LATINALAISEN AMERIKAN MAISSA

1971 1992

Maa Julistajia Julistajia

Argentiina 20 750 96 780

Bolivia 1 276 8 868

Brasilia 72 269 335 039

Chile 8 231 44 067

Costa Rica 3 271 14 018

Ecuador 3 323 22 763

El Salvador 2 181 20 374

Guadeloupe 1 705 6 830

Guatemala 2 604 13 479

Honduras 1 432 6 583

Kolumbia 8 275 55 215

Meksiko 54 384 354 023

Panama 2 013 7 732

Paraguay 901 4 115

Peru 5 384 43 429

Puerto Rico 8 511 25 315

Uruguay 3 370 8 683

Venezuela 8 170 60 444

YHTEENSÄ 212 156 1 143 175