Voitko uskoa Raamattuun?

RAAMATTUUN uskotaan yhä laajalti, jopa nykymaailmassa. Esimerkiksi eräässä tuoreessa amerikkalaisgallupissa 80 prosenttia haastatelluista ilmaisi uskovansa, että Raamattu on Jumalan henkeytetty sana. Olipa vastaava määrä sinun asuinseudullasi yhtä korkea tai ei, voit ymmärtää, että tällaiset uskovat odottavat kuulevansa kirkossa Raamattuun perustuvaa opetusta. Mutta usein on toisin. Katsotaanpa esimerkiksi oppia sielun rankaisemisesta kuoleman jälkeen.

Opetetaanko jossain päin Raamattua joko kiirastulen tai tulisen helvetin olemassaoloa? Monet kristikunnan oppineet vastaisivat tähän nykyään kieltävästi. New Catholic Encyclopedia -tietosanakirjassa todetaan: ”Loppujen lopuksi katolinen kiirastulioppi pohjautuu perinteeseen eikä Pyhään Raamattuun.” Helvetistä sanotaan hakuteoksessa A Dictionary of Christian Theology: ”Uudessa testamentissa emme havaitse helvetintulen sisältyvän alkuperäiseen opetukseen.”

Englannin kirkon oppikomissio pääsikin hiljattain otsikoihin, kun se suositteli helvetintuliopetuksen hylkäämistä kokonaan. Litchfieldin katedraalin tuomiorovasti, tri Tom Wright sanoo, että helvettiin liittyvät menneen ajan kuvat ”tekivät Jumalasta hirviön ja aiheuttivat monille tuskallisia henkisiä vammoja”. Helvettiä kuvaillaan komission raportissa ”täydelliseksi olemattomuudeksi”.a Samaan tapaan New Catholic Encyclopediassa huomautetaan katolisesta näkemyksestä: ”Nykyteologia lähestyy helvettiin liittyvää ongelmaa siitä näkökulmasta, että se on erossaoloa Jumalasta.”

Tosiasiassa Raamatun opetus sielusta on ristiriidassa kiirastuli- ja helvetintuliopetuksen kanssa. Raamatussa puhutaan usein sielujen kuolemasta. ”Se sielu, joka tekee syntiä, se tulee kuolemaan.” (Hesekiel 18:4; vrt. vuoden 1938 kirkkoraamattuun.) Kuolleet ovat Raamatun mukaan tiedottomia eivätkä pysty tuntemaan tuskaa. ”Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään.” (Saarnaaja 9:5.) Raamatun tarjoama toivo kuolleille on toivo tulevasta ylösnousemuksesta. Kun Jeesuksen ystävä Lasarus kuoli, Jeesus vertasi kuolemaa uneen. Lasaruksen sisar Martta ilmaisi Raamatun opettaman toivon lausuessaan: ”Tiedän, että hän nousee ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.” Herättämällä Lasaruksen kuolleista Jeesus vahvisti, että ihmiskunnalla oli tuo toivo. (Johannes 5:28, 29; 11:11–14, 24, 44.)

Historiantutkijat osoittavat, että opetus ihmisellä olevasta erillisestä, kuolemattomasta sielusta ei ole lähtöisin Raamatusta vaan kreikkalaisesta filosofiasta. New Catholic Encyclopedian mukaan muinaiset heprealaiset eivät katsoneet ihmisen muodostuvan aineellisesta ruumiista ja aineettomasta sielusta. Siinä sanotaan heprealaisten uskonkäsityksestä: ”Kun elämän henkäys tuli ensimmäiseen ihmiseen, jonka Jumala oli muodostanut maasta, ihmisestä tuli ’elävä olento’ (1Mo[oseksen kirja] 2.7). Kuolemaa ei pidetty ihmisen kahden erillisen elementin erona kuten kreikkalaisessa filosofiassa; elämän henkäys lähtee ja ihminen jää ’kuolleeksi olennoksi’ (3Mo[oseksen kirja] 21.11; 4Mo[oseksen kirja] 6.6; 19.13). Sana ’olento’ olisi kummassakin tapauksessa heprean [neʹfeš], joka käännetään usein ’sieluksi’ mutta joka todellisuudessa on käytännössä sama kuin ihminen.”

Tuossa samassa tietosanakirjassa kerrotaan katolisten oppineiden asettuneen hiljattain sille kannalle, ”ettei UT [Uusi testamentti] opeta sielun kuolemattomuutta hellenistisessä [kreikkalaisessa] mielessä”. Siinä päätellään: ”Ongelman lopullinen ratkaisu ei löydy niinkään filosofisesta spekuloinnista kuin ylösnousemuksen yliluonnollisesta lahjasta.”

Raamattu vai perinne?

Miten sitten ei-raamatulliset ajatukset löysivät tiensä kirkon opetukseen? Monet kirkot tunnustavat Raamatun korkeimmaksi auktoriteetikseen. Esimerkiksi paavi Johannes Paavali II puhui hiljattain siitä, että katolilaisten pitäisi hyväksyä Raamattu ”sen totuuden täydessä mitassa ja uskomme ylimpänä ohjenuorana”. Nykyään myönnetään kuitenkin yleisesti, että kristikunnan opetukset eivät ole yhtäpitäviä ensimmäisen vuosisadan kristittyjen opetusten kanssa. Useimmat kirkot katsovat muutosten kuuluvan kirkon opin asteittaiseen kehitykseen. Lisäksi katolisen kirkon kannan mukaan kirkon perinne on yhtä arvovaltainen kuin Raamattu. New Catholic Encyclopediassa sanotaan, että kirkko ”ei pidä mitään totuutena yksistään Raamatun perusteella, riippumatta perinteestä, eikä yksistään perinteen perusteella, riippumatta Raamatusta”.

Historia osoittaa kirkkojen korvanneen Raamatun opetuksia yksinomaan perinteeseen pohjautuvilla opetuksilla. Tosiasiassa monet kirkot ovat nykyään sitä mieltä, että Raamatun opetukset ovat vääriä. New Catholic Encyclopediassa sanotaan esimerkiksi, että ”selvästikään monet Raamatun lausunnot eivät yksinkertaisesti ole tosia, kun niitä punnitaan nykyisen tieteen ja historian tuntemuksen valossa”. Tarkasteltaessa Raamatun opetusta kuolleiden tiedottomuudesta siinä lisätään: ”VT [Vanha testamentti] osoittaa uskonnollisissakin kysymyksissä puutteellista tietämystä – – kuolemanjälkeisestä elämästä.” Tästä esimerkkinä tuossa tietosanakirjassa lainataan psalmia 6:5 (jae 6 joissakin Raamatuissa): ”Kuolemassa ei sinua mainita; kuka kiittää sinua Šeolissa [eli Haadeksessa]?” Eräissä protestanttisissa pappeja kouluttavissa laitoksissa ei enää opeteta Raamatun erehtymättömyyttä. Katolinen kirkko puolestaan uskoo, että sillä on magisterium eli opetusvirka, jonka perusteella se tulkitsee Raamatun opetukset. Mutta mitä jos nuo tulkinnat näyttävät olevan ristiriidassa Raamatun kanssa?

Raamatun tärkeys

Jeesus lainasi Raamattua yhä uudelleen auktoriteettina ja johdatteli esittämiinsä ydinkohtiin usein sanoilla: ”On kirjoitettu.” (Matteus 4:4, 7, 10; Luukas 19:46.) Niinpä puhuessaan miehen aviositeestä hän ei ottanut sanojensa tueksi kreikkalaisen filosofian otaksumia vaan 1. Mooseksen kirjassa olevan luomiskertomuksen (1. Mooseksen kirja 1:27; 2:24; Matteus 19:3–9). Jeesus piti Raamattua selvästikin Jumalan henkeyttämänä ja todenmukaisena. Hän sanoi Jumalalle rukouksessa: ”Sinun sanasi on totuus.” (Johannes 17:17.)b

Raamattuun on kirjoitettu muistiin Jeesuksen julkinen tuomio oman aikansa uskonnollisille johtajille: ”Te syrjäytätte taitavasti Jumalan käskyn pitääksenne perinteenne. – – näin te teette Jumalan sanan pätemättömäksi perinteellänne.” (Markus 7:6–13.) Samaten apostoli Paavali vastusti painetta sulauttaa opetukseensa sen enempää kreikkalaista filosofiaa kuin erheellisiä perinteitäkään. ”Olkaa varuillanne”, hän varoitti, ”saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan.” (Kolossalaisille 2:8; 1. Korinttilaisille 1:22, 23; 2:1–13.) Paavali kyllä kehotti kristittyjä säilyttämään eräät perinteet eli opetukset, mutta ne perustuivat Raamattuun ja olivat täysin sopusoinnussa sen kanssa (2. Tessalonikalaisille 2:13–15). ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”, kirjoitti Paavali, ”jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” (2. Timoteukselle 3:16, 17.)

Paavali näki ennalta, että Raamatusta ajauduttaisiin eroon. Hän varoitti Timoteusta: ”Tulee olemaan ajanjakso, jolloin he eivät kestä terveellistä opetusta, – – ja he kääntävät korvansa pois totuudesta.” Hän kehotti Timoteusta: ”Pysy sinä kuitenkin järkevänä kaikessa.” (2. Timoteukselle 4:3–5.) Mutta miten? Yksi keino on olla jalomielinen. Eräs kreikan sanasto määrittelee vastaavan kreikkalaisen Raamatun sanan ’halukkuudeksi oppia ja arvioida jotakin puolueettomasti’. Luukas kuvaili tällä ilmauksella Paavalin kuulijoita ensimmäisen vuosisadan Beroiassa. Paavalin opetukset olivat heille uusia, eivätkä he halunneet tulla johdetuksi harhaan. Luukas kirjoitti heistä kiittävästi: ”[Beroialaiset] olivat jalomielisempiä kuin Tessalonikassa olevat, sillä he ottivat sanan vastaan erittäin alttiisti ja tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin.” Jalomielisyys ei tehnyt beroialaisista epäilijöitä, jollaiset eivät usko oikein mihinkään. Heidän rehellinen tutkimuksensa johti sen sijaan siihen, että ”monet heistä tulivat uskoviksi”. (Apostolien teot 17:11, 12.)

Eläminen Raamatun mukaan hyödyllistä

Varhaiskristityt tunnettiin sekä uskollisuudestaan Raamatulle että uhrautuvasta rakkaudestaan. Nykyään monilla ihmisillä on kuitenkin ”jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden” (2. Timoteukselle 3:5). Millään kristillisyyden nykymuodolla, joka ei ole uskollinen alkuperäiselle kristillisyydelle, ei voi olla aitoa hyvään suuntaavaa voimaa ihmisten elämässä. Voisiko tämä selittää sitä, miksi suurimmassa osassa kristikuntaa nähdään yhä enemmän väkivaltaa, moraalittomuutta, hajoavia perheitä ja materialismia? Joissakin ”kristityissä” maissa käydään raakoja etnisiä sotia jopa saman uskonnon jäsenten kesken.

Onko beroialaisten ilmaisema jalomielisyys kuollut? Onko nykyään mitään ihmisryhmää, joka uskoo Raamattuun ja elää sen mukaan?

Encyclopedia Canadiana -tietosanakirjassa sanotaan: ”Jehovan todistajien työ merkitsee sen alkukristillisyyden elvyttämistä ja uudelleen perustamista, jota Jeesus ja hänen opetuslapsensa harjoittivat ajanlaskumme ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla.” New Catholic Encyclopediassa sanotaan todistajista: ”He pitävät Raamattua ainoana uskonkäsitystensä ja käyttäytymissääntöjensä lähteenä.”

Tässä on epäilemättä huomattava syy siihen, että Jehovan todistajat tunnetaan kautta maailman hengellisestä hyvinvoinnistaan, rauhastaan ja onnellisuudestaan. Kannustamme siksi lukijoitamme hankkimaan lisää tietoa Raamatun hengellisesti terveistä opetuksista. Laajempi tietämys voi entisestään vahvistaa luottamusta Raamattuun ja uskoa Jumalaan. Sellaisesta uskosta saatavan ikuisen hyödyn hyväksi kannattaa todella ponnistella.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 6]

Apostoli Paavali ja muut saarnasivat torilla

[Kuva s. 7]

Jehovan todistajat ”pitävät Raamattua ainoana uskonkäsitystensä ja käyttäytymissääntöjensä lähteenä”