Jumalan nimi ja Alfonso de Zamoran pyrkimys tarkkaan käännökseen

ESPANJAN kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella antoivat vuonna 1492 käskykirjeen, jossa sanottiin: ”Määräämme kaikenikäiset valtakunnassamme asuvat juutalaiset poistumaan sen alueilta tämän vuoden heinäkuun loppuun mennessä poikineen, tyttärineen, palvelijoineen ja perheineen, vähäisimmästä suurimpaan, ja kiellämme heitä koskaan enää palaamasta.”

Tämä karkotusmääräys pakotti jokaisen Espanjassa asuvan juutalaisperheen tekemään valinnan: heidän oli joko lähdettävä maasta tai kiellettävä uskonsa. Rabbi Juan de Zamora ehkä ajatteli, että oli parempi kääntyä katolisuuteen ja jäädä Espanjaan, missä hänen esi-isänsä olivat asuneet sukupolvien ajan. Mahdollisesti juuri juutalaisen taustansa vuoksi hän pani poikansa Alfonson Zamorassa toimivaan maineikkaaseen oppilaitokseen opiskelemaan hepreaa. Sittemmin Alfonso perehtyi myös latinaan, kreikkaan ja arameaan, ja päätettyään opintonsa hän alkoi opettaa hepreaa Salamancan yliopistossa. Pian tämän jälkeen hänen kielitaitoaan hyödynnettiin tavalla, joka koitui raamatunoppineiden hyväksi kaikkialla Euroopassa.

Vastaperustettu Alcalá de Henaresin yliopisto valitsi vuonna 1512 Alfonso de Zamoran heprean kielen professoriksi. Koska hän oli aikansa etevimpiä tutkijoita, tuon yliopiston perustaja kardinaali Jiménez de Cisneros nimitti hänet työryhmään, joka sai tehtäväkseen valmistaa laajan polyglottiraamatun. Siitä tuli kuusiosainen, ja se sisälsi pyhät kirjoitukset hepreaksi, kreikaksi ja latinaksi sekä osittain arameaksi.a

Tutkija Mariano Revilla Rico sanoo: ”Kardinaalin hankkeeseen – – osallistuneista kolmesta juutalaistaustaisesta käännynnäisestä maineikkain oli Alfonso de Zamora. Hän oli – – kielioppispesialisti, filosofi ja Talmudin tuntija ja hallitsi lisäksi latinan, kreikan, heprean ja aramean.” Tutkimuksissaan Zamora tuli siihen tulokseen, että Raamatun kääntäminen täsmällisesti vaati muinaisten alkukielten perinpohjaista tuntemusta. Hän edistikin osaltaan merkittävästi raamatuntutkimusta, joka elpyi ja alkoi kukoistaa 1500-luvun alussa.

Ajat olivat kuitenkin vaikeat, ja Espanja oli vaarallinen paikka sille, joka suosi raamatuntutkimusta. Inkvisitio oli siellä mahtavimmillaan, ja katolinen kirkko piti latinankielistä Vulgataa ainoana oikeana raamatunkäännöksenä. Katoliset oppineet olivat kuitenkin jo keskiajalla huomanneet, että tuo käännös oli kaikkea muuta kuin täydellinen. 1500-luvun alussa Alfonso de Zamora ja muut ryhtyivät toimiin korjatakseen tilanteen.

”Pelastuminen edellyttää – – kääntämistä”

Zamoran työtehtävistä merkittävin oli kiistatta niin sanotun Vanhan testamentin heprealaisen tekstilaitoksen valmistaminen ja sen kääntäminen latinaksi. Aineistoa oli todennäköisesti tarkoitus käyttää laajalti polyglottiraamatussa. Yksi hänen käsikirjoituksistaan (G-I-4) on El Escorialin kirjastossa Madridin lähellä, ja siihen sisältyy koko 1. Mooseksen kirjan teksti hepreaksi sekä sen sananmukainen rivienvälinen käännös latinaksi.

Esipuheessa sanotaan: ”Kansojen pelastuminen edellyttää Pyhän Raamatun kääntämistä muille kielille. – – meistä on – – ehdottoman hyödyllistä, että uskovilla on käytettävissään sanatarkka raamatunkäännös, jossa jokaisella heprean sanalla on latinalainen vastine.” Arvostettuna heprean tutkijana Alfonso de Zamora oli pätevä tekemään uuden latinannoksen.

Ei ”lepopaikkaa”

1500-luvun Espanja oli ihanteellinen työympäristö Zamoran kaltaisille oppineille siinä mielessä, että tuosta maasta oli keskiajalla tullut juutalaisen kulttuurin keskus. The Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa sanotaan: ”Suuri muslimi- ja juutalaisväestö teki keskiajan Espanjasta ainoan länsieurooppalaisen maan, jossa monet kansallisuudet ja uskonnot elivät rinnakkain. Tämä loi pitkälti pohjan uskonnon, kirjallisuuden, kuvataiteiden ja arkkitehtuurin kehittymiselle tuossa maassa myöhäiskeskiajalla.”

Suuren juutalaisväestön vuoksi Espanjassa oli runsaasti Raamatun heprealaisten kirjoitusten käsikirjoituksia, sillä juutalaiset kirjurit olivat uutterasti jäljentäneet niitä eri puolilla maata, jotta niitä saatiin synagogiin luettavaksi. Tutkija L. Goldschmidt kirjoittaa: ”Juutalaisoppineet pitivät erittäin tarkkoina paitsi Pentateukin [viiden Mooseksen kirjan] painettuja espanjalaisia ja portugalilaisia tekstejä myös käsikirjoituksia, joiden pohjalta ne ja tutkijoiden polyglottiraamatut oli painettu.” (The Earliest Editions of the Hebrew Bible.)

Espanjan tarjoamista eduista huolimatta Raamatun kääntämistä suunnittelevien yllä leijui vastustuksen tummia pilviä. Ferdinandin ja Isabellan katolinen armeija oli vuonna 1492 valloittanut maurien viimeisen linnakkeen Espanjassa, ja samana vuonna he antoivat kirjoituksen alussa mainitun käskykirjeen, jolla kaikki juutalaisesta uskonnosta kiinni pitävät karkotettiin maasta. Samanlaisella määräyksellä karkotettiin muslimit kymmenen vuotta myöhemmin. Sen jälkeen katolisuudesta tuli Espanjan valtionuskonto eikä muita uskontoja enää suvaittu.

Miten tämä muutos uskonnollisessa ilmapiirissä vaikutti Raamatun kääntämiseen? Alfonso de Zamoran tapaus on siitä hyvä esimerkki. Vaikka tämä korkeasti oppinut mies oli kääntynyt juutalaisuudesta katolisuuteen, kirkonmiehet eivät voineet sivuuttaa hänen taustaansa. Jotkut vastustajat arvostelivat kardinaali Cisnerosta sen johdosta, että tämä käytti juutalaisten käännynnäisten asiantuntemusta polyglottiraamattuhankkeessa. Hyökkäykset tuottivat Zamoralle paljon tuskaa. Madridin yliopistossa olevassa käsikirjoituksessa hän kirjoittaa: ”Kaikki ystäväni ovat hylänneet minut, ja heistä on tullut vihollisiani. Sieluni ja jalkani eivät löydä lepopaikkaa.”

Voimakkaimpia vihollisia oli Toledon arkkipiispa Juan Tavera, josta myöhemmin tuli pääinkvisiittori. Zamora masentui hänen hyökkäyksistään niin suuresti, että vetosi paaviin. Kirjeessään hän kirjoitti: ”Me pyydämme ja anomme, että Teidän Pyhyytenne auttaisi meitä – – ja varjelisi meitä viholliseltamme Toledon piispalta Don Juan Taveralta, joka päivittäin, hellittämättä, tuottaa meille paljon murhetta. – – Olemme suuressa ahdistuksessa, sillä olemme hänen silmissään kuin teuraaksi joutuvia eläimiä. – – Jos Teidän Pyhyytenne kuulee tätä anomusta, ’Jahve on turvananne ja hän varjelee askeleenne’ (San. 3:23).”b

Zamoran perintö

Hyökkäyksistä huolimatta Zamora saattoi jatkaa työtään ja hanke menestyi lukuisten Raamattua tutkivien ihmisten hyödyksi. Vaikkei hän kääntänytkään Raamattua oman aikansa kansankielille, hän teki hyvin arvokkaan palveluksen muille kääntäjille. Jotta voisi ymmärtää sen merkityksen, täytyy muistaa, että raamatunkäännöstyössä tarvitaan aina kahdenlaisia ammattilaisia. Ensiksikin niitä, jotka tutkivat pyhien tekstien jäljennöksiä alkukielisinä – hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi – ja valmistavat sitten tarkan tekstin näillä kielillä. Sen jälkeen toiset voivat näiden laitosten pohjalta kääntää Raamatun muille kielille.

Alfonso de Zamora oli päävastuussa siitä tarkistetusta heprealaisesta tekstistä, joka julkaistiin Complutensis-polyglottiraamatussa vuonna 1522. (Myöhempien kääntäjien työtä auttoivat myös hänen heprea–latina-sanastonsa ja heprean kielioppi, jotka julkaistiin samassa teoksessa.) Hänen aikalaisensa Erasmus Rotterdamilainen valmisti vastaavan laitoksen Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista eli niin sanotusta Uudesta testamentista. Kun heprealaisista ja kreikkalaisista teksteistä oli olemassa tarkistettu pohjateksti, toiset kääntäjät saattoivat ryhtyä kääntämään Raamattua kansankielille. Kääntäessään Raamattua englanniksi William Tyndale hyödynsi työssään ensimmäisten joukossa Complutensis-polyglottiraamatun heprealaista tekstiä.

Raamatun nykyinen laaja levinneisyys kertoo siitä, miten arvokasta työtä Zamoran kaltaiset miehet tekivät omistautuessaan Raamatun tuntemuksen syventämiseen. Pelastuminen riippuu tosiaan siitä, että ihmiset ymmärtävät Jumalan sanaa ja toimivat sen mukaan (Johannes 17:3). Se taas edellyttää Raamatun kääntämistä ymmärrettäville kielille, sillä vain silloin sen sanoma voi koskettaa miljoonien ihmisten mieltä ja sydäntä.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 19]

Jumalan nimen kääntäminen

On kiinnostavaa panna merkille, miten juutalaistaustainen oppinut Alfonso de Zamora translitteroi Jumalan nimen. Kuten viereisestä kuvasta näkyy, hän käyttää siitä 1. Mooseksen kirjan heprealais-latinalaisen tekstin reunahuomautuksessa muotoa jehovah.

Kaikesta päättäen hänestä oli sopivaa kääntää Jumalan nimi näin latinaan. Kun Raamattu käännettiin 1500-luvulla Euroopan pääkielille, samaan tai pitkälti samanlaiseen muotoon päätyivät monet kääntäjät, kuten William Tyndale (käännös englanniksi vuonna 1530), Sebastian Münster (käännös latinaksi vuonna 1534), Pierre Robert Olivétan (käännös ranskaksi vuonna 1535) ja Casiodoro de Reina (käännös espanjaksi vuonna 1569).

Zamora oli ensimmäisiä niistä monista 1500-luvun raamatunoppineista, jotka loivat valoa Jumalan nimeen. Tähän nimeen liittyvä tietämättömyys juontaa juurensa juutalaisten taikauskosta, joka kielsi lausumasta sitä ääneen, ja tämän perinteen vaikutuksesta kristikunnan raamatunkääntäjät, kuten latinalaisen Vulgatan kääntäjä Hieronymus, korvasivat nimen muun muassa arvonimillä ”Herra” tai ”Jumala”.

[Kuva]

Lähikuva heprealaisesta tetragrammista, josta Zamora käytti muotoa jehovah.

[Kuva s. 18]

Espanjan kuningasparin käskykirje vuodelta 1492.

[Lähdemerkintä]

Käskykirje: Courtesy of the Archivo Histórico Provincial, Ávila, Spain

[Kuva s. 18]

Alcalá de Henaresin yliopisto.

[Kuva s. 21]

Zamoran rivienvälisen käännöksen nimiöaukeaman kuva.