35. TUTKIELMA
Toistaminen korostuksen vuoksi
TEHOKKAASEEN opettamiseen kuuluu toistaminen. Kuulijat muistavat tärkeän kohdan todennäköisemmin, kun se esitetään useammin kuin kerran. Jos sen tekee hieman eri sanoin, se voi olla jopa helpompi ymmärtää.
Mikäli kuulijat eivät muista puheesta mitään, se ei vaikuta heidän uskoonsa eikä elämäntapaansa. He jäävät kuitenkin luultavimmin ajattelemaan kohtia, joita varta vasten korostetaan.
Jehova, Suuri Opettajamme, antaa mallin toistamisesta. Hän antoi Israelille kymmenen käskyä. Välittäjänä toimineen enkelin kautta hän julisti nuo käskyt Siinainvuorella. Myöhemmin hän antoi ne Moosekselle kirjoitettuina. (2. Moos. 20:1–17; 31:18; 5. Moos. 5:22.) Jehovan ohjauksessa Mooses toisti nuo käskyt kansalle ennen kuin se astui Luvattuun maahan, ja pyhän hengen avulla Mooses kirjoitti ne muistiin 5. Mooseksen kirjan 5:6–21:een. Yksi noista käskyistä oli se, että Israelin tuli rakastaa ja palvella Jehovaa koko sydämestään, sielustaan ja elinvoimastaan. Tämäkin toistettiin yhä uudelleen. (5. Moos. 6:5; 10:12; 11:13; 30:6.) Miksi? Koska se oli, kuten Jeesus sanoi, ”suurin ja ensimmäinen käsky” (Matt. 22:34–38). Profeetta Jeremian kautta Jehova muistutti Juudan kansaa yli 20 kertaa siitä, kuinka tärkeää sen oli pitää kaikki hänen sille antamansa käskyt (Jer. 7:23; 11:4; 12:17; 19:15). Ja Hesekielin kautta Jumala julisti yli 60 kertaa, että kansojen ”on tultava tietämään, että minä olen Jehova” (Hes. 6:10; 38:23).
Myös Jeesuksen palvelusta koskeviin muistiinmerkintöihin liittyy tehokasta toistamista. Evankeliumeja esimerkiksi on neljä. Jokainen niistä käsittää tärkeitä tapahtumia, joista kerrotaan myös yhdessä tai useammassa muussa evankeliumissa mutta hiukan eri näkökulmasta. Jeesus opetti samoja perusasioita useammin kuin kerran, mutta eri kertoina vähän eri tavoin (Mark. 9:34–37; 10:35–45; Joh. 13:2–17). Öljyvuorella muutama päivä ennen kuolemaansa hän toisti korostuksen vuoksi seuraavan erittäin tärkeän neuvon: ”Pysykää – – valveilla, koska ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee.” (Matt. 24:42; 25:13.)
Kenttäpalveluksessa. Kun todistat toisille, toivot heidän muistavan, mitä sanot. Tehokas toistaminen voi auttaa pääsemään tuohon tavoitteeseen.
Usein asian toistaminen sen käsittelyn aikana helpottaa sen muistamista. Kun siis olet lukenut raamatunkohdan, voisit korostaa sitä poimimalla sen ytimen ja kysymällä: ”Panitteko merkille, miten asia ilmaistiin tässä jakeessa?”
Myös keskustelun viimeiset lauseet voivat olla tehokkaat. Voisit esimerkiksi sanoa: ”Pääasia, jonka toivon teidän muistavan keskustelustamme, on – –.” Toista se sitten lyhyesti, esimerkiksi tähän tapaan: ”Jumalan tarkoitus on, että maa muutetaan paratiisiksi. Tuo tarkoitus toteutuu varmasti.” Yksi mahdollisuus on sanoa: ”Raamattu osoittaa selvästi, että me elämme tämän asiainjärjestelmän viimeisiä päiviä. Jotta voisimme säilyä elossa sen lopusta, meidän täytyy ottaa selvää, mitä Jumala odottaa meiltä.” Vielä yksi vaihtoehto: ”Kuten huomasimme, Raamattu sisältää käytännöllisiä neuvoja, jotka auttavat selviytymään perhe-elämän ongelmista.” Joskus riittää, että yksinkertaisesti toistaa lukemansa raamatunkohdan, jotta se jäisi puhuteltavan mieleen. Jotta tämä toimisi tehokkaasti, se on tietenkin suunniteltava etukäteen.
Uusintakäynneillä, myös raamatuntutkisteluissa, pääkohdat voi toistaa kertauskysymysten avulla.
Kun jonkun on vaikea ymmärtää tai soveltaa jotain Raamatun neuvoa, sitä täytyy ehkä käsitellä useammin kuin kerran. Yritä lähestyä asiaa eri suunnilta. Keskustelujen ei tarvitse olla pitkiä, mutta niiden tulisi kannustaa oppilasta pitämään asia mielessään. Muista, että Jeesus käytti tämäntapaista toistamista, kun hän auttoi opetuslapsiaan voittamaan halunsa olla ensimmäinen (Matt. 18:1–6; 20:20–28; Luuk. 22:24–27).
Puheissa. Kun puhut lavalta, tarkoituksesi ei ole vain välittää tietoa. Haluat kuulijoiden ymmärtävän aineiston merkityksen, muistavan sen ja soveltavan sitä. Toistaminen on tässä suureksi avuksi.
Jos pääkohtia kuitenkin toistaa liian usein, kuulijoiden huomio saattaa herpaantua. Valitse siksi huolellisesti kohdat, jotka kaipaavat erityistä painoa. Yleensä ne ovat niitä pääkohtia, joiden varaan puhe on rakennettu, mutta niihin voi sisältyä muitakin kohtia, joista erikoisesti on hyötyä kuulijoille.
Yksi tapa toistaa pääkohtia on hahmotella ne johdannossa. Esitä lyhyt yleiskuva siitä, mitä tulet käsittelemään. Siihen voi sisällyttää kysymyksiä tai lyhyitä esimerkkejä ongelmista, joihin on tarkoitus osoittaa ratkaisu. Mainitse halutessasi, montako pääkohtaa käsittelet, ja numeroi ne. Käsittele sitten kukin kohta varsinaisessa puheessasi. Kutakin pääkohtaa voi korostaa siten, että puheen aikana toistaa sen ennen seuraavaan siirtymistä tai kertoo esimerkin, joka liittyy sen soveltamiseen. Lisäpainoa pääkohdille saat laatimalla lopetuksen, jossa toistat ne, korostat niitä vastakohtien avulla, vastaat herättämiisi kysymyksiin tai esität lyhyesti ratkaisut mainitsemiisi ongelmiin.
Sen lisäksi että kokenut puhuja käyttää edellä lueteltuja menetelmiä, hän seuraa tarkoin kuulijoitaan. Jos joku heistä ei tunnu täysin ymmärtävän jotain ajatusta, hän panee sen merkille. Mikäli kohta on tärkeä, hän palaa siihen. Samojen sanojen toistaminen on kuitenkin ehkä hyödytöntä. Opettaminen ei ole niin yksinkertaista. Puhujan on oltava joustava ja ehkä lisättävä puheeseen ennalta suunnittelemattomia ajatuksia. Se että opit havaitsemaan kuulijoiden tarpeita tällä tavoin, vaikuttaa suuresti tehokkuuteesi opettajana.