Huhtikuu

Entä me? Ajattelemmeko Jumalan vai maailman ajatuksia? Kristittyinä pyrimme kaikin tavoin miellyttämään Jumalaa käytöksellämme, mutta entä ajatuksemme? Meidän täytyy tehdä kovasti työtä sen hyväksi, että ajattelutapamme ja näkemyksemme olisivat sopusoinnussa Jumalan näkemysten kanssa. Toisaalta maailman ajatusten omaksuminen ei vaadi minkäänlaista vaivannäköä, sillä maailman henki ympäröi meitä kaikkialla (Ef. 2:2). Lisäksi maailman tapa ajatella voi olla houkutteleva, koska se vetoaa haluumme miellyttää itseämme. On siis paljon helpompaa ajatella maailman tavalla kuin Jehovan tavalla. Jos annamme maailman muovata ajatteluamme, meistä tulee helposti itsekeskeisiä ja voimme alkaa havitella moraalista riippumattomuutta. (Mark. 7:21, 22.) Siksi on tärkeää opetella ajattelemaan Jumalan ajatuksia. w18.11 4:1, 3–4

Jeesusta varmasti rohkaisi se, että Jehova osoitti hänelle hyväksyntänsä puhumalla hänelle taivaasta kolmessa tilanteessa. Heti sen jälkeen kun Jeesus oli kastettu Jordanissa, Jehova sanoi sanat, jotka ovat päivän tekstinämme. Ilmeisesti Johannes Kastaja oli Jeesuksen lisäksi ainoa, joka kuuli nämä sanat. Noin vuotta ennen Jeesuksen kuolemaa kolme apostolia kuuli Jehovan sanovan Jeesuksesta: ”Tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt; kuunnelkaa häntä.” (Matt. 17:5.) Kun Jeesuksen kuolemaan oli vain muutama päivä, Jehova puhui jälleen Pojalleen taivaasta (Joh. 12:28). Jeesus tiesi, että häntä odotti häpeällinen kuolema jumalanpilkasta syytettynä. Siitä huolimatta hän rukoili, että tapahtuisi Jumalan tahto eikä hänen omansa (Matt. 26:39, 42). ”Hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää”, koska hän ei tavoitellut maailman vaan Isänsä hyväksyntää (Hepr. 12:2). w18.07 1:15–16

Vähän sen jälkeen kun Jeesus oli asettanut Herran illallisen, hän osoitti valtavaa rohkeutta. Miten? Hän mukautui Isänsä tahtoon, vaikka tiesi sen merkitsevän sitä, että hänet teloitettaisiin syytettynä jumalanpilkasta, häpeällisestä rikoksesta (Matt. 26:65, 66). Jeesus pysyi kaikessa täysin nuhteettomana. Näin hän toi kunniaa Jehovan nimelle, kannatti Jehovan hallitusvaltaa ja avasi katuville ihmisille tien ikuiseen elämään. Samalla hän valmisti seuraajiaan siihen, mikä olisi pian heidän edessään. Jeesuksen rohkeus näkyi myös siinä, että hän työnsi syrjään omat huolensa ja keskitti huomionsa siihen, mitä hänen uskolliset apostolinsa tarvitsivat. Yksinkertainen muistoateria, jonka Jeesus asetti Juudaksen poistuttua paikalta, muistuttaisi hänen voideltuja seuraajiaan hänen vuodatetun verensä hyödyistä ja siitä, että he olisivat osallisina uudessa liitossa (1. Kor. 10:16, 17). w19.01 4:7–8

Vastaukseksi Jeesuksen Isä sanoi taivaasta: ”Minä olen saattanut sen kunniaan ja saatan sen kunniaan jälleen.” Jeesus oli levoton, koska hänen harteillaan oli suuri vastuu pysyä uskollisena Jehovalle. Jeesus tiesi, että häntä ruoskittaisiin julmasti ja että hän kokisi tuskallisen kuoleman. (Matt. 26:38.) Kaikkein tärkeintä hänelle oli saattaa kunniaan Isänsä nimi. Jeesusta syytettiin jumalanpilkasta, ja hän pelkäsi, että hänen kuolemansa tuottaisi Jumalalle häpeää. Meitä voi Jeesuksen tavoin huolestuttaa ajatus siitä, että Jehovan nimelle aiheutuisi häpeää. Ehkä meitäkin kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, tai meitä voi vaivata se, että vastustajat levittävät Jehovan todistajista vääristeltyjä tietoja. Kun ajattelemme sitä häpeää, jota vastustajien toiminta aiheuttaa Jehovan nimelle, Jehovan sanat voivat lohduttaa meitä. Jehova saattaa aina nimensä kunniaan. (Ps. 94:22, 23; Jes. 65:17.) w19.03 11:14–16

Jeesuksen opetuslapset eivät olleet uskoa korviaan! He kuvittelivat, että Jeesus palauttaisi Israelin valtakunnan ennalleen, mutta nyt hän sanoikin, että pian hän joutuisi kärsimään ja kuolisi. Pietari kiirehti sanomaan: ”Ole huomaavainen itseäsi kohtaan, Herra; eihän sinulle toki sellaista tapahdu.” Jeesus vastasi: ”Väisty taakseni, Saatana! Sinä olet minulle kompastuskivi, koska sinä et ajattele Jumalan ajatuksia, vaan ihmisten.” (Matt. 16:22, 23; Apt. 1:6.) Jeesus teki vastauksellaan selväksi, että Jumalan ajattelutapa ja Saatanan hallitseman maailman ajattelutapa eroavat toisistaan (1. Joh. 5:19). Pietarin sanoista heijastui tälle maailmalle tyypillinen itsekeskeinen asenne. Jeesus kuitenkin ajatteli Jehovan tavalla ja torjui päättäväisesti maailman ajattelutavan. w18.11 4:1–2

Jehova katselee, kun miljoonat ihmiset kautta maailman kokoontuvat viettämään Herran illallista. Mitä hän panee merkille? Hän näkee muutakin kuin suuren ihmisjoukon; hän huomaa jokaisen muistojuhlaan tulevan yksilön. Jehova havaitsee esimerkiksi kaikki ne, jotka tulevat uskollisesti tähän tilaisuuteen vuodesta toiseen. Heidän joukossaan saattaa olla sellaisia, jotka ovat paikalla ankarasta vainosta huolimatta. Jotkut eivät käy säännöllisesti muissa kokouksissa, mutta he pitävät muistojuhlaan tulemista vakavana velvollisuutenaan. Jehova huomaa myös ne, jotka ovat läsnä ensimmäistä kertaa, ehkä uteliaisuudesta. Jehova on varmasti mielissään siitä, että muistojuhlaan kokoontuu paljon ihmisiä. (Luuk. 22:19.) Hänelle kuitenkin merkitsee paljon enemmän se, miksi he ovat tulleet paikalle. Otammeko me mielellämme vastaan opetusta Jehovalta ja järjestöltä, jota hän käyttää? (Jes. 30:20; Joh. 6:45.) w19.01 5:1–3

Jeesus oli halukas paitsi kuolemaan opetuslastensa puolesta myös elämään jokaisen päivän siten, että hän ajatteli heidän parastaan ennemmin kuin omaansa. Hän esimerkiksi tapasi opetuslapsiaan silloinkin kun hän oli fyysisesti väsynyt tai henkisesti lujilla (Luuk. 22:39–46). Hän piti tärkeänä sitä, mitä hän voisi antaa toisille, eikä sitä, mitä hän voisi saada heiltä (Matt. 20:28). Jehovan palvelijoiden keskuudessa vallitsee ainutlaatuinen yhteenkuuluvuus, ja käytämme mielellämme mahdollisimman paljon aikaa siihen, että kutsumme muita joukkoomme. Aivan erityisesti haluamme auttaa niitä, ”jotka ovat meille sukua uskossa” mutta jotka ovat jääneet toimettomiksi (Gal. 6:10). Kannustamme heitä tulemaan kokouksiimme, varsinkin muistojuhlaan, sillä he ovat meille rakkaita. Olemme Jehovan ja Jeesuksen tavoin hyvin onnellisia, kun toimeton kristitty palaa Jehovan luo (Matt. 18:14). w19.01 5:12, 14–15

Kun Jeesus asetti kuolemansa muistojuhlan, hän käytti vain pesah-aterialta jäänyttä leipää ja viiniä. Hän sanoi apostoleilleen, että nämä kaksi perusruokatarviketta kuvasivat hänen täydellistä ruumistaan ja vertaan, jotka hän pian uhraisi heidän puolestaan. Apostolit eivät ehkä ihmetelleet sitä, että tämä tärkeä uusi ateria oli näin yksinkertainen. Miksi eivät? Joitakin kuukausia aiemmin Jeesus oli läheisten ystäviensä Lasaruksen, Martan ja Marian luona ja alkoi opettaa. Martta oli paikalla, mutta hienon aterian valmistaminen kunniavieraalle vei hänen huomionsa. Jeesus oikaisi Marttaa ystävällisesti ja auttoi häntä ymmärtämään, ettei aterian tarvinnut aina olla monimutkainen. (Luuk. 10:40–42.) Myöhemmin, kun Jeesuksen uhrikuolemaan oli enää joitakin tunteja, hän noudatti omaa neuvoaan. Hän piti muistoaterian yksinkertaisena. w19.01 4:3–4

Jehova osoitti arvostuksensa Jeesusta kohtaan odottamattomalla tavalla. Hän herätti Jeesuksen ”ylempään asemaan” ja antoi hänelle jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ollut vielä saanut: elämän kuolemattomana henkiolentona (Fil. 2:9; 1. Tim. 6:16). Se oli mahtava palkinto Jeesuksen uskollisesta palveluksesta. Mikä auttaa meitä tavoittelemaan Jehovan, ei tämän maailman, hyväksyntää? Pidä mielessäsi, että Jehova muistaa aina uskolliset palvelijansa ja että hän palkitsee heidät usein odottamattomilla tavoilla. Kukapa tietää, millaisia odottamattomia siunauksia saamme tulevaisuudessa? Mutta nyt kun meidän on vielä kestettävä vaikeuksia ja koettelemuksia tässä pahassa maailmassa, meidän on tärkeää muistaa, että maailma on häviämässä (1. Joh. 2:17). Rakastava Isämme Jehova ”ei ole epävanhurskas, niin että hän unohtaisi – – työmme ja sen rakkauden, jota olemme osoittaneet hänen nimeään kohtaan” (Hepr. 6:10). w18.07 1:17–18

Kun Jeesus nautti viimeistä ateriaa apostoliensa kanssa, hänellä oli mielessään se, miten tärkeää hänen seuraajiensa oli rakentaa yhteishenkeä. Hän piti heidän kanssaan rukouksen, jossa hän sanoi toivovansa, että kaikki hänen opetuslapsensa olisivat yhtä niin kuin hän ja hänen Isänsä ovat yhtä. Opetuslasten yhteenkuuluvuus todistaisi selvästi, että Jehova oli lähettänyt Jeesuksen maan päälle tekemään hänen tahtonsa. Rakkaus olisi Jeesuksen aitojen opetuslasten tuntomerkki, ja se liittäisi heidät entistä lujemmin yhteen (Joh. 13:34, 35). On helppo ymmärtää, miksi Jeesus puhui viimeisellä aterialla paljon yhteenkuuluvuudesta. Hän oli huomannut, että se oli apostoleilta toisinaan kateissa. Tuona iltana apostolien välillä syntyi jälleen kiistaa siitä, ”kuka heistä näytti olevan suurin” (Luuk. 22:24–27; Mark. 9:33, 34). Aiemmin eräässä tilanteessa Jaakob ja Johannes olivat pyytäneet Jeesukselta, että he pääsisivät taivaallisessa valtakunnassa huomattaville paikoille hänen vierelleen (Mark. 10:35–40). w18.06 2:1–2

Jehova haluaa puolisoiden rakastavan toisiaan niin paljon, että rakkaus kestää läpi elämän (Matt. 19:3–6). Aviorikos on yksi rakkaudettomimmista teoista, joihin ihminen voi syyllistyä. Hyvällä syyllä seitsemäs kymmenestä käskystä kielsi aviorikoksen (5. Moos. 5:18). Se on ”synti Jumalaa vastaan” ja julma isku aviopuolisolle (1. Moos. 39:7–9). Petetyksi tuleminen voi aiheuttaa aviorikoksen uhrille tuskaa kymmenien vuosien ajan. Jehova on erittäin kiinnostunut myös lasten hyvinvoinnista. Jehova käski vanhempia huolehtimaan lasten fyysisten tarpeiden lisäksi myös heidän hengellisistä tarpeistaan. Vanhempien tuli kaikissa sopivissa tilanteissa auttaa lapsiaan arvostamaan Jehovan lakia ja opettaa heitä rakastamaan häntä. (5. Moos. 6:6–9; 7:13.) Vanhemmat eivät saaneet laiminlyödä lapsiaan tai kohdella heitä huonosti. Isän ja äidin tuli sen sijaan pitää lapsiaan perintönä, Jehovalta saatuna lahjana, jota täytyi vaalia (Ps. 127:3). w19.02 9:5, 7

Job piti mielessään toivon siitä, että Jumala palkitsisi hänet. Hän uskoi, että hänen nuhteettomuudellaan oli merkitystä Jumalalle. Koettelemustenkin keskellä Job oli vakuuttunut siitä, että lopulta Jehova palkitsisi hänet. Se varmasti auttoi häntä pitämään kiinni nuhteettomuudestaan. Jehova oli niin mielissään Jobin nuhteettomuudesta, että hän palkitsi Jobin ruhtinaallisesti jo silloin kun tämä oli vielä epätäydellinen. (Job 42:12–17; Jaak. 5:11.) Tulevaisuudessa Jobia odottavat vielä suuremmat siunaukset. Jumalamme ei ole muuttunut (Mal. 3:6). Sen muistaminen, että hän arvostaa nuhteettomuuttamme, auttaa meitä pitämään mahtavan tulevaisuudentoivon kirkkaana mielessämme (1. Tess. 5:8, 9). Joissakin tilanteissa sinusta saattaa tuntua, että olet ainoa, joka pyrkii säilyttämään nuhteettomuutensa. Muista kuitenkin, ettet ole koskaan yksin vaan että kanssasi on miljoonia uskollisia Jehovan palvelijoita ympäri maailman. Kuulut myös samaan joukkoon kuin ne muinoin eläneet miehet ja naiset, jotka pysyivät nuhteettomina jopa kuoleman uhan edessä (Hepr. 11:36–38; 12:1). w19.02 6:15–16

Muistojuhla-ajan jälkeen meidän on nyt hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä: Miten voisin jäljitellä paremmin Jeesusta rakkauden osoittamisessa? Ajattelenko veljien ja sisarten hyvinvointia enemmän kuin omaa mukavuuttani? Odotanko heiltä enemmän kuin he pystyvät tekemään vai otanko huomioon heidän rajoituksensa? Meidän tulisi pitää mallinamme Jeesusta ja pyrkiä aina olemaan empaattisia. Käsky viettää Kristuksen kuoleman muistojuhlaa ei ole voimassa enää kauaa. Kun Jeesus tulee suuren ahdistuksen aikana, hän kokoaa ”valittunsa” taivaaseen ja muistojuhlan vietto lakkaa. (1. Kor. 11:26; Matt. 24:31.) Silloinkin kun muistojuhlaa ei enää vietetä, Jehovan palvelijat varmasti muistelevat lämmöllä tätä yksinkertaista tilaisuutta. Se symboloi heille kaikkein suurinta nöyryyttä, rohkeutta ja rakkautta, mitä ihminen on koskaan osoittanut. w19.01 4:17–19

Meidän on hyvin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisia olemme sisäisesti. Tätä voidaan havainnollistaa fyysisellä terveydellä. Ensinnäkin voidaksemme pitää itsemme fyysisesti hyvässä kunnossa meidän täytyy syödä terveellisesti ja harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Vastaavasti pysyäksemme hengellisesti terveinä meidän täytyy nauttia hyvää hengellistä ravintoa ja osoittaa toiminnallamme, että uskomme Jehovaan. Tähän sisältyy se, että sovellamme oppimaamme ja puhumme toisille uskostamme. (Room. 10:8–10; Jaak. 2:26.) Toiseksi ulkonäkö voi pettää. Päällepäin saattaisimme näyttää terveiltä, mutta todellisuudessa meillä voisi olla jokin piilevä sairaus. Samaten voisimme ajatella olevamme hengellisesti vahvoja, koska pidämme kiinni teokraattisista rutiineista, mutta sisällämme saattaisikin olla kehittymässä vääriä haluja. (1. Kor. 10:12; Jaak. 1:14, 15.) On tärkeää muistaa, että Saatana haluaa turmella meidät omilla ajatuksillaan. w19.01 3:4–5

Kysy itseltäsi: Toiminko minä samalla tavalla kuin lähimmäistään rakastava samarialainen? (Luuk. 10:30–35.) Voisinko vielä aktiivisemmin ilmaista armoa ja tehdä hyvää vaikeassa tilanteessa oleville? Voisinko esimerkiksi tarjota käytännön apua iäkkäille ystäville, leskille tai hengellisesti isättömille lapsille? Entä voisinko ”puhua lohduttavasti masentuneille sieluille”? (1. Tess. 5:14; Jaak. 1:27.) Kun osoitamme armoa, silloin annamme toisille ja tunnemme antamisesta tulevaa onnellisuutta. Tiedämme myös, että miellytämme Jehovaa. (Apt. 20:35; Hepr. 13:16.) Kuningas Daavid kuvaili ihmistä, joka ottaa muut huomioon, ja sanoi hänestä: ”Jehova itse varjelee hänet ja säilyttää hänet elossa. Häntä sanotaan onnelliseksi maassa.” (Ps. 41:1, 2.) Kun olemme armollisia ja myötätuntoisia toisia kohtaan, saamme osaksemme Jehovan armon eikä onnellisuutemme pääty koskaan (Jaak. 2:13). w18.09 3:11–12

Uskollinen sisar nimeltä Yoshiko sai huonoja uutisia. Lääkäri kertoi hänelle, että hänellä oli vain muutama kuukausi elinaikaa. Miten Yoshiko reagoi? Hänelle tuli mieleen yksi hänen lempiraamatunkohdistaan. Se oli jae, joka on tämän päivän tekstinä. Hän selitti rauhallisesti lääkärilleen, ettei hän pelännyt, koska hänestä tuntui kuin Jehova pitäisi häntä kädestä kiinni. Jakeen lohduttavat sanat auttoivat sisartamme luottamaan täysin Jehovaan. Tämä jae voi auttaa meitäkin pysymään rauhallisella mielellä, kun meillä on suuria vastoinkäymisiä. Alun pitäen Jehova käski Jesajaa kirjoittamaan nämä sanat lohdutukseksi juutalaisille, jotka vietäisiin myöhemmin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin. Jehova kuitenkin säilytti ne myös kaikkien tulevien palvelijoidensa hyödyksi. (Jes. 40:8; Room. 15:4.) Elämme nykyään ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”, ja tarvitsemme Jesajan kirjasta saatavaa rohkaisua enemmän kuin koskaan (2. Tim. 3:1). w19.01 1:1–2

Jos pariskunta tällaisessa tilanteessa muuttaa erilleen, he ovat silti edelleen avioliitossa toistensa kanssa. Asuessaan erillään he kumpikin kohtaavat haasteita. Paavali mainitsi seuraavan syyn pysyä yhdessä: ”Ei-uskova mies on pyhitetty suhteessaan vaimoonsa, ja ei-uskova vaimo on pyhitetty suhteessaan veljeen; muutoinhan lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt he ovat pyhiä.” (1. Kor. 7:14.) Monet uskolliset kristityt ovat jääneet ei-uskovan puolisonsa luo hyvin koettelevista olosuhteista huolimatta. He ovat olleet erityisen tyytyväisiä valintaansa siinä tapauksessa, että heidän puolisostaan on myöhemmin tullut Jehovan palvelija. (1. Kor. 7:16; 1. Piet. 3:1, 2.) Kautta maailman kristillisessä seurakunnassa on nykyään runsaasti menestyviä avioliittoja. Todennäköisesti omassa seurakunnassasi on monia onnellisia aviopareja – uskollisia aviomiehiä, jotka rakastavat vaimoaan, ja vaimoja, jotka kunnioittavat miestään. (Hepr. 13:4.) w18.12 2:18–19

Nimi Eeden merkitsee ’mielihyvää’. Tämä puutarha olikin hyvin miellyttävä. Maisemat olivat upeat, ruokaa oli runsaasti, ja ihmisten ja eläinten välillä vallitsi rauha. (1. Moos. 1:29–31.) ”Puutarhaa” vastaava heprean sana on käännetty kreikaksi sanalla parádeisos. M’Clintockin ja Strongin Cyclopaediassa selitetään sanaa parádeisos seuraavasti: ”Laaja, avoin puisto, joka on suojassa kaikelta vahingolliselta ja jonka luonnollista kauneutta ei ole turmeltu. Siellä on jyhkeitä puita, joista monet tuottavat hedelmiä, ja sitä kastelevat kirkkaat virrat, joiden rannoilla vaeltelee suuria antilooppi- tai lammaslaumoja. Tällainen näkymä tuli kreikkalaiselle matkailijalle mieleen.” (Vrt. 1. Moos. 2:15, 16.) Jehova Jumala asetti Aadamin ja Eevan tällaiseen paratiisiin. Mutta koska he olivat tottelemattomia Jehovalle, he ja heidän jälkeläisensä menettivät mahdollisuuden elää siellä (1. Moos. 3:23, 24). Tässä puutarhassa ei enää asunut ihmisiä, mutta se oli ilmeisesti olemassa Nooan päivien vedenpaisumukseen saakka. w18.12 1:3–5

Vanhemmat pyrkivät opettamaan lapsilleen hyviä arvoja. Jos lapset päättävät elää noiden arvojen mukaan, he todennäköisesti tekevät valintoja, joita heidän ei tarvitse myöhemmin katua. He säästyvät monilta ongelmilta ja huolilta. Hyvien vanhempien tavoin Jehova haluaa lastensa elävän mahdollisimman antoisaa elämää (Jes. 48:18). Siksi hän on antanut meille perusperiaatteita, jotka koskevat moraalista käytöstä ja toisten ihmisten kohtelemista. Hän haluaa, että oppisimme ajattelemaan näistä asioista hänen tavallaan ja elämään hänen arvojensa mukaan. Tämä ei ole liian rajoittavaa, vaan päinvastoin se avartaa ajatteluamme ja syventää näkemystämme (Ps. 92:5; Sananl. 2:1–5; Jes. 55:9). Kun meitä ohjaavat Jehovan ajatukset, ratkaisumme johtavat onnellisuuteen ja myös persoonallisuutemme voi kukoistaa (Ps. 1:2, 3). Jehovan tavalla ajatteleminen on siis todella kannattavaa! w18.11 4:7–8

Meidän täytyy pitää puolemme ympäristön painetta vastaan. Kun tulimme totuuteen, suhteemme ei-uskoviin ystäviin ja sukulaisiin muuttui. Jotkut kunnioittivat päätöstämme, jotkut taas alkoivat vastustaa meitä. Sukulaiset sekä työ- ja koulukaverit voivat houkutella meitä viettämään kanssaan epäraamatullisia juhlia. Miten voimme vastustaa painetta osallistua tapoihin ja juhliin, jotka eivät miellytä Jehovaa? Meidän täytyy pitää mielessämme, miten Jehova suhtautuu niihin. Voimme etsiä julkaisuistamme tietoa tällaisten juhlien alkuperästä. Kun mietimme raamatullisia syitä kieltäytyä niiden vietosta, saamme varmuuden siitä, että toimimme Jehovaa miellyttävällä tavalla (Ef. 5:10). Luottamus Jehovaan ja hänen Sanaansa antaa meille rohkeutta toimia eri tavalla kuin muut (Sananl. 29:25). w18.11 2:10, 12

Kun elämässämme tapahtuu yllättäviä muutoksia, huoli tulevaisuudesta voisi lamauttaa meidät. Joosefille olisi voinut käydä näin. Mutta selvästikin hän päätti tehdä omissa olosuhteissaan parhaansa, ja siten hän antoi Jehovalle jotain siunattavaa. Hän oli työskennellyt tunnollisesti Potifarin alaisuudessa, ja myös vankilassa ollessaan hän hoiti hyvin kaikki tehtävät, jotka vankilan päällikkö antoi hänelle. (1. Moos. 39:21, 22.) Me voimme Joosefin tavoin joutua tilanteeseen, johon emme itse pysty juuri vaikuttamaan. Jos kuitenkin olemme kärsivällisiä ja teemme omissa olosuhteissamme parhaamme, Jehova siunaa meitä (Ps. 37:5). Kuten apostoli Paavali sanoi, voimme toisinaan ”olla ymmällä” mutta emme koskaan ”tyystin umpikujassa” (2. Kor. 4:8). Jehova on tukenamme, varsinkin jos elämämme keskittyy hänen palvelukseensa. w18.10 4:11, 13

Miltä sinusta tuntuu, jos joku tuntemasi ja kunnioittamasi ihminen ei muista nimeäsi tai ei millään tavalla huomioi sinua? Se voisi harmittaa kovasti. Meillä kaikilla on luontainen halu olla hyväksytty. Emme kaipaa ainoastaan sitä, että toiset tuntevat meidät nimeltä. Haluamme, että he tietävät, millaisia ihmisiä olemme, ja arvostavat sitä, mitä olemme tehneet. (4. Moos. 11:16; Job 31:6.) Koska olemme epätäydellisiä, halumme saada osaksemme arvostusta voi kuitenkin monien muiden luonnollisten halujemme tavoin vääristyä. Voisimme alkaa tavoitella vääränlaista tunnustusta. Saatanan maailma ruokkii ihmisissä halua saada mainetta ja kunniaa. Tarkoituksena on kääntää huomio pois taivaallisesta Isästämme Jehova Jumalasta, joka todella ansaitsee kunnioituksemme ja palvontamme (Ilm. 4:11). w18.07 1:1–2

Ei ole mikään ihme, että Saatana ja hänen demoninsa saavat vaikutusvaltaiset ihmiset puhumaan valhetta (1. Tim. 4:1, 2). Uskonnollisten johtajien esittämät valheet ovat erityisen vaarallisia. Jos ihminen uskoo heidän vääriä opetuksiaan ja toimii tavalla, jonka Jumala tuomitsee, hän voi menettää ikuisen elämän mahdollisuuden. (Hoos. 4:9.) Jeesus tiesi, että hänen aikansa uskonnolliset johtajat pettivät ihmisiä. Hän sanoi heille vasten kasvoja: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, ulkokullatut, koska te kuljette meret ja mantereet ristiin rastiin tehdäksenne yhden käännynnäisen, ja kun hänestä se tulee, te teette hänet Gehennan [ikuisen tuhon] alaiseksi kaksin verroin enemmän kuin itsenne!” (Matt. 23:15.) Jeesus tuomitsi nämä uskonnolliset johtajat kovin sanoin. He olivat samanlaisia kuin isänsä Saatana, joka on ”tappaja” (Joh. 8:44). w18.10 1:5–6

Mitä Jeesus tarkoitti? Hän lisäsi: ”Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa; sillä siten he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.” (Matt. 5:12.) Kun apostoleja oli piesty ja käsketty lopettamaan saarnaaminen, he ”lähtivät – – sanhedrinin edestä iloiten”. He eivät tietenkään iloinneet tuskasta, jota piekseminen tuotti, vaan siitä, että ”heidät oli katsottu arvollisiksi kärsimään häpäisyä hänen [Jeesuksen] nimensä puolesta”. (Apt. 5:41.) Jehovan palvelijat joutuvat nykyäänkin kärsimään Jeesuksen nimen vuoksi ja kohtaamaan erilaisia vaikeita koettelemuksia. Apostolien tavoin kestämme kuitenkin iloiten. (Jaak. 1:2–4.) Kärsimykset ja vaino sinänsä eivät ole meillekään ilon aihe. Mutta kun pysymme koettelemusten aikana uskollisina Jumalalle, hän antaa meille rohkeutta kestää. Kun tiedämme ”onnellisen Jumalan” hyväksyvän meidät, voimme olla onnellisia, vaikka kohtaisimme vainoa tai perheenjäsenten vastustusta (1. Tim. 1:11). w18.09 3:18–20

Koska elämä on näinä ”kriittisinä aikoina” täynnä surua ja vaikeuksia, lukemattomat ihmiset kokevat jonkinasteista tunneperäistä ahdistusta. Monilla on sellainen tunne, että he eivät jaksa enää elää. (2. Tim. 3:1–5.) Arvioiden mukaan joka vuosi yli 800 000 ihmistä – keskimäärin yksi ihminen joka 40. sekunti – tekee itsemurhan. Surullista kyllä jotkut kristitytkin ovat luovuttaneet ja riistäneet hengen itseltään. Nykyään monet veljet ja sisaret elävät hyvin stressaavissa olosuhteissa ja tarvitsevat rakkauttamme. Jotkut joutuvat kestämään vainoa ja pilkkaa. Toisia arvostellaan tai mustamaalataan työpaikalla. Jotkut puolestaan ovat äärirajoilla ylitöiden ja jatkuvien aikataulupaineiden vuoksi. Joillakuilla taas on vaikea tilanne kotona. Ehkä heidän ei-uskova puolisonsa kritisoi heitä, mikä syö heiltä voimia. Näiden ja muiden paineiden vuoksi monet veljet ja sisaret ovat fyysisesti ja henkisesti aivan uuvuksissa. w18.09 2:3, 5

Kristityt vanhemmat voivat työskennellä Jehovan kanssa auttamalla lapsiaan asettamaan hengellisiä tavoitteita. Monet isät ja äidit ovat tehneet niin, ja nyt heidän poikansa ja tyttärensä palvelevat Jehovaa kokoaikaisesti kaukana kotoa. Jotkut ovat lähetystyöntekijöitä, jotkut toimivat tienraivaajina tarvealueella, ja toiset palvelevat Betelissä. Pitkän välimatkan vuoksi perheet eivät ehkä pysty viettämään aikaa yhdessä niin usein kuin haluaisivat, mutta uhrautuvat vanhemmat kannustavat lapsiaan jatkamaan palvelustaan. Miksi? He iloitsevat siitä, että heidän lapsensa ovat asettaneet valtakunnan tärkeimmälle sijalle elämässään. Monet näistä vanhemmista saattavat ajatella kuten Hanna, joka sanoi, että hän oli ”lainannut” poikansa Samuelin Jehovalle. He eivät surkuttele tilannetta, vaan heille on kunnia-asia työskennellä tällä tavalla Jehovan kanssa. (1. Sam. 1:28.) w18.08 4:4

Jeesus ei sanonut sen olevan mahdotonta. Hän sanoi myös: ”Onnellisia olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta.” (Luuk. 6:20.) Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että kaikki köyhät ihmiset olisivat kuunnelleet Jeesusta ja saaneet erikoissiunauksia. Monet köyhät eivät seuranneet häntä. Ihmisen varallisuudesta ei yksinkertaisesti voi päätellä, millainen suhde hänellä on Jehovaan. Jotkut Jehovan palvelijat ovat rikkaita ja jotkut köyhiä, mutta he rakastavat Jehovaa ja palvelevat häntä koko sydämestään. Raamattu neuvoo niitä, jotka ovat rikkaita, että he ”eivät panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan” (1. Tim. 6:17–19). Samalla Raamattu kehottaa kaikkia Jumalan palvelijoita, niin rikkaita kuin köyhiäkin, varomaan rakkautta rahaan (1. Tim. 6:9, 10). Kun katselemme veljiämme avoimin silmin, Jehovan tavalla, emme arvioi heitä heidän aineellisen omaisuutensa perusteella. w18.08 2:11–12

Haluamme varmasti osoittaa Jehovalle, miten kiitollisia olemme siitä, että meillä on kunnia kuulua hänen kansaansa. Ymmärrämme, että meidän on viisasta tunnustaa hänen omistusoikeutensa meihin vihkiytymällä hänelle vapaaehtoisesti. Torjumme päättäväisesti kaikenlaisen pahuuden. Lisäksi rakastamme ja kunnioitamme toisia kristittyjä, koska hekin kuuluvat Jehovalle (Room. 12:10). Raamattu lupaa: ”Jehova ei hylkää kansaansa.” (Ps. 94:14.) Tämä lupaus pitää ehdottomasti paikkansa riippumatta siitä, millaisia vaikeuksia kohtaamme. Edes kuolema ei voi erottaa meitä Jehovan rakkaudesta. (Room. 8:38, 39.) ”Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Jehovalle.” (Room. 14:8.) Odotamme innokkaasti aikaa, jolloin Jehova herättää eloon kaikki kuolemaan nukahtaneet uskolliset ystävänsä (Matt. 22:32). Jo nykyään saamme häneltä monia siunauksia. Kuten Raamatussa sanotaan, ”onnellinen on se kansakunta, jonka Jumala on Jehova, kansa, jonka hän on valinnut perinnökseen” (Ps. 33:12). w18.07 4:18–19

Jotkut voivat ajatella, että koska esimerkiksi koulutusta, ansiotyötä tai uraa koskevat valinnat ovat henkilökohtaisia asioita, heillä pitäisi olla vapaus tehdä heitä itseään miellyttäviä ratkaisuja, kunhan ne eivät vaivaa heidän omaatuntoaan. Ehkä heillä on mielessä se, mitä Paavali kirjoitti korinttilaiskristityille käsitellessään ruokaan liittyvää kysymystä. Hän sanoi: ”Miksi toisen omantunnon pitäisi tuomita minun vapauteni?” (1. Kor. 10:29.) Meillä on kyllä vapaus tehdä tällaisia henkilökohtaisia valintoja, mutta on hyvä muistaa, että vapautemme on suhteellista ja että kaikilla ratkaisuillamme on seurauksensa. Siksi Paavali sanoi päiväntekstijakeessa olevat sanat. Tämä auttaa ymmärtämään, että vaikka meillä on vapaus tehdä henkilökohtaisia ratkaisuja, on olemassa paljon tärkeämpiä asioita kuin omien toiveidemme ja halujemme toteuttaminen. w18.04 2:10

Nykyään kristitty saattaisi tunnustautua Jehovan palvelijaksi mutta tehdä silti sellaista, mitä Jehova vihaa (Juud. 11). Hän voisi esimerkiksi hautoa mielessään moraalittomia fantasioita tai ahneita ajatuksia, tai hän voisi antaa vihan tunteiden kasvaa toista kristittyä kohtaan (1. Joh. 2:15–17; 3:15). Tällainen ajattelu voi johtaa syntisiin tekoihin. Samaan aikaan kristitty saattaa osallistua säännöllisesti palvelukseen ja käydä seurakunnan kokouksissa. Toiset ihmiset eivät välttämättä ole selvillä ajatuksistamme ja teoistamme, mutta Jehova näkee kaiken ja tietää, jos emme ole koko sydämestämme hänen puolellaan (Jer. 17:9, 10). Tällaisessakaan tilanteessa Jehova ei menetä nopeasti toivoaan meidän suhteemme. Jos olemme etääntymässä Jehovasta, hän kehottaa meitä: ”Palatkaa minun luokseni.” Jehova ymmärtää, että meillä on heikkouksia, joita vastaan joudumme taistelemaan. Hän kuitenkin haluaa meidän vastustavan sitä, mikä on pahaa. (Jes. 55:7.) Jos teemme niin, hän lupaa olla meidän puolellamme ja antaa meille kaiken sen hengellisen, henkisen ja fyysisen voiman, jota tarvitsemme saadaksemme yliotteen syntisistä taipumuksistamme (1. Moos. 4:7). w18.07 3:5–6