Paavin vierailu Meksikoon – tuleeko se auttamaan kirkkoa?
Herätkää!-lehden Meksikon-kirjeenvaihtajalta
VATIKAANISSA ilmestyvässä englanninkielisessä L’Osservatore Romano -sanomalehdessä oli 7. toukokuuta 1990 otsikko: ”’Evankelioimisen Pyhiinvaeltaja’ saapuu Meksikoon”. Tämä oli Johannes Paavali II:n toinen vierailu Meksikoon vain 11 vuoden sisällä. Minkä sanoman paavi toi tullessaan? Mitkä olivat meksikolaisten ja Meksikon katolisen kirkon odotteet? Mitä hyötyä vierailusta olisi meksikolaisille?
Joidenkin lehtitietojen mukaan miljoonat köyhät ja sorretut toivoivat, että paavi vaikuttaisi hallitsevan yhteiskuntaluokan omaantuntoon ja saisi aikaan paremmat olosuhteet työväenluokalle. Muuan artikkeli meksikolaisessa El Universal -sanomalehdessä otsikoitiin: ”Kristillisyys ja Meksikon köyhät”. Se kertoi Meksikon katolilaisista koostuvan suuren ja vaihtelevan ryhmän lähettämästä avoimesta kirjeestä Johannes Paavali II:lle. Kirjeessä sanottiin muun muassa: ”Tämä kolhittu, järjestäytymässä ja avustusten kohteena oleva kansa odottaa rohkaisun sanaa.” Ja siinä anottiin häneltä: ”Me pyydämme, että te olisitte jälleen ’äänettömien ääni’. – – Julistakaa toivon ja elämän sanomaa ja vaatikaa oikeutta, erityisesti köyhille ja sorretuille.”
Miten paavi vastasi tähän pyyntöön? Méxicon laidalla olevassa Chalcon kaupungissa pidetyssä massiivisessa kokouksessa, johon yli kaksi miljoonaa käsittävä, pääasiassa hyvin köyhistä ihmisistä koostuva joukko oli kokoontunut kuuntelemaan häntä, Johannes Paavali II esitti seuraavan vetoomuksen: ”Siksi kehotan kristittyjä ja kaikkia hyvän tahdon ihmisiä Meksikossa herättämään sosiaalista omaatuntoaan solidaarisuuteen; me emme voi elää ja nukkua rauhallisesti, kun tuhansilta hyvin lähellä meitä olevilta veljiltämme ja sisariltamme on riistetty välttämättömyydet ihmisarvoisen elämän viettämiseen.”
Sellaiset sanat eivät tehneet vaikutusta kaikkiin katolisiin tiedotusvälineisiin. Amerikkalainen National Catholic Reporter -sanomalehti julkaisi otsikon: ”Paavi ohitti Meksikon köyhät 50 kilometrin tuntinopeudella.” Lehti väitti, että ”monet köyhistä – – kestivät tuntikausia sadetta nähdäkseen vain vilauksen paavin kulkuneuvosta, joka meni ohi 50 kilometrin tuntinopeudella”. Meksikolainen La Jornada -lehti mainitsi: ”Basilikan sisällä? Kalliita vaatteita. Ulkona? Tuhansia polvistuneita köyhiä sateessa.” Toiset valittivat, että vaikka hän puhui poliitikkojen ja liikemiesten kanssa, hän ei suoranaisesti keskustellut työläisten ja talonpoikien kanssa.
Tärkein asia – vallan palauttaminen
Katolisen kirkon tärkein huolenaihe Meksikossa on kuitenkin sen vallan ja arvoaseman palauttaminen, jonka se menetti 150 vuotta sitten, kun kouluja käynyt zapoteekki-intiaani Benito Juárez, josta tuli myöhemmin Meksikon presidentti, johti liberaalista uudistusliikettä. Kirkkoa harmittavat tuon aikakauden tietyt ”uudistuslait”, jotka vahvistettiin vuonna 1917 hyväksytyssä perustuslaissa. Papisto katsoo näiden lakien rajoittavan katolisen kirkon toimintoja.
Papisto ei pidä 3. artiklasta, joka rajoittaa kaiken uskonnon, katolisuus mukaan luettuna, valtion koulujärjestelmän ulkopuolelle. 5. artikla kieltää munkkiyhdyskuntien perustamisen. 27. artiklan mukaan millään uskonnolla ei saa olla omaisuutta tai kiinteistöjä; kaikki kirkot ovat valtion omaisuutta. 130. artikla mainitsee, ettei laki tunnusta mitään uskonnollista ryhmää ja ettei laki suo mitään erikoisasemaa papeille. Heidän ei sallita arvostella julkisesti tai yksityisesti kansakunnan perustuslakeja.
Nämä rajoitukset huomioon ottaen katolinen kirkko haluaa perustuslakia muutettavan, jotta kirkko saisi enemmän valtaa ja tilaa liikkua. Paavin vierailu palveli näiden pyrkimysten välineenä. Muut uskonnot katsovat sivusta epäilevästi tätä katolista keimailua hallituksen kanssa ja kysyvät itseltään, mahtaako lisääntyvä vapaus katoliselle kirkolle merkitä lisääntyvää vapautta kaikille uskonnoille tuossa maassa. Valtion virkamies Fernando Gutiérrez Barrios sanoi kuitenkin hyvin selkeästi maaliskuussa 1990, että valtion ja kirkon ero tulee jatkumaan samoin kuin kunnioitus kaikkia uskontoja ja ajattelutapoja kohtaan.
Siitä huolimatta se tosiasia, että Meksikon presidentti Carlos Salinas de Gortari oli vastaanottamassa paavia lentokentällä ja että paavi kutsuttiin hänen palatsiinsa, on monien katolilaisten mielestä suotuisa merkki. Heistä paavin läsnäolo samoin kuin suunnattomien julkisten uskonnollisten kokousten salliminen näyttävät osoittavan, että viranomaiset tunnustivat muutoksen tarpeellisuuden. Vatikaanilainen L’Osservatore Romano -sanomalehti sanoi, että Meksikon presidentin läsnäolo lentokentällä ”oli vaikuttava [osoitus] kirkon ja valtion välisessä suhteessa tapahtuneesta edistyksestä Meksikossa”.
Papisto ja katoliset propagandistit yrittävät tehdä tästä paavin vierailun saamasta julkisesta tuesta pääasian. Episkopaalisen yhteiskuntasuhteiden komission puheenjohtaja Alamilla Arteaga sanoi: ”Tämä tapahtuma, paavin vierailu, on kansanäänestys. Ja kansanäänestys tarkoittaa massiivista, suurten joukkojen oma-aloitteista liikkeellelähtöä tukemaan halua – –, koko kansan halua, sillä me tiedämme jo, että katolinen yhteisö edustaa kansan enemmistöä.”
Evankelioiminen ja lahkojen pelko
Vierailunsa aikana Meksikossa paavi korosti evankelioimisen teemaa. Todellisuudessa yksi hänen vierailunsa tarkoitus oli antaa uutta vauhtia Meksikon kirkolle, ”ravistella hengellisesti”, niin kuin paavin seurueen jäsen Girolamo Prigione asian ilmaisi. Saapumispäivänään, 6:ntena toukokuuta, Johannes Paavali II sanoi puheessaan: ”Herra – – on toivonut, että minun virkakauteni olisi maailman teitä kulkevan, kaikille alueille pelastuksen sanomaa tuovan evankelioivan pyhiinvaeltajapaavin kausi. – – kohdistin vetoomukseni kaikille tällä ’toivon mantereella’ oleville kirkoille, jotta ne ottaisivat tehtäväkseen uuden evankelioimisen.”
Hän myös varoitti piispojaan: ”Teidän ei tule myöskään jättää vähälle huomiolle sitä ongelmaa, jonka ’uudet uskonnolliset ryhmät’ aiheuttavat kylväessään hämmennystä hartaitten katolilaisten keskuudessa – – Heidän menetelmillään, heidän taloudellisilla varoillaan ja heidän käännytystyönsä hellittämättömyydellä on ennen kaikkea vaikutus niihin, jotka muuttavat maalta kaupunkiin. Me emme voi kuitenkaan unohtaa, että heidän menestymisensä johtuu monesti siitä haaleudesta ja välinpitämättömyydestä, joka on ominaista kirkon pojille ja tyttärille, jotka eivät ole evankelioimistehtävän tasalla antaessaan heikkoa todistusta vakaasta kristillisestä elämästä.”
Miten paavi yritti vetää takaisin niitä, jotka olivat jättäneet kirkon? Kannustiko hän heitä lukemaan Raamattua? Villahermosassa pitämässään puheessa hän sanoi: ”Tulkaa takaisin kirkon sydämen, äitinne, puoleen! ’Silmissään säälivä katse’ Guadalupen Neitsyt on kaivannut teidän esittämistänne Pojalleen.” Niinpä sen sijaan, että hän olisi käyttänyt Jumalan sanan vetovoimaa, hän turvautui uskonnolliseen tunteiluun yrittäessään turhaan saada takaisin menetettyjä katolilaisia.
Niin kuin lähes kaikilla eri puolille maailmaa suuntautuneilla vierailuillaan, Johannes Paavali II palasi nytkin kolminaisuuteen perustuvaan päähänpinttymäänsä – ”Jumalan äidin”, Marian, kunnioittamiseen. Hän mainitsi avauspuheessaan: ”Paavi tulee kumartuakseen mahtavan Guadalupen Neitsyen kuvan edessä ja rukoillakseen hänen äidillistä apuaan ja suojelustaan itse paavilliselle palvelukselle – – ja asettaakseen hänen käsiinsä Latinalaisen Amerikan evankelioimisen tulevaisuuden.”
Jotkut kuitenkin kysyvät itseltään, oliko näiden samojen paavin julistamien sanomien todella tarkoitus kohdistaa huomio evankelioimiseen. On totta, että joihinkin paavin läsnäolo ja sanat vaikuttivat, mutta toisista tuntui, että kirkon korkein auktoriteetti puhui enimmäkseen taloudesta, politiikasta ja ihmisoikeuksista ja hyvin vähän Jumalan sanasta. Ehkä tästä syystä El Universal -sanomalehti sanoi 8. toukokuuta 1990: ”Ajattelevat ihmiset pohtivat, mahtaako Meksikon katolilaisuus niittää sen hyvin runsaan hyödyn, joka olisi saatavissa paavin toisesta vierailusta”, vai käykö niin kuin hänen ensimmäisen vierailunsa kohdalla, ettei se vaikuta katolilaiseen elämänkulkuun millään merkittävällä tavalla.
Tullaanko tähän kansaan kuuluvien ihmisten hengelliset tarpeet tyydyttämään? Jehovan todistajien evankelioimistyön ansiosta sadattuhannet vilpittömät meksikolaiset ovat jo löytäneet hengellisen tyytyväisyyden. Ihmisten ”Jumalan nälkä”, käyttääksemme paavin sanontaa, tyydytetään siten, että he hankkivat Raamatusta täsmällistä tietoa tosi Jumalasta, Jehovasta, ja hänen Pojastaan Kristuksesta Jeesuksesta. Yli 8000:n Meksikossa olevan Jehovan todistajien seurakunnan yhteydessä he panevat luottamuksensa, eivät ihmisen pettäviin lupauksiin, vaan Jumalan lupaukseen Valtakunnasta, joka tulee hallitsemaan paratiisimaan päällä asuvaa ihmiskuntaa. – Matteus 6:9, 10; Johannes 17:3; Ilmestys 21:1–4.
[Kuvat s. 15]
Meksikon presidentti Carlos Salinas de Gortari toivottamassa tervetulleeksi paavi Johannes Paavali II:ta
Myyjät kauppaamassa T-paitoja, joissa lukee: ”Paavi Johannes Paavali II”